SpaceX -yhtiö on onnistunut jo kuusi kertaa tuomaan Falcon 9 -kantorakettinsa ensimmäisen vaiheen enemmän tai vähemmän ehjänä takaisin Maan pinnalle. Kaksi näistä on palannut takaisin lähelle laukaisupaikkaa kiinteälle maalle Cape Canaveralissa, Floridassa, ja neljä on käyttänyt merellä odottamassa ollutta lauttaa.
Ensimmäinen uudelleenkäytettävä raketti käyttää viime huhtikuussa Dragon-rahtialuksen kohti avaruusasemaa laukaisseen kantoraketin ensimmäistä vaihetta. Tuo oli ensimmäinen laukaisu, jolloin laskeutuminen merellä olleelle lautalle onnistui – siitä ei tosiaankaan ole kuin muutama kuukausi, ja nyt laskeutumiset tuntuvat sujuvan jo rutiinilla.
Luxemburgissa päämajaansa pitävä SES on puolestaan SpaceX -yhtiön vakioasiakas, sillä se on laukaissut jo kaksi satelliittiaan yhtiön Falcon 9:llä ja sillä on tilaus neljälle laukaisulle lisää.