tiedekeskus

Göteborg on Suomesta katsottuna usein hieman unohduksissa, koska se sijaitsee Ruotsin "toisella puolella", lännessä. Mutta se on Ruotsin toiseksi suurin kaupunki ja eräs Pohjoismaiden suurimmista väkikeskittymistä, ja siihen kannattaisi kiinnittää enemmän huomiota.

Tiedemuseo Universeum on yksi hyvä syy suoda ylimääräinen ajatus ja jopa tehdä matka Götanmaalle.

Vuonna 2001 avatussa museossa on kuusi osastoa, joissa voi tutustua interaktiivisesti erilaisiin asioihin. Akvaariohallissa on 1,4 miljoonaa litraa tilavuudeltaan oleva meriallas, jossa on yllättäen paljon erilaisia kaloja ja muita mereneläviä. Siellä on myös avoin allas, jonka äärellä voi koskettaa kaloja. Sademetsässä on trooppisia eläimiä ja kasveja, ja Veden tie (Vattnets väg) -osastolla voi tutustua ruotsalaisiin järvien ja jokien eläimiin. Tappavat kaunottaret (Dödliga skönheter) esittelee puolestaan maailman myrkyllisimpiä ja tappavimpia matelijoita.

Kaksi muuta osastoa ovat enemmän tiedekeskustyyppisiä: Kalejdo keskittyy (kenties ruotsalaisten rikosromaanien ja TV-sarjojen innoittamana) rikostutkimukseen, mutta mukana on myös avaruutta, lasereita ja muuta jännää; Explorassa voi tutustua ihmiseen ja tekniikkaan. Tekniikkaahan Ruotsin teollisuuskeskuksessa riittää runsaasti.

Museokompleksi on osa Göteborgin Evenemangsstråket -nimistä tapahtuma-aluetta, jossa on myös suuri jäähalli Scandinavium, Ullevi-stadion, messukeskus, Lisebergin huvipuisto sekä kulttuurinäyttelykeskus Världskulturmuseet.

Universeumin nettisivut ovat osoitteessa www.universeum.se ja paikka sinällään on pienen ruotsinvierailun väärti!

Coimbra on Tampereen kokoinen (ainakin asukasmäärältään) oleva yliopistokaupunki Portugalin keskiosissa, Porton ja Lissabonin välissä noin 200 km Lissabonista pohjoiseen. Sen vuonna 1290 perustettu yliopisto on vanhin portugalinkielisen alueen yliopisto, ja sen rakennukset ovat mukana UNESCOn maailmanperintölistalla.

Coimbran yliopistossa on noin 20 000 opiskelijaa, joskin se on varsin leimallisesti tutkimusyliopisto: vuonna 1985 perustettu eurooppalaisten monialaisten tutkimusyliopistojen ryhmä perustettiin siellä ja se kantaa Coimbran nimeä.

Yliopiston vanha Kemian laitos on muutettu erinomaiseksi pieneksi tiedemuseoksi, joka yhdistää vanhojen eläinten, kasvien ja muiden näytteiden kokoelmat sekä instrumenttien ja muut tutkimuslaitteet mielenkiintoisesti nykyaikaisempien teemanäyttelyiden kanssa. Museossa on myös pysyvä näyttely, joka esittelee valoa ja ainetta. Kuva näyttelystä on alla.

Museo ei siis ole varsin suuri, mutta ensinnäkin näin pohjoismaalaisittain on yllättävää löytää moinen museo (ja koko historian sen sekä yliopiston takana) Portugalista, ja toiseksi museo (ja koko yliopistoalue) ovat todella kauniita. Siksi siis sympatiapisteet menevät tänään Portugaliin, vaikka eilinen Pariisin luonnontieteen museo on senkin aivan mahtavan upea.

Nykyaikaisen rakettitekniikan juuret ovat viime vuosisadan alussa, 1920-luvulla, jolloin amerikkalainen Robert Goddard ja saksalainen Johannes Winkler kehittivät nestemäisellä polttoaineella toimivia rakettimoottoreita. Goddard onnistui ensimmäisenä tekemään toimivan sellaisen (maaliskuussa 1926), mutta Berliinissä toiminut "Rakettilentoyhdistys" VfR (Verein für Raumschiffahrt) ei ollut kaukana perässä. Winklerin suunnittelema nesteraketti lensi vuonna 1931.

Kolmas samoihin aikoihin toiminut ryhmä oli neuvostoliittolainen GIRD, eli Reaktiopropulsion tutkimusryhmä (Группа изучения реактивного движения). Se perustettiin silloisessa Leningradissa vuonna 1924, mutta silloinen valtionhallinto ei ollut ryhmästä ja sen toiminnasta erityisemmin kiinnostunut. Niinpä ryhmä joutui lähes piileskelemään, ja hyvä paikka puolisalaisen työpajan perustamiseen oli Pietari-Paavalin linnoituksessa ollut hylätty punatiilinen varasto.

Ryhmää johti Mihail Tikhonravov, jonka suunnittelema GIRD 09 –niminen raketti nousi elokuussa 1933 nousi noin 400 metrin korkeuteen. Mukana toiminnassa olivat myös Neuvostoliiton tulevan avaruusohjelman salaperäinen pääinsinööri Sergei Korolev, ja hänen aisaparinaan toiminut (ja myöhemminkin toiminut) rakettimoottorisuunnittelija Valentin Glushko. Heidän ensimmäinen oma suunnitelmansa oli epäonninen raketti nimeltä “projekti 212”, 

Virallisen Neuvostoliiton vastaus rakettitutkijoiden työhön oli aluksi nuiva, ja Stalin lähetti esimerkiksi Korolevin työleirille, koska hänen työtään pidettiin liian akateemisena ja neuvostokansan vastaisena. Hänet kiikutettiin pikaisesti takaisin leiriltä, kun Stalin kaipasi tutkijoita vastaamaan Saksan rakettitutkijoiden asettamaan haasteeseen ja tekemään yleisesti ottaen uusia (raketti)aseita antiikkisten tussareiden ja tykkien ohelle.

Ja siitä alkoi kehitys, joka johti Sputnikiin, Gagariniin ja lopulta muun muassa Kansainväliseen avaruusasemaan ja sinne väkeä kuljettaviin Sojuz-aluksiin.

Jännä museo – etenkin avaruusfriikille

Pietari-Paavalin linnoituksessa oleva Kosmonautiikan ja rakettitekniikan museo avattiin vuonna 1973 ja todennäköisesti sen on pysynyt sen jälkeen varsin samanlaisena, ellei huomioida näyttelytilaan tuotuja videoita ja ulos tehtyä vitriiniä, jonka sisällä on rakettimoottoreita. Tämä vitriini myös osoittaa hyvin missä museo on, sillä ilman opastusta sitä on varsin vaikea löytää.

Museon näyttely kertoo itänaapurimme avaruustarinan vanhakantaiseen, mutta nyt jo hieman huvittavaan propagandatyyliin, mutta tyyli ja näyttelyn asettelu sinällään tekevät siitä erityisen kiinnostavan.

Kyseessä on siis paitsi avaruusmuseo, niin myös museomuseo.

Esillä on Sojuz-kapseli, Sputnikin insinöörimalli (siis toimiva kaksoiskappale), erilaisia pienoismalleja, kaikenlaisia etenkin 1970- ja 1980-lukujen avaruuslentoihin liittyviä esineitä (kuten ruokaa, avaruuskävelyillä käytettäviä työkaluja, pukuja ja mittalaitteita) sekä planeettaluotaimia.

Aivan kaupungin keskustassa, Leipziger Straße 16:ssa, vain lyhyen kävelymatkan päässä Checkpoint Charlielta sijaitsee entinen Reichspostmuseum, Saksan postimuseo.

Museo on ollut vuodesta 1872 alkaen postikäytössä olleessa jykevässä rakennuksessa, jonka eteisaulaan voi hyvin kuvitella ammoiset palvelutiskit, joissa otettiin vastaan paketteja ja myytiin kirjekuoria. Museoksi rakennus muutettiin aivan 1800-luvun lopussa, jolloin Saksan uudistushenkisessä valtakunnassa katsottiin postilaitoksen olevan oman museonsa väärti. Siellä esiteltiinkin paitsi postin historiaa, niin myös sitä, miten 1900-luvun alun postilaitos toimi kaikkine uusine laitteineen ja vempeleineen.

Toisen maailmansodan lopputiimellyksessä museo tuhoutui varsin perusteellisesti koko Berliinin keskustan tavoin, ja sodan jälkeen siitä tuli Itä-Saksan postimuseo. Saksojen yhdistyttyä siitä päätettiin tehdä uusi valtakunnallinen postimuseo yhdistämällä siihen Frankfurtissa ollut Länsi-Saksan uusi postimuseo, ja paikka avautui perusteellisen remontin jälkeen maaliskuussa 2000 uutena Tiedonvälitysmuseona; saksaksi nimi on ytimekkäästi Museum für Kommunikation.

Kyseessä on erittäin yksinkertainen ja näyttävä temppu, jolla voi hyvin viihdyttää ihmisiä niin illanvietoissa kuin muutenkin.

Temppuun tarvitaan vain muutama hyvin terävä lyijykynä (tai muu vastaava terävä, pinnaltaan tasainen puikkomainen esine), hyvä muovipussi (kuten iso uudelleensuljettava pussi tai muu vastaava) ja vettä.

Pussiin laitetaan vettä ja sen jälkeen kynät voi tunkea pussin seinämien läpi siten, että pussi ei vuoda. Olennaista on työntää kynät tasaisesti ja koko ajan eteenpäin, sillä näin muovipussin seinämä pysyy tiukasti kiinni kynän pinnassa ja siten vesi ei pääsi juoksemaan.

Mikäli temppuun käyttää rosopintaisia kyniä tai joustamattomasta muovista tehtyä pussia, niin se ei onnistu.

Vaikka kynät saa varsin helposti tungettua pussin seinämien läpi, venyy muovi vähitellen ja kynien heiluttaminen löystää edelleen reikäkohtia, joten pussi vesineen kannattaa siirtää pian tempun tekemisen jälkeen vaikkapa lavuaarin päälle. Eikä temppua kannata tehdä muutenkaan paikassa, missä alapuolella on jotain vedelle herkkää...

Kuva on otettu alla olevalta videolta, missä on myös muutama muu yksinkertainen ja näyttävä tieteellishenkinen demonstraatio.

Jos Edinburghin tuhatvuotinen historia alkaa ahdistaa, voi helpotusta hakea vielä kaukaisemmasta menneisyydestä. Our Dynamic Earth on vuonna 1999 perustettu tiedekeskus, joka sijaitsee Holyrood Parkin luoteiskulmassa. 

Paikka on osuva, sillä sen taustalla kohoavat Salisbury Crags ja Arthur’s Seat. Noin 350 miljoonaa vuotta sitten syntyneitä vulkaanisia muodostelmia tutkiessaan modernin geologian isäksi kutsuttu James Hutton päätyi siihen, että "nykyisyys on avain menneisyyteen": samat prosessit, jotka ovat havaittavissa tänään, ovat muokanneet maailmaa myös entisaikoina. 

Suurelta sirkusteltalta näyttävä rakennus ja etenkin sen sisääntuloaula hämäävät pelkistetyssä koruttomuudessaan, liki autiudessaan. Puolityhjän, lasiseinäisen tilan ei kuitenkaan pidä antaa hämätä. Varsinainen näyttelytila on maan alla ja siellä riittää nähtävää. 

Tulipalo on tuhonnut Napolin tiedemuseon Città della Scienzan. Maanantaina illalla alkanut tulipalo levisi keskuksessa nopeasti ja vain yksi kuudesta museon rakennuksesta säilyi vahingoittumattomana.

Kukaan ei loukkaantunut palossa, mutta tiedekeskus on lähes kokonaan tuhoutunut. Museo oli suljettuna maanantaina, ja luonnollisesti pysyy nyt suljettuna varsin pitkään.

Citté della Scienza oli suuri ja nykyaikainen tiedekeskus, missä interaktiivisen tiedemuseon lisäksi oli planetaario sekä kokous- ja messukeskus. Vanhalla teollisuusalueella olleessa keskuksessa kävi noin 350 000 vierailijaa vuodessa. Museo on ollut toiminnassa 12 vuoden ajan.

Kun palokunta saapui paikalle maanantaina illalla, oli suuri osa keskuksesta jo ilmiliekeissä ja vain ulkoseinät olivat pystyssä. SIlminnäkijöiden mukaan palo levisi suurelta osin puurakenteisessa rakennuksessa nopeasti, ja lopulta vain teatteriosa keskuksesta pystyttiin pelastamaan. Koska palo tapahtui Napolissa ja alkoi hyvin hallitun tuntuisesti, on olemassa epäilys, että se on tahallaan sytytetty – mahdollisesti tuholla on yhteys mafiaan.

Lue (italiaksi) La Repubblica-lehden uutinen. Katso roadtvItalian videoraportti Youtubessa.

Nature.com:in artikkeli Blaze leaves Naples science museum in ashes

Otsikkokuva on Flickr-palvelusta ja sen on ottanut manfrys