Ensimmäinen USA:n uusista avaruusaluksista tekee koelentonsa lauantaina – kaikki valmiina Dragon 2:n lentoon!

Dragon2 laukaisualustalla miehistösilta paikallaan

Tätä on odotettu. Ensimmäisten uuden sukupolven miehitettyjen avaruusalusten lennot ovat viivästyneet ja viivästyneet, mutta huomenna viimein on tarkoitus tehdä ensimmäinen koelennoista. Vuorossa on SpaceX-yhtiön Dragon 2 -avaruusalus, joka on tällä koelennollaan ilman astronautteja.

Jos kaikki sujuu nyt suunnitelman mukaan, nousee alusta kuljettava Falcon 9 -kantoraketti lentoon nyt lauantaina 2. maaliskuuta klo 9.49 Suomen aikaa. Dragon 2 aloittaa kiertoradalle päästyään hieman yli vuorokauden kestävän matkan kohti Kansainvälistä avaruusasemaa, jonka luokse se saapuu sunnuntaina puolenpäivän aikaan ja se telakoituu asemaan noin klo 13 Suomen aikaa.

Kaikkiaan tämä nimellä Demo-1 tunnettu lento kestää kuusi vuorokautta ja sen aikana alus tekee juuri sellaisen lennon, kuin sen on tarkoitus tehdä vastaisuudessa astronauttien kanssa. Ainoastaan perillä olo avaruusasemalla on tulevaisuudessa pitempi, kuukausien mittainen, kun nyt Dragon 2 lähtee paluumatkalleen ensi viikon perjantaina 8. maaliskuuta. Aikataulun mukaan laskeutuminen mereen Floridan rannikon tuntumaan tapahtuu perjantaina klo 15.45 Suomen aikaa.

Tällä hetkellä (laukaisua edeltävänä iltana) kaikki näyttää hyvältä. Nasan ja SpaceX-yhtiön edustajat totesivat viime keskiviikkona virallisesti aluksen olevan nyt valmis lentoon ja Falcon 9 -raketti on ollut torstaista alkaen pystyssä Cape Kennedyn avaruuskeskuksen laukaisualustalla 39A.

Kyseessä on historiallinen laukaisualusta, jolta suurin osa Apollo-lennoista ja avaruussukkuloista lähtivät matkaan. Nyt SpaceX on vuokrannut alustan omaan käyttöönsä, ja Falcon 9:n lisäksi viime vuonna tehty Falcon Heavyn laukaisu tapahtui tältä alustalta.

Verrattuna aikaisempaan on alusta nyt hyvin yksinkertainen; suurten metallihäkkyröiden sijaan rakettia pitää pystyssä vain kevytrakenteinen torni, josta raketin nokassa olevaan alukseen kulkee putki. Tätä pitkin astronautit pääsevät alukseen. Se käännetään luonnollisesti sivuun laukaisua ennen.

Vaikka ihmisiä ei ole nyt kyydissä, on aluksen sisällä oikean avaruuspuvun sisällä ihmisnukke. Ripleyksi kutsuttu mannekiini on täynnä mittalaitteita ja sen avulla on tarkoitus todentaa se, että myös ihmiset pystyvät lentämään aluksella.

Nukke numeltä Riplay Dragon2:n sisällä.
Astronautit Bob Behnken ja Doug Hurley ovat kyydissä seuraavalla lennolla.

Jos koelento sujuu nyt hyvin, tekevät Bob Behnken ja Doug Hurley aluksella kaksi viikkoa kestävän koelennon ensi heinäkuussa.

Dragon 2:n laukaisun myötä historian siivet havisevat Cape Kennedyssä. Kyseessä on ensimmäinen täysin lentokuntoinen miehitetty avaruusalus, joka lähtee matkaan Yhdysvalloista sen jälkeen, kun sukkulalennot päättyivät vuonna 2011. Vuonna 2014 tehty Orion-aluksen koelento tehtiin puolivalmiilla kapselilla, minkä lisäksi alus teki vain hyppäyksen avaruuteen jäämättä kiertoradalle.

Kyseessä on myös ensimmäinen täysin uuden sukupolven miehitetty avaruusalus koko maailmassa sitten kiinalaisten Shenzhou-alusten (joiden nykyversio tosin perustuu pitkälti venäläiseen Sojuziin.

SpaceX:n lisäksi Nasa on tilannut miehistönkuljetuspalveluita Boeingilta, joka valmistautuu myös aluksensa koelentoon. Näillä näkymin CST-100 Starliner tekee samankaltaisen miehittämättömän koelennon huhtikuussa ja jos se sujuu hyvin, on ensilento astronauttien kanssa vuorossa elokuussa. Kumpikin alus tulisi normaaliin käyttöön tämän vuoden lopussa.

Koska alukset ovat parisen vuotta myöhässä alun perin suunnitellusta aikataulusta, ovat amerikkalaisastronautit lentäneet avaruusasemalle nyt Sojuz-aluksilla Nasan ostamilla paikoilla. Näillä näkymin amerikkalaiset voivat siis hoitaa jo ensi vuonna omien voimin omien astronauttiensa kuljetukset. On todennäköistä, että myös eurooppalaiset astronautit tulevat käyttämään uusia amerikkalaisaluksia.

Se, että venäläisillä ei ole enää ainoaa avaruusasemalle ihmisiä kuljettavaa alusta, tulee pahentamaan edelleen Venäjän avaruusohjelman taloustilannetta ja sillä voi olla suuriakin seurauksia maan kykyyn osallistua avaruustoimintaan. Suuri osa tuloista kun on saatu muiden maiden avaruuslentäjien kyytimisestä.

Uusien alusten suurin ero Sojuz-aluksiin on yleisen moderniuden lisäksi alusten pitkäikäisyys, uudelleenkäytettävyys ja niiden kapasiteetti: ne pystyvät kuljettamaan kerralla jopa seitsemän henkilöä ja pysymään asemalla seitsemän kuukautta. Ne voidaan käyttää uudelleen kenties jopa kymmenen kertaa, mikä tekee niiden lennättämisestä varsin edullista.

Sekä Boeing että SpaceX ovat kertoneet tarjoavansa aluksilla myös turistilentoja ja niiden avulla voisi suunnitelluista avaruushotelleistakin tulla viimein totta.

Animaatiosta napattu kuva Dragon 2:n laukaisusta.

Kaikkineen aluksen massa lentoonlähdössä on 9,5 tonnia, mistä 3,3 tonnia voi olla avaruusasemalle vietävää hyötykuormaa (mukaan luettuna astronautit). Takaisin Maahan alus voi tuoda 2,5 tonnia rahtia, mikä on olennainen parannus nykytilanteeseen, koska Sojuziin mahtuu vain pari pientä laatikkoa.

Dragon 2 on 8,1 metriä korkea ja 3,7 metriä halkaisijaltaan. Sen sisällä on noin 10 kuutiometriä paineistettua tilaa.

Virgin Galactic on jälleen yhtä lentoa lähempänä rutiinilentojen alkamista avaruuteen (video)

Virgin Galactic on jälleen yhtä lentoa lähempänä rutiinilentojen alkamista avaruuteen (video)

Virgin Galactic -yhtiön avaruuslentokone VSS Unity teki tuoreimman lentonsa viime viikolla 22. helmikuuta. Kuten edellisellä lennollaan, alus nousi nytkin amerikkalaisen määritelmän mukaan avaruuteen, eli yli 80 kilometrin korkeuteen.

 

01.03.2019

Mukana lennolla oli kahden lentäjän (Dave Mackay ja Michael Masucci) lisäksi myös matkustaja: yhtiön "astronauttikouluttaja" Beth Moses pääsi kokemaan kyytiä ja testaamaan matkustamoa. Tämä onkin tarpeen, sillä hänen vastuullaan myöhemmin on asiakkaiden valmentaminen lentoa varten.

Muutamia minuutteja kestäneen painottomuuden aikana hän leijui matkustamossa vapaasti samaan tapaan kuin matkustajat tulevat tekemään lennoillaan. Mukana oli myös Nasan painottomuuskokeita; turistien lisäksi myös tutkijat tulevat käyttämään aikanaan konetta.

Aluksen kyydissä olleesta kolmikosta Mosesilla oli eniten kokemusta painottomuudesta, sillä hän on toiminut astronauttikouluttajana Nasassa ja ollut mukana sadoilla painottomuuslennoilla.

Virgin Galactic näyttääkin nyt etenevän varsin hyvin kohti rutiininomaisten lentojen alkua. Ellei takaiskuja tapahdu, pääsevät ensimmäiset lipuistaan maksaneet asiakkaat kyytiin jo syksyllä. Todennäköisesti jo sitä ennen esimerkiksi Virgin-yhtiöiden johtaja, hankkeeseen paljon rahaa sijoittanut Richard Branson käynee koittamassa miltä meno maistuu. Tämä on myös hyvää mainosta yhtiölle.

Nyt lennon huippukohta oli 89,9 km, eli pari kilometriä korkeammalla kuin edellisellä lennollaan. Lentäjät kiihdyttivät VSS Unityn myös hieman suurempaan nopeuteen, 3,04 -kertaiseen äänen nopeuteen.

Nopeus ja korkeus riippuvat toisistaan, sillä suurimman osan lentoajasta alus on vapaassa heittoliikkeessä paraabelin muotoisella radalla, ja sen huippukohta nousee sitä korkeammaksi, mitä suurempi on aluksen nopeus aluksi. Lentohan tapahtuu siten, että SpaceShip2 nousee ilmaan WhiteKnight2 -lentokoneen mahan alla ja vapautuu omille teilleen noin 15 kilometrin korkeudessa.

Siellä alus sytyttää rakettimoottorinsa ja kääntää nokan kohti taivasta. Rakettimoottori työntää alusta ylöspäin ja kiihdyttää sitä aina siihen saakka, kun polttoaineita riittää. Sen jälkeen matka jatkuu ylöspäin, mutta nyt koko ajan hidastuen samaan tapaan kuin kivi, joka heitetään ilmaan: vähän ajan kuluttua vauhti loppuu ja alus alkaa pudota alaspäin.

Siinä missä kivi tulee alas asti ja kopsahtaa pian pintaan, liitää SpaceShip2 alas lentokoneena ja laskeutuu pehmeästi kiitoradalle. Koska alus putoaa lähes tyhjästä avaruudesta ilmakehään suurella nopeudella, joka vastaa noin 2,7 -kertaista äänen nopeutta, sen pinta kuumenee ilmanvastuksen vuoksi. Ilmanvastus myös jarruttaa putoamista varsin voimakkaasti; matkustajat tuntevat olevansa noin kolme kertaa painavampia.

SpaceShip2:n lennot eivät ole siis aivan "oikeita" avaruuslentoja, koska ne ovat vain hyppäyksiä juuri ja juuri avaruuden puolelle. Tarkalleen ottaen nämä kaksi lentoa eivät ole myöskään käyneet avaruudessa, sillä sen kansainvälisesti määritelty raja on 100 km. Raja ei ole kuitenkaan selvä ja olosuhteet niin 80 kilometrissä kuin 20 km korkeammallakin ovat ihmisen kannalta täysin avaruudelliset: aluksen ulkopuolella käytännössä tyhjiö, Aurinko porottaa polttavasti ja maapallo näkyy jo lähes samaan tapaan kuin Kansainväliseltä avaruusasemalta otetuissa kuvissa.

Lyhytkin hyppäyslento 80 kilometrin korkeuteen on siten teknisesti haastava, aluksen pitää olla oikea avaruusalus ja lentoon tulee suhtautua kuten avaruuslentoon – siksi Virgin Galactic eteneekin koelennoissaan nyt hyvin rauhallisesti ja turvallisesti.

Suurimmat erot "oikeisiin" avaruuslentoihin ovat lennon kesto (vain minuutteja) ja pienempi nopeus, jolla alus saapuu ilmakehään (2 Mach vs. noin 25 Mach).

rakettimoottori toimii

Pientä kilpailua ilmassa

Virgin Galacticin ohella Blue Origin -yhtiö on etenemässä kovaa vauhtia kohti rutiinilentoja avaruuteen. Amazon-miljardööri Jeff Besozin perustama Blue Origin testaa parhaillaan New Shepard -nimistä rakettia ja sen mukana olevaa kapselia, joiden avulla matkustajat (ja tutkijat) voivat tehdä samanlaisia hyppäyksiä avaruuden puolelle.

New Shepard on kuitenkin raketti, joten se nousee lentoon pystysuoraan. Kapseli laskeutuu alas laskuvarjojen varassa. Näillä lennoilla päästään korkeammalle kuin SpaceShip2:lla (ainakaan nyt aluksi), ja kapselista on paremmat näkymät ulkopuolelle, koska siinä on suuret ikkunat.

Seuraava Blue Originin tekemä lento saattaa tapahtua melkein koska tahansa ja hekin saattavat päästä tositoimiin asiakkaiden kanssa vielä syksyllä.

Hyvästi, Oppy – ja kiitos kaikesta!

Nasa yrittää tänään viimeistä kertaa ottaa yhteyttä viime kesästä alkaen hiljaa olleeseen Opportunity -kulkijaan. Toiveet eivät ole korkealla, joten kyseessä on lähinnä virallinen loppu tälle kaikki odotukset ylittäneelle tutkimusmatkalle.

Nasa laukaisi kesällä 2003 kohti Marsia kaksi pientä, jotakuinkin supermarkettien ostoskärryjen kokoista kulkijaa. Ne saapuivat perille tammikuussa 2004, ja ensinnä pinnalle laskeutui Spirit, ja sen jälkeen 25. tammikuuta Opportunity.

Samanlaiset kulkijat olivat eri puolilla punaista planeettaa, ja kummankin oli tarkoitus mönkiä kuudella pyörällään parin kilometrin matkan maksimissaan noin kolmeksi kuukaudeksi suunnitellun toimintansa aikana.

Toisin kävi. Kumpikin kulkijoista osoittautui paljon pitkähenkisemmiksi kuin hurjimmissakaan toiveunissa osattiin ajatella.

Ensinnä vaikeni Spirit: se jäi jumiin vuonna 2009 ja lakkasi ottamasta yhteyttä 2010. Opportunity puolestaan kesti lähes vuosikymmenen pitempään, sillä viimeinen yhteys sen kanssa oli kesäkuun 10. päivänä viime vuonna (siis 2018). Silloin Marsissa oli käynnissä jo suuri pölymyrsky, joka saapui pian Opportunityn päällekin ja pimensi taivaan. Vain vähän Auringon valoa pääsi pinnalle saakka, joten sähköä aurinkopaneeleista saava kulkija asettui horrokseen.

Aluksi toiveet yhteyden saamiseksi uudelleen pölymyrskyn laannuttua olivat korkealla, mutta kun Opportunity ei vastannut kutsuihin koko syksyn ja alkutalven aikana, alkoi vähitellen olla selvää, että myös Opportynity oli myös siirtynyt rullaamaan taivaallisille tantereille.

Tarkalleen ottaen emme tiedä mitä Opportunitylle on tapahtunut. On mahdollista, että se on yksinkertaisesti kylmennyt pölymyrskyn aikana niin, että jokin tärkeä osa on mennyt rikki. Voi olla, että se ei ole vain herännyt horroksestaan, mihin se asettui odottamaan pölymyrskyn päättymistä. Kenties pölymyrsky kasasi sen aurinkopaneelien pinnalle niin paljon pölyä, ettei se saa tarpeeksi virtaa.

Joka tapauksessa se ennätti toimimaan Marsissa 5351 solia, Marsin vuorokautta, mikä on noin 55-kertaisesti se mitä suunniteltiin. Maan ajassa mitattuna Opportunity toimi kaikkiaan 14 vuotta ja 293 vuorokautta. Se kulki kaikkiaan 45,16 kilometrin matkan.

Opportunityn laskeutumispaikka oli Meridiani-tasanko, mistä se teki monia jopa mullistavia löytöjä. Se muun muassa äkkäsi pinnalta ensimmäisen Marista koskaan löydetyn meteoriitin. Se tutki parin vuoden ajan huiman upeaa, geologista historiaa täynnä olevaa Victoria-kraatteria, ja loppuaikansa se oli vieläkin hienommalla, suurikokoisella Endeavour-kraatterilla.

Vuonna 2011 se päihitti jo yhden suuren pölymyrskyn, kunnes nyt vuoden 2018 myrsky koitui sen kohtaloksi.

Tämän jälkeen ainoa toimiva laite Marsin pinnalla on Curiosity, joka on ollut siellä vuodesta 2011 alkaen. Seuraavaksi pinnalle laskeutuvat – jos kaikki sujuu hyvin – vuonna 2021 Nasan samanlainen kulkija ja (alla olevassa kuvassa oleva) Euroopan avaruusjärjestön sekä Roskosmosin yhteinen ExoMars-kulkija, joka nimettiin viime viikolla DNA:n salaisuuksia kartoittaneen, mutta (naisena) nobelitta jääneen Rosalind Franklinin mukaan.

Siirtokuntaa Marsiin kaavaillut MarsOne haettu konkurssiin

Viisi vuotta sitten hollantilainen Bas Lansdorp oli kovasti otsikoissa, kun hänen MarsOne-yhtiönsä oli aikeissa lähettää ensimmäiset ihmiset Marsiin tosi-TV -hengessä. Nyt tälle hankkeelle laitetaan piste, vaikka loppu on ollut selvä jonkin aikaa.

Tämä 2010-luku on ollut jännää aikaa. Niin sanottu Uusi avaruus on puskenut läpi ja tuloksena ovat niin SpaceX:n menestys, ensimmäiset suomalaissatelliitit avaruudessa ja koko joukko hankkeita, jotka ovat enemmän tai vähemmän mullistamassa elämänmenoamme tulevaisuudessa.

Mukaan mahtuu kuitenkin myös suuria kuplia. Start-up -hengessä on luonnollisesti selvää, että suunnitelmien pitää olla suuria ja niistä täytyy pitää suurta ääntä. Muuten yhtiö ei pääse kunnolla edes alkuun, ja hanke lössähtää saman tien. Osa hankkeista tuntuu äkkiseltään kummallisilta, mutta tarkemmin katsoessa ne eivät sitä olekaan – tästä jo klassinen esimerkki on SpaceX:n uudelleenkäytettävät rakettivaiheet. Suuri joukko "asiantuntijoita" kertoi ensin niiden olevan mahdottomia, sitten epätaloudellisia ja nyt he ovat hiljaa.

Osa hankkeista on kuitenkin ollut varsin epäuskottavia heti alusta alkaen. Tällainen oli Bas Lansdorpin ja Arno Wieldersin perustama Mars One. Kaksikon ajatuksena oli hankkia rahoitus Mars-lennolle televisio-oikeuksia myymällä, sponsorisopimuksilla ja joukkorahoituksella. Mukana sponsoreissa oli mm. suomalainen verkkokauppa.com pienellä osuudella.

Jännää suunnitelmassa oli se, että matkaa Marsiin tarjottiin vain yhteen suuntaan. Paluumatkasta tinkiminen pudottaa kustannuksia olennaisesti ja olisi tietysti tehnyt hankkeesta jännittävämmän.

Alkuperäisen, vuonna 2013 julkistetun suunnitelman mukaan astronauttien valinta ja koulutus olisi tapahtunut Selviytyjät-hengessä ja itse lento Marsiin ja siirtokunnan elämä iloine sekä suruineen punaisen planeetan pinnalla olisivat olleet Big Brotherin tapaan lähes suorana katsottavissa kuvaruuduista Maan päällä.

Vaikka matkaan olisi siis lähdetty vain menolippu kädessä, sai yhtiö tuhansia hakemuksia. Niistä valittiin vuonna 2014 yhteensä 705 (418 miestä ja 287 naista), joista olisi seulottu alueellisilla kilpailuilla kuusi nelihenkistä joukkuetta. Nämä olisivat sitten aloittaneet kouluttautumisen Mars-siirtokunnan mallikappaleessa. Koulutus (sekä tosi-TV-show) olisi jatkunut aina Marsiin lähtöön saakka.

Mars-simulaation tarkoitus oli myös testata tekniikkaa ja menetelmiä, joilla miehistöt voivat tulla toimeen Marsissa. Miehistöt olisivat oppineet näin myös tuntemaan laitteensa ja Mars-asemansa toiminnan perinpohjaisesti.

Tähän saakka kaikki oli järkevää, mutta hahmotelmat Mars-siirtokunnan vaatiman tekniikan ja Mars-lentojen kehittämisestä vuoteen 2018 mennessä eivät olleet oikein perusteltavissa muuten kuin ylitoiveikkaalla haaveilulla. Aikomus oli nimittäin käynnistää hanke lähettämällä ensimmäinen hankkeeseen liittyvä lento matkaan vuonna 2018; se olisi ollut Marsiin pinnalle saapuva laskeutuja sekä Marsia kiertämään lähetettäisiin pieni satelliitti, joka välittäisi Marsin pinnalta Maahan videota, kuvia ja tietoa.

Vuonna 2020 olisi ollut vuorossa kulkija, joka olisi etsinyt ennalta valitulta alueelta tarpeeksi tasaisen paikan, mihin siirtokunta voitaisiin perustaa. Sitä avustaisi toinen kulkija ja robotti, joka olisi kuljettanut turvallisen matkan päähän myöhemmin laskeutuvat rahtialukset ryppääksi toistensa viereen. Näistä tulisi aseman runko.

Vuonna 2022 oli aikomus lähettää matkaan kuusi rahtialusta ja rakennusrobotti Marsiin. Ne alkaisivat valmistamaan happea ja vettä Marsin pinta-aineesta sekä valmistelisivat asemaa ensimmäistä miehistöä varten. Sen oli tarkoitus lähteä matkaan vuonna 2024. Eräs tulokkaiden tärkeimmistä ensimmäisistä tehtävistä olisi ollut levittää aurinkopaneeleita ja tehdä kaikkea sellaista, mitä robotit eivät osaa – esimerkiksi kasvihuoneiden toiminnan käynnistäminen ja rahtialusten välisten tunneleiden asentaminen vaatii ihmisiä.

Toinen miehistö olisi laukaistu kohti Marsia vuonna 2026. Ja sitä olisivat seuranneet rahti- ja miehistölennot säännöllisin väliajoin siten, että pystyssä olisi pian ollut siirtokunta.

Sinänsä suunnitelma on pätevä, mutta aikataulu oli täysin epärealistinen, kun ottaa huomioon edessä olevien teknisten ongelmien määrän ja koon. Myös monet asiasta sinänsä innostuneet tutkijat, jotka varmasti olisivat nähneet mielellään hankkeen toteutuvan, laskivat nopeasti, että jo ensimmäinen miehistö olisi ollut pian pulassa. Kuuluisin tällainen kriittinen ääni oli vuonna 2014 MIT:ssa tehty tutkimus, joka osoitti hankkeen aivan epärealistiseksi.

Hanketta myös kritisoitiin epäeettisenä, koska matkalaiset olisivat tulleet kuolemaan Marsissa. Vasta-argumenttina tälle todettiin se, että aikuiset ihmiset saavat tehdä vapaasti vielä vaarallisempiakin temppuja ilman, että kukaan heitä estää.

Yhtä asiaa ei kukaan kriitikoista ole kuitenkaan kiistänyt: ainoa tapa selvittää se, miten ihmiset voivat elää Marsissa, on testata sitä käytännössä. Ja tämä pätee yhä edelleen – myös nyt kun MarsOne on laitettu selvitystilaan.

Lopulta hankkeen kaatoi teknisten ongelmien lisäksi se, että monikaan TV-kanava tai muu media ei uskonut hankkeeseen. On todennäköistä, että ohjelma olisi ollut erittäin pitkäveteistä katsottavaa, etenkin kun Big Brotherin kaltaisia henkilökahnauksia olisi pitänyt pyrkiä välttämään viimeiseen saakka.

Ultima tule ei olekaan lumiukko, vaan tuplalätty

New Horizon -luotaimen ottama kuva Ultima Thulestan

On kulunut jo yli kuukausi siitä, kun New Horizons -luotain lensi ohi Ultima Thuleksi nimetyn kummallisen aurinkokunnan ulkolaidalla olevan kappaleen. Luotaimen ottamia kuvia on saatu katsottavaksi vähitellen, ja tietoa siirretään luotaimen muistista Maahan vielä pitkän aikaa – aina ensi vuoden syksyyn saakka.

New Horizons on siis päättänyt Ultima Thulen, eli virallisesti 2014 MU69:n tutkimukset. Otsikkokuvana on luotaimen ottama "jäähyväiskuva", jonka luotain nappasi tammikuun 1. päivänä tapahtuneen kiihkeän ohilennon jälkeen ollessaan 8862 kilometrin etäisyydellä Ultima Thulesta.

Nyt New Horizons suuntaa ulos aurinkokunnasta noin 50 000 kilometrin tuntinopeudella ja sille koetetaan etsiä jotain uutta kohdetta. On täysin mahdollista, että sen lentoradan tienoille sattuu vielä jokin bonuskohde. Ultima Thulehan oli jo sellainen, sillä luotaimen päätarkoitus oli tutkia Plutoa.

Samalla kun luotain lähettää hitaasti kuviaan ja keräämiään mittaustietoja tutkijoille, on kuvien ja tietojen käsittely täällä maapallolla alkanut. Eniten hämmennystä on herättänyt Ultima Thulen olemus.

Etenkin kaukana Auringosta suuren osan aikaa viettävät aurinkokunnan pienkappaleet paljastuvat yhä useammin epämääräisiksi möhkäleiksi, jotka näyttävät olevan useampien kappaleiden löyhiä klimppejä. Hienoimmat esimerkit tällaisista ovat Rosetta-luotaimen tutkima komeetta Churyumov-Gerasimenko, joka on kuin kumiankka, ja Ultima Thule, joka näytti lumiukolta.

Paitsi että nähtävästi lumiukko on varsin litteä.

Ongelmana Ultima Thulen ohilentämisessä oli se, että tapaus kesti hyvin lyhyen aikaa, eikä siitä saatu niin paljon kuvia, että se näkyisi hyvin joka puolelta. Yleistäen: se nähtiin vain yhdeltä puolelta.

Kun Ultima Thulen olemusta on koetettu selvittää tutkimalla kaikkia kuvia aivan ensimmäisistä viimeisiin, näyttää nyt siltä, että sen kummatkin osat – lumiukon pää ja ruumis – olisivat varsin litteitä.

Vinkkiä tähän antaa se, että taustalla olevat tähdet näkyvät Ultima Thulen "läpi", jos oletetaan, että sen kumpikin osa olisi pyöreähköjä ja niiden näkymätön puoli olisi normaalisti vain pimennossa. Jos ja kun pimeän osan läpi näkyy tähtiä, ei musta olevaan varjopuolta, vaan tyhjää.

Jos näin on, niin 2014 MU69:n isompi osa (joka on nimetty Ultimaksi) on kuin pöhöttynyt pannukakku, ja pienempi osa (nimi on tietysti Thule) on kuin suuri suklaarusina.

Upea ohilento

Vaikka New Horizons -tutkijaryhmä odotti selvästi upeampia kuvia Ultima Thulesta kuin sieltä lopulta saatiin, oli ohilento huima suoritus ja yksiselitteinen menestys. Kaikki saadut kuvat ja tiedot kaukana olleesta ja vain heikosti valaistusta kohteesta ovat hienoja.

Etäisyys maapallosta oli peräti 6,64 miljardia kilometriä. Siellä Aurinko on enää vain yksi, kirkas tähti taivaalla.

Vaikka vielä tulevissa kuvissa ja tiedoissa saattaa olla paljon jännittävää, on todennäköisesti paras ohilennon aikana otettu kuva alla.

New Horizons nappasi tämän kuvan MVIC (Multicolor Visible Imaging Camera) -kamerallaan tarkalleen ottaen 1.1.2019 klo 7.26 Suomen aikaa ollessaan 6700 kilometrin päässä Ultima Thulesta. Kuvan pienimmät näkyvät yksityiskohdat ovat kooltaan noin 135 metriä.

Kuvat: NASA / Johns Hopkins University Applied Physics Laboratory / Southwest Research Institute

Aalto-2:n viimeinen kierros maapallon ympäri on meneillään – pian sanomme R.I.P.

Aalto-2 avaruudessa (piirros)

Nyt se on menoa. Ensimmäisen avaruuteen saakka päässeen suomalaissatelliitin tarina on lopussa, sillä sen ratakorkeus on enää alle 150 kilometriä, eikä se enää pysy taivaalla kuin kenties vain tunnin verran. Kohta sille voi tosiaankin sanoa requiescat in pace.

Tuorein arvio Aalto-2:n putoamisajankohdasta on välillä 23.46 – 1.43 Suomen aikaa.

Aivan tarkkaa arviota putoamisen ajankohdasta ja -paikasta on vaikea sanoa, koska satelliitin pyöriminen ja ilmakehän paikalliset olosuhteet vaikuttavat putoamisnopeuteen paljon. Joka tapauksessa loppu on lähellä.

Jos putoaminen tapahtuu juuri ennen puoltayötä, eli noin tunnin kuluttua, on satelliitti silloin Yhdysvaltojen päällä. Siitä sen rata jatkuu Keski-Amerikan kautta Brasiliaan ja edelleen Atlantille.

Aalto-yliopiston satelliittiryhmän arvio Aalto-2:n putoamispaikasta. Kuva: Petri Niemelä.

Hieman yli kaksi kiloa massaltaan oleva satelliitti tulee tuhoutumaan täysin ilmakehän kitkakuumennuksessa jo noin 80 kilometrin korkeudessa, kun se iskeytyy ilmakehään noin 28 000 kilometrin tuntinopeudella.

Ulkopuolisin silmin katsottuna tapaus on kuin tähdenlento – se ei tule siis herättämään erityistä huomiota esimerkiksi Yhdysvaltain tutkavalvonnassa.

Aalto-2:n tehtävänä oli tutkia yläilmakehää, mutta se ei toiminut kuin vähän aikaa. Sen rataa ja putoamisnopeutta tarkkailemalla on saatu kuitenkin tietoja ilmakehän olemuksesta, minkä lisäksi satelliitin tekeminen oli erittäin opettavaista. Muun muassa nyt Maata kiertävä (ja hyvin toimiva) Reaktor Hello World perustuu teknisesti Aalto-2:een.

Ensimmäinen suomalaissatelliitti putoaa alas ensi yönä (päivitetty)

Aalto-2 avaruudessa (piirros)

Taas yksi ekakerta avaruudessa: ensimmäinen kiertoradalle päässyt suomalaissatelliitti putoaa sieltä alas keskiviikon ja torstain välisenä yönä.

Siinä missä juhannuksena 2017 avaruuteen laukaistu Aalto-1 on virallisesti ensimmäinen suomalaissatelliitti, ennätti sen seuraaja ensimmäisenä avaruuteen. Koska Aalto-2 on osa kansainvälistä QB50-tutkimusohjelmaa, rekisteröitiin se Belgiaan, missä hanketta organisoinut tutkimuslaitos sijaitsee. Näin ensimmäinen suomalaissatelliitti on siis Belgian avaruusalusrekisterissä.

Kaksikiloinen Aalto-2 lähetettiin avaruuteen maaliskuussa 2017. Se nousi kiertoradalle Cygnus-avaruusaluksella, joka kuljetti satelliitin Kansainväliselle avaruusasemalle. Sieltä tämä Otaniemessä tehty laite vapautettiin avaruuteen 25. toukokuuta 2017.

Siihen saatiin lähes välittömästi yhteys, mutta jo muutaman päivän päästä se heittäytyi mykäksi: siihen ei saatu yhteyttä, eikä se valitettavasti päässyt tekemään tutkimustaan. Satelliitissa oli mukana Oslon yliopistossa tehty Langmuir-luotain, eli varattujen hiukkasten lämpötilaa, tiheyttä ja sähköisyyttä mittaava laite.

QB50 on belgialaisen Von Karman -instituutin hanke, johon osallistuu yliopistoja ja tutkimuslaitoksia ympäri maailman. Tarkoituksena on tutkia ilmakehän yläosia ja lähiavaruutta kaikkiaan 35 satelliitin voimin; alun perin tarkoitus oli lähettää 50 satelliittia, mistä tulee hankkeen nimi, mutta lopulta kaikki satelliitit eivät päässeet matkaan.

Ideana hankkeessa on se, että kun kaikki satelliitit toimivat eri puolilla maapalloa ja putoavat alaspäin hieman eri tahtiin, saadaan hyvin kattava kuva ilmakehästä. Lisäksi satelliittien putoamista seuraamalla saadaan lisätietoja ilmakehän tiheydestä ja ominaisuuksista.

Vaikka Aalto-2 ei siis ole lähettänyt mittaustietoja, on sen putoamisen seuranta osana muiden satelliittien putoamista erittäin kiinnostavaa.

Näillä näkymin Aalto-2 putoaa ilmakehään ja tuhoutuu sen kitkakuumennuksen vuoksi yöllä torstaina 7. helmikuuta. Eilen (maanantaina 4.2.) tehty ennuste on hieman muuttunut ja nyt näyttää siltä, että putoaminen tapahtuu keskiviikon ja torstain välisenä yönä puolenyön aikaan. Nyt tiistaina illalla satelliitin korkeus on jo alle 200 km, eli tästä alkaen putoamistahti kiihtyy nopeasti.

Satelliitin rataa voi seurata mm. SatFlare-sivustolla.

Luonnollinen tuhoutuminen

Kaikki matalalle kiertoradalle laukaistut satelliitit, kuten juuri Aalto-2 ja sen kaltaiset nanosatelliitit, putoavat luonnollisesti alaspäin, koska satojenkin kilometrien korkeudessa on hieman ilmakehän rippeitä. Hyvin ohut kaasu hidastaa niiden ratanopeutta, jolloin ne putoavat alaspäin.

Mitä alemmaksi niiden rata putoaa, sitä voimakkaammin ilmanvastus vaikuttaa, kunnes lentorata kääntyy yhä jyrkemmin alaspäin ja suuntaa lopulta lähes suoraan kohti maapalloa.

Matalla olevat pienet satelliitit eivät siksi jää avaruuteen avaruusromuna, mutta niistäkin olisi hyvä päästä eroon nopeammin ja hallitusti.

Aalto-1 tulee testaamaan tekniikkaa, jolla putoamista voidaan jouduttaa. Se laukaistiin hieman korkeammalle kiertoradalle, joten sen vajoaminen alaspäin on ollut hitaampaa.

Eräs Aalto-1:n tutkimuslaitteista on niin sanottu plasmajarru. Tarkoituksena on testata sen periaatteen toimintaa. Tämä Ilmatieteen laitoksessa tehty laite vapauttaa pitkän sähköjohtimen vapaasti avaruuteen, ja kun johtimeen kytketään virta, alkaa se jarruttaa satelliitin nopeutta. Laite voisi auttaa pääsemään kätevästi eroon toimintansa lopettavista, tehtävänsä tehneistä satelliiteista.

Juttua on päivitetty tiistaina 5.2. illalla.

Suomi tunkee mukaan huimalle tutkimusmatkalle Kuuhun Apollo 17 -lennon laskeutumispaikkaa katsomaan

Suomi tunkee mukaan huimalle tutkimusmatkalle Kuuhun Apollo 17 -lennon laskeutumispaikkaa katsomaan

Noin vuoden kuluttua laukaistaan matkaan ensimmäinen eurooppalainen kuulaskeutuja – jos kaikki käy hyvin. Saksalainen PTScientists on tekemässä Alina-nimistä laskeutujaa ja siihen kahta pientä kulkijaa, jotka saattavat kantaa mukanaan suomalaistekoisia magneettikenttämittareita.

 

28.01.2019

Hankkeen taustalla on vuonna 2007 julkistettu Google Lunar X-Prize -kilpailu, jonka tarkoituksena oli innostaa ryhmiä ympäri maailman lähettämään laskeutuja Kuuhun, lähettämään sieltä suoraa videokuvaa ja liikkumaan pinnalla jollakin tavalla vähintään 500 metriä.

Saksalainen avaruusharrastajaryhmä Part-Time Scientists ilmoittautui mukaan vuonna 2009, mutta valitettavasti se – kuten kaikki muutkin kisassa olleet 31 ryhmää – ei onnistunut lähettämään laitettaan matkaan ajoissa. Vaikka määräaikaa venytettiin vuodesta 2015 ensin vuoden 2018 loppuun ja sitten kevääseen 2018, vain viisi ryhmää oli lopulta mukana loppupeleissä vakavasti. Kukaan ei saanut siis 30 miljoonan dollarin palkintoa, mutta osa tiimeistä päätti jatkaa sponsorirahoituksen turvin. Yksi näistä oli nimensä PTScientistiksi muuttanut ja yhtiömuotoiseksi muuttunut saksalaistiimi.

Lopulta viime vuonna X Prize -säätiö päätti jatkaa kuukilpailua, mutta ilman palkintorahaa – luvassa ensimmäiselle on siis ainakin kunniaa.

Saksalaiset ovat Mission to the Moon -hankkeessan varsin pitkällä, sillä 1250-kiloista Vodafonen punaista laskeutujaa sekä sen kahta Audin rinkuloita nokassaan kantavaa kulkijaa ollaan jo valmistamassa.

Nähtävästi kuitenkin israelilainen SpaceIL ennättää ensin Kuun pinnalle, sillä sen Beresheet-laskeutuja on jo kuljetettu laukaisupaikalle Cape Canaveraliin, Floridaan, mistä se on tarkoitus lähettää matkaan Falcon 9 -kantoraketilla nyt helmikuussa. Laskeutuja on olennaisesti saksalaista pienempi ja kevyempi, eikä se tule liikkumaan pinnalla. Sen elinikä on myös todennäköisesti varsin lyhyt, vain pari Maan vuorokautta.

Israelilainen laskeutuja
Mission to the Moon

Ylhäällä: SpaceIL:n Beresheet. Alhaalla ALINA ja yksi sen kulkijoista.

ALINA ja 2 x ALQ

Noin kaksi metriä leveän ja korkean laskeutujan nimi on Autonomous Landing and Navigation Module, eli ALINA. Sen massa laukaisun aikaan on 1250 kg ja ilman polttoainetta noin 320 kg. Tarkoituksena on tehdä sillä tarkka laskeutuminen viimeisen miehitetyn kuulennon, Apollo 17:n laskeutumispaikan luokse (noin 3-5 km siitä) ja käydä tutkimassa sitä kuukulkijoiden avulla. Periaatteessa kuka vain voisi mennä tonkimaan Apollojen laskeutumispaikkoja, mutta koska kyseessä on historiallisesti tärkeä paikka, tehdään se yhteistyössä Nasan kanssa. Myös Nasa on kiinnostunut näkemään miltä astronauttien käyttämä kuuauto ja laskeutumispaikka näyttävät.

Kuukulkijat on brändätty Audin mukaan Kuu-Quattroiksi (Audi Lunar Quattro, eli ALQ) ja Audi vastaa myös niiden tekemisestä. Nelipyöräiset laitteet saavat virtaa aurinkopaneeleista, voivat kulkea 3,6 kilometrin tuntinopeudella ja ne on varustettu kahdella kameralla.

Suomalaiset ovat tiiviisti mukana kulkijoiden matkassa, sillä paitsi että niihin ehdotetaan tehtäväksi suomalaisia magneettikenttätutkimuslaitteita, ne ovat yhteydessä laskeutujaan Nokian matkapuhelinverkon välityksellä: sponsorina oleva matkapuhelinoperaattori Vodafone aikoo luoda Kuuhun Nokian avulla verkon, joka toimisi tietolinkkinä. Kyseessä on jännä ajatus, sillä aiemmin tietoyhteydet on tehty monimutkaisin erikoisradioverkoin, mutta nyt tarkoitus on käyttää "vain" avaruuskelpoista 4G-verkkoa.

4G on itse asiassa huima parannus aiempiin tekniikoihin ja se riittää välittämään tietoja sekä kuvia hienosti.

Se soveltuu myös hyvin ehdotettujen magneettikenttämittarien käyttöön, sillä ideana on pudottaa kulkijoista pinnalle pieniä mittareita, jotka saisivat sähköä aurinkopaneeleista sekä välittäisivät mittaustietoja laskeutujaan kuten matkapuhelimesta lähetetään tietoja nettiin. Jos tämä toimii, voidaan (Nokian) matkapuhelinverkkoja käyttää myöhemminkin avaruudessa, jolloin kustannukset pienenevät olennaisesti ja tiedonsiirtokapasiteetti kasvaa huomattavasti.

Tarkoituksena on lähettää ALINA ja kulkijat matkaan ensi vuoden alussa israelilaisten tapaan SpaceX -yhtiön Falcon 9 -kantoraketilla Floridasta. Matkaa Kuuhun tehdään pari kuukautta, sillä hidas meno kuluttaa vähän polttoainetta. Koska laskeutujassa ja kulkijoissa ei ole lämmitystä, ne todennäköisesti hiipuvat ensimmäisen Kuun yön aikana. Näin ollen niiden elinikä on 14 vuorokautta sekä sen päälle se aika, jonka ne pystyvät pinnistelemään kylmässä akkujensa voimin.

Jatkoa on luvassa

Viime viikolla (21. tammikuuta) PTScientists, Arianespace ja Euroopan avaruusjärjestö ilmoittivat sopineensa suunnitelmasta, jonka mukaan Arianespace laukaisee Ariane 6 -raketilla 2020-luvun alussa ALINAan perustuvan laskeutujan Kuuhun tutkimaan sen mahdollisia mineraali- ja metallivarantoja tulevaisuuden kaivostoimintaa silmällä pitäen.

Kuuhanke on siis tuottamassa yhtiölle jo ainakin yhden maksullisen lennon Kuuhun. Lisäksi PTScientists aikoo toimia vastaisuudessa kuuluotaimien kuljetusyhtiönä, eli se aikoo lähettää Kuuhun laskeutujia, myydä niistä tilaa tutkimuslaitteille, sekä tarjota kyytejä myös Kuuta kiertävälle radalle.

Myöskään saksalaisten tarjous suomalaisen tutkimuslaitteiston lähettimeen Kuuhunb ALINAn kyydissä ei ole luonnollisestikaan pelkkää hyväntekeväisyyttä, vaan siitä pitää maksaa. Hintaa, mistä keskustellaan, ei ole julkistettu, mutta se lienee tällä ensilennolla huomattavasti alle suorien kustannusten. Aalto-yliopistolle ja Suomelle se olisi kuitenkin hyvä sijoitus myös tulevaisuuteen, sillä Kuu on muodostumassa pian kiinnostavaksi (ja taloudellisesti kannattavaksi) temmellyskentäksi...

Muista kuunpimennys maanantaina aamulla!

Pimennyksen kulku klo 4.36–9.48. Kuvaan merkityt täys- ja puolivarjon alue eivät näy taivaalla. Kuva Ursa / Veikko Mäkelä

Huomenna maanantaina 21.1. aamulla on täydellinen kuunpimennys – komea taivaanilmiö, jolloin maapallon varjo kulkee Kuun ylitse ja saa täysikuun näyttämään kauniin syvän punaiselta. Sääennusteen mukaan taivas on todennäköisesti selkeä koko maassa, joten ilmiötä kannattaa seurata niin Lapissa kuin Loviisassakin.

Käytännössä koko kaunis taivaanilmiö näkyy kautta Suomen, kunhan vain sää sallii: Pohjois-Suomessa pimennys näkyy kokonaisuudessaan ja eteläisessä sekä itäisessä Suomessakin ainoastaan pimennyksen viimeiset vaiheet jäävät näkymättä, koska Kuu painuu pimennyksen aikana horisontin alle.

Kuten Ursa selittää tiedotteessaan (johon tämäkin teksti perustuu), tapahtuvat kuunpimennykset aina täydenkuun aikaan, kun Kuu on Maata kiertävällä radallaan vastakkaisella puolella maapalloa kuin Aurinko. Kuu pimenee, kun se kulkee radallaan Maan varjoon ja Aurinko kätkeytyy Kuusta katsottuna hetkeksi Maan taakse.

Jokaisen täysikuun aikaan ei kuitenkaan tapahdu pimennystä, sillä Kuun rata on hiukan kallellaan Maan ratatasoon nähden, ja kiertolaisemme kulkee yleensä Maan varjon ylä- tai alapuolelta.

Kuunpimennys ei sovi kiireisille, koska ilmiö kestää kaikkiaan viitisen tuntia. Maan varjo lipuu Kuun päälle ja silloin Kuun kirkkaus heikkenee; koko tapahtumaa voi hyvin seurata paljain silmin, kuten myös kiikarilla tai kaukoputkella. Toisin kuin auringonpimennyksen tapauksessa, kuunpimennyksen seuraaminen on aivan yhtä turvallista kuin minkä tahansa kuutamon katselu.

Pimennyksen täydellinen vaihe, eli sen näyttävin osuus kestää tällä kerralla 62 minuuttia.

Erilaisia kuunpimennyksiä nähdään maapallolla 2–5 kertaa vuodessa, mutta täydelliset pimennykset ovat harvinaisempia. Kaikki näistä eivät näy Suomessa. Seuraava täydellinen kuunpimennys voidaan nähdä Suomessa 2025. Edellinen koko maassa näkyvä täydellinen pimennys tapahtui elokuussa 2018.

Pimennyksen eteneminen Oulussa. Kuvan taivaan liukuväri kuvastaa taivaan vaalenemista pimennyksen edetessä.

Pimennyksen kulku

Kuunpimennys alkaa, kun Kuun reuna lipuu Maan heittämään puolivarjoon. Tällöin Auringon kiekosta osa valaisee yhä Kuuta kirkkaasti ja pimennystä on vielä hyvin vaikeaa huomata. Osittaisen pimennyksen alkaessa Kuu alkaa siirtyä puolivarjosta Maan täysvarjon alueelle ja sen edellä kulkeva reuna alkaa tummua selkeästi.

Täydellinen pimennys alkaa klo 6.41 Kuun kuljettua kokonaan Maan täysvarjoon. Täysin pimentynyt Kuu näyttää ruskeanpunertavalta. Täydellisen pimennyksen syvin hetki koetaan klo 7.12. Täydellinen pimennys päättyy klo 7.43 kun Kuu lipuu jälleen Maan puolivarjoon ja lopulta sieltä pois. Koko pimennys on ohi klo 9.48. Kuu laskee Helsingissä kello 9.13 ja ainoastaan lopun puolivarjopimennyksen viimeiset vaiheet jäävät näkemättä Kuun kadotessa horisontin taa.

Vaikka kyseessä on täydellinen kuunpimennys, Kuu ei pimene täysin ja katoa näkyvistä. Tämä johtuu Maan ilmakehästä, joka taivuttaa takaansa tulevaa auringonvaloa Kuun pinnalle. Ilmakehä sirottaa valon sinisiä värisävyjä, mikä värjää myös päivätaivaamme siniseksi. Ilmakehän läpi kuljettuaan valosta on jäljellä enää punertavat värisävyt, ja ne värjäävät Kuun pinnan ruosteenpunaiseksi. Jos maapallolla ei olisi ilmakehää, Kuu todella katoaisi näkyvistä.

Pimennyksen näkyminen Suomessa. Pimennyksen loppuosan puolivarjovaihe ei näy Etelä-Suomessa

Pimennyksen näkyminen Suomessa. Pimennyksen loppuosan puolivarjovaihe ei näy Etelä-Suomessa.

Yö tappoi kiinalaisten kuuelämän – "puuvillanidut ovat nyt kuolleita"

Puuvillaa kuussa

Kiinan Chang'e-4 -kuulaskeutuja on nyt pimeydessä: yö sen laskeutumispaikalla alkoi 13. tammikuuta, ja jos se ja Yutu-2 -kulkija selviävät hyytävästä kylmyydestä, aloittavat ne työt uudelleen aamun koittaessa 28. tammikuuta. Alkanut yö koitui jo itämään alkaneen puuvillan kohtaloksi.

Laskeutumispaikka Kuun Maahan näkymättömällä puolella on nyt pimeydessä: pariviikkoinen yö von Kármán -kraatterilla Kuun eteläisellä pallonpuolella etelänapa-Aitkenin altaalla alkoi 13. tammikuuta illalla Suomen aikaa.

Tähän mennessä Chang'e-4 laskeutuja ja sen päältä omille teilleen huristellut Yutu-2 -kulkija ovat paitsi alkaneet toimia hyvin, niin myös tehneet ensimmäisiä havaintojaan ja lähettäneet kuvia toisistaan sekä laskeutumispaikasta. Alku on sujunut siis hyvin – melkeinpä paremmin, kuin uskallettiin odottaa.

Myös laskeutujan mukana olleessa pienessä kapselissa olevat puuvillansiemenet alkoivat itää, joten Kuussa oli vähän aikaa elämää.

Nyt tämä elämä on kuitenkin kuollutta, koska yön lämpötila on tappanut idut. Ekosysteemiä ei oltu lämmitetty, joten lämpötilan laskeminen on saanut sen pakastumaan. Lämpötila ituja sisältäneessä kapselissa on laskenut alle -50°C:n, joten projektipäällikkö Liu Hanlongin mukaan koe on nyt ohitse.

Lennon ja laskeutumisen aikana pieni, massaltaan 2,6-kiloinen ilmalla täytetty, ulkomaailmasta eristetty kapseli oli kuivana, ja sen sisusta ikään kuin herätettiin henkiin Kuuhun laskeutumisen jälkeen vapauttamalla sinne vähän vettä.

Puuvillan lisäksi mukana oli rapsin, perunan ja lituruohon siemeniä sekä banaanikärpäsiä sekä hiivaa. Liu Hanlongin mukaan näistä vain puuvilla näytti elonmerkkejä Kuussa, eli vaikka puuvillan osalta tulos oli rohkaiseva, oli muiden suhteen lopputulos vähemmän mieltä ylentävä.

Alun perin mukaan piti laittaa myös kiinalaisille tärkeitä silkkitoukkia, mutta ne vaihdettiin viime hetkellä banaanikärpäsiin. Kriteerinä lajien valintaan oli paitsi tieteellinen kiinnostavuus, niin myös lajien koko sekä vaikeiden olosuhteiden kestävyys. Niiden tuli sietää lennon aikana suuria lämpötilaeroja ja säteilyä.

Pikku ekosysteemissä oli ikkuna, jonka kautta sinne paistoi Aurinko myös Kuun pinnalla. Tarkoituksena oli tutkia miten esimerkiksi fotosynteesi toimii Kuun paljon Maata kirkkaammassa päivänpaisteessa. Kaksi kameraa kuvasi kapselin sisustaa koko kokeen kestoajan, eli kaikkiaan 212,75 tuntia.

Aivan täysin ohitse koe ei kuitenkaan ole vielä, sillä kunhan päivä koittaa ja lämpötila alkaa jälleen nousta kapselin sisällä, alkaa siellä taas tapahtua: oletettavasti sen sisällä olevat idut, siemenet ja toukat alkavat mädäntyä. Tätä on myös kiinnostavaa seurata!

Yutu-2 Chang'e-4:n kuvaamana. Kuva: CNSA/CLEP

Yutu-2, eli Kuukaniini-2 otti ensimmäiset askeleensa – tai siis rullauksensa – Kuun pinnalla ja jatkaa toimiaan (toivottavasti) 28. tammikuuta.