Pluton Kharon-kuun pinnalla oleva epävirallisen Organa-nimen saanut kraatteri kiinnitti tutkijoiden huomion, kun infrapuna-alueella tehdyt havainnot osoittivat sen kohdalla esiintyvän säteilyn absorptiota 2,2 mikronin aallonpituudella. Syynä on jäätynyt ammoniakki, jota on kraatterissa ja sen ympäristössä paljon enemmän kuin muualla Kharonin pinnalla.
New Horizons teki havainnot, joista otsikkokuva on koostettu, heinäkuun 14. päivänä ollessaan 81 000 kilometrin etäisyydellä Kharonista. Näkyvän valon kuvassa erotuskyky on noin kilometri pikseliä kohti, infrapuna-alueella noin viisi kilometriä per pikseli. Ammoniakki on merkitty kuvaan vihreällä.
Ammoniakkia todettiin esiintyvän Kharonissa jo vuonna 2000, mutta Organa-kraatterin esiintymä on poikkeuksellinen. Esimerkiksi läheisessä Skywalker-kraatterissa ei ole havaittavissa mitään vastaavaa.
"Miksi nämä kaksi saman näköistä ja kokoista, lähellä toisiaan olevaa kraatteria ovat koostumukseltaan niin erilaisia", pohtii Will Grundy, yksi luotainlennon tutkijoista.
"Meillä on vaihtoehtoisia ajatuksia Organan ammoniakista. Kraatteri on nuorempi kuin naapurinsa tai sen synnyttänyt törmäys osui pinnanalaisen ammoniakkijääesiintymän kohdalle. Organan muodostanut kappale on myös voinut tuoda ammoniakin mukanaan."
Naapurikraatterit ovat suunnilleen viiden kilometrin läpimittaisia ja muistuttavat muutenkin toisiaan. Kummallakin on ympärillään törmäyksessä singonneen aineen muodostamia vaaleita säteitä. Selkein ero on Organan tummempi sisus, mutta ammoniakkia on myös ympäristössä, ei ainoastaan kraatterin sisällä.
"Löytö on fantastinen", uhkuu intoa Bill McKinnon, joka kuuluu niin ikään New Horizons -luotaimen tutkijaryhmään.
"Vahva ammoniakki on tehokas jäänestoaine hyisissä maailmoissa, ja jos se on tosiaan peräisin Charonin sisuksista, se auttaisi selittämään Kharonin pinnanmuodot kryovulkanismilla: syvyyksistä on purkautunut kylmää, ammoniakista ja vedestä koostuvaa magmaa."
Havainnoista kerrottiin New Horizons -luotaimen kotisivuilla.
Kuva: NASA/Johns Hopkins University Applied Physics Laboratory/Southwest Research Institute