Video: Hubblen Europa-havainnot helposti selitettyinä

Nasa kertoi tänään Hubblen avaruusteleskoopilla tehdyistä ultraviolettihavainnoista, joiden mukaan Jupiterin jäisen kuun Europan pinnalta suihkuaa toisinaan vesihöyryä avaruuteen.

26.09.2016

Kerroimme tästä varsinaisessa uutisjutussamme tänään aiemmin, mutta tämä samoin tänään julkaistu Nasan Goddardin avaruuslentokeskuksen video näyttää paremmin mistä on kyse.

Suihkuista tehtiin epäsuoria havaintoja jo vuonna 2012 ja niiden olemassaoloa on epäilty jo kauemmin, mutta nyt tehdyt havainnot lisäävät edelleen Europan kiinnostavuutta. Sen jääkuoren alla on todennäköisesti koko kuun kattava meri, missä on yli kaksi kertaa enemmän vettä kuin maapallon merissä yhteensä. On mahdollista, että siellä olisi myös elämää.

Yllä olevaa videota katsoessa kannattaa pitää mielessä, että suurin osa videon kuvamateriaalista on animaatioita ja visualisointeja, ja varsinaisia havaintojakin on käytetty varsin luovasti: esimeriksi Galileo-luotaimen ottamia kuvia on yhdistetty Hubblen kuviin, jotta ne näyttävät paremmilta. Asia pysyy samana, mutta taas kerran komeimmat kuvat ovat keinotekoisia...

Video: NASA's Goddard Space Flight Center/Katrina Jackson
Musiikki: "Next Generation" / Enrico Cacace [BMI]; Atmosphere Music Ltd PRS; Volta Music; Killer Tracks Production Music