Kahvikiihdytin on Tiedetuubin uusi podcast-sarja. Säännöllisen epäsäännöllisesti ilmestyvässä podcastissa jutellaan – yllättäen – tieteeseen ja tekniikkaan liittyvistä asioista kevyesti ja hauskasti, mutta myös asiallisesti sekä rauhallisesti.
YouTuben lisäksi podcast on kuullentavissa (pelkkänä puheena) Spotifyssä:
Jokaisessa jaksossa on isompia keskusteluaiheita, kunkin osallistujan huomaama jännä tiedeuutinen ja lopussa knoppi.
Tässä ensimmäisessä osassa Markus Hotakainen kyseli "Missä kaikki ovat?", eli jos muualla avaruudessa on älyllistä elämää, niin miksi he eivät ole ottaneet yhteyttä meihin? Voi tietysti olla niin, että tarpeeksi älyllistä elämää ei ole – tai vieraat sivilisaatiot katsovat, että emme ole tarpeeksi älykkäitä...
Mari Heikkilä heittää puolestaan esiin kysymyksen sitä, pitäisikö ihmisten kloonaaminen sallia. Eläimiä jo kloonataan, ja se näyttää onnistuvan hyvin.
Jari Mäkinen puolestaan mietiskelee tunteita herättävää asiaa: sähköautoja. Uutisissa kerrotaan, että niiden myynti on romahtanut, vaikka todellisuudessa myynnin kasvu on laskenut (monissa maissa, ei maailmanlaajuisesti) ja esimerkiksi lokakuussa Suomessa ensirekisteröitiin enemmän sähköautoja kuin polttomoottoriautoja. Mistä sähköautojen vastustus tulee?
Uutisissa esillä oli laserin varjo, rasvasolujen muisti ja likinäköisyys. Alla linkit uutisiin:
- Scientists discover laser light can cast a shadow
- Fat cells have a ‘memory’ of obesity — hinting at why it’s hard to keep weight off
- Why we now think the myopia epidemic can be slowed – or even reversed
Ja lopuksi viime viikonlopun "superkuun" innoittamana: Oletko aina katsonut Kuuta väärin?
Suosituimmat tänään