Saaren nimi on yksinkertaisesti IJsseloog, eli IJssel-silmä, koska silmän muotoinen saari lepää Ijsselmeerissä, valtavassa keinotekoisessa sisäjärvessä. 

Taustalla on yksinkertaisesti se, että Alankomaissa on runsaasti kasvihuoneita, maataloutta ja teollisuutta, mistä tulee runsaasti haitallisia ja jopa myrkyllisiä jätevesiä. Vedet päästettiin lähes sellaisinaan mereen 1980-luvulle saakka, joten esimerkiksi Ijsselmeerin kyseinen kulmaus, Ketelmeer, oli lopulta varsin saastunut.

Jotain piti tehdä. Ja jotain oli rakentaa saari, jonka tehtävänä oli puhdistaa vettä. Tai tarkalleen ottaen veden pohjassa ja reunamailla olevaa liejua ja mutaa, jota tuodaan saarelle laivoilla. Saaren keskellä oleva rengasmainen saostusallas on kooltaan 20 miljoonaa kuutiometriä, minkä lisäksi saarella on luonnollisesti jäteveden käsittely- ja puhdistuslaitteistoja.

IJsseloogin rakennus alkoi vuonna 1996 ja se saatiin valmiiksi juuri ennen vuosituhannen vaihdetta. Kun sitä ei enää tarvita, alue on tarkoitus muuttaa luonnonpoistoksi, missä on keskellä suuri rengasmainen järvi.

Alla on vielä kuva saarelta; se antaa hieman erilaisen vaikutelman kuin otsikkokuvassa oleva lentokoneesta otettu maisema.

Englannissa, Wiltshiressa, sijaitseva Stonehenge on megaliiteista koostuva neoliittinen ja pronssikautinen kivikehä, jonka varhaisimmat osat rahennettiin noin 5000 vuotta sitten ja se oli käytössä nykytiedon mukaan noin 1 500 vuoden ajan.

Rakentajista kukaan ei luonnollisestikaan voinut nousta ilmaan ja katsoa luomustaan korkealta, joten voi vain ihmetellä, kuinka tarkasti monumentin muodostavat kehät ja kivet on saatu aikaan.

Wikipedian mukaan Stonehengessä on ollut alun perin neljä sisäkkäistä kivikehää, kaksi suurta ja kaksi pienempää. Uloin kivikehä muodostaa halkaisijaltaan 30 metrin ympyrän, ja toinen suurimmista kehistä on hevosenkengän muotoinen. Korkeimpien kivipaasien päälle on nostettu vaakapaasia, ja korkeimmat ryhmät ovat lähes kahdeksanmetrisiä. Suurimmat kivet painavat noin 50 tonnia, ja kaukaisimmat on tuotu paikalle satojen kilometrien päästä Walesista. Moni alkuperäisistä kivistä on jo kadonnut tai kaatunut. Kivikehien ympärillä on halkaisijaltaan 115-metrinen kaivanto, jonka molemmin puolin on maavallit. Vallien vieressä ja niiden ulkopuolella on yksittäisiä paasia.

Stonehengen tarkoituksesta ei ole varmuutta. Se on saattanut olla aurinko- ja kuukalenteri, temppeli, hautapaikka tai kokoontumispaikka. Monumentin koillispuolen sisäänkäynti on suunnattu kesäpäivänseisauksen auringonnousuun.

Stonehengeä restauroitiin ensimmäisen kerran vuonna 1901, jolloin kaatumisvaarassa olleita kiviä vahvistettiin ja osaan niistä suoristettiin.

1900-luvun alussa myös lentäminen sekä valokuvaus ottivat suuria askeleita eteenpäin, ja monia paikkoja kuvattiin ensimmäisen kerran ilmasta. Suurin osa "kunnollisista" kuvista otettiin aluksi ilmapalloista, koska ne pysyivät tarpeeksi paikallaan pitkien valotusaikojen ajan. Aivan aluksi ei muuta ollut tarjollakaan, koska lentokoneet saatiinkäyttöön Euroopassa vasta vuonna 1907.

Kuninkaallisen armeijan pioneerien ilmapallojaos aloitti lentämisen vetypalloilla vuonna 1878 ja kuvaamista yritettiin ensimmäisen kerran vuonna 1881. Eräs tärkeimmistä ilmapallotukikohdista oli Bulfordin leiri Salisburyn tasangolla hyvin lähellä Stonehengeä, joten monumentti oli varsin looginen kohde kuvaamiselle – vaikka sen kuvaaminen sinällään ei ollut tärkeyslistalla ensimmäisenä. 

Ensimmäisen kerran tarkoituksellisesti ilmakuvausta käytettiin arkeologian tukena Roomassa kesällä 1899, jolloin Forumin raunioalue kuvattiin ilmapallosta.

(Juttua on päivitetty ke 3.2. illalla: kuninkaalliset insinöörit on korjattu kuninkaallisiksi pioneereiksi)

Lontoon Bloomsburyssä sijaitseva museo oli aikanaan valtava, eikä pieni se ole edelleenkään: museossa on 13 miljoonaa esinettä, minkä lisäksi samassa organisaatiossa nykyisin olevissa Lontoon luonnonhistoriallisessa museossa on 70 miljoonaa näyttelyesinettä ja Iso-Britannian kansalliskirjastossa on peräti 150 miljoonaa. Kuten yleensä museoissa, ei läheskään kaikki esineistä ole kerralla näytteillä, vaan huolellisesti tallessa jälkipolvia varten museon varastoissa.

Silti British Museumissa on niin paljon nähtävää, että siellä viettäisi helposti parikin päivää.

Museon juuret ovat siis 257 vuoden takana, jolloin tutkimusmatkailija ja luonnontutkija Sir Hans Sloanen keräämät 71 000 esinettä ympäri maailman hankittiin kuningas Yrjö II:n antamalla määräyksellä valtion haltuun. Suurin osa esineistä oli kasvi- ja eläinnäytteitä, mutta mukana oli myös etnografisia esineitä.

Aluksi museo oli "kuriositeettikabinetti", minne otettiin vastaan yleisön edustajia pienissä ryhmissä kiertokäynneille. Vuonna 1881 museo muutti nykyiseen rakennukseensa ja se aloitti esineidensä kunnollisen tieteellisen tutkimuksen 1920-luvulla.

Erityisen kuuluisa museo on Egyptiä esittelevästä kokoelmastaan, minkä tunnetuin esine on vuonna 1874 esille laitettu Rosettan kivi. Se, kuten muutamat muut museossa olevat esineet ovat herättäneet myös kiistoja, koska suurin osa etenkin museon alkuperäisestä kokoelmasta on siirtomaa-ajan jäljiltä ja periaatteessa varastettu alkuperäisistä maistaan .

British Museum on paitsi hyvin perinteinen, niin myös hyvä esimerkki siitä, miten museo voi muuttua ja sopeutua nykyaikaan. Museo remontoitiin täysin vuosituhannen vaihteessa ja sen näyttävä sisääntuloaula (kuva alla) on avoin kaikille – myös heille, jotka eivät viitsi tai ennätä mennä tutustumaan museoon.

Mutta museo kannattaa kiertää, on sitten kiinnostunut näytteillä olevista asioista tai museosta sinällään. 

Lisätietoja museosta: www.britishmuseum.org (sis. museon näyttelyesineiden esittely).

Päivitys 12.1.2016 klo 12: Jutun lopusta löytyy nyt lista esitellyistä nettisivuista.

Vääristyneet mielikuvakartat ovat hauskoja. Niitä ihmetellään median teettämissä gallupeissa ja käsitellään myös asiateksteissä. Niistä riittää loputonta hupia vaikkapa nettivitsien muodossa (1, 2, 3, 4, 5, 6).

Mielikuvakartta on piirtynyt jokaisen ihmisen päähän, ja kaikilla se on tavalla tai toisella vääristynyt. Jos et usko, piirrä paperille kartta kaikista muistamistasi paikoista. Ilman mallia, tietysti. Kartalla tutut ja läheiset paikat nähdään isoina ja yksityiskohtaisina. Kaukaiset ja vieraat seudut taas ovat pieniä ja ylimalkaisia, tai ainakin nimetyt kohteet ovat siellä paljon harvemmassa. Samalla suunnat ja mittakaavat heittävät häränpyllyä.

Tuntemattomampi osa maailmaa tuntuu helposti pieneltä ja kaukaiselta, ja samalla vähemmän tärkeältä.

Otsikkokuvassa RV Calypso seilaa jossain päin maailmaa sellaisena kuin monet Cousteaun elokuvia katsoneet aluksen muistavat: upeana, valkoisena aluksena sinivihreän meren pinnalla tai jäävuorten keskellä uljaasti purjehtimassa.

Cousteau miehistöineen lähtee alukselta sukeltamaan kumiveneissä tai nousee katsomaan maisemia kannella parkissa olleella helikopterilla. 

Nykynäkökulmasta Cousteaun elokuvat ovat teknisesti vanhentuneita, mutta aikanaan – etenkin silloin, kun Cousteau alkoi kuvaamaan 1950-luvulla – vedenalaiskuvat olivat uskomattoman upeita. Cousteau myös kehitti sukellustekniikkaa ja vedenalaista kuvaamista huomattavasti, ja nykyajan huimat sukelluselokuvat pohjaavat hänen tekemäänsä pioneerityöhön.

Calypso oli olennainen osa Cousteaun työtä ja elämää siitä alkaen, kun hän hankki sen käyttöönsä vuonna 1950. 

Alus oli sen aikaisten mittapuiden mukaan huippunykyaikainen: sen varustukseen kuului minisukellusveneitä ja sukellusskoottereita, helikopteri ja useita avomerikumiveneitä. Calypson nokkaan, veden alla olevaan keulabulbiin tehtiin paksuilla ikkunoilla varustettu kuvaustila, ja muutenkin alus muutettiin kuvaus- ja tutkimuskäyttöön sopivaksi.

Calypso aloitti seilaamisensa kuitenkin Ison-Britannian kuninkaallisen laivaston miinanraivaajalaivaksi. Puurunkoinen alus rakennettiin Yhdysvalloissa ja se laskettiin vesille 21. maaliskuuta 1942. Se aloitti välittömästi palveluksensa Välimerellä ja kun Toisen maailmansodan jälkeen ei suurelle määrälle laivoja ollut enää tarvetta, se poistettiin kalustosta vuonna 1947.

Ennen päätymistään Cousteaulle alus ennätti liikennöimään Maltan ja Gozon saaren välillä reittilaivana. Tuolloin alus nimettiin Calypsoksi, koska kreikkalaisten myyttien mukaan Gozo oli nymfi Kalypson kotisaari; Kalypso oli Atlaksen tytär ja piti Odysseusta vankina saarellaan seitsemän vuotta – siis myytin mukaan.

Sen jälkeen kun Cousteaun viimeinen suuri TV-sarja Meren salaisuudet loppui vuonna 1978, alkoi Calypson lähes kolme vuosikymmentä kestänyt huuma hiipua. Kun Cousteaun poika Philippe kuoli lento-onnettomuudessa kesällä 1979, Cousteau masentui niin, että uhkasi jopa upottaa Calypson. 

Cousteau kuoli vuonna 1997, eikä hänen työtään (erilaisista kaupallisista ristiriidoista huolimatta) jatkanut poika Jean-Michel ollut kiinnostunut kunnostamaan Calypsoa. 

Alus upposi vuonna 1996 Singaporessa, kun proomu törmäsi sen kylkeen. Calypso nostettiin pinnalle kaksi vuotta myöhemmin ja Ranskaan, La Rochelleen, minne se aiottiin kunnostaa näyttelykohteeksi. Viime vuodet alus on ollut varastoituna Bretagnessa, Concarneaun satamassa.

Hanke kuitenkin kariutui, aivan kuten muutkin yrityksen kerätä rahaa aluksen kunnostukseen, kunnes nyt Calypson tulevaisuus näyttää jälleen valoisalta.

Eilen julkistetun tuoreimman kunnostushankkeen taustalla on nyt L’Équipe Cousteau -niminen yhdistys, jonka vetäjä on Coustaun toinen vaimo Francine Cousteau. Aikomuksena on sijoittaa laiva restauroinnin jälkeen Monacoon.

Pitkälliset oikeusprosessit ja raharistiriidat Cousteau-perheen jäsenten ja Calypson omistajien sekä varastoijien kesken näyttävät siis olevan nyt ohi – toivottavasti.

Päivän kuvana on pitkästä aikaa jälleen kartta: nyt maailmankartalle on merkitty planeettamme valokuvatuimmat paikat.

Ikään kuin lämpökarttana tehdyssä kuvassa tummat alueet ovat paikkoja, mistä kuvia ei juuri ole, kun taas punainen ja erityisesti keltainen näyttävät paikat, mistä on ladattu paljon kuvia panoramio-sivustolle. Kartta on siis siinä mielessä puutteellinen, että se sisältää lähdemateriaalinaan kuvia vain yhdestä kuvasivustosta ja samalla rajaa kuvauksen vain nettiin ladattuihin kuviin, tosin pelkkien kuvien lisäksi mukaan on otettu paikkoihin liittyvät katunäkymät sekä wikipedian, wikivoyagen, foursquaren ja google plus -palvelun artikkelit paikoista.

Paikkoja valittaessa niiden nimet on valittu sen mukaan mitä nimeä k.o. paikasta ovat wikipedian ja foursquaren käyttäjät käyttäneet yleisimmin. Paikkoja kartassa on kaikkiaan 15 000 ympäri maailman ja esim. suurkaupungeista tiedot muutaman neliökilometrin alueelta on laskettu yhteen ja summattu yhdeksi pisteeksi.

Koko zoomattava ja hakutoiminnoilla varustettu kartta on osoitteessa www.sightsmap.com.

Tänään vuonna 1922 arkeologi Howard Carter sai kaiverrettua auki viimeisen kahdesta ovesta, jotka sulkivat ammoisen Egyptin kuninkaan Tutankhamonin haudan. Carter ja George Carnarvon löysivät hautakammion Kuninkaiden laaksosta, missä he onnistuivat pitkään ponnisteltuaan saamaan "pienen reiän ylävasemmalle oviaukkoa suojaavaan kiveen ja onnistuimme näkemään toiselle puolelle".

Se oli ensimmäinen vuosisatojen ajan koskemattomana säilynyt Egyptin kuninkaan loistelias hautakammio, täynnä kultaa ja rikkauksia. Tai näin tuolloin vielä oletettiin.

Seuraavana päivänä – oletettavasti varsin levottoman yön jälkeen – kaksikko meni sisälle hautakammioon, joka kaikessa loisteliaisuudessaan ei kuitenkaan osoittautunut aivan yhtä yltäkylläiseksi ja rikkauksiapursuavaksi kuin monet muut egyptiläiskuninkaiden haudat olivat olleet.

Legendaarinen Tutankhamon kuoli nuorena ja hänen valtakautensa jäi varsin lyhyeksi, minkä vuoksi sen aikana ehditty valmistella hautaa eikä hautajaisia samaan tapaan kuin normaalisti. Todennäköisesti hänen hautansa, nykyiseltä numeroltaan KV62, oli ainoa vapaa hautakammio, kun Tutankhamon kuoli äkillisesti vuonna 1327 eaa (todennäköisesti).

Sittemmin on todettu, että hautaan on murtauduttu jo aikaisemmin, mutta siitä huolimatta se oli eräs parhaiten säilyneistä.

Suurin osa haudasta tuoduista esineistä on Kairon ja Luxorin museoissa. Näiden joukossa muun muassa kultainen sarkofagi, sisempi kullattu puuarkku, Tutankhamonin kuolinnaamio sekä muita kulta- ja arvoesineitä. Uloin kivinen sarkofagi sen sijaan on yhä hautakammiossa, ja se sisältää ulomman kullatun puuarkun ja Tutankhamonin muumion.

Tutankhamonin muumio on hyvin omalaatuinen, sillä brittitutkija Chris Nauntonin mukaan faarao olisi balsamoitu virheellisesti öljyillä ja siksi ruumis olisi syttynyt itsestään tuleen.

Ruumiista on pystytty kuitenkin päättelemään, että Tutankhamon kuoli todennäköisesti sirppisoluanemiaan; hänen päänsä muoto on myös pystytty rekonstruoimaan (kuva oikealla).

Kaikkein kuuluisin Tutankhamonin hauta lienee kuitenkin Yhdysvalloissa, Las Vegasissa, missä Luxor-hotelliin on tehty "King Tut" -museo ja kopio faaraon hautakammiosta. Näyttely on lasvegasilaista kitchiä, mutta käynnin arvoinen, mikäli kaupunkiin sattuu vierailulle. Tämän päivän kuva on myös sieltä.

Muistatteko kun Paavi Benediktus XVI päätti kautensa kesken ja lensi helikopterilla Vatikaanista kesäpalatsilleen? TV-kuvissa kopteri laskeutui Castel Gandoflon puutarhaan kuvankauniila paikalla Alban vuoristossa noin 30 kilometriä Rooman kaakkoispuolella.

Tarkkasilmäiset saattoivat huomata kesäpalatsissa jotain varsin erityistä: kirkonkupolin lisäksi sen katolla on tähtitornien kupoleita. Sellaisia samanlaisia kuin Ursan tähtitornissa Kaivopuistossa, mutta hieman suurempia.

Kupolit näkyvät erinomaisesti mm. tässä Paavin eropäivästä kertovassa videossa kohdasta 1:02:22 alkaen.

Nuo kupolit ovat jotakuinkin samalta ajalta kuin Ursan tähtitornikin, sillä Castel Gandolfon jakavat Paavin ja hänen avustajiensa kanssa tähtitieteilijät. Vatikaanin observatorio, eli Specola Vaticana, on käyttänyt pitkään puolta palatsista pari vuotta sitten olleeseen remonttiin saakka ja Paavilla on ollut toinen (kauniimpi, järvelle osoittava) puoli. Nyt koko palatsi on paavillisessa käytössä.

Olen päässyt käymään paikalla pari kertaa, ja palatsi sekä sen ympäristö ovat kerrassaan upeita – tosin täysin kelvottomia nykyaikaisen tähtitieteen tekemiseen.

Siksipä Vatikaanin observatorion tärkein osa sijaitsee nykyisellään Yhdysvalloissa, Arizonassa Staffordin luona olevalla Mount Grahamin vuorella. Siellä on huippunykyaikainen teleskooppi, ja sen lisäksi Vatikaanin tähtitieteilijät, virallisesti jesuiitat, ovat tieteellisestikin mitattuna hyvin korkeasti arvostettuja.

Päivän kuvassa sukeltajat tutkivat Tyynen valtameren pohjassa lähellä Pääsiäissaarta olevaa Moai -patsasta.

Noin 95% kaikista 887 tunnetusta moaista tehtiin kivettyneestä vulkaanisesta tuhkasta Rano Rarakun kraatterilla, jossa on edelleen 394 moaita esillä. Muutamia patsaita on pudonnut joko niitä siirrettäessä tai sysätty myöhemmin saarelta mereen, ja kuvassa on yksi pohjassa makaavista patsaista.

Polynesialaiset asuttivat Pääsiäissaaren todennäköisesti joskus noin 1000 jälkeen ajanlaskun alun ja toivat sinne mukanaan maanviljelyä, metsästystä ja kalastusta, sekä koko muun pysyvän asutuksen osana olleen kulttuurin.

Heidän yhteiskuntajärjestelmänsä oli hyvin päällikkövaltainen; päälliköt olivat olevinaan puolijumalia, jotka olivat julmaten jälkeläisiä ja heidän määräyksestään ympäri saaria rakennettiin valtavia moai-patsaita. Ne lepäsivät suurokokoisten alustojen, ahujen, päällä. Kenties patsaiden tarkoitus oli pelottaa mahdollisia valtaajia.

Toisen teorian mukaan Hotu Matu -niminen päällikkö lähti aikojen alussa etsimään uutta kotia päätyen Pääsiäissaarelle. Hänen kuoltuaan saari jaettiin hänen poikiensa ja edelleen pojanpoikiensa keskenb, ja saaren asukkaat uskoivat, että patsaat saivat päälliköiden manan, elämänvoiman, joka olisi hyväksi koko saarelle. Se toisi mukanaan sateita ja viljavaa satoa.

Itse asiassa kävi juuri päin vastoin. Pääsiäissaaren asukkaat hakkasivat saaren puut varsin nopeasti ja 1600-luvun puoliväliin mennessä metsät olivat käytännössä hävinneet. Eroosio pääsi valloilleen, viljely kävi yhä vaikeammaksi ja lopulta väestö kärsi nälästä.

He alkoivat syödä lopulta toisiaan, yhteiskuntajärjestelmä romahti, sotilaat ottivat vallan ja saaren eri puolilla olleet klaanit alkoivat sotia keskenään. Uusia patsaita ei enää pystytetty ja jo pystytettyjä ei hoidettu, joten ne alkoivat vähitellen rapautua.

Eurooppalaiset löysivät saaren 1722, mutta kosketus uuden kulttuurin kanssa ei tuonut mukanaan onnea: monet pääsiäissaarelaiset vietiin orjiksi tai kuolivat eurooppalaisten tauteihin. Saaresta tuli osa Chileä vuonna 1888, mutta sen asukkaat saivat kansalaisoikeudet vasta vuonna 1966.

Tyypillisen moai-patsaan massa on 10 tonnia, mutta suurin löydetty patsas on jopa 270 tonnia painava.

Päivän kuva on otettu syyskuussa Pariisissa ja siinä näkyy Eiffel-torni kuvattuna Seinen toiselta puolelta Musee de l'hommen edestä. Sieltä on upea näkymä alas puistoon, torniin sekä sen alla olevalle aukiolle. Ja koska Eiffel-torni on eräs Pariisin ikoneista ja maisema on kauniilla säällä henkeäsalpaava, on paikka turistien ja hääkuvaajien suosiossa.

Selän takana oikealla sijaitsee siis Musee de l'homme, ihmiskunnan museo. Siellä on ainutlaatuinen kokoelma eri puolilta maapalloa olevia esineitä ja taideteoksia, ja museo näyttää niiden avulla hyvin havainnollisesti ja kiinnostavasti kuinka samanlaisia loppujen lopuksi me kaikki ihmiset olemme maapallon eri puolilla. 

Toimimme varsin samalla tavalla ja ennen kaikkea fyysisesti olemme hyvin samankaltaisia.

Ja kuinka järjetön, absurdi väkivalta on niin ikävän olennainen osa ihmisten toimintaa.

Museo on ollut suljettuna kuuden vuoden ajan, kun vanha rakennus on kunnostettu ja sen näyttelyt on tehty käytännössä uudelleen. Nyt syksyllä uusittuna avattu museo on ehdottomasti käynnin arvoinen ja tarkoituksemme on esitellä se paremmin Tiedetuubissakin lähiaikoina.

Tänään museo on kuitenkin suljettuna, koska eilisillan terrori-iskujen seurauksena Ranskaan on julistettu hätätila ja kaikki julkiset paikat on suljettu sekä tapahtumat on peruutettu Pariisissa. Kaupunki toipuu yön aikana 129 uhria vaatineista iskuista.

Silti ja juuri siksi tänään museo olisi erittäin aiheellinen käyntikohde – etenkin jos ja kun museokäynnin yhteydessä nauttii elämästä, ihmisyydestä ja vapaudesta, eli juuri niistä asioista, joita vastaan ahdasmieliset terroristit jälleen kerran iskivät. Ja mihin juuri Pariisi tarjoaa paljon mahdollisuuksia.

Se, että jatkamme elämäämme normaalisti ja avoimesti niin Pariisissa kuin täällä Suomessa ja muuallakin on paras tapa taistella pimeyden voimia vastaan. 

(Suomessa Kansallismuseon tiloissa oleva Kulttuurien museo on myös erinomainen käyntikohde, joskin hieman pienempi kuin Musee de l'Homme. Samoin Arktikum Rovaniemellä esittelee kulttuureita kiinnostavasti.)