Roottorilaivalla rapakon taakse – kummallisen "purjealuksen" idea elää


Kuka sanoo, että laivassa pitää olla potkuri? Tai mitä jos potkurit olisivat ilmassa? 90 vuotta sitten tätä testattiin.


09.05.2016

Saksalainen Anton Flettner keksi 1920-luvun alussa miten ns. Magnus-efektin avulla toimivalla roottorilla voitaisiin liikuttaa "kätevästi" vaikkapa laivaa merellä. Ilmanpaine-ero pyörivän roottorin etu- ja takapuolella saa aikaan voiman, joka vetää alusta eteenpäin.

Todistaakseen roottorilaivan toiminnan, Flettner rakensi Baden-Baden -nimen saaneen laivan, missä oli kaksi 2,7 metriä halkaisijaltaan ja noin 15 metriä korkeaa roottoria, joita pyöritti kaksi 45-hevosvoimaista sähkömoottoria. Kyseessä oli siis paitsi roottorilaiva, niin myös sähkökäyttöinen alus.

Flettner lähti ylittämään Atlantia laivallaan Hampurista 2. huhtikuuta 1926 ja saapui perille New Yorkiin tänään vuonna 1926. Kuvassa on laivan sisaralus Die Buckau.

Vaikka roottorilaivoja on tehty aina silloin tällöin ja periaatetta on koetettu uudelleen mm. rahtilaivan liikuttamisessa, ei siitä teoreettisesta kauneudestaan huolimatta tullut koskaan suosittua. Perinteinen potkuri eri muodoissaan on osoittautunut tehokkaammaksi ja käytännöllisemmäksi.

Kiinnostavin tällainen kokeilu on Enercon -tuuligeneraattoriyhtiön testaama E-Ship 1 -koerahtilaiva, joka käytti Magnus-efektiä liikkumiseensa. Tekniikalla savutettiin suotuisissa olosuhteissa 15 % polttoaineensäästö perinteiseen menemiseen verrattuna.

Alkuperäisen, vuonna 2010 lyhyeen päättyneen kokeilun jälkeen tämä diesel-sähköinen roottorilaiva laitettiin telakalle, mutta kun sen alkuperäisen dieselmoottorit vaihdettiin kaksi vuotta sitten uusiin ja parempiin, se otettiin jälleen käyttöön.

Alla on kiinnostava video aluksesta: