hammas

Hyvästit hammaslääkärin poralle! (ainakin useassa tapauksessa)

Ti, 12/08/2015 - 00:42 By Jari Mäkinen
Hammaslääkärit. Kuva: John Twohig / flickr

Jutun voisi aloittaa myös toteamalla, että hammaslääkärit ovat hoitaneet hampaitasi väärin vuosikymmenien.

Nimittäin he ovat poranneet ja paikanneet pieniä reikiä heti kariesta havaittuaan.

Tuoreen australialaistutkimuksen mukaan suuri osa näistä pikkupaikkauksista ovat itse asiassa turhia, sillä karies saa aikaan haitallisen reiän ja syö ympärillä olevaa hammasta huomattavasti hitaammin kuin on oletettu.

“Paikkaaminen on useissa tapauksissa ollut tarpeetonta”, toteaa Wendell Evans Sydneyn yliopistosta.

“Tutkimuksemme näyttää selvästi, että hampaiden hoidossa kannattaisi ottaa uusi suunta pois tästä valtavirraksi muodostuneesta paikkaamisesta.”

Olennaisin asia tutkimuksessa on ollut reikien kehittymisen seuranta. Karieksen, eli hammasmädän on oletettu laajenevan aggressiivisesti ja vaarantavan nopeasti koko hampaan, joten reikäkohta on poistettu nopeasti ja täytetty paikka-aineella.

“Kariekselta kestää keskimäärin kahdeksan vuotta tunkeutua kiilteen läpi hammasluuhun. Tässä ajassa karies pystytään havaitsemaan ja hoitamaan usein jo ennen kuin se saa aikaan reikää, joka pitää paikata.”

Evansin ryhmän tutkimus on kestänyt seitsemän vuotta ja se julkaistiin Community Dentistry and Oral Epidemiology -lehdessä. Siinä on otettu huomioon havaintoja karieksen kehittymisestä kuitenkin yli 50 vuoden ajalta.

Artikkelissa tutkijat esittelevät CMS-nimisen karieksen hallintasysteemin (Caries Management System), joka on auttanut vähentämään poraamistarvetta 30% - 50% hoitoa saaneista potilaista.

CMS kattaa joukon kariesta kartoittavia menetelmiä röntgenkuvista visuaaliseen tarkkailuun, joilla alkuvaiheessa olevat vauriot voidaan löytää. Sen jälkeen karieksen ‘saastuttamia’ paikkoja hoidetaan mm. tujakalla fluoripinnoitteella.

Menetelmän havaittiin tutkimuksessa pysäyttämään karieksen etenemisen ja joissain tapauksissa kääntäneen haitallisen kehityksen paranemiseksi. Joka tapauksessa paikkaustarve on vähentynyt ja ainakin lykkääntynyt myöhemmäksi. 

“Hammasta tulisi porata ja paikata vasta silloin, kun siinä on selvästi reikä”, sanoo Evans.

Lisäksi kunnollinen hampaiden hoito ja harjaaminen on tärkeää, kuten aterioiden välissä syötävien välipalojen ja sokeripitoisten juomien välttäminen. Mutta tätä ei aussitutkimuksessa luonnollisestikaan keksitty: hyvä suuhygienia ja happohyökkäysten minimointi auttavat joka tapauksessa pitämään hampaat kunnossa.

 

Juttu perustuu Sydneyn yliopiston tiedotteeseen.

Otsikkokuva: John Twohig / flickr
Alla pilailukuva hammaslääkärikäynnistä.

Löydetty: outo halkiohuulimatelijan fossiili

Ti, 03/11/2014 - 06:13 By Jarmo Korteniemi
Kuva: N. Tamura © 2014
Taiteilijan näkemys löydetystä eläimestä. Kuva: © Nobu Tamura, 2014

Lounais-Kiinasta on löytynyt noin 245 miljoonaa vuotta vanha, erittäin hyväkuntoinen, mutta outo fossiili. Sen ulkomuoto on kuin suoraan kauhuelokuvasta. Otuksen yläleuka on jakaantunut kahtia, ja puolikkaiden välissä on sarja neulanteräviä hampaita.

Eläimen tieteellinen nimi kuvastaa tutkijoiden kummastusta: Atopodentatus unicus. Se tarkoittaa sananmukaisesti "ainutlaatuiset järkyttävät hampaat".

Tutkimus julkaistiin saksalaisessa Naturwissenschaften – the Science of Nature -tiedejulkaisussa. Springerin julkaisema ja varsin arvostettu lehti keskittyy etenkin biologisiin kysymyksiin liittyviin monitieteellisiin tutkimuksiin. Kiinalaisvoimin tehtyä tutkimusta johti Xiao-Chun Wu Kanadan luonnonmuseosta.

Painajaisten flamingovaraani

Löydetty matelija on sopeutunut hyvin vesielämään, mutta ei aivan täysin. Tämä selviää tarkastelemalla sen solakkaa virtaviivaista kehoa, lyhyttä kaulaa ja uimiseen sopivia eviä tai räpylöitä. Voi olla, että uintireissujen välillä se köllötteli luodoilla lämmittelemässä kuin norppa ikään. Kooltaan se vastasi pyöreästi komodonvaraania, suurinta nykyään elävää liskoa.

Fossiloituneen luurangon oudoin piirre on kuitenkin sen pää. Otuksen yläleuka kääntyy äkkiä jyrkästi alaspäin. Kuono saa hieman koukkumaisen muodon. Edestä katsoen se on litteä. Lopputulos mukailee kuokan tai lapion mallia, hieman kuin flamingon nokka.

Lisäksi eläimen yläleuka on keskeltä halki. Tämä kävi selväksi, vaikka puolet kallosta oli tuhoutunut. Syynä ei näytä olleen onnettomuus tai perinnöllinen vika. Leuan halkeamassa kasvaa nimittäin järjestelmällisesti hampaita.

Hampaisto on mittava. Hampaita löytyy sekä ala- että yläleuasta vajaat 200 neulamaista kappaletta. Suurin osa törröttää poskien takana, lomittain menevien kampojen tavoin. Tai aivan lapioleuan alaosassa. Noin 35 hammasta – eli vähän enemmän kuin meillä ihmisillä on kaiken kaikkiaan – on sijoittunut ristikkäin yläleuan halkeamaan. Lisäksi Atopodentatuksen hampaat eivät istu perinteisesti leukaluun kuopissa juurillaan kiinnittyneinä. Ne ovat sulautuneet kiinni suoraan leukaan.

Virtaviivaisen komodonvaraanin kokoisen eläimen yläleuan halkaisee siis kuin korkealle ulottuva huuli- ja kitalakihalkio. Ja koko suu on varustettu neulamaisten hampaiden rivistöillä. Sekä pysty- että vaakasuunnassa. Eläin oli luultavasti myös varsin nopea uimari.

Atopodentatus unicus. Kuva: Long Cheng ja kumpp., 2014

Sopeutumisen kultakausi

Atopodentatus unicusin jäänteet löytyivät ns. Luoping-faunan kerroksesta Lounais-Kiinasta. Sieltä on aiemmin löydetty runsaasti kalaliskoja ja alkukantaisia matelijoiden muotoja.

Eläin eli keskitriaskaudella, noin 245 miljoonaa vuotta sitten. Muutamaa miljoonaa vuotta aiemmin tapahtunut permikauden lopun joukkotuho hävitti meristä lähes kaikki eliöt ja jätti jälkeensä paljon tyhjiä ekolokeroita.

Matelijat olivat tuolloin jo syrjäyttäneet sammakkoeläimet valtalajeina, mutta kuuluisat dinosaurukset eivät vielä olleet juuri ehtineet erota omaksi suuntauksekseen. Alustavien tutkimusten mukaan Atopodentatus on läheisintä sukua muinaisille vesimatelijoille, Sauropterygia-ryhmän edustajille.

Kasvikuntaa hallitsivat tuohon aikaan havupuut, saniaiskasvit ja sammalet. Kukkivien kasvien tuloon oli vielä paljon aikaa.

Harmiton hirviö?

Atopodentatuksella oli hyvin erikoistunut ruuanhankintamekanismi. Jopa leuan halkeamiselle on keksitty uskottavalta kuulostava syy.

Tutkijat eivät usko "ainutlaatuisten hirmuisten hampaiden" soveltuneen kalojen pyydystämiseen tai lihan repimiseen isommista saaliista. Sirot neulamaiset hampaat eivät nimittäin olisi kestäneet rasitusta. Eikä Atopodentatus edes pystynyt puremaan kovaa – tämän näkee kallon lihasten kiinnityskohdista. Meille kaamealta näyttävästä ulkomuodostaan huolimatta eläin oli luultavasti varsin harmiton.

Xiao-Chun Wun kertoman mukaan eläin etsi ravintonsa todennäköisimmin pohjamudasta haravoimalla. Syöntitaktiikka muistutti luultavasti hetulavalaita tai flamingoja. "Käyttäen kuonoaan lapiona, puskutraktorina, tai kenties raapimislaitteena, eläin on voinut olla toimessaan hyvinkin tehokas. Se siivilöi itselleen annoksia matoja, äyriäisiä ja muita pieniä selkärangattomia mönkijöitä. Tiheässä olleet hampaat päästivät mutaisen veden läpi, mutta pienet saaliseläimet jäivät helposti niiden taakse ansaan."

Eläimen pärstävärkki on kuitenkin sen verran outo ja ainutlaatuinen, että julkistettu hypoteesi ei taida olla vielä aivan täysin vedenpitävä. Esimerkiksi kivettyneen mahan sisällön tai jopa jätöstenkin tutkiminen auttaisi idean varmistamisessa. Tai jos löydettäisiin edes toinen samanlainen, mutta eri asennossa säilynyt eläin.

Kuva: Long Chen et al., 2014.

Lähikuva hampaistosta, joka ei vastaa valaiden hetuloita vaan muodostuu oikeista, kiillepäällysteisistä hampaista. Kuva: Long Chen et al., 2014.