Jäätikkötulvan uhka Islannissa laskussa, vuori jäätikön alla jatkaa oikkuilua

Islantilaisella jäätiköllä marraskuussa havaittu painanne jatkaa kasvamistaan, mutta kasvaa aiempaa hitaammin. Tutkijat epäilevät pahimman uhan olevan kenties jo ohi. Vuori jäätikön alla jatkaa yhä outoa käytöstään.

12.12.2017

Islannin korkeimman tulivuoren Öræfajökullin laelta löytynyt jäätikköpainanne on suurentunut entisestään. Tutkijat julkaisivat mittaustulokset alkuviikosta.

Jäätikköpainanteen syvyys on tällä hetkellä 23 metriä ja halkaisija 1200–1500 metriä. Poistuneen jään kokonaismäärä on noin 4,9 miljoonaa kuutiometriä.

Senaatintorille kerättynä tuosta määrästä rakentaisi yli 400 metriä korkean jääpilvenpiirtäjän.

Viimeisten viikkojen aikana painanteen kasvu on hidastunut, ja muotokin on muuttunut aiempaa elliptisemmäksi. Tutkijoiden mukaan tämä tarkoittanee, että sulavesiä kertyi jäätikön alle todennäköisesti jo viikkojen ajan ennen kuopan löytymistä marraskuussa, ja tämä jäänalainen vesivarasto tyhjentyi marras-joulukuun vaihteessa. Hypoteesin mukaan allas olisi nyt tyhjä, ja sulavedet virtaisivat tällä hetkellä suoraan pois vuorelta.

Jäätiköltä virtaa sulavesiä nyt noin 35 000 kuutiometriä vuorokaudessa, eli noin puolet islantilaisten talousveden käyttöön verrattuna (n. 67 000 m3/vrk). Virtauksen huippulukemat kuun vaihteessa olivat neljä kertaa suuremmat (n. 120 000 m3/vrk).

Äkillisen tulvan uhka vuorelta saattaa siis olla laantunut.

Islannin yliopiston geofyysikko Magnús Tumi Guðmundsson sanoo vuorelta huokuvan geotermisen lämmön määrän olevan yhä epätavallisen suuri. "Tämä ei liity purkauksen todennäköisyyteen, vaan kyse on geotermisen systeemin muutoksista. Asiaa täytyy seurata tarkasti, mutta on selvää, että tässä ei enää ole kyse tilanteen kiihtymisestä vaan ennemminkin hidastumisesta", Guðmundsson kertoi Islannin yleisradiolle.

Vuoresta kumpuavan ja jäätikköä sulattavan lämmön arvioidaan olevan teholtaan 100–150 megawattia. (Espooseen kaavaillun suomalaisittain syvän ja jättimäisen geotermisen DeepHeat-lämpövoimalan tehoksi kaavaillaan noin 40 MW.)

Etelä-Islannissa sijaitseva Öræfajökull on käyttäytynyt oudosti jo runsaan vuoden ajan, ja sen epäilläänkin olevan heräämässä monisatavuotisen unen jälkeen. Viime aikoina eritoten maanjäristykset ovat yleistyneet, ja on käynyt ilmeiseksi, että vuoren alla on alkanut hiljalleen liikkua magmaa. Tulivuoren purkautumisesta ei kuitenkaan ole vielä mitään merkkejä.

Tiedetuubi seuraa edelleen tilanteen kehittymistä.

Lähde: Islannin yliopiston geologian instituutti

Otsikkokuva: Guillaume Beviere / Flickr