Arktisessa avaruuskeskuksessa tuotetaan myös arktisen alueen turvallisuuden kannalta tärkeitä operatiivisia palveluita.
Satelliittien välittämää tietoa voidaan hyödyntää esimerkiksi meteorologisissa palveluissa, tulvaennustejärjestelmissä, jääpalveluissa sekä meriliikenteessä. Yksi keskeisimmistä sovellutuksista on Itämeren jäätilanteen seuranta talvimerenkulun tarpeisiin.
"Reaaliaikaisessa seurannassa satelliittidata vastaanotetaan Sodankylän yli lentävältä satelliitilta, jonka jälkeen datasta jalostetaan lopputuote, joka siirretään välittömästi Itämerellä operoivan jäänmurtajan komentosillalle", kuvailee keskuksen johtaja Jouni Pulliainen.
Suomen jäänmurtajia operoi Arctia Oy, jonka kaikki murtajat ovat juuri nyt merillä.
Viimeisimpänä joukkoon liittyi keskiviikkona 28.2.2018 monitoimimurtaja Nordica, joka avustaa parhaillaan meriliikennettä Suomenlahdella.
Perämerellä ja Merenkurkussa avustavat jo Kontio, Otso, Polaris, Urho ja Fennica, ja itäisellä Suomenlahdella Voima ja Sisu. Kaikki Arctian jäänmurtajat avustavat nyt laivaliikennettä Suomen merialueilla.
”Suuntaamme Saaristomeren läpi kohti Suomenlahtea. Matkalla katsastamme mm. Förbyn ja Taalintehtaan väylien kunnon. Suomenlahdella toiminta-alue kattaa aluksi merialueet Kantvikista itään”, kertoo monitoimimurtaja Nordican päällikkö Jyri Viljanen Arctian tilannetiedotteessa.