Erikoisen näköinen siivekäs aiheutti tutkijoille päänsärkyä.

Pieni perhonen ei muistuttanut mitään eurooppalaista perhosta, joten sen lähimpiä sukulaisia ei pystytty tunnistamaan. Lajinmääritystä taas hankaloitti se, että lajista tunnettiin pitkään vain yksi koiras.

Yli kymmenen vuotta jatkuneiden kenttätöiden jälkeen Lissabonin eteläpuolelta lopulta löydettiin kolme naarasta, nekin valopyydyksistä, joiden epäiltiin olevan kyseisen lajin naaraita.

"Löydetyt naaraat olivat kuitenkin selvästi pienempiä ja niiden siipien kuviot ja väritys olivat erilaisia kuin aiemmin löydetyn koiraan", kertoo tutkija Pasi Sihvonen Luonnontieteellisestä keskusmuseosta Luomuksesta, joka on osa Helsingin yliopistoa.

"Sukupuolien yhdistäminen toisiinsa pelkkien ulkoisten tuntomerkkien pohjalta ei ollut mahdollista."

DNA-viivakoodi auttoi mysteerin ratkaisussa

Vuonna 2015 kahdelle yksilölle, yhdelle koiraalle ja yhdelle naaraalle, tehtiin DNA-viivakoodi eli tälle aiemmin tuntemattomalle perhoslajille tehtiin yksilöllinen geneettinen henkilötunnus, joka perustuu lajin perimään.

Henkilötunnusta verrattiin valtavaan lajien henkilötunnusten arkistoon – Barcode of Life Data Systems -tietokantaan. Näin pystyttiin osoittamaan, että koiras ja naaras kuuluvat samaan, aiemmin tuntemattomaan lajiin.

Jatkotutkimukset keskittyivät rakenteellisiin tuntomerkkeihin. Erojen ja yhtäläisyyksien perusteella tutkijaryhmä pystyi luotettavasti sijoittamaan lajin mittariperhosten heimoon – siihen samaan, johon ”mittarimadotkin” kuuluvat.

Uusi laji sijoitettiin Ekboarmia-sukuun, jonka kaikki lajit elävät Välimeren alueella. Muut suvun lajit ovat isompia ja erinäköisiä, joten mysteerilajin sukulaisuutta ei pysty päättelemään vain siipikuvioita tarkastelemalla.

"Suurperhosen löytäminen Euroopasta on nykypäivänä harvinainen tapaus, sillä maanosamme on tarkasti tutkittu ja lajisto tunnetaan hyvin. Yli kaksikymmentä vuotta jatkuneiden etsintöjen jälkeen nyt kuvattua Ekboarmia miniaria -perhosta on löydetty yhteensä vain 11 yksilöä."

Tutkija toivoo lisälöytöjä

Sihvonen toivoo julkaisun johtavan uusiin löytöihin, sillä lajista ei tiedetä käytännössä mitään. Paitsi, että sen toukat syövät mahdollisesti suvun muiden lajien tapaan katajan neulasia. Vaikka kaikki uuden lajin yksilöt on löydetty hyvin pieneltä alueelta Lissabonin eteläpuolelta, oletettu ravintokasvi tuskin on lajin levinneisyyttä rajoittava tekijä.

Lajista tiedetään niin vähän, ettei toistaiseksi ole mitään toivoa arvioida sen kannan kokoa esimerkiksi suojelunäkökulmasta. Useimmat yksilöt on löydetty hiekkapohjaisesta mäntymetsästä Atlantin rannalta, joka saattaa olla lajin elinympäristö.

Kukaan ei ole vielä nähnyt uuden lajin toukkaa, tai ylipäätään itse perhosta lennossa, joten selvitettävää riittää ja voi viedä toiset 20 vuotta ennen kuin edes lajin perusbiologia tunnetaan. Joskus tutkimus vaatii paljon työtä ja kärsivällisyyttä.

Teksti on Luonnontieteellisen keskusmuseon tiedote.