Pe, 12/01/2017 - 23:54 By Jari Mäkinen

Suomalainen Iceye on kertonut aikaisemmin laukaisevansa ensimmäisen satelliittinsa avaruuteen puolen vuoden sisällä, mutta nyt yhtiö ilmoitti Slushin aivan lopussa olleessa esityksessään yllättäen, että satelliitti on jo laukaisupaikalla ja lähtee avaruuteen ihan kohta. Kaksi seuraavaakin satelliittia on jo tekeillä.

Tämän vuoden Slush päättyi avaruusteemaan, sillä päälavan viimeisessä esityksessä kerrottiin tulevaisuuden mahdollisuuksista avaruusalalla, uudenlaisista Vector-kantoraketeista sekä suomalaisen, huipputahtiin kansainvälistä rahoitusta keränneen Iceyen tulevista tekemisistä.

Aivan viimeisenä siis lavalle nousi Rafal Modrzewski, toinen Iceyen perustajista, ja latasi täyslaidallisen.

"Aiomme laukaista vuoteen 2020 mennessä 18 satelliittia, jotka pystyvät kuvaamaan tutkallaan minkä tahansa paikan maapallon pinnalta kolmen tunnin kuluessa siitä, kun meille on tullut pyyntö", sanoi Modrzewski.

Tämä tarkoittaa siis sitä, että teoriassa Iceye pystyisi kuvaamaan hyvin tarkasti säästä ja vuorokaudenajasta riippumatta koko maapallon pinnan kerran kolmessa tunnissa. Käytännössä satelliitit eivät ole koko ajan keräämässä tietoja, mutta niiden avulla yhtiö voi joka tapauksessa reagoida ennen näkemättömän nopeasti asiakkaiden pyyntöihin.

Ei mikään ihme, että Iceye katsoo olevansa ohjelmistoyritys ainakin yhtä paljon kuin avaruusyhtiö; tietomäärän kerääminen, hallinta ja käsittely ovat jopa vaikeampaa kuin satelliittien tekeminen.

Tosin yhtiön pohjana on kuitenkin uudenlainen tutkalaite, paljon aikaisempia edullisempi, hyvin tarkka synteettisen apertuurin tutka. Satelliitin alaosassa oleva suuri paneeli ei olekaan aurinkopaneeli, vaan 3,2 metriä leveä tutka-antenni.

Aiemmin vastaavat tutkalaitteistot ovat olleet liki sata kertaa kalliimpia. Iceye ei tosin pääse parhaimpien taivaalla olevien tutkien erotuskykyyn, mutta ei ole tarvekaan. Auton kokoisten yksityiskohtien erottaminen kuvasta riittää moniin tarkoituksiin erinomaisesti.

Laukaisu tammikuussa

Yhtiö on siis tähän mennessä hieman huijannut kertomalla ensimmäisen satelliittinsa pääsevän taivaalle kuuden kuukauden sisällä, kenties ensi keväänä.

Nyt kuitenkin Modrzewski paljasti, että satelliitti on jo toimitettu laukaisupaikalle Intiaan ja sitä ollaan asentamassa lähiviikkoina PSLV-kantoraketin nokkaan. Tällä hetkellä laukaisu on vielä virallisesti suunnitteilla joulukuun 2017 loppuun, mutta se tulee erittäin todennäköisesti viivästymään tammikuun alkuun.

Vähän aikaa näytti siltä, että samalla raketilla oltaisiin lähetetty matkaan myös Suomi 100 -satelliitti, mutta se joutui jäämään alun perin sille suunnitellulle, tätä seuraavalle lennolle. Intialaisten laukaisut ovat muutamia kuukausia myöhässä elokuussa olleen teknisen ongelman vuoksi, miksi esimerkiksi Suomen satavuotissatelliitti ei pääsekään maatkaan juhlavuoden kuluessa.

Seuraavan satelliittinsa Iceye laukaisee avaruuteen amerikkalaisella Falcon 9 -kantoraketilla ja suurin osa lopuista satelliiteista lähetetään uudella Vector-kantoraketilla, kunhan se saadaan toimintakuntoon. 

"Tuntuu todella hyvältä", totesi yhtiön toinen perustaja Pekka Laurila ennen esitystä.

"Aikaa ideastamme siihen, että olemme laukaisemassa ensimmäistä satelliittiamme taivaalle, on kulunut vain nelisen vuotta. Tämä on mennyt nopeasti ja yhtiömme on myös kasvanut uskomattoman nopeasti: vähän aika sitten olimme kaksin, ja nyt meitä on yli 50."

Yhtiö onkin muuttamassa pian uusiin, suurempiin tiloihin Otaniemessä. Näihin voidaan tehdä myös kunnolliset tilat satelliittien valmistamiseen, sillä 18 satelliitin tekeminen omassa puhdastilassa tekee Iceyestä jopa maailman tasolla suuren satelliittitehtailijan.

Laurila ei aio olla katsomassa ensimmäisen satelliittinsa laukaisua Intiassa paikan päällä, sillä "on paljon upeampaa olla valvomossamme ja olla ottamassa vastaan ensimmäistä signaalia siitä. Raketteja tulee ja menee, mutta ensimmäisiä signaaleita ei."