Dragon 2 palasi Maahan – koelento onnistui erinomaisesti

Dragon 2 laskuvarjojen varassa

Automaattisesti lentänyt, mutta jo seuraavalla lennollaan astronautteja mukanaan kuljettava SpaceX -yhtiön Dragon 2 -avaruusalus palasi hetki sitten takaisin Maahan koelennoltaan.

Dragon loiskahti Atlantin valtamereen täsmälleen suunniteltuun aikaan, eli klo 15.45 Suomen aikaa.

Ennen laskeutumista tänään astronautit sulkivat luukut aluksen ja Dragonin välillä eilen illalla klo 19.25 Suomen aikaa (kaikki jutussa olevat ajat ovat Suomen aikaa), ja alus irtosi telakointiportista tänään aamulla klo 9.31.

Sen jälkeen alus etääntyi avaruusasemasta ja klo 14.48 Dragonin alaosa, sen huoltomoduuli irrotettiin. Tämän jälkeen alus hidasti ratanopeuttaan maahanpaluuta varten omilla, aluksen sivulla olevilla rakettimoottoreilla, jotka toimivat 15 minuuttia ja 25 sekuntia. Tämän polton seurauksena alus alkoi pudota hyvin jyrkästi alaspäin ja saapui pian ilmakehän yläosiin.

Aluksen huoltomoduuli jäi vielä kiertämään Maata, mutta se putoaa alas ja tuhoutuu ilmakehän kitkakuumennuksessa kokonaan myöhemmin. Se ei jää siis avaruusromuksi taivaalle.

Maahanpaluun kriittisin vaihe alkoi klo 15.33, kun ilmanvastus kuumensi aluksen alaosaa ja yhteys siihen meni poikki vähäksi aikaa alusta ympäröineen kuuman plasman vuoksi. Ensimmäiset laskuvarjot avautuivat klo 15.41 ja ne vetivät auki neljä varsinaista päävarjoa. Nämä punavalkoiset varjot hidastivat putoamisnopeutta ja alus osui rauhallisesti Atlantin aaltoihin klo 15.45.

Dragon 2 meressä
Kapselia nostetaan merestä laivaan

Dragonin laskeutumispaikka oli noin 320 km koilliseen Cape Kennedystä Atlantin valtameressä. SpaceX oli lähettänyt paikalle aluksen, jonka tehtävänä on poimia alus kyytiinsä ja missä on jo tilat myös myöhemmillä lennoilla palaaville astronauteille. Heille voidaan tehdä aluksella myös ensimmäinen lääkärintarkastus.

Välittömästi laskeutumisen tapahduttua aluksen luokse kiirehti kaksi pikavenettä, joiden mukana oli sukeltajia, jotka irrottivat ensimmäisenä laskuvarjot aluksesta ja tarkistivat, että se pysyi pinnalla.

Laskeutumisessa oli monessa mielessä historiallista havinaa, sillä paitsi että kyseessä oli ensimmäinen uuden ajan avaruusaluksen koelento ja siten ensimmäinen sellaisen laskeutuminen. oli kyseessä myös ensimmäinen amerikkalaisen, astronauttien kuljettamiseen tarkoitetun aluksen laskeutuminen mereen sitten Apollo-alusten.

Apolloihin liittyen kiinnostava asia on myös se, että tätä ennen edellinen kerta, kun miehitetty alus loiskahti Atlanttiin, oli Apollo 9, joka oli lennossa juuri nyt 50 vuotta sitten. Se palasi Maahan 13. maaliskuuta 1969.

Lisäksi Dragon 2 oli ensimmäinen amerikkalainen automaattisesti avaruusasemaan telakoitunut alus. Tätä ennen vain venäläiset Sojuz- ja Progress-alukset sekä eurooppalainen ATV-avaruusrahtari ovat telakoituneen automaattisesti – toki siten, että ihmiset ovat valvoneet telakoinnin sujumista.

Dragon 2 kiinnitettynä avaruusasemaan

Tämän jälkeen SpaceX ja Nasa käyvät tarkasti läpi lennon aikana kerätyt tiedot ja päättävät seuraavasta lennosta, jolloin mukana on myös kaksi astronauttia. Tietoja lennolta saatiin myös Ripley-nimiseltä nukelta, joka oli erilaisten sensorien kanssa avaruuspuvussa aluksen istuimessa.

Ennen miehitettyä lentoa on kuitenkin vuorossa jännittävä koelento, missä nyt Maahan palannut alus laukaistaan Falcon 9 -kantoraketilla uudelleen lentoon. Avaruuteen nousemisen sijaan aluksella tehdään testi, missä se irtoaa raketista kesken lennon ja laskeutuu sen jälkeen alas laskuvarjojen varassa. Näin testataan aluksen toimiminen hätätilanteessa; jos rakettiin tulee kesken lennon toimintahäiriö, pitää astronauttien voida irrota siitä ja pystyä palaamaan takaisin turvallisesti (vaikka ei kovin mukavasti).

Jos kesäkuuksi suunniteltu koe sujuu hyvin, on miehitetty lento vuorossa heinäkuussa. Douglas Hurley ja Robert Behnken tekevät silloin Dragonilla kaksiviikkoisen koelennon, jonka jälkeen vasta alus otetaan virallisesti käyttöön. Ensimmäinen "tavallinen" miehistölento asemalle voi tapahtua siten jo tämän vuoden lopussa.

Sisäkuva Dragonista avaruudessa

Dragon 2 saapui avaruusasemalle – koelento on sujunut kuin unelma

Dragon 2 lähestyy avaruusasemaa

SpaceX:n Dragon 2 -avaruusalus on saapunut Kansainväliselle avaruusasemalle. Kyseessä on merkittävä askel kohti sitä, että uuden sukupolven avaruusalukset tulevat viimein käyttöön.

Eilen laukaistu Dragon 2 on toiminut avaruudessa moitteetta. Sen 27 tuntia kestänyt kipuaminen korkeammalle kiertoradalle päättyi juuri, kun alus kiinnittyi Kansainvälisen avaruusaseman Harmony-moduulissa olevaan telakointiporttiin.

Dragon 2:n telakoitumisportti on aluksen nokassa, ja sitä laukaisun aikana suojannut kartio oli kauniisti käännettynä sivuun.

Kyseessä on uuden aluksen testilento, ja matkan aikana on tehty lukuisia kokeita sen systeemeille. Eräs tärkeimmistä tehtävistä oli avaruusasemalle saapuminen.

Dragon 2 on jo usean vuoden ajan käytössä olleen Dragon-rahtialuksen uusi versio, joka pystyy kuljettamaan myös astronautteja. Toinen olennainen ero on aluksen tapa telakoitua avaruusasemaan: siinä missä aikaisempi Dragon saapui vain aseman luokse ja astronautit kiinnittivät sen asemaan robottikäsivarrella, lähestyy ja kiinnittyy Dragon 2 itse automaattisesti.

Samaan kohtaan asemaa telakoituivat aikanaan myös avaruussukkulat, mutta telakointiportti on vaihdettu uuteen. Portissa ja sen ympärillä on myös laitteita, jotka auttavat alusta telakoitumisessa; lisäksi Dragon 2 käyttää lähestymisessään apuna lasereita, lämpökameroita ja GPS-paikantimia.

Lähestyminen ja telakoituminem tapahtuvat asemalla olevien avaruuslentäjien valvovan silmän alla. Jos jokin menee pieleen, he voivat keskeyttää lähestymisen ja komentaa aluksen siirtymään turvallisen matkan päähän. Tätä mahdollisuutta myös testattiin lähestymisen aikana ja siksi alus pysähtyi kesken lähestymisensä sekä peruutti odottamaan noin 180 metrin päähän.

Nähtävästi tänään kaikki sujui suunnitellusti, sillä Dragon 2 saapui aseman luokse sunnuntaina aamupäivällä ja oli kilometrin päässä siitä klo 11.26 Suomen aikaa. Hieman tämän jälkeen astronautti David Saint-Jacques ilmoitti näkevänsä aluksen myös silmin.

Sen jälkeen alus lähestyi uudelleen asemaa, odotti noin 20 metrin päässä, sitten lennonjohto päätti odottaa auringonlaskua (jotta sen valo ei haittaa lähestymislaitteita), ja lopulta klo 12.51 Suomen aikaa Dragon 2 telakoitui asemaan.

Astronautit Dragonin sisällä

Kunhan liitos aseman ja Dragonin välillä oli tarkistettu, avattiin niiden välissä oleva luukku klo 15.07 Suomen aikaa. Astronautit Anne McClain ja Saint-Jacques siirtyivät sitten varovasti aluksen sisälle kaasunaamarit kasvojensa suojana siltä varalta, että aluksen sisällä olisi ollut joitain mahdollisesti irti päässeitä kappaleita tai ilma olisi ollut huonolaatuista.

Näin ei ollut, mutta he ottivat näytteitä aluksen sisäilmasta tarkempia tutkimuksia varten.

Olisi hauska tietää olisiko Dragonin sisällä uuden auton tuoksua – ja testaavatko astronautit jossain vaiheessa aluksen istuimia (todennäköisesti).

Nyt Dragonin toimintaa tarkkaillaan, kun se on osana avaruusasemaa. Aluksen sisällä on myös avaruusasemalle vietävää rahtia, jota astronautit purkavat.

Paluumatkalleen uusi alus lähtee perjantaina, jolloin on edessä seuraava jännittävä lennon vaihe: syöksyminen läpi ilmakehän kitkakuumennuksen liekkien, leijuminen laskuvarjojen varassa alaspäin ja molskahdus Atlantin aaltoihin lähelle paikkaa, mistä matka alkoi eilen lauantaina.

Dragon 2 laukaistiin onnistuneesti - uusi aika avaruuslennoissa häämöttää

Crew Dragon telakoitumassa avaruusasemaan

SpaceX -yhtiö laukaisi juuri onnistuneesti matkaan ensimmäisen miehitettyihin lentoihin soveltuvan aluksensa. Nyt vielä ilman astronautteja lentävä alus telakoituu avaruusasemaan huomenna sunnuntaina.

Laukaisu näyttää olleen täydellinen: Falcon 9 nousi lentoon klo 9.49 Suomen aikaa Floridan yötaivaalle ja kun laukaisusta oli kulunut noin 11 minuuttia, eli kello 10 Suomen aikaa, oli Dragon 2 -kapseli kiertämässä Maata. Hieman sitä ennen kantoraketin ensimmäinen vaihe oli laskeutunut takaisin myrskyävällä Atlantilla olevan lavetin päälle.

Nyt SpaceX:n ja Nasan tiimit pääsevät kunnolla lennon varsinaisen tehtävän kimppuun: aluksen testaamiseen avaruudessa. Sen moottoreita käytetään, sitä käännellään ja kieputellaan, ja ennen kaikkea, sen kaikkia toimia seurataan tarkasti.

Ellei mitään ihmeellistä ilmene, telakoituu Dragon 2 Kansainväliseen avaruusasemaan noin klo 13 Suomen aikaa huomenna sunnuntaina.

Telakoituminen on lennon seuraava todella jännä vaihe, koska tällä kerralla alus kiinnittyy aseman telakointiporttiin itsekseen, automaattisesti. Tähän saakka miehittämättömät, asemalle rahtia kuljettaneet Dragon-alukset ovat tulleet aseman luokse, minkä jälkeen astronautit ovat kiinnittäneet ne asemaan robottikäsivarrella.

Koska kyseessä on koelento, tehdään tämä ensimmäinen telakoituminen hyvin varovasti ja rauhallisesti.

Dargon 2 lähtee lentoon

Dragon 2 nousi matkaan lähes täsmälleen 50 vuotta sen jälkeen, kun Apollo 9 -lento nousi lentoon samalta laukaisualustalta testaamaan ensimmäisen kerran kuumoduulia Maan kiertoradalla.

Tämä koelento kestää suunnitelman mukaan kuusi vuorokautta. Dragon 2 viettää avaruusasemalla viisi vuorokautta ja lähtee paluumatkalleen perjantaina 8. maaliskuuta. Aikataulun mukaan laskeutuminen mereen Floridan rannikon tuntumaan tapahtuu perjantaina klo 15.45 Suomen aikaa.

Tarkemmin lennosta ja aluksesta kerrotaan eilen julkaistussa jutussamme (linkki alla).

Ensimmäinen USA:n uusista avaruusaluksista tekee koelentonsa lauantaina – kaikki valmiina Dragon 2:n lentoon!

Dragon2 laukaisualustalla miehistösilta paikallaan

Tätä on odotettu. Ensimmäisten uuden sukupolven miehitettyjen avaruusalusten lennot ovat viivästyneet ja viivästyneet, mutta huomenna viimein on tarkoitus tehdä ensimmäinen koelennoista. Vuorossa on SpaceX-yhtiön Dragon 2 -avaruusalus, joka on tällä koelennollaan ilman astronautteja.

Jos kaikki sujuu nyt suunnitelman mukaan, nousee alusta kuljettava Falcon 9 -kantoraketti lentoon nyt lauantaina 2. maaliskuuta klo 9.49 Suomen aikaa. Dragon 2 aloittaa kiertoradalle päästyään hieman yli vuorokauden kestävän matkan kohti Kansainvälistä avaruusasemaa, jonka luokse se saapuu sunnuntaina puolenpäivän aikaan ja se telakoituu asemaan noin klo 13 Suomen aikaa.

Kaikkiaan tämä nimellä Demo-1 tunnettu lento kestää kuusi vuorokautta ja sen aikana alus tekee juuri sellaisen lennon, kuin sen on tarkoitus tehdä vastaisuudessa astronauttien kanssa. Ainoastaan perillä olo avaruusasemalla on tulevaisuudessa pitempi, kuukausien mittainen, kun nyt Dragon 2 lähtee paluumatkalleen ensi viikon perjantaina 8. maaliskuuta. Aikataulun mukaan laskeutuminen mereen Floridan rannikon tuntumaan tapahtuu perjantaina klo 15.45 Suomen aikaa.

Tällä hetkellä (laukaisua edeltävänä iltana) kaikki näyttää hyvältä. Nasan ja SpaceX-yhtiön edustajat totesivat viime keskiviikkona virallisesti aluksen olevan nyt valmis lentoon ja Falcon 9 -raketti on ollut torstaista alkaen pystyssä Cape Kennedyn avaruuskeskuksen laukaisualustalla 39A.

Kyseessä on historiallinen laukaisualusta, jolta suurin osa Apollo-lennoista ja avaruussukkuloista lähtivät matkaan. Nyt SpaceX on vuokrannut alustan omaan käyttöönsä, ja Falcon 9:n lisäksi viime vuonna tehty Falcon Heavyn laukaisu tapahtui tältä alustalta.

Verrattuna aikaisempaan on alusta nyt hyvin yksinkertainen; suurten metallihäkkyröiden sijaan rakettia pitää pystyssä vain kevytrakenteinen torni, josta raketin nokassa olevaan alukseen kulkee putki. Tätä pitkin astronautit pääsevät alukseen. Se käännetään luonnollisesti sivuun laukaisua ennen.

Vaikka ihmisiä ei ole nyt kyydissä, on aluksen sisällä oikean avaruuspuvun sisällä ihmisnukke. Ripleyksi kutsuttu mannekiini on täynnä mittalaitteita ja sen avulla on tarkoitus todentaa se, että myös ihmiset pystyvät lentämään aluksella.

Nukke numeltä Riplay Dragon2:n sisällä.
Astronautit Bob Behnken ja Doug Hurley ovat kyydissä seuraavalla lennolla.

Jos koelento sujuu nyt hyvin, tekevät Bob Behnken ja Doug Hurley aluksella kaksi viikkoa kestävän koelennon ensi heinäkuussa.

Dragon 2:n laukaisun myötä historian siivet havisevat Cape Kennedyssä. Kyseessä on ensimmäinen täysin lentokuntoinen miehitetty avaruusalus, joka lähtee matkaan Yhdysvalloista sen jälkeen, kun sukkulalennot päättyivät vuonna 2011. Vuonna 2014 tehty Orion-aluksen koelento tehtiin puolivalmiilla kapselilla, minkä lisäksi alus teki vain hyppäyksen avaruuteen jäämättä kiertoradalle.

Kyseessä on myös ensimmäinen täysin uuden sukupolven miehitetty avaruusalus koko maailmassa sitten kiinalaisten Shenzhou-alusten (joiden nykyversio tosin perustuu pitkälti venäläiseen Sojuziin.

SpaceX:n lisäksi Nasa on tilannut miehistönkuljetuspalveluita Boeingilta, joka valmistautuu myös aluksensa koelentoon. Näillä näkymin CST-100 Starliner tekee samankaltaisen miehittämättömän koelennon huhtikuussa ja jos se sujuu hyvin, on ensilento astronauttien kanssa vuorossa elokuussa. Kumpikin alus tulisi normaaliin käyttöön tämän vuoden lopussa.

Koska alukset ovat parisen vuotta myöhässä alun perin suunnitellusta aikataulusta, ovat amerikkalaisastronautit lentäneet avaruusasemalle nyt Sojuz-aluksilla Nasan ostamilla paikoilla. Näillä näkymin amerikkalaiset voivat siis hoitaa jo ensi vuonna omien voimin omien astronauttiensa kuljetukset. On todennäköistä, että myös eurooppalaiset astronautit tulevat käyttämään uusia amerikkalaisaluksia.

Se, että venäläisillä ei ole enää ainoaa avaruusasemalle ihmisiä kuljettavaa alusta, tulee pahentamaan edelleen Venäjän avaruusohjelman taloustilannetta ja sillä voi olla suuriakin seurauksia maan kykyyn osallistua avaruustoimintaan. Suuri osa tuloista kun on saatu muiden maiden avaruuslentäjien kyytimisestä.

Uusien alusten suurin ero Sojuz-aluksiin on yleisen moderniuden lisäksi alusten pitkäikäisyys, uudelleenkäytettävyys ja niiden kapasiteetti: ne pystyvät kuljettamaan kerralla jopa seitsemän henkilöä ja pysymään asemalla seitsemän kuukautta. Ne voidaan käyttää uudelleen kenties jopa kymmenen kertaa, mikä tekee niiden lennättämisestä varsin edullista.

Sekä Boeing että SpaceX ovat kertoneet tarjoavansa aluksilla myös turistilentoja ja niiden avulla voisi suunnitelluista avaruushotelleistakin tulla viimein totta.

Animaatiosta napattu kuva Dragon 2:n laukaisusta.

Kaikkineen aluksen massa lentoonlähdössä on 9,5 tonnia, mistä 3,3 tonnia voi olla avaruusasemalle vietävää hyötykuormaa (mukaan luettuna astronautit). Takaisin Maahan alus voi tuoda 2,5 tonnia rahtia, mikä on olennainen parannus nykytilanteeseen, koska Sojuziin mahtuu vain pari pientä laatikkoa.

Dragon 2 on 8,1 metriä korkea ja 3,7 metriä halkaisijaltaan. Sen sisällä on noin 10 kuutiometriä paineistettua tilaa.

Miksi SpaceX haluaa lähettää urheiluauton Marsiin?

Kyllä: Falcon Heavyn koelennolla on kyydissä urheiluauto, joka soittaa laukaisun aikaan stereoistaan Space Oddityä. Ja ei: auton sijaan matkaan ei olisi kannattanut lähettää tieteellistä luotainta.

Otsikkokuvassa on Tesla Roadster -sähköauto SpaceX:n Falcon Heavy -kantoraketin nokkaan asennettavana. Kuva näyttää studiossa otetulta, hieman omituiselta mainoskuvalta, mutta paikka on satelliittien laukaisuvalmistelutila Kennedyn avaruuskeskuksessa ja auton ympärillä olevat seinät ovat kantoraketin nokkakartion osia.

Osat ovat suuria, ja yksi kuvan tärkeimmistä viesteistä liittyykin juuri niihin: Falcon Heavy ei ole vain voimakas raketti, vaan myös sen nokassa oleva rahtitila on suuri. Tämä avaa uusia mahdollisuuksia tulevaisuudessa, koska avaruuteen voidaan lähettää myös kookkaita kappaleita ilman, että ne täytyy suunnitella transformerin tapaan monimutkaisella mekanismilla avautuviksi kiertoradalla.

Pieni urheiluauto oltaisiin voitu lähettää helpostikin avaruuteen monilla muillakin raketeilla, mutta kukaan ei ole tullut ajatelleeksi moista aikaisemmin. Miksi kukaan lähettäisi tuliterän urheiluauton avaruuteen?

Avaruus on aina ollut vakavaa, ja kalliilla raketeilla on lennätetty mieluummin rautakimpaleita tai betonin palasia – kun hyötykuorma on kevyt tai sitä ei ole (kuten koelennoilla usein ei ole), pitää raketin nokkaan joka tapauksessa laittaa jotain massaa.

Ares 1:n koelennolla oli rahtina teräslevyjä.

Mitä tulee ensilentoihin, niin harva asiakaskaan ottaisi kyydin satelliitilleen sellaiselta edes ilmaiseksi. 

Elon Muskin ajatus auton lähettämisestä Marsiin jättiraketin ensilennolla on tyypillinen hänelle, sillä kyseessä on vitsi, jolla on kuitenkin laajempia ja syvällisempiä tasoja.

ISS varautuu avaruustaksien tuloon

Kansainvälisen avaruusaseman historiassa on selvästi kaksi selvää ajanjaksoa: ensin sen rakentaminen, mihin liittyivät asemalle epäsäännöllisen säännöllisesti nousseet ja siihen uusia osia tuoneet avaruussukkulat, sekä sen jälkeen aseman rutiininomainen käyttö ja miehistöjen vaihdot noin kolmen kuukauden välein Sojuz-avaruusaluksin.

Kolmas aika on pian alkamassa, kun uudet, tekeillä olevat avaruusalukset aloittavat lennot asemalle ja alkavat hoitaa suurimman osan avaruusaseman miehistö- ja rahtiliikenteestä. Venäläiset Sojuz- ja Progress-alukset jäävät silloin sivurooliin.

Nimet paperiin ja dollarit tilille!

Viime viikko oli merkittävä tässä suhteessa, koska NASA teki ensimmäisen virallisen tilauksen operationaalisista lennoista uudella miehitetyllä aluksella avaruusasemalle. Kyseessä on Boeingin CST-100 -kapseli, joka päässee rutiinikäyttöön vuoden 2017 lopussa automaattisten ja miehitettyjen koelentojen jälkeen. 

CST-100:n kehittäminen on sujunut vauhdikkaasti NASAn aiemmin tekemän sopimuksen mukaisesti, mutta sen kilpailijan, SpaceX:n Dragon v2 -aluksen tekeminen on edennyt jopa nopeammin. Alus alkaa olla lähes valmis koelentoihin, ja voi olla, että se tulee tekemään ensimmäiset lennot avaruusasemalle.

Dragon v2 teki toukokuun 6. päivänä tärkeän testin, missä sen kyky nousta omin rakettimoottorein häiriötilanteessa pois laukaisualustalta testattiin. Testi sujui suunnitelman mukaisesti.

NASAn odotetaan tekevän vastaavanlaisen tilauksen SpaceX:n kanssa koelentojen jälkeisistä operationaalisista lennoista myöhemmin tänä vuonna, ja voi olla, että se pääsee myös ensimmäisenä operationaaliseen toimintaan – vaikka Boeingin kanssa paperit kirjoitettiin aiemmin.

Sopimusten tekeminen jo nyt on tärkeää, koska parin vuoden päästä tapahtuvien lentojen avaruusalusten osien valmistaminen täytyy aloittaa jo nyt. Siksi yhtiöt haluavat rahaa tulevista lennoista jo nyt.

Boeing on ilmoittanut tekevänsä CST-100:lla ensimmäisen, miehittämättömän lennon avaruuteen huhtikuussa 2017 ja kahden astronautin kanssa heinäkuussa 2017. SpaceX ilmoittaa aikataulustaan myöhemmin tänä vuonna; perinteiseen tapaansa yhtiö saattaa ilmoittaa hyvinkin pikaisesti tapahtuvista lennoista.

Kumpikin alus voi kuljettaa seitsemää avaruuslentäjää ja hieman rahtia. Ne voivat olla kiinnittyneinä asemaan 210 vuorokautta. NASA suunnittelee tekevänsä vuodessa kuusi miehitettyä lentoa asemalle.

Uudelleenjärjestelyjä asemalla

Asemalla tehtiin myös konkreettisia toimia, kun sen varastona toimiva moduuli siirrettiin aseman robottikäsivarrella toiseen telakointiporttiin ja näin sen käytössä ollut portti vapautettiin tulevien avaruusalusten käyttöön. 

Aiemmin sukkulan ruumassa edes takaisin Maan ja avaruusaseman välillä kulkenut italialaistekoinen Leonardo-moduuli, josta tehtiin aseman pysyvä varastomoduuli PPM (Permanent Multipurpose Module), siirrettiin Unity-liitosmoduulin kohti Maata osoittavasta portista kiinni lähellä olevaan Tranquility-moduuliin.

Siirto tehtiin kauko-ohjattuna Maasta aseman robottikäsivarrella, mutta asemalla olevat astronautit Terry Virts ja Scott Kelly valvoivat siirron sujumista, kiinnittivät sen siirron jälkeen paikalleen ja avasivat sen jälkeen luukun moduuliin sen ollessa uudessa paikassaan.

PPM:n siirto aseman sisältä kuvatuna. Kuvasarjan otti ESAn astronautti Samantha Cristoforetti.

Vapautunutta porttia tullaan käyttämään miehittämättömien rahtialusten telakointiin, sillä alukset tulevat itsenäisesti vain aseman luokse ja robottikäsivarsi ottaa niistä kiinni sekä tuo kiinni asemaan. Tämä jälkeen asemalla on kaksi paikkaa amerikkalaisten ja japanilaisten rahtialusten käyttöön.

Loppuvuonna asemalla tehdään vielä lisäjärjestelyitä, joiden jälkeen miehitetyille aluksille on myös vapaana kaksi telakointiporttia.

Kyseessä on ensimmäinen kerta sitten vuoden 2011, kun avaruusaseman paineistettuja osia siirrellään paikasta toiseen ja asemaan tehdään olennaisia muutoksia.

Seuraavaksi astronautit asentavat avaruuskävelyillä uudet telakointiporttien kiinnittäytymissovitteet kahteen porttiin, joita tullaan käyttämään miehitettyjen avaruusalusten telakointiin. Ensimmäinen näistä sovitteista laukaistaan asemalle kesäkuun 26. matkaan (nykyisen suunnitelman mukaan) lähtevän Dragon-aluksen mukana. Se tullaan asentamaan Harmony-moduulissa olevaan, aiemmin avaruussukkuloiden käyttämään telakointiporttiin. Myös toinen sovitin liitetään Harmonyssä olevaan, toiseen telakointiporttiin. 

Lopulta asemalla on siten kaksi porttia miehittämättömien alusten ja kaksi miehitettyjen alusten käyttöön; kummastakin toista käytetään ensisijaisena porttina ja toinen on varalla.

Näillä näkymin miehitettyjen alusten portit tulevat käyttöön vuonna 2017, kun SpaceX -yhtiön Dragon v2 ja Boeingin CST-100 tulevat liikenteeseen.

Kaavio näyttää mistä ja minne PPM:n siirrettiin avaruusasemalla.

Nasan uudet avaruustaksit

Drago v2 ja CST-100

Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa julkisti valintansa uusista avaruusaluksista, joilla amerikkalaiset (ja todennäköisesti myös kanadalaiset, japanilaiset ja eurooppalaisetkin) pääsevät lentämään avaruusasemalle vuoden 2017 jälkeen. Siihen saakka nykysuunnitelman mukaan miehistönvaihdot hoidetaan kokonaan venäläisillä Sojuz-aluksilla. Etenkin Yhdysvalloissa tämä riippuvuus on otettu vakavasti, ja myös turvallisuuden näkökulmasta on hyvä, että liikenne asemalle ei ole kiinni vain yhdestä alustyypistä.

Nasan näkökulmasta asia on selvästi kaupallinen: se rahoittaa ensin alusten tekemistä ja ostaa sen jälkeen kuljetuspalvelut avaruusasemalle näitä aluksia käyttäviltä yhtiöiltä. Näin rahdin lisäksi kaupalliset toimijat saavat kuljettaa parin vuoden päästä myös ihmisiä Maan ja kiertoradan välillä.

Nasa valitsi vähemmän yllättäen jo aikaisemmin rahaa alustensa kehittämiseen saaneet Boeingin ja SpaceX:n, joskin se, että pientä avaruussukkulaa kehittänyt Sierra Nevada Corporation jäi kokonaan ilman rahaa, oli pieni mullistus. Tosin jo etukäteen levinneiden huhujen mukaan Nasa oli antamassa kolmelle yhtiölle vain 1,5 tilausta, yhdelle täydet resurssit avauuskelpoisen aluksen ja tekemiseen sekä testaamiseen avaruudessakin, ja toiselle rahaa työn jatkamiseen.

Tietyssä mielessä tilaus olikin puolitoistakertainen, sillä Boeing sai rahaa 4,2 miljardia dollaria ja SpaceX 2,6 miljardia. Molempien tilaus oli kuitenkin samanlainen, joten SpaceX saa luvan tuottaa saman palvelun Nasalle huomattavasti edullisemmin. Joko Boeing on ollut tarjouksessaan vain paljon tehottomampi ja kalliimpi, tai sitten käytännössä suuri osan sen saamasta rahasta on aluepolitiikkaa, jolla halutaan palkata sukkulaohjelman työttömiksi jääneitä avaruusalan työntekijöitä.

Kaksi erilaista, samanlaista alusta

Tulossa olevat avaruustaksit ovat kumpikin periaatteessa perinteisiä kapselityppisiä aluksia, jotka laukaistaan avaruuteen kantoraketeilla ja jotka tulevat takaisin Maahan yksinkertaisesti putoamalla.

Olennaisin ero alusten välillä on siinä, miten laskeutuminen putoamisen päätteeksi hoidetaan: Boeingin CST-100 -niminen alus luottaa laskuvarjoihin, kun taas SpaceX:n Dragon v2 käyttää rakettimoottoreita, joilla se hidastaa vauhtiaan ja laskeutuu vähän kuten helikopteri pystysuoraan pehmeästi haluttuun paikkaan.

Dragon v2:n nimi tulee siitä, että se on toinen versio nykyisestä Dragon-aluksesta, jolla SpaceX huolehtii jo nyt avaruusaseman rahtikuljetuksista Orbital Sciences -yhtiön ohella. Nyky-Dragonin tapaan Dragon v2 laukaistaan avaruuteen yhtiön omalla Falcon 9 -kantoraketilla.

Hieman viilatulta Apollo-kapselilta näyttävään CST-100:n verrattuna moderni Dragon v2 on hyvin design-henkinen, mikä näkyy rakettilaskeutumisen lisäksi myös sen sisällä. Linjakkaiden kuppi-istuinten ohella aluksen litteä ohjauspaneeli laskeutuu kaasujousien avustamana astronauttien eteen ja siinä on suuret kosketusnäytöt. Kaikkein tärkeimmät toiminnat voidaan hoitaa myös toimintavarmoin mekaanisin kytkimin.

Uutta Dragon v2:ssa on myös se, että sen osien tekemisessä käytetään runsaasti teollista 3D-printtausta. Esimerkiksi aluksen SuperDrago-rakettimoottorien tärkeimmät osat on printattu, jolloin niistä saadaan kevyitä ja kestäviä.

Moottorit toimivat myös pelastusraketteina, eli ne sinkoavat aluksen myös ylös kantoraketista mahdollisessa hätätilanteessa.

Vaikka Boeingin CST-100 näyttää perinteiseltä, on se luonnollisesti kokonaan uusi alus. Sen rakenteet, materiaalit ja elektroniikka ovat tätä päivää. Alus on myös Apolloja suurempi, sillä kolmen sijaan sen sisään mahtuu seitsemän avaruuslentäjää. Samoin Dragon v2:n kyytiin mahtuu seitsenhenkinen miehistö. Olennaista on myös se, että alukset voivat tuoda astronauttien lisäksi varsin paljon rahtia takaisin Maahan.

Boeing käyttää kapselinsa avaruuteen nostamiseen Atlas 5 -kantorakettia. Kenties osa yhtiöiden saamista eri suuruisista summista johtuu tästä, sillä Atlas 5:n listahinta laukaisulle on noin 150 miljoonaa dollaria, kun taas SpaceX myy Falcon 9:n laukaisuita nyt hintaan 60 miljoonaa dollaria. Kunhan Falcon 9 saadaan pian osittain uudelleenkäytettäväksi, tulee sen hinta putoamaan edelleen.

Puoliavoin maksusitoumus

Nasan nykytyyliin tehty tilaus riippuu vielä monesta asiasta, erityisesti Yhdysvaltain tulevasta politiikasta – eli siitä, kuinka paljon Nasa saa rahaa.

Tämän Commercial Crew Transportation Capability (CCtCAP) -hankkeen puitteissa on tähän saakka rahoitettu Boeingin ja SpaceX:n lisäksi Sierra Nevada Corporation, ja nyt valitut kaksi yhtiötä voidaan vastaisuudessa leikata vielä yhdeksi tai sitten Nasa tulee käyttämään kummankin yhtiön palveluita samanaikaisesti.

Nasan nyt tekemä tilaus kattaa aluksen viimeistelyn sekä testaamisen ja vähintään kaksi tai enintään kuusi lentoa avaruusasemalle. Lennoilla on oltava mukana ainakin neljä astronauttia.

Ylös lentämisen ja alas palaamisen lisäksi alusten tärkeä tehtävä on olla myös avaruusaseman pelastusaluksina. Siksi niiden toiminta-ajan tulee olla ainakin 210 vuorokautta.

Kummankin aluksen tulee käydä vielä läpi tiukat testit ja tehdä vähintään yksi koelento avaruuteen ainakin yksi NASAn astronautti mukaan. Ensimmäistä kertaa siis amerikkalaisyhtiöt tulevat lennättämään henkilökuntaansa avaruuteen ikään kuin taksikuskeina. Venäjällä tämä ei ole mitään uutta, sillä jo pitkään avaruusyhtiö Energia on lennättänyt omia kosmonauttejaan avaruusasemalle.

Dream Chaser oli päätöksen häviäjä, mutta sen pienoismallia jo koelentänyt yhtiö ei tiedä vielä mitä tehdä tämän jälkeen: jatkaako avaruusturismi mielessä, odottaa muuta kehitelyrahaa Nasalta vai heittää pyyhe kehään.

Dragon V2 on avaruusvallankumous

Dragon V2:n esittely

SpaceX -yhtiö esitteli eilen uudelleenkäytettävän, miehitettyihin avaruuslentoihin sopivan avaruusaluksen, joka saa nykyiset Sojuzin näyttämään T-Fordeilta: Dragon V2 ei ole vain cool, vaan myös vallankumous.

Yhtiön perustaja ja sen moottori Elon Musk ei ole Steve Jobsin kaltainen suureellinen esiintyjä, eikä hänen tarvitsekaan, sillä hänen tuotteensa puhuvat puolestaan. Siinä missä SpaceX on onnistunut jo tekemään itse, omin voimin puhtaalta paperilta paitsi maailman nykyaikaisimman kantoraketin ja sen mukana avaruusasemalle rahtia vievän Dragon -kapselin, ovat monet muut avaruusalan suuryhtiöt kaikella kokemuksellaan ja käytettävissä olevalla tekniikallaan pysyneet stagnaattisesti viime vuosituhannella. Muskin SpaceX tulee mullistamaan avaruuslentämisen uudella aluksellaan.

Uuden aluksen julkistus tulee myös juuri sopivaan aikaan, kun katsotaan maailmanpoliittista tilannetta: Yhdysvalloille on erittäin hankalaa lentää kansainväliselle avaruusasemalle venäläisellä Sojuzilla, ja samalla NASAn johdolla tehtävä uusi avaruusalus on pahasti myöhässä. Samoin muut suunnitteilla olevat amerikkalaiset miehitetyt avaruusalukset ovat lipsuneet aikatauluistaan.

Lisäksi ne kaikki näyttävät nyt Dragon V2 -kapseliin verrattuna todella antiikkisilta.

Olennaisinta Dragon V2:ssa on se, että se on uudelleenkäytettävä ja pystyy laskeutumaan rakettimoottoriensa avulla pystysuoraan helikopterin laskeutumistarkkuudella melkeinpä minne vain maailmassa. Sillä on laskuvarjot varmuuden vuoksi mukana, mutta vain hätätilanteita varten.

Periaatteessa siis Dragon V2 on valmis uuteen matkaan laskeutumisensa jälkeen vain tankkauksen ja pikaisen tarkastuksen jälkeen – vaikka jo samana päivänä.

Tilaa aluksessa on seitsemälle avaruuslentäjälle. Matkustamo on avara ja tyylikäs, juuri sellainen kuin SpaceX -yhtiöltä sopii odottaa. Verrattuna perinteisiin avaruusaluksiin se on kuin tieteiselokuvasta linjakkaine, katosta astronauttien penkkien päälle laskeutuvine kojetauluineen ja siinä olevine suurine kosketusnäyttöineen. Keskellä kojetaulua on joystick, jolla alusta voi lentää, ja sen ympärille on aseteltu tukevia, perinteisen tyylisiä painonappeja kaikkia aluksen olennaisia toimintoja varten. Vaikka kosketusnäytöt menisivät siis pimeiksi, voisi alusta ohjata painonappien avulla.

Penkit ovat nekin kuin formula-autoista: kevyitä kuppi-istuimia, jotka soveltuvat helposti eri kokoisten ja -massaisten lentäjien käytettäväksi.

Nykyinen miehittämätön Dragon ei pysty telakoitumaan itse avaruusasemaan, vaan se täytyy noukkia aseman robottikäsivarrella ja asettaa sen avulla telakointiporttiin. Uusi Dragon sen sijaan pystyy telakoitumaan itsekseen, ja sillä on täydellinen miehitettyihin avaruuslentoihin sopiva telakointisovitin ja -portti nokassaan (myös tyylikkäästi) avautuvan nokkakartion alla.

Musk – täysin tietoisesti – totesi esittelyssään, että Dragon V2 voi telakoitua itsenäisesti niin nykyiseen kansainväliseen avaruusasemaan, kuin muihinkin kiertoradalla oleviin asemiin. Ei olisi mitenkään ihmeellistä, jos oma asema olisi yhtiön listalla seuraavana. Dragon V2 nimittäin sopisi erittäin hyvin myös avaruusturistien käyttöön, sillä lentäjän lisäksi peräti kuusi matkustajaa pääsisi sillä kätevästi avaruuteen ja takaisin. Aluksessa on myös kolme suurta ikkunaa, mistä on hyvä katsella ulos maisemia. Ja turisteille voisi olla hyvä ajatus tehdä oma, erillinen SpaceX-tyylinen avaruusasema...

Sitä ennen kuitenkin yhtiö testaa uudenlaista elossapitolaitteistoa nykyisessä Dragon-aluksessaan ja lähettää seuraavalla lennolla avaruusasemalle hiiriä ja rottia.

Ihmiset voivat seurata perässä Dragon V2:lla näillä näkymin vuonna 2017 – tai jos tarve vaatii, niin jo aikaisemminkin, mutta silloin aluksen testaamiseen täytyy laittaa todella vauhtia. Mutta silloin kun astronautit pääsevät kyytiin, menee heiltä suuri osa nykyisten avaruuslentäjien glamourista, sillä Dragon V2 on suunniteltu kuljettamaan ihmisiä avaruuteen ja sieltä takaisin rutiininomaisesti, yhtä turvallisen tylsästi kuin turisteja Kanarialle...

Huimat moottorit

Dragon V2:n sliipatun kuoren alla on koko joukko uudenlaista tekniikkaa, mitä SpaceX on kehittänyt itse ilman historian painolastia. Niistä kiinnostavin on uusi, ällistyttävän tehokas ja pienikokoinen SuperDraco -rakettimoottori. Alus laskeutuu alas niiden varassa.

Moottorit on pakattu pareittain toisistaan irrallisina saman titaanikuoren sisään, joten jos toinen moottori rikkoutuu, ei se hajota toista moottoria, joka voi jatkaa toimintaansa normaalisti. Yhden moottorin työntövoima on 70 000 newtonia.

SuperDrago -moottorien polttokammiot on saatu juuri optimaalisen muotoiseksi 3D-printtaamisen avulla. Musk twiittasi jo viime vuoden syyskuussa kuvan, missä moottorin osia tehtiin EOS 3D -metalliprintterillä Inconel -metalliseoksesta. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun rakettimoottorin osia tehdään tulostamalla.

Lisäksi aluksessa on uudenlaiset kevyet ja kestävät polttoainetankit, jotka ovat hiilikuidulla päällystettyä titaania. Niitä on asennettuna useita aluksen alaosaan. Myös tankeille paineistuksen tuottava suuripaineisen heliumin säiliö on samankaltainen.

Aluksen lämpökilpi on jo kolmas yhtiön tekemä lämpökilpi: edellisiin verrattuna se kuluu käytössä vielä vähemmän ja on tukevampi. Tämän ansiosta aluksesta tulee todellakin monikertakäyttöinen.

Dragon V2 lennossa
Dragon V2 laskeutuu