Osta pala Concordea – oikeasti

Yliäänimatkustamisen ikonin lumo on suuri, sillä taas kerran kaupan on koko joukko Concorden osia ja niihin enemmän tai vähemmän suoraan liittyviä esineitä. Toulousessa, Ranskassa, järjestetään marraskuussa viimeinen legendaatisen suihkumatkustajakoneen osien huutokauppa – ellei joku löydä vielä lisää osia tai myy niitä edelleen joskus tulevaisuudessa.

14.09.2016

Brittiläis-ranskalainen Concorde oli maailman ainoa säännöllisessä reittiliikenteessä ollut suihkumatkustajakone, joka lensi rutiininomaisesti yliäänen nopeudella. Neuvostoliiton "Concordski" Tu-144 oli hieman samanlainen, mutta se ei vedä vertoja Concordelle – koneet suihkivat Lontoosta ja Pariisista Yhdysvaltoihin jotakuinkin päivittäin vuodesta 1977 vuoteen 2003, ja lisäksi koneet lensivät muita reittejä sekä erikoislentoja muuallekin, muun muassa Suomeen.

Yhä edelleen Concorden ympärillä on niin suuri legendan leima, että aina välillä Air Francen, British Airwaysin ja konetta valmistamassa sekä huoltamassa olleiden varastoista kaivetaan esiin mitä erilaisimpia kappaleita, joita koetetaan myydä huutokaupassa mahdollisimman suureen hintaan.

Nyt myytävät esineet alkavat olla jo vähissä, joten huutokaupat ovat olleet viime aikoina harvinaisia. Nyt kuitenkin marraskuun alussa Toulousessa pidetään huutokauppa, missä on tarjolla kaikenlaista tavaraa: polttoaineen syöttöputkia, siiven ja rungon palasia sekä aiempaan tapaan paljon matkustamossa olleita posliineita. Nyt myytävänä on myös istuimia, julisteita, painotuotteita ja muita vähemmän suoraan Concordeen liittyviä esineitä.

Eräs niistä on ostikkokuvassa oleva siiven etureunan muotosuoja – siis kappale, jota supersooninen ilmavirta on kuumentanut yli 120°C:n lämpötilaan. Ellei tämä myytävä osa sitten ole jokin varaosa, joka ei ole oikeasti koskaan lentänytkään...

Haluatko vähän käytetyt Concorde-penkit?

Edellinen huutokauppa pidettiin vuonna 2007 ja sen jälkeen esiin on kaivettu yli tuhat esinettä, jotka myydään nyt 3, 4, ja 5. marraskuuta pidettävässä huutokaupassa. Hintojen oletetaan olevan 15 eurosta (kynäpidike) yli 10 000 euroon (nopeusmittari), mutta tarjolla on etenkin kaikenlaista kohtuuhintaista Concordea ryöstöviljelevää esineistöä kuuluisan suunnittelijan Andrée Putmanin lautasista istuinpäällisiin ja Christian Lacroix'n piirtämään ruokalistaan.

Mukana huutokaupassa on myös kaikenlaista muuta liikenneilmailuaiheista kamaa A300:n istuimista A380:n niitteihin.

Lisätietoja huutokaupasta on osoitteessa www.marclabarbe.com, mutta Concordesta tavattomasti innostunut Tiedetuubi suosittelee friikkejäkin pitämään pään kylmänä: tämä on selvästi jo koneen maineella ratsastamista ja varastojen pohjilta löytyneiden osien riistohintakauppaa...

Myynnissä on myös Concorden jarrupala.