Norja

Norskipaatti, jolla tehtiin napatutkimuksen historiaa

Ke, 12/12/2018 - 01:38 Jari Mäkinen
Fram esillä

Fram on kuuluisa norjalainen tutkimusalus, jonka sanotaan olevan maailman kauimpana etelässä ja pohjoisessa käynyt puurakenteinen laiva. Fridtjof Nansen ja Roald Amundsen käyttivät alusta vuosien 1893 ja 1912 välillä napatutkimusmatkoillaan, ja nyt tämä kovia kokenut alus on esillä napatutkimusta laajemminkin esittelevässä todella kiinnostavassa museossa Oslossa.

”JoulukalenteriOslossa riittää tutkimusmatkailijoiden laivoja ja muita aluksia katsottavaksi. Siellä on viikinkimuseo ja Thor Heyerdahlin Kon-Tiki, sekä kerrassaan mainio merenkulkumuseo, ja sen vieressä Bygdøyn niemellä kummallinen kirkolta näyttävä Fram-museo, eli norjaksi Frammuseet.

Keväällä 1936 avattu museo on rakennettu Fram-aluksen ympärille siten, että kävijät kiertävät aluksen vieressä joka puolella eri kerroksissa olevaa näyttelyä ja nousevat lopulta aluksen sisälle.

Framin sisustus on esillä hyvin lähelle alkuperäisessä 1800-luvun lopun muodossaan, ja sitä – kuten koko alusta – katsoessa ei voi kuin ihmetellä sata vuotta sitten ja hieman sitä aikaisemmin olleiden naparetkeilijöiden sisua ja rohkeutta.

Näyttely keskittyy puolestaan juuri tähän: esillä on niin Etelämantereen kuin pohjoisten napa-alueiden tutkijoiden välineitä ja varusteita teleskoopeista ja koiravaljakoista aina erikoistilauksesta tehtyihin kekseihin, jotka säilyivät vuosia syömäkelpoisina (ja pelastivat monia ihmishenkiä).

Sankareita näyttelyssä ovat luonnollisesti norjalaiset Fridtjof Nansen, Roald Amundsen ja myös Otto Sverdrup sekä heidän miehistönsä. Mukaan pääsevät myös napaseutujen eläimet ja asukkaat.

Fram-alus puolestaan on suurelta osin skottilainen, sillä sen suunnitteli ja teki skotlantilais-norjalainen laivanrakentaja Colin Archer Nansenin antamien ohjeiden mukaisesti. Nansen myös rahoitti laivan tekemisen Norjan valtiolta ja yksityisiltä saamillaan varoilla.

Framin lisäksi esillä museossa on toinen legendaarinen napatutkimusalus Gjøa, pieni purjelaiva, jolla Amundsen purjehti kuusihenkisen miehistönsä kanssa ensimmäisenä Luoteisväylän läpi. Matka kesti kaikkiaan kolme vuotta ja päättyi vuonna 1906.

Bygdøy ja sen museot ovat erinomainen kohde jokaiselle Oslon-kävijälle, vaikka tiede, tutkimusmatkat tai merenkulku ei kiinnostakaan, koska museoiden luota on kauniit maisemat Oslo-vuonolle. Paikalle pääsee kaupungin keskustasta kätevästi bussilla numero 30 tai kaupungintalon luota lähtevällä laivalla.

Fram-museon nettisivut ovat osoitteessa www.frammuseum.no

FRAM ja merenkulkumuseo ilmasta

Yllä olevassa kuvassa merenkulkumuseo on vasemmalla ja Fram-museo oikealla. Otsikkokuvan on ottanut David Haberthür.

Juttu on julkaistu alun perin 6. heinäkuuta 2016.

Tiedetuubin esittelemiä tiedekeskuksia ja muita kiinnostavia kohteita

Tunturipeuroille tappotuomio - estääkö Norja tappavan taudin leviämisen Eurooppaan?

Ke, 04/05/2017 - 21:58 Jarmo Korteniemi
Kuva: Jarmo Korteniemi 2012

Norjan viranomaiset ovat antaneet luvan 2000-päisen peuratokan tuhoamiselle. Syynä on vuosi sitten löytynyt vaarallinen hirvieläinten näivetystauti CWD, jonka leviäminen halutaaan estää keinolla millä hyvänsä. Myös Suomessa kannattaa taudin vuoksi olla hieman varuillaan.

Kerroimme tasan vuosi sitten vaarallisesta hirvieläinten näivetystaudista, jota oli juuri löydetty norjalaisesta tunturipeuranaaraasta. Sen jälkeen tautia on löydetty myös muutamista muista saman lauman tunturipeuroista. Tutkijoiden arvion mukaan näivetystauti on saattanut muhia peuralaumassa 5-7 vuotta.

Tauti tunnetaan myös nimellä CWD (engl. Chronic wasting disease). Väärin laskostuneen proteiinin eli prionin aiheuttama tauti on vaarallinen kaikille hirvieläimille. Se tarttuu helposti ja on aina tuskallinen ja tappava.

Pahemman epidemian pelossa Norjassa tartutaan järeisiin keinoihin. Tautialueelta poistetaan koko peurakanta, mikä tarkoittaa tappotuomiota noin 2000 eläimelle. Maan maatalous- ja ruokaministeriö hyväksyi asiantuntijoiden esittämän ja perusteleman suunnitelman maaliskuun 2017 lopussa.

Tuomittu tunturipeurapopulaatio elelee Nordfjellassa Etelä-Norjassa noin 70 km x 30 km alueella. Syksyllä alkavan tuhoamisoperaation hoitavat pääasiassa harrastajametsästäjät. Sitä ennen riistanvalvojat partioivat aluetta ja varmistavat ettei peuraharhailijoita kulkeudu alueelta muualle.

Eläinten lihat aiotaan käyttää hyödyksi niiltä osin kun prionitestit osoittautuvat negatiivisiksi. Vaikka CWD ei tiettävästi tartu ihmisiin, kannattaa seudun peurojen hermoston osat sekä perna kuitenkin jättää tyystin hyödyntämättä.

Koko tokan tappaminen voi tuntua radikaalilta, mutta se pelastaa ehkä paljon. Prionitauti voisi nimittäin pahimmillaan vaarantaa muutkin Norjassa sijaitsevat ja maailman viimeiset tunturipeuran populaatiot, levitä sitten poronhoitoalueelle ja uhata perinteistä elinkeinoa, ja lopulta tarttua moniin muihinkin hirvieläimiin ympäri Euraasiaa. Ennen Norjan löytöä CWD:tä esiintyi ainoastaan Pohjois-Amerikassa.

Norjan viranomaiset pitävät kuitenkin silmänsä auki sen varalta, että tautia löytyy vielä muualta. Syksyn 2016 metsästyskaudella prionien varalta testattiin noin 8 000 hirvieläinnäytettä, tänä vuonna niitä arvioidaan tulevan noin 20 000 lisää. Lähimpiä maita, Suomea muiden muassa, on vakavasti kehotettu tehostamaan omaa CWD-valvontaansa ainakin muutaman vuoden ajan.

Koska tauti voi säilyä maastossa pitkäänkin, ei Nordfjellaan aiota istuttaa uusia peuroja ainakaan viiteen vuoteen. CWD välittyy eläimestä toiseen etenkin ruokailupaikoilla syljen ja jätösten mukana. Lisätietoja taudista löytyy aiemmasta jutustamme.

Keino, jolla CWD tuli Norjaan on arvoitus, mutta mahdollisuuksia on monia. Hirvieläinten virtsaa esimerkiksi käytetään eläinten houkuttimena, ja joku on voinut tuoda saastuneen pullollisen Yhdysvalloista Norjaan. Kyse voi olla myös huonosti puhdistettujen maastojalkineiden tai metsästysvälineiden mukana kulkeutumisesta. Prioni on myös voinut saada alkunsa Norjassakin, mikäli vain jollain peurayksilöllä kehittynyt prioni on onnistunut leviämään.

Prionia löydettiin vuoden 2016 keväällä myös kahdesta Trondheimin läheltä ammutusta hirvestä. Sikäläistä hirvikantaa ei kuitenkaan olla vielä tuhoamassa, vaan sitä tarkkaillaan. Tutkijoiden mukaan hirvillä kyse nimittäin lienee spontaanista prionin syntymisestä, joka vain havaittiin tehostetun CWD-valvonnan vuoksi. Taudin leviäminen erakkomaisempien hirvien joukossa on myös paljon epätodennäköisempää ja hitaampaa kuin tiiviissä peuratokassa.

Villiä tunturipeuraa esiintyy luonnossa ainoastaan Norjan eteläisillä vuoristo- ja tunturialueilla. Eläimiä on jäljellä runsaat 30 000, joskin näistä vain alle kolmanneksen arvioidaan olevan geneettisesti puhtaita. Loput ovat sekoittuneet peuran muiden alalajien, pääasiassa puolikesyn poron kanssa.

Peuroja (Rangifer tarandus) esiintyy ympäri pohjoista taiga- ja tundravyöhykettä, ja laji jakaantuu alueittain moniin alalajeihin, kuten tunturipeura (R. t. tarandus), poro (R. t. domesticus), metsäpeura (R. t. fennicus), sekä monet pohjoisamerikkalaiset karibut (R. t. caribou, R. t. granti, ym.). Useat näistä paikallisista alalajeista lasketaan jo pahasti vaarantuneiksi.

Monet peuroiksi kutsutut hirvieläimet (esim. valkohäntäpeura, kuusipeura, muulipeura, japaninpeura, ym.) eivät ole varsinaisia peuroja (R. t.). Lue lisää hirvieläinten tunnistuksesta.

Asiasta kertoi Suomessa ensimmäisenä Tiedetuubi.

Lähteet: Science-lehden artikkeli ja Norjan maatalous- ja ruokaministeriön tiedote.

Otsikkokuvassa oleva kuollut pohjoisnorjalainen poro ei liene sairastanut näivetystautia, mutta lopputulos on sama. Kuva: Jarmo Korteniemi 2012

Varjoliitimellä revontulia katsomassa

Espanjalainen Horacio Llorens on konkari taitolentämisessä varjoliitimellä; moninkertainen maailmanmestari, joka on tehnyt ennätyksiä ja lennellyt mitä erilaisimmissa paikoissa.

Hänen tuorein temppunsa oli lentää revontulten alla Pohjois-Norjassa, Tromsøssä. Sponsori Red Bull hehkuttaa tiedotteessaan lentoa ainutlaatuiseksi ja erityisen vaativaksi "hurjassa -15°C:n" kylmyydessä tehdyksi. Tromsø kirjoitetaan väärin – ja lisäksi tiedotteen teksti revontulista ontuu monin paikoin, sillä Llorens mm. kertoo "kuinka tuntuu siltä, että ne ovat suoraan edessäsi, vain 500 metrin päässä, vaikka ne ovat 15 kilometriä yläpuolellasi".

Oikeastihan revontulet ovat olennaisesti korkeammalla, noin 100 kilometrin korkeudessa.

Yhtä kaikki, video on kaunis ja Llorensin kaartelu Tromsøn taivaalla on komeaa katsottavaa!

Revontulia voi katsella myös kätevästi lentokoneista, jotka lentävät etenkin pohjoisilla reiteillä Amerikkaan tai Aasiaan. Koneesta kannattaa ottaa pohjoisenpuoleinen ikkunapaikka ja katsella taivasta sieltä (esim. peittoa pään päällä matkustamon valojen heijastuksilta suojaamassa käyttäen) pimeän aikaan katsellen.

Netissä on runsaasti tällaisia videoita, mutta eräs parhaimmista toimituksen silmiin tulleista on tämä Matthew Koun viime syyskuussa Japanin ja Yhdysvaltain välisellä lennolla kuvaama timelapse:

Euroopan suurin vesiputous

Pe, 07/10/2015 - 09:38 Jarmo Korteniemi
Kuva: Tim Bekaert / Wikimedia Commons

Euroopan suurin vesiputous on Dettifoss, jossa virtaa vettä 300 - 800 kuutiota sekunnissa. Kunnioitusta herättävä nähtävyys sijaitsee Pohjois-Islannissa lähellä Husavikia. Putouksen korkeus on huimaavat 50 metriä. Sitä pääsee ihastelemaan varsin helposti kummaltakin rannalta.

Dettifossin vedet saavat alkunsa Vatnajökull-jäätiköltä, ja joella on potentiaalia paisua moninkertaiseksi suurten jäätikkötulvien aikana. Niiden virtaama tuskin kuitenkaan enää nousee samalle tasolle kuin viimeisimmän jääkauden lopulla. Luultavimmin veden määrä liikkui tuolloin kymmeniä kertoja suuremmissa lukemissa kuin nykyisin. Virtaus saattoi olla verrattavissa Niilin tai Amazonin vastaaviin. Tulvavedet kaiversivat tuolloin nykyisen joenuoman ja liikuttelivat jättimäisiä kallionlohkareita kuin soranjyviä..

Kertomusten mukaan Dettifoss on yhä niitä harvoja Euroopan putouksia, jossa todella tuntee veden voiman - pelkästään katselemalla.

Eri tavalla isoja

Manner-Euroopan suurin putous, tai oikeammin jättimäisin koski, on Sveitsin Rheinfall. Sen virtaama on lähes Dettifossin kokoinen, tulva-aikana aikaan joskus jopa suurempikin. Kumpuilevat kosket suosittu turistikohde.

Rheinfall ja Dettifoss ovat kuitenkin vain kymmeniä metrejä korkeita. Ja se ei ole maailman mittakaavassa mitään. Länsi-Norjassa lähes 900 metriä tippuvat Vinnufallet ja Skorga ovat tiettävästi koko Euraasian korkeimmat putoukset. Ne ovat myös heittämällä mukana koko planeetan top-kympissä.

Suomen putoukset ovat mantereen- ja maailmanennätyksiin verrattuna varsin pieniä, mutta silti kokemisen arvoisia. "Vaivaiset" 17 metriä korkea Pihtsusköngäs lienee viisikerroksisen talon korkuinsena maamme suurin puhdas putous. Hepoköngäs ja Korkeakoski ovat vieläkin korkeampia, mutta hieman koskimaisempia. Imatrankoskikin oli sellaisista kaikkein suurin, aikoinaan. Ja on yhä, silloin harvoin, kun voimalaitoksen huoltoluukut avataan.

Rheinfall-putoukset Sveitsissä. Kuva: Any1s / Wikimedia Commons

Piirros: Imatrankoski ennen valjastamista. Kuva: Falkman, Severin (1882)
Valokuva: Pihtsusköngäs Kilpisjärvellä. Kuva: Matti Paavola / Wikimedia Commons

Otsikkokuva: Tim Bekaert

Mikä on tämä ufopilvi mantelimausteella?

Ma, 07/06/2015 - 10:40 Jarmo Korteniemi
Kuva: Omnisource5 / Wikimedia commons

Päivän kuvaMantelipilvi on lähes aina hätkähdyttävä näky, jota pitää katsoa toisenkin kerran. Se syntyy kostean ilmavirran kohdatessa laajan esteen - vaikkapa vuoren tai säärintaman. Törmäyksessä syntyy seisova aalto. Jos ilman lämpötila laskee aallon yläosissa kastepisteeseen, vesihöyry alkaa siellä tiivistyä vesipisaroiksi ja pilvi muodostuu. Vastaavasti pilven takareunan tietämillä ilman laskeutuu ja lämpenee, ja pisarat haihtuvat uudelleen höyryksi.

Mantelipilvet voivat olla hyvinkin korkeita ja monitasoisia. Ne voivat myös matkata pitkiäkin matkoja seuduille, joissa niitä ei voisi syntyä. Tottumattomat "tunnistavat" mantelipilviä ikävän usein lentäviksi lautasiksi (huimia esimerkkejä mm. täällä).

Alla Tromssan lähistöllä otettu kuva, josta syntytapa käy paremmin ilmi. Otsikkokuva on otettu Dublinin taivaalta (Omnisource5 / Wikimedia commons).

Venäläinen rakettiromu löytynyt Norjasta

La, 06/27/2015 - 13:37 Jari Mäkinen

Norjassa kohistiin eilen Finnmarkista, Pohjois-Norjasta, Båtsfjordin kalasatamasta löytyneestä omituisesta kappaleesta, joka selvästi oli peräisin Venäjältä.

Muun muassa Kim Digernes julkaisi siitä kuvia Facebook-sivullaan (mistä otsikkokuva on peräisin) ja Norjan yleisradioyhtiö NRK järjesti saman tien kappaleen alkuperän selvittämiseen yleisökilpailun – vaikkakin kuvien perusteella oli heti selvästi havaittavissa mistä kappale oli peräisin.

Kyseessä on kantoraketin nokkakartion puolikas, juuri sen tyyppinen, mistä kerroimme pari päivää sitten kiinalaisraketin testaamisen yhteydessä. Satelliitti on suojattuna raketin nokassa suojakartiolla, joka irtaantuu kun raketti on noussut ilmakehän yläosiin, missä ilmanvastus on sen verran pientä, ettei se enää vaadi aerodynaamista nokkaa tai vaurioita satelliittia.

Yleisin tapa päästä nokkakartiosta kätevästi eroon on tehdä se kahdesta puolikkaasta, jotka irtaantuvat eri puolille rakettia. Silloin ne putoavat pois aiheuttamatta vaaraa satelliitille tai raketille.

Nokkakartiot ovat itse asiassa varsin jykevätekoisia, sillä ne joutuvat kestämään varsin suuren aerodynaamisen voiman. Lisäksi niissä on yleensä sisäpinnassaan vaahtomaista ainetta, joka toimii lämpöeristeenä ja vaimentaa meteliä. Lisäksi niissä on reikiä, joiden kautta satelliittiin voidaan olla johtojen kautta yhteydessä vielä silloinkin, kun ne on suljettu nokkakartion sisään.

Nämä kaikki näkyvät oikein hyvin Finnmarkissa otetuissa kuvissa. Kyseessä on todennäköisesti Plesetskistä Maan napojen kautta kulkevalle polaariradalle lähteneen Sojuz-kantoraketin nokkakartion puolikas, joka on pudonnut mereen ja kellunut lopulta Norjaan.

Lisävahvistusta tälle ajatukselle saa katsomalla alla olevaa kuvaa, missä on Kourousta laukaistun Sojuz-raketin nokkakartio: sen läpiviennit ja muoto ovat täsmälleen samanlaisia kuin Norjan "omituisessa" kappaleessa.

Todennäköisesti kyse oli raketista, joka laukaistiin 23. kesäkuuta Plesetskistä. Sen kyydissä avaruuteen nousi venäläinen Persona-vakoilusatelliitti, joka kuvaa maapallon pintaa kameroillaan optisella alueella. Persona-satelliitit korvaavat vähitellen vanhemmat Kobalt-tyyppiset satelliitit, jotka luottavat edelleen todella vanhaan tapaan: ne kuvaavat filmille ja pudottavat filmikapselit Maahan. Vaikka menetelmä kuulostaa antiikkiselta, venäläiset ovat käyttäneet sitä siksi, että kukaan ei pysty nappaamaan satelliittien lähettämiä signaaleita. Kobalt-satelliittien elinikä on siksi lyhyempi ja niitä tulee laukaista useammin: edellisen kerran näin tapahtui kesäkuun 5. päivänä. 

Tuolloinkin laukaisu tapahtui Sojuzilla Plesetskistä, joten nokkakartio saattaa olla peräisin tuostakin lennosta.

Meteori melkein päähän - tai sitten ei

Pe, 04/04/2014 - 16:33 Jari Mäkinen

Lisäys 9. huhtikuuta

Alla oleva uutinen oli aivan liian herkullinen ollakseen totta. Videon ja tarinan levittyä ympäri maailman on se kyseenalaistettu (kuten mekin jutussamme), ja nyt norjalaiset ovat perääntyneet ja vetäneet pois väitteensä siitä, että kuvissa näkynyt kivi olisi ollut meteori. Kysesenä päivänä ei Norjassa havaittu tulipalloa (kirkasta tähdenlentoa, joka liittyy aina meteorin iskeytymiseen ilmakehään) eikä yliäänipamauksia, joita olisi pitänyt kuulua, mikäli tapaus olisi ollut todellinen. Tai tapaus oli varmasti todellinen, joskin hieman erilainen: meteoriitilta kenties näyttävä kivi on joutunut todennäköisimmin taivaalle lentokoneen tai juuri ennen näkymistä avautuneen laskuvarjon mukana. Kuuleman mukaan ei ole tavatonta, että pienet kivet joutuvat pakatessa varjon sisään ja vapautuvat sitten ilmassa – niitä ei ole vain tarttunut videolle, tai ainakaan ei ole julkistettu näin mehevän tarinan kanssa.

Tähdet ja avaruus kertoo uutisessaan asiasta enemmän.

Alla on alkuperäinen tarinamme korjaamattomana, joten sitä lukiessa kannattaa pitää nyt uutisankkafiltteriä päällä!

* * *

Mikä on todennäköisyys sille, että saat taivaalta avaruudesta pudonneen kiven päähäsi? Se on hyvin, hyvin pieni, mutta se on silti mahdollista, kuten norjalainen laskuvarjohyppääjä Anders Helstrup huomasi – tosin kivi ei osunut häntä päähän, mutta meni hyvin läheltä.

Norjan televisio näytti eilen kiinnostavan videopätkän kesällä 2012 tehdystä laskuvarjohypystä, joka jää historiaan: koskaan aikaisemmin ei putoavaa meteoria olla saatu napattua videolle.

Helstrup ei itse asiassa huomannut mitään, kun meteori hujahti ohitse. Videolla tämä on kohdassa 0:22 minuuttia. Hän kertoo vain tunteeneensa jotain hieman omituista, mutta jatkaneensa hyppyä normaalisti. Hän kuitenkin katsoi tarkemmin hyppynsä jälkeen kypäräänsä kiinnitetyn kameran tallentamaa kuvaa, ja huomasi siinä putoavan kiven.

Ensimmäinen ajatus oli se, että laskuvarjoa pakatessa sen sisään olisi jäänyt kivi, joka olisi vapautunut hetkeä aikaisemmin, kun varjo avautui. Se ei kuitenkaan ollut todennäköistä. Niinpä Helstrup tuli ajatelleeksi meteoria, ja lähti tyttöystävineen etsimään alla olleesta maastosta meteoriittia. Sitten etsintään liittyivät paikalliset tähtiharrastajat, jotka olivat innoissaan meteoriitin putoamisesta. Lopulta he löysivätkin kiven.

Hellerup marssi kivensä kanssa Oslon luonnonhistoriallisen museon geologin Hans Amundsenin puheille, mutta hän vain nauroi kivelle. Sen sijaan video putoavasta kivestä sai hänet vakuuttuneeksi siitä, että kyseessä oli vapaasti alaspäin kohti Maata putoava meteori. Kivet eivät noin vain tupsahda ilmaan jostakin.

Todennäköisimmin murikka on peräisin isommasta Maahan osuneesta avaruuskivestä, meteoroidista, joka räjähti palasiksi noin 20 kilometrin korkeudessa, minkä jälkeen siitä irronneet palaset putosivat alas vapaasti. Videolla näkyvässä kivessä on myös tyypillinen meteoriitin muoto, eli yksi tasainen pinta (tuore halkeamispinta) ja toinen pyöreämpi pinta (jonka ilmakehän kitkakuumennus on hionut sellaiseksi).

Ja mikä sitten on avaruuskiven päähän saamisen todennäköisyys? Amundsenin mukaan pienempi kuin se, että voittaisi lotossa täysosuman kolme kertaa peräjälkeen.

PS. Näin suuri meteoriitti on varsin arvokas! Jos siis raha kiinnostaa, niin meteoriitti on edelleen löytämättömänä hypyn alla olevassa rämeikössä. Paikkaa ei ole sen tarkemmin kerrottu, ja se, että asiasta tiedotettiin vasta nyt, johtuneekin siitä, että kiveä etsitään innokkaasti...

Islantilaisissa on intiaaniverta

To, 01/23/2014 - 12:34 Jarmo Korteniemi
Maalaus: Leifr Eiriksson löytää Pohjois-Amerikan. (Christian Krohg, 1893)

"Kolumbus löysi Amerikan", opetetaan yhä kouluissa. Niin hän löysikin - länsieurooppalaisille valloittajille. Mutta ei ihmiskunnalle.

Ensinnäkin, alueella eleli valmiiksi ihmisiä. Tunnemme heidät intiaaneina.

Toiseksi, viikingit olivat käyneet siellä jo lähes 500 vuotta aiemmin. Tästä on sekä arkeologisia että geneettisiä todisteita.

Mitokondrio-DNA:ta vertaillut tutkimus on osoittanut, että ainakin 11 nykyisin elävällä islantilaisella (neljästä eri sukulinjasta) on sama kantaäiti. Hän oli amerikkalainen intiaani ajalta ennen Kolumbusta.

Kun eurooppalaiset löysivät Amerikan

Islantilaisten historiallisissa kertomuksissa eli saagoissa Amerikan löytö kuvataan varsin tarkasti. Ikävä kyllä eri saagojen väliltä löytyy jonkin verran ristiriitoja. Yleiskuva on kuitenkin selkeä.

Ensimmäinen Pohjois-Amerikan nähnyt eurooppalainen lieni norjalainen kauppias Bjarni Herjólfsson.

Bjarnin kerrotaan matkanneen laivallaan Norjasta Islantiin isänsä luo. Perillä hänelle selvisi, että isä oli muuttanut Grönlantiin paremman elämän toivossa. Bjarni lähti oitis perään, mutta eksyi myrskyn vuoksi kurssista. Tämä tapahtui luultavasti joskus vuosien 985 ja 990 välillä.

Pitkän harhailun jälkeen Bjarni miehistöineen näki viimein lännessä maata. Seutu oli kuitenkin täysin toisenlaista kuin millaiseksi Grönlannin rannikko oli kuvailtu. Jäätiköiden sijasta täällä oli metsäisiä maita, vuoria ja matalia kukkuloita. Bjarni käänsi laivansa takaisin koilliseen eikä laskeutunut maihin - uusien alueiden tutkiminen kun ei häntä kiinnostanut. Lopulta hän saapui Grönlantiin ja kertoi näkemästään. Tarinat oudoista läntisistä maista alkoivat kiertää viikinkien keskuudessa.

Leifr Eiríksson oli muutamia vuosia myöhemmin myös matkaamassa Norjasta kohti Grönlantia. Bjarnin lailla hänkin eksyi kurssista, ja saapui oudoille metsäisille rannoille. Hän muisti Bjarnin kertomukset. Käännyttyään kohti Grönlantia hän pelasti matkalta kaksi haaksirikkoutunutta. Nämä lienivätkin ensimmäisiä tiedettyjä eurooppalaisia Pohjois-Amerikassa - tosin tahtomattaan. Leifr toi Grönlantiin näytille mukanaan outojen puiden oksia. Ne toimivat todisteina niistä uusista maista, joista oli tähän mennessä kerrottu vain tarinoita.

Pian, noin vuonna 1000, Leifr osti Bjarnin laivan ja lähti tämän matkakuvauksen ja omien kokemustensa perusteella takaisin kohti länttä. Hän kulki ainakin Baffininsaaren ja Labradorin kautta Vinlandiin. Vietettyään talven siellä hän palasi Grönlantiin, mukanaan lasteittain viinirypäleitä ja puutavaraa. Paluumatkalla hän pelasti lisää haaksirikkoutuneita, ja sai tästä lisänimen "Onnekas". Ilmeisesti useampikin viikinkiretkue oli eksynyt liian pitkälle Grönlantia kohti matkatessaan.

Vinland on usein tulkittu nykyiseksi Newfoundlandin saareksi Labradorin edustalla. Sen pohjoispäästä löytyy ainoa tunnettu viikinkien asutuspaikka Pohjois-Amerikasta, nykynimeltään L'Anse aux Meadows. Kukaan ei kuitenkaan tiedä, kuinka kauas etelään Amerikan rannikkoa viikingit seilasivat. Vinland voi myös tarkoittaa mantereen Uutta Englantia.

Seuraavien muutamien kymmenien vuosien kuluessa viikingit koettivat asuttaa Vinlandia, ehkä muutamien satojen ihmisten voimin. Intiaanit kuitenkin ajoivat uudisasukkaat tiehensä tehokkaasti. Asutushalu lopahti tykkänään.

Kaupankäynti alkuperäisväestön kanssa kuitenkin ilmeisesti jatkui. Samoin puutavaran hankkiminen läntisistä metsistä. Muutamat arkeologiset löydöt ja historialliset tekstit vihjaavat, että viikingit saattoivat jatkaa kauppamatkojaan Viinimaahan jopa 100-400 vuoden ajan.

Esiäidin tarina

Mitokondrio-DNA:n perusteella voidaan määrittää vain äidin sukulinja. Isältä tulevien siittiöiden mitokondriot palavat loppuun kisatessaan munasolun hedelmöittämisestä. Miehen mitokondriot eivät siis periydy.

Mitokondrioiden perimässä tapahtuvat mutaatiot ovat varsin pysyviä. Äidillä tapahtunut satunnainen mtDNA-mutaatio siis periytyy sekä pojille että tytöille, mutta vain tytöt jatkavat sen levittämistä. Tutkimalla ihmisryhmän mtDNA:n eri muotojen levinneisyyttä voidaan siis rakentaa selkeä äitilinjan sukupuu.

Perimätutkimuksissa on havaittu, että Aasiassa tapahtui mtDNA:n mutaatio noin 60000 vuotta sitten. Sen kaikki jälkeläiset asuvat joko Siperiassa tai Amerikassa. Ja lisäksi ainakin 11 ihmistä Islannissa.

Sukututkimuksen perusteella tätä erikoista mtDNA:ta kantavilla islantilaisilla ei ole ollut yhteistä esiäitiä ainakaan 1700-luvun jälkeen. Todennäköisin ajankohta on paljon kauempana, noin 1000-luvulla.

Vaikka asia ei olekaan täysin varma, sitä pidetään varsin todennäköisenä. Viikingit Vinlandista toivat mukanaan useita intiaaninaisia vaimoiksi tai orjiksi. Ainakin yksi tuoduista naisista sai lapsia viikinkimiehen kanssa, ja ainakin yksi näistä lapsista oli tyttö. Tälle tytölle syntyi ainakin yksi tyttö, ja tälle... sukulinja jatkuu yhä.

Johtuiko intiaanien vihamielisyys uudisasukkaita kohtaan siis naistenryöstöistä? Sitä emme varmaan saa koskaan tietää.

Suuntaa-antava kartta ihmisten liikkeistä ja äitilinjan polveutumisesta mtDNAn perusteella.

Ketkä sitten löysivät "Uuden mantereen" ensimmäisenä?

Viikingit kävivät Amerikassa 500 vuotta ennen länsimaisia löytöretkiä. Myös muiden kansojen on ehdotettu ehtineen sinne meritse ennen Kolumbusta. Näille väitteille ei kuitenkaan ole löytynyt tieteellistä tukea. Kiinalaisten, arabien tai polynesialaisten Ameriikan reissuja ennen 1500-lukua ei ole tiedossa.

Pohjois-Amerikka on ollut asuttuna varmasti jo ainakin 10000, todennäköisesti ainakin 13500 vuotta. Tuolloin Pohjois- ja Keski-Amerikassa liikkui metsästäjä-keräilijöitä, jotka edustivat ns. Clovis-kulttuuria.

Clovisin ihmisten alkuperästä ei ole varmaa tietoa. Perinteisen selitysmallin mukaan heidän esi-isänsä vaelsivat Aasiasta Beringin maasillan kautta Alaskaan jääkauden maksimin tienoilla. Merenpinta oli nimittäin laskenut samalla kun jäätiköt kasvoivat. Muuttoliike alkoi ainakin 14000 vuotta sitten. Jään vetäydyttyä kansat jatkoivat eteenpäin uusille alueille.

Toisen teorian mukaan ainakin osa Amerikan asuttajista tuli Atlantin yli. Perusteena on käytetty kiisteltyä geneettistä yhteyttä muutamien nykyisten intiaaniheimojen ja baskien välillä, sekä näiden tarve-esineiden samankaltaisuutta Pyreneitten niemimaan vastaavien kanssa.

Mikäli jotkut intiaanien esi-isät tulivat Euroopasta, he taittoivat matkansa jäätä pitkin. Voi kuitenkin olla, ettei minkäänlaista pintayhteyttä Atlantin yli sittenkään ollut, ja geneettinen yhteys onkin myöhempää perua.

Myös palljon vanhempia jälkiä Uuden mantereen ihmisasutuksesta löytyy. Etelä-Amerikan länsirannikolla on muutamia paikkoja, joissa on asuttu ainakin 1000 vuotta ennen Clovisia. Hurjimmat (mutta myös tieteellisesti hatarimmat) väitteet sijoittavat ne yli 30000 vuoden ikäisiksi.

Japanin rannikolta pääsi meriteitse Etelä-Amerikkaan helposti. Jopa pienillä veneillä olisi voinut suhteellisen turvallisesti hyppiä Kuriileilta Kamtsatkan kautta Aleuteille, ohittaa Kanadan rannikon jäätiköt, ja seilata aina Peruun ja Chileen asti. Idean todistaminen on kuitenkin vaikeaa: silloiset rannat ovat nykyään satakunta metriä merenpinnan alla.

Oli vanhimman muuttoaallon ikä ja reitti mikä tahansa, näiden kulttuurien jatkumisesta ei juuri ole merkkejä. Kyse oli todennäköisesti epäonnistuneesta kolonisaatiosta. Suurin osa Amerikan alkuperäiskansoista tuli Aasiasta Beringin sillan yli.