Uutiset kertovat, että Apollo 17 -lennon komentaja, kuuastronautti Eugene Cernan on kuollut 82 vuoden ikäisenä. Hän oli toistaiseksi viimeinen Kuun pinnalla kävellyt ihminen.
Viime vuosina on ilmestynyt yhä uusia Apollo-aikojen muistelukirjoja ja -elokuvia, ja yhä edelleen Nasan vierailijakeskuksissa näytetään vanhoja Apollo-lentojen filmejä ja niistä tehtyjä uusia, mahtipontisia elokuvia ikään kuin mitään muuta jännää ei kuulentojen jälkeen olisi tapahtunut.
Vaikka paljon kiinnostavaa on tapahtunut, on tässä vinha perä: mitään yhtä jännää ei avaruudessa ole tapahtunut sen jälkeen, kun astronautit jättivät Kuun taakseen. Miehitetyt lennot toisen taivaankappaleen pinnalle olivat jotain erikoista – niissä oli tutkimusmatkailua, seikkailua ja jännitystä enemmän kuin parhaimmassakaan elokuvassa.
Yksi syy viime vuosien Apollo-muisteluihin on ollut myös se, että tuon ajan astronautit alkavat olla aika vanhoja. He haluavat kertoa tarinaansa, ja myös heitä halutaan kuunnella.
Cernanin jälkeen heitä on elossa enää kuusi.
Osalla heistä tarinassa on voimakas vanhan haikailun sivumaku, jota säestää konservatiivismachoileva sotilaslentäjänuotti, mutta silti tarinoiden ydin on yhä edelleen parasta mahdollista viihdettä. Ja sillä on historiallinen sekä opetuksellinen juonteensakin.
Eugene "Gene" Carnan oli eräs kiinnostavimmista astronauteista. Paitsi että hänellä oli kunnioitettava kokemus pioneeriajan avaruuslennoista, oli hän myös viimeisenä jalkansa Kuun pintaan painanut ihminen. Neil Armstrongin, ensimmäisen ihmisen Kuussa, muistavat kaikki, mutta harva muistaa Gene Cernanin.
Hän otti viimeiset askeleensa Kuun pinnalla keskiviikkona 13. joulukuuta 1972, nousi portaita pitkin kuuhunlaskeutumismoduulinsa Challengerin sisälle ja sulki sen luukun. Muutamaa tuntia myöhemmin Cernan ja astronauttikumppaninsa, geologi Harrison Schmitt nousivat takaisin avaruuteen, telakoituivat Kuuta kiertäneeseen komentomoduliin ja palasivat siellä heitä odottaneen Ron Evansin kanssa takaisin Maahan.
Kuu oli jälleen autio ja tyhjä, kuten se oli ollut miljoonien vuosien ajan ennen Neil Armstrongin legendaarista harppausta vain noin kolme ja puoli vuotta aikaisemmin. Eikä heidän jälkeensä Kuussa ole kukaan käynyt.
Cernan kuumoduulin sisällä.
Cernan kirjoitti vuonna 1999 yhdessä The New York Timesin toimittajan Don Davisin kirjan astronauttiurastaan ja muisteli siinä paitsi Apollo-ohjelmaa, niin myös aikaisempia avaruusseikkailuitaan.
Kokemustahan hänellä oli vaikka muille jakaa.
Chicagossa 14. maaliskuuta vuonna 1934 syntynyt Cernan opiskeli ensin sähköinsinööriksi Purduen yliopistossa ja hakeutui sitten Yhdysvaltain merijalkaväen yliopistoon, missä hän jatkoi opintojaan lentokonetekniikan alalla. Hänestä tuli koelentäjä, mutta hän vaihtoi uransa varsin nopeasti avaruuslentämisen puolelle, sillä hän haki mukaan Nasan astronauttiryhmään lähes saman tien: hänet otettiin mukaan Nasan kolmannessa astronauttivalinnassa lokakuussa 1963.
Tuolloin tulossa ollut avaruusalus oli kaksipaikkainen Gemini, jolla Nasa harjoitteli lentämistä avaruudessa sekä testasi myöhemmin kuulennoilla (ja muuallakin) tarvittuja tekniikoita. Cernan toimi ensin Gemini 6 -lennon varamiehenä yhdessä Thomas Staffordin kanssa, ja sen jälkeen kaksikko lensi yhdessä kolmepäiväisen Gemini 9 -lennon kesäkuussa 1966.
Lento oli hyvin tärkeä, sillä sen aikana harjoiteltiin kolmasti telakoitumista toiseen alukseen, kohteeksi varta vasten lähetettyyn Agena-alukseen. Lisäksi Cernan teki avaruuskävelyn – järjestyksessään vasta toisen Nasan astronautin tekemän sellaisen.
Tämän jälkeen Cernan toimi Gemini 12 -lennon varamiehistössä, ja edelleen Apollo 7 -lennon varamiehenä yhdessä Staffordin ja John Youngin kanssa.
Apollo-lennoilla olleen miehistökierron mukaisesti he olivat Apollo 10 -lennon päämiehistönä, joten heidän tehtäväkseen tuli testata Apollo-alusta ja kuumodulia Kuun kiertoradalla keväällä 1969. Kolmikko siis teki kuuhunlaskeutumisen, paitsi että he eivät laskeutuneet Kuuhun. Komentaja Stafford ja kuumoduulin ohjaajana toiminut Cernan lensivät Tenavien Ressun mukaan nimetyllä kuualuksellaan samaa reittiä kuin Armstrong ja Edwin Aldrin kaksi kuukautta myöhemmin.
Tämän kuukeikan jälkeen Cernan oli mukana Apollo 14 -lennon varamiehistössä komentajana, kunnes hänen vuoronsa oli toimia viimeisen Apollo-lennon komentajana vuonna 1973. Apollo-ohjelma lopetettiin kesken kaiken, ja pitkään oli myös vaarana, että Apollo 17 -lentokin olisi jätetty tekemättä, Lentoja oli suunniteltu Apollo 20:een saakka; ohjelman loppu ei ollut polittisesti kaunis, mutta kunniakas, sillä mukana viimein oli myös geologi.
Sanotaankin, että Apollo 17 oli tieteellisesti yhtä arvokas kuin kaikki muut Apollo-lennot yhteensä.
Apollojen jälkeen Cernan osallistui Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton liennytyshengessä tehdyn Apollo-Sojuz -lennon järjestelyihin. Hän jäi eläkkeelle Nasasta kesällä 1976, mutta jatkoi työtä avaruusalalla kaupallisten yhtiöiden palveluksessa sekä kommentoi sukkulalentoja televisiossa.
Cernanin kirja kertoo tästä kaikesta loogisesti ja järjestelmällisesti, ilman hehkuttelua, mutta selvästi omalla äänellä. Kirjaa lukiessa voi siis tuntea olevansa Cernanin mukana niin avaruudessa kuin byrokratian rattaissa Maan päällä.
Kirjan lisäksi kannattaa muistaa Cernanista kertova elokuva Last Man on the Moon, joka valmistui vuonna 2014. Kyseesä on dokumentti, jonka päähenkilönä Cernan on; hän kertoo tarinansa ja visioi avaruuslentojen tulevaisuutta. Elokuva on katsottavissa ainakin Netflixissä.
Tiedetuubi suosittelee niin kirjaa kuin elokuvaakin!
Cernan on ohjaimissa tässä ikonisessa kuuautokuvassa.
Samasta aiheesta
