Mars Reconnaissance Orbiter kuvasi pölyyn peittyneen Phoenix-laskeutujan

Phoenix-luotain laskeutui Marsin pohjoisille napaseuduille toukokuussa 2008. Pari kuukautta myöhemmin Mars Reconnaissance Orbiter otti HiRISE-kamerallaan (High Resolution Imaging Science Experiment) kuvan laskeutumispaikasta.

21.02.2018

Kuvassa erottuvat sekä laskeutuja että sen jarrukilpi ja suojakotelo laskuvarjoineen. Niiden ympärillä näkyy tummempaa maaperää, kun isku on lennättänyt pintaa peittävää pölyä ilmaan.

Loka–marraskuun vaihteessa 2008 laskeutuja sammui, kun lähestyvän talven myötä lämpötila laski eivätkä aurinkopaneelit tuottaneet enää riittävästi virtaa laitteistoille ja niiden lämmittimille.

MRO-luotain kuvasi samaa aluetta viime jouluna. Maasto näyttää jokseenkin samanlaiselta, mutta Phoenix-laskeutuja ja muut kappaleet erottuvat paljon heikommin, sillä ne ovat vuosien saatossa peittyneet pölyyn. Kuvasta kuitenkin näkyy, kuinka tuuli on riepotellut laskuvarjon uuteen paikkaan.

Myös iskujen paljastama tummempi maaperä on jäänyt uudelleen pölyn peittoon ja kadonnut melkein kokonaan näkyvistä.

Kuvat: NASA/JPL-Caltech/Univ. of Arizona