ohjus

Mitä tiedämme Pohjois-Korean satelliitista ja raketista?

Su, 02/07/2016 - 13:47 By Jari Mäkinen


Pohjois-Korea lähetti tänään aamulla satelliitin avaruuteen. Kyseessä oli jo neljäs yritys satelliitin lähettämineen, ja näyttää siltä, että se on onnistunut: Kwangmyongsong-4 kiertää Maata polaariradalla ja sitä seurataan aktiivisesti. Mutta mitä siitä ja sen laukaisseesta raketista tiedetään?


Pohjois-Korean rakettilaukaisu ei suinkaan tullut yllätyksenä. Sulkeutunut sosialistidiktatuuri on tehnyt aiemmin jo kolme kookkaan mannertenvälisen ohjuksen laukaisua, joilla se on yrittänyt saada satelliitin kiertoradalle.

Kaksi ensimmäistä yritystä vuosina 2009 ja 2012 epäonnistuivat, kun taas joulukuussa 2012 tehty kolmas yritys onnistui hyvin. Satelliitti tosin alkoi pyöriä holtittomasti heti avaruuteen päästyään ja nähtävästi se ei toiminut avaruudessa. 

Kuten aikaisemmillakin kerroilla, ilmoitti Pohjois-Korea etukäteen laukaisusta Kansainväliselle merenkulkujärjestölle IMO:lle ja varoitti alueista, joille kantoraketin eri vaiheet tulisivat putoamaan. Näistä voitiin jälleen päätellä helposti satelliitin päämääränä olevan Maan napojen kautta kulkevan polaariradan.

Tällä kerralla kirje lähetettiin IMO:lle 2. helmikuuta ja siinä mainittiin ajoiksi laukaisuyrityksille aamut helmikuun 8. ja 25. päivän välillä, joskin Pohjois-Korea tarkensi varoitusta myöhemmin kattamaan myös tämän päivän. Kuten aikaisemmillakin kerroilla, tehtiin laukaisu nyt ensimmäisenä varoajaksi annetun ajanjakson päivänä.

Laukaisu tapahtui maan pohjoisosassa olevasta Sohaen laukaisukeskuksesta etelään klo 00:29 maailmanaikaa (siis klo 2:29 Suomen aikaa) Unha-3 -kantoraketilla.

Satelliitista tehtyjen havaintojen mukaan se kiertää Maata radalla, jonka matalin piste on 465 kilometrin ja korkein kohta 502 kilometrin korkeudessa. Radan kaltevuus päiväntasaajan suhteen on 97,5° ja lähes radalla satelliitin kanssa kiertää raketin ylin vaihe.

Rata on ns. aurinkosynkroninen, eli ratasiirtyy asteen verran idemmäksi joka päivä, jolloin radalla oleva satelliitti ylittää saman maapallon paikan aina samaan aikaan ja siten samankaltaisissa valaistusolosuhteissa. Pohjois-Korean satelliitin yksi kierros kestää 94,3 minuuttia ja se tekee ylilentojaan noin klo 9 aamulla. Tällä radallaan satelliitti kulkee saman maapallon paikan yli joka neljäs vuorokausi.

Satelliitin laukaisulla Pohjois-Korea haluaa luonnollisesti osoittaa ulkomaille, että se pystyy lähettämään paitsi satelliitin avaruuteen, niin myös sinkoamaan kappaleen (vaikkapa pommin) mihin paikkaan tahansa maapallolla. Omalle kansalleen maan johtajat puolestaan haluavat näyttää olevansa voimakas ja mahtava maa, joka pystyy samaan kuin esimerkiksi arkkivihollinen Yhdysvallat.

Kun toimivan kantoraketin – siis mannertenvälisen ohjuksen – lisäksi maa on ottanut selvästi edistysaskeleita raketin kyytiin laitettavan ydinaseen kehittämisen kanssa, on syytäkin olla huolissaan.  

Vaikka niin satelliitti kuin kantorakettikin ovat alkeellisia, ei Pohjois-Korean tekemisiä kannata vähätellä. 

Kantoraketti

Pohjois-Korea on kehittänyt rakettitekniikkaansa jo pitkään ja se on saanut siihen apua mm. Iranista. Edellisen, vuonna 2012 tapahtuneen laukaisun jälkeen Etelä-Korea sai haltuunsa osia kantoraketin kahdesta vaiheesta ja ne osoittautuivat laadultaan heikoiksi sekä karkeatekoisiksi, mutta kuitenkin toimiviksi.

Raketin perustekniikan taso vastasi 1960- ja 1970-lukujen läntistä tasoa. Rakettimoottorit olivat lähes samanlaisia kuin Iranin raketeissaan käyttämät. Muutenkin raketilla on yhtäläisyyksiä Iranin Safir-ohjuksen kanssa.

Nyt laukaisuun käytetty Unha-3 -raketti on kolmivaiheinen raketti, jonka korkeus laukaisun aikaan on 30 metriä ja massa noin 90 tonnia. Sen ensimmäinen vaihe perustuu Taepodong-2 -ohjukseen, jonka päällä on neuvostoaikaisen Scud-ohjuksen pohjalta tehty toinen vaihe sekä todennäköisesti iranilaisen Safrin toiseen vaiheeseen perustuva kolmas vaihe. 

Laskelmien mukaan Unha-3:n sotilasversio voisi kuljettaa 800 kg massaltaan olevan pommin (millaisen Pohjois-Korea voisi kenties tehdä) Yhdysvaltain pääkaupungin päälle, mutta varsinaisesti sotilaskäyttöön se ei ole toimiva: sen laukaisuvalmistelut kestävät pitään ja ovat selvästi havaittavissa satelliittien ottamissa kuvissa. Pohjois-Koreaa tarkkaillaan jatkuvasti, eikä rakettia voitaisi siellä valmistella lähtöön salassa. Satelliittien laukaisun ja propagandan tekemisen lisäksi kantoraketin tärkein tehtävä onkin siten toimia lähinnä kansainvälispoliittisena pelinappulana.

Sohaen laukaisukeskuksessa on satelliittikuvien mukaan rakenteilla suurempi laukaisualusta, mikä vihjaa myös kookkaammasta ja siten voimakkaammasta raketista lähitulevaisuudessa.

Satelliitti

Nyt laukaistu satelliitti on siis nimeltään Kwangmyongsong-4 ja se on kooltaan noin 1,5 metriä korkea, jotakuinkin metrin halkaisijaltaan oleva laatikko, jonka massa on noin 100 kg. Sen pinta on kiinalaiskuvien mukaan päällystetty aurinkopaneeleilla ja se on rakennettu maan sotilaselektroniikan instituutissa. 

Kwangmyongsong tarkoittaa kirkasta tähteä. Pohjois-Korean legendaarisen johtajan Kim Jong-Ilin sanotaan syntyneen Baekdu-vuorella ja samaan aikaan taivaalla loisti tavanomaista kirkkaampi tähti, jota kutsutaan nimellä Kwangmyŏngsŏng.

Näin satelliittikin siis osaltaan on osa Kimien klaanin tarinaa.

Kyseessä on virallisen ilmoituksen mukaan kaukokartoitussatelliitti, jonka tehtävänä on ottaa kuvia maapallon pinnasta. Käytännössä siis kyseessä on alkeellinen vakoilusatelliitti.

Koska pohjoiskorealaiset voivat olla yhteydessä satelliittiinsa kunnolla vain sen ollessa Pohjois-Korean päällä, ei sen käyttö ole tehokasta. Vaikka yhteyttä pidettäisiin myös ulkomaisten lähetystöjen tai merillä olevien laivojen välityksellä, ei satelliitista ole todennäköisesti paljoakaan konkreettista hyötyä maalle.

Kiinan uutistoimisto Xinhuan välittämä kuva Kwangmyongsong-3 -satelliitista.

Juttua on päivitetty klo 17:15: Laukaisukellonaika on muutettu, otsikkokuvaan lisätty kuvakaappaus laukaisuvideolta ja ratatietoja on lisätty. Päivityksiä tehdään vastaisuudessakin uusien tietojen ilmestyessä.

 

Ohjusisku vai rakettikoe?

Ti, 09/09/2014 - 11:17 By Jari Mäkinen

Sunnuntain 7.9. Helsingin Sanomissa kaksi Finnairin entistä lentäjää kertoi, kuinka joulun aatonaattona 1987 Tokiosta Helsinkiin palannutta matkustajakonetta kohti tuli Huippuvuorten kohdalla ohjus. Kun koneen ja ohjuksen välillä oli etäisyyttä lentäjien arvion mukaan enää vain parikymmentä kilometriä, ohjus räjähti: ”Räjähdyksestä syntyi valtava pilvi”, muistelevat lentäjät.

Lentäjiä pidetään yleisesti luotettavina havainnontekijöinä eikä tietenkään syyttä – kun liikutaan maanpäällisen kahden ulottuvuuden sijasta kolmessa ulottuvuudessa, satunnainen silmäily ei riitä, vaan ympäristöä on tarkkailtava suurella huolella. Mutta kuten jutussakin todetaan, ”Ilmassa on silmämääräisesti vaikea arvioida etäisyyksiä tai kokoa, kun ei ole mihin verrata”.

Lentäjät olivat kuitenkin selvästi hyvin tilanteen tasalla, sillä he käyttivät koneen navigointijärjestelmää ja sekuntikelloa arvioidakseen ohjuksen räjähdyskohdan ja koneen silloisen sijainnin välisen etäisyyden. Tulokseksi he saivat 20-25 kilometriä, mikä on täysin mahdollista.

Noihin aikoihin pohjoisilla leveysasteilla ilmatila oli kuitenkin ajoittain raketteja ja ohjuksia sakeanaan. Tapausta on pohdittu Suomen kuvalehden nettijutussa ja myös Hesarin jutussa viitattiin vuonna 1985 Inarinjärven jäälle pudonneeseen ohjukseen. Meritorjuntaan käytetyillä risteilyohjuksilla (jollainen Inarin ohjus oli), ilmatorjuntaohjuksilla ja tutkimustarkoituksiin laukaistuilla raketeilla on kuitenkin vissit erot.

Tuolloin 23. joulukuuta 1987 esimerkiksi tehtiin SS-25-ohjusjärjestelmän viimeinen testi Kuolassa. Ja samana päivänä laukaistiin Suomen itärajan tuntumasta Plesetskin avaruuskeskuksesta pohjoiseen omalaatuinen raketti, jonka tarkoituksena oli todennäköisesti testata hätätilanteissa käytettävää tiedonvälityslinkkiä. Vaikka tämä raketti ei tullut Huippuvuorten tuntumaan, se on ainakin periaatteessa näkynyt koneesta (mutta ei todellakaan selvästi lähellä olevana) ja sen laukaisuaika on jotakuinkin sama kuin jutussa mainitaan: se laukaistiin klo 13:14-13:19 ja raketti kävi 760 kilometrin korkeudessa.

UFOja itätaivaalla

Liikennelentäjät eivät olleet 1980-luvulla ainoita taivaalla lentävien rakettien silminnäkijöitä. Niitä nähtiin toisinaan kaikkialta Suomessa. Syynä tähän on tuo mainittu Plesetskin kosmodromi, joka sijaitsee noin 500 kilometriä Suomen itärajasta itään. Se on perustettu vuonna 1966, ja Neuvostoliitto salasi pitkään sen olemassaolon, koska sitä käytettiin eritoten sotilaallisten satelliittien laukaisupaikkana.

1980-luvulla Plesetskin touhut olivat kuitenkin jo yleisessä tiedossa. Selkeällä säällä öiseen aikaan ammutut raketit näkyivät useiden satojen kilometrien säteellä, helposti siis myös Suomen puolelta. Noihin aikoihin tähtiharrastajat ja muut yöllä ulkosalla liikkuneet näkivät idän suunnalla aavemaisia rakettivanoja jopa useita kertoja vuodessa. Laukaisuita tehtiin toisinaan jopa useita päivässä.

Plesetsk ei kuitenkaan ollut ainoa paikka, mistä pohjoiselle taivaalle ammuttiin raketteja. Neuvostoliitto (ja Venäjä) ovat laukaisseet useita raketteja sekä ohjuksia sukellusveneistä Barentsinmereltä, minkä lisäksi sekä Ruotsista että Norjasta laukaistiin (ja laukaistaan edelleen) luotausraketteja, joilla tutkittiin ilmakehän yläosia ja avaruutta.

Joissakin raketeissa oli mukana bariumsäiliö, joka räjäytettiin noin sadan kilometrin korkeudella. Harvassa ilmassa kaasuuntunut barium laajeni turkoosinväriseksi tai sinertävänvihreäksi pilveksi, joka lähti liikkumaan Maan magneettikentän myötäisesti.

Tarkkailemalla pilven liikettä maanpinnalta käsin saatiin tietoa liki avaruuden rajalla vallitsevista oloista, joita on muuten hankala tutkia: sadan kilometrin korkeus on liikaa lentokoneille tai ilmapalloille, mutta liian vähän satelliiteille.

Ruotsista ja Norjasta ammutut raketit olivat kuitenkin aina ennalta tiedossa, Neuvostoliitto ei tekemisistään kertonut etukäteen – eikä usein jälkikäteenkään, ainakaan jos jotakin meni pieleen. Tai jos raketti oli ammuttu Jäämerellä seilaavasta sukellusveneestä…

Amerikkalainen bariumkoe

Taivaallisten etäisyyksien havaitsemisen vaikeudesta hyvä esimerkki on syyskuussa 1985 nähty bariumkoe. Laajalti ympäri Suomea havaittu pilvi oli joidenkin silminnäkijöiden mukaan ihan lähellä, vaikka se todellisuudessa liikkui Lapin yli kohti etelälounasta. Tarkka reitti pystyttiin laskemaan valokuvista, joita ilmiöstä saatiin eri puolilta Suomea.

Kun kuvissa näkyi sekä pilvi että tähtiä, voitiin määrittää pilven tarkka suunta kultakin kuvauspaikalta eri kellonaikoina. Kun tulokset yhdistettiin, saatiin yksinkertaisella kolmiomittauksella selville pilven kulloinenkin etäisyys ja liikesuunta. Seuraamalla reittiä ajassa taaksepäin jäljet johtivat sylttytehtaalle eli Barentsinmerelle.

Miten ohjuskokeet, rakettikokeet ja bariumpilvet liittyvät Finnairin lentäjien kertomukseen liki 30 vuotta sitten nähdystä ohjuksesta, joka oli suuntaamassa suoraan kohti matkustajakonetta? Eivät välttämättä mitenkään – mutta nämä kaikki kertovat omaa kieltään siitä, että etenkin 1980-luvulla pohjoisen taivaalla tapahtui paljon kaikenlaista.

Todennäköisintä lienee se, että puna-armeija on harjoitellut tapauksen aikaan ilmatorjuntaa pahaa-aavistamatonta liikennekonetta vastaan. Myös Suomen armeijassa on IT-tykkejä suunnattu harjoitusmielessä Finnairinkin koneita kohti (kirjoittaja on tehnyt sitä itse Turussa). Onneksi kuitenkin ilman ammuksia…

Kuvat: Otsikkokuvassa on avaruussukkulan laukaisu lentokoneesta kuvattuna. Sitä seuraa Plesetskin rakettilaukaisun itäiselle taivaalle jättämä hohtava pilvi Esko Lyytisen kuvaamana (tosin Lyytinen muistelee, että tämä on saattanut olla myös tulipallovana) ja bariumpilvi on NASAn luotausrakettikokeesta vuodelta 2009.