Kansa haluaa kunnianhimoa ja astronautin

Lauantaina 10. syyskuuta järjestettiin joka puolella Eurooppaa varsin omalaatuinen tilaisuus. Jokaisessa Euroopan avaruusjärjestön ESA:n jäsenmaassa oli kutsuttu tavallisia kansalaisia keskustelemaan siitä, mitä avaruudessa kannattaisi tehdä, miltä avaruuslennot näyttävät heidän mielestään nyt ja kuinka avaruustoimintaa tulisi kehittää tulevaisuudessa. Näin tehtiin myös Suomessa.

20.09.2016

22 maassa samanaikaisesti pidetty keskustelutilaisuus oli suoraa seurausta ESA:n ohjat viime kesänä ottaneen pääjohtaja Jan Wörnerin heittämästä haasteesta. Sen mukaan ESA:n pitäisi olla aiempaa avoimempi ja etsiä uudenlaisia yhteistyömuotoja muidenkin kuin perinteisten avaruusalan toimijoiden kanssa.

Jo ennen virkaansa astumista Wörner vertasi ESA:a sinfoniaorkesteriin, joka soittaa perinteisesti tarkan nuotiston mukaan sinfonioita, mutta jonka pitäisi pitää myös epämuodollisia “jammaussessioita”.

Wörner on järjestänyt jo aikaisemmin erilaisia sessioita, mutta nyt pidetty koko Euroopan laajuinen kansalaiskeskustelu oli niistä ehdottomasti massiivisin.

Noin 2 000 enemmän tai vähemmän tavallista kansalaista kerääntyi jäsenmaissa pidettyihin tilaisuuksiin, jotka oli organisoinut ESA:lle pariisilainen kansalaisvaikuttamiseen erikoistunut Missions Publiques -toimisto kansallisten kumppaniensa kanssa.

Kiivas päivä Ilmatieteen laitoksella

Keskustelu pidettiin luonnollisesti myös Suomessa. Yli 60 henkilöä vastasi myönteisesti elokuun alussa heitettyyn kutsuun saapua päiväksi puhumaan avaruudesta ja heistä 42 saapui mukaan. Tätä voi pitää varsin hyvänä lukuna, kun ulkona oli upea kesäinen päivä.

Kirjoittajan avaussanojen jälkeen Tekesin avaruustoiminnoista vastaava palvelujohtaja Kimmo Kanto kertoi hieman viimeaikaisista alan tapahtumista Suomessa ja Suomen avaruustoimista. Keskustelua edeltänyt viikko olikin kiivas ja kiinnostava, sillä peräti kaksi ESA:n korkeinta johtajaa oli käynyt Suomessa ja ESA oli heittänyt idean avaruusjärjestön tukemasta “avaruuskiihdyttämöstä”, avaruusalalla toimivien uusien yritysten hautomon perustamisesta Suomeen.

Suomessa on tällä hetkellä harvinaislaatuista pöhinää avaruustoimien suhteen, ja päivän aikana käyty keskustelu erityisesti alleviivasi tätä. Avaruusala on selvästi nyt nosteessa ja tätä nousukiitoa kannattaa pitää yllä!

Päivän aikana keskustelijat kävivät läpi pienissä ryhmissä kuutta eri aihekokonaisuutta lomakkeiden ja vapaan keskustelun merkeissä. Näitä pohjustettiin videoilla sekä lehdellä. Tarkoituksena oli antaa hieman tietoa keskustelun pohjaksi, mutta ei johdattaa liikaa mielipiteitä.

Ryhmiä oli saapunut vetämään opiskelijoita Meridiaani ry:stä, tähtitieteen opiskelijajärjestöstä. He kahlasivatkin läpi kysymyspatterin sekä luotsasivat puheita ryhmissä upeasti!

Tilaisuus pidettiin Ilmatieteen laitoksella, missä osallistujat saivat myös tutustua muun muassa laboratorioon, missä Mars-instrumentteja tehdään sekä testataan. Lisäksi Rosetta-luotaimen Philae-laskeutujan tiederyhmän jäsen Walter Schmidt tuli paikalle kertomaan tuoreimpia uutisia (sekä näyttämään myös toistaiseksi julkaisemattomia kuvia).

Virallisia tuloksia keskusteluista saadaan vielä odottaa tämän viikon loppuun saakka, mutta saadun palautteen mukaan osallistujat halusivat lähes yksituumaisesti lisää panostusta perustutkimukseen, Euroopan pysyvän erillään sotilaallisista avaruusohjelmista, toimia avaruusromun vähentämiseksi sekä ennen kaikkea käytännön sovelluksia arkiseen elämään.

Mitä Suomeen tulee, niin vastaajat antoivat hieman huutia viimeaikaiselle avaruusalan kunnianhimottomuudelle ja kaipasivat paitsi omaa astronauttia niin myös lisää intoa ja potkua meikäläiseen avaruustoimintaan. Innostusta ainakin on nyt ilmassa!

Lisätietoa keskustelusta on osoitteessa www.citizensdebate.space, jonne myös tulokset tulevat. Päivän esitykset ja netissä käyty keskustelu löytyvät tapahtuman Facebook-sivulla, jossa keskustelu jatkuu edelleen.

Piirros: Matti
Eräs osallistujista, nimimerkki Matti, kommentoi mietteitään myös piirroksen muodossa.

Kirjoittaja toimi keskustelun organisoijana Suomessa ja kirjoitti tämän saman tekstin myös Tekesiln spaceinfo.fi -sivulle.