Lentovene, jolla napatutkijat palasivat takaisin kuolleista

Napatutkimusteema jatkuu! Päivän kuvana on tänään Dornier Wal -lentovene vuodelta 1925. Siinä missä nyt matkat lentäen navalle pohjois- ja eteläpuolella ovat lähes rutiinia (tosin vain kesäaikaan!), ei asia ollut niin 90 vuotta sitten. Silloin norjalainen kuuluisa napatutkija, ensimmäisenä etelänavalle ennättänyt Roald Amundsen koetti lentää kahdella tällaisella Dornierilla pohjoisnavalle. Hän epäonnistui, mutta miehistöt pääsivät takaisin ihmisten ilmoille.

22.03.2016

Päivän kuvaAmundsen, lentäjät Lincoln Ellsworth ja Hjalmar Riiser-Larsen sekä kolme muuta miestä lähtivät matkaan 21. toukokuuta 1925 Huippuvuorten Ny-Ålesundista kahdella upouudella Dornier Do-J Wal -lentoveneellä ja pääsivät lentämään aina korkeudelle 87° 44'.

Koneet laskeutuivat siellä viitisen kilometriä toisistaan, ja vaikka miehistöjen välillä ei ollut radioyhteyttä, he löysivät toisensa. Kävi ilmi, että toinen koneista oli vaurioitunut, joten kaikkien kuuden piti pakkautua yhteen koneeseen. 

Ja sen ilmaan saamisessa oli vaikeuksia, koska jään pinta ei ollut tarpeeksi tasaista lentoonlähtöön. Siksi miehet tasoittivat sitä kolmen viikon ajan hurjissa olosuhteissa: Amundsenin päiväkirjan mukaan he lapioivat 600 tonnia lunta ja jäätä kolmen viikon aikana, mutta käyttivät samalla tarkasti vain päivittäisen 500 gramman ruoka-annoksen.

Oli selvää, että matkaa ei voitu jatkaa kohti pohjoisnapaa yhdellä ainoalla ylikuormassa olevalla koneella, joten suunta otettiin takaisin kohti etelää. 

Norjassa miesten oletettiin jo jääneen matkalleen, koska heistä ei oltu kuultu mitään lähes kuukauteen, joten luonnollisestikin paluu 21. kesäkuuta oli varsin yllättävä – ja iloinen.

Huonommin Amundsenille kävi pari vuotta myöhemmin, kesällä 1928, jolloin hän lähti lentokoneella pohjoiseen pelastamaan italialaisen Umberto Nobilen pohjoisnavalta palannutta, mutta haaksirikkoon joutunutta retkikuntaa.

Konetta tai sen miehistöä ei koskaan löytynyt, mutta todennäköisesti he syöksyivät sumussa veteen Barentsin merellä.

Norjalaisen Preus Museumin flickr-tililä on hieno kuvasarja matkasta. Päivän kuva on myös napattu niistä.

Kuva: Amundsen Huippuvuorilla ennen lähtöä pohjoisemmaksi.

 

Dornier Wal (eli Valas) oli kaksimoottorinen, vuonna 1922 ensilentonsa tehnyt saksalainen lentovene. Etelä-Saksassa, lähellä Sveitsin rajaa sijaitseva Dornierin lentokonetehdas oli siirtänyt ensimmäisen maailmansodan jälkeen suuren osan toiminnoistaan Italiaan, koska rauhansopimuksen mukaan Saksa ei saanut kehittää uudenlaisia lentokoneita. Siksi Wal teki ensilentonsa Italiassa ja sitä tuotettiin siellä vuoteen 1931 saakka, jolloin sen tekeminen aloitettiin myös Saksassa.

Kone oli hyvin suorituskykyinen ja kestävä, joten Amundsenin jälkeen sitä käytettiin useilla muillakin tutkimusmatkoilla. Sillä tehtiin myös ennätyslentoja, kuten tammikuussa 1926, jolloin espanjalainen Ramón Franco lensi koneella Etelä-Atlantin yli Espanjasta Argentiinaan. 10 270 kilometriä pitkään lentoon kului 59 tuntia ja 39 minuuttia.