Kuvassa on koostettuna suuri määrä teleskoopeilla, luotaimilla ja jopa Mars-kulkijoilla otettuja kuvia, jotka tähtitieteilijät J. Richard Gott ja Mario Juric keräsivät taiteilijan pyynnöstä. Lisäksi kuvassa on spektrivärit yli kolmesta miljoonasta kohteesta, eli väritys kuvassa vastaa varsin lähelle luonnollista.
Maa on keskellä ja maailmankaikkeus sen ympärillä siten, että kohteet eivät ole suinkaan kooltaan oikeassa suhteessa toisiinsa, mutta kappaleiden ja kohteiden etäisyydet ovat jotakuinkin oikeassa suhteessa logaritmisen asteikon mukaan laskettuna.
Mittakaava siis muuttuu nopeasti keskeltä ulospäin mentäessä – tässä tapauksessa kymmenkantaisesti, eli koko ajan kymmenen kertaa suuremmaksi muuttuen.
Näin kuvaan saadaan mukavasti mukaan planeettoja, Kuiperin vyöhyke, Oortin pilvi, Alfa Kentauri, Perseuksen haara Linnunradassa ja sen jälkeen muut osat kotigalaksistamme, sekä lopulta lähigalakseja, kauempia tähtijärjestelmiä ja niin sanottu galaksimuuri, ja aivan uloimpana big bangin jälkikaikuina oleva plasmaa.
Itse asiassa Princetonin tähtitieteilijät ovat tuottaneet logaritmisia maailmankaikkeuskarttoja jo aikaisemminkin, mutta Pablo Carlos Budassi halusi tehdä niiden perusteella visuaalisesti miellyttävämmän kuvan.
