Monet kuvittelevat mustat aukot kosmisiksi pedoiksi, jotka imevät sisäänsä kaikki ympärillään olevat tähdet, planeetat ja muun aineen.
Tämä pitääkin paikkansa – ja ei pidä. Jos esimerkiksi Aurinko muuttuisi nyt mustaksi aukoksi, se ei imisi maapalloa sisäänsä, vaan sen vetovoima pysyisi samana kuin aikaisemmin.
Mutta jos jokin tähti tulee lähelle suuren mustan aukon tapahtumahorisonttia, niin sitten alkaakin tapahtua.
Tämä NASAn tekemä video kertoo koodinimellä ASASSN-14li tunnetusta tapauksesta, jonka havaitsivat kolme avaruudessa olevaa röntgenalueella toimivaa teleskooppia (NASAn Chandra ja Swift sekä ESAn XMM-Newton) marraskuussa 2014. Se havaittiin 290 miljoonan valovuoden päässä olevassa galaksissa PGC 043234.
Tuhoon tuomittu tähti lähestyy videolla mustaa aukkoa (jonka voi havaita vain taustalla olevien tähtien häipyessä tapahtumahorisontin kohdalla) ja kun tähti on tarpeeksi lähellä, siitä alkaa virrata kaasua mustaan aukkoon. Painovoima saa aikaan vuorovesivoimia, jotka muovaavat voimakkaasti tähteä.
Tapahtumahorisontti on mustan aukon ympärillä oleva etäisyys, jonka sisäpuolelta edes valo ei pääse pakenemaan; se ei ole siis mustan aukon "pinta", mutta näyttäytyy sellaisena, koska sen sisäpuolelta emme voi nähdä mitään.
Koko tähti imeytyy nopeasti mustaan aukkoon ja jäljelle jäävä kaasu tähdestä levittäytyy lähiavaruuteen.
Mutta tapahtuma ei suinkaan ole ohi: musta aukko ei pysty imemään koko tähteä kerralla, vaan vähitellen. Siksi sitä kiertää vinhasti pyörivä, kuumasta kaasusta koostuva kerääntymäkiekko. Kiekon alaosassa kaasu valuu mustaa aukkoon, mutta muu osa kiekosta hohtaa kirkkaasti voimakkaan röntgensäteilyn aallonpituusalueella.
Mustan aukon nielemisvaikeuksien vuoksi osa kaasusta myös suihkuaa pyörimisakselin napojen kohdilta ulos avaruuteen komeina kaasupatsaina, jotka osoittavat niin ylös kuin alaskin.
Tällaisia kerääntymiskiekkoja ja tapauksia, joissa tähti imeytyy mustaan aukkoon, tiedetään varsin paljon ja niitä havaitaan koko ajan lisää.
Tätä kyseistä tapahtumaa selittävä tutkimus julkaistiin viime lokakuussa Nature-tiedelehdessä ja siitä kerrottiin aikaisemmin mm. tässä Chandra-teleskoopin tutkijaryhmän tiedotteessa.
Samasta aiheesta
