Aurinko pimeni perjantaina

Toimitus

Tänään perjantaina, maaliskuun 20. päivänä Kuu lipui radallaan Maan ja Auringon väliin, ja peitti päivätähden hetkeksi näkyvistä. Auringonpimennys näkyi täydellisenä kuitenkin vain kapealla vyöhykkeellä, jolla oli leveyttä poikkeuksellisen paljon, yli 400 kilometriä, sillä se kulkee Pohjoisella jäämerellä, missä Aurinko paistaa matalalta. Yleensä pimennysalueen leveys on vain parisataa kilometriä.

Nyt auringonvalo ja sitä pimentävän Kuun varjo lankesivat maapallon pinnalle hyvin viistossa kulmassa. Tästä harvinaisen leveästä kaistaleesta ei ollut kovin suurta iloa, sillä sen kohdalle sattuivat aavan meren lisäksi vain Färsaaret ja Huippuvuoret. Joitakin tähtiharrastajia ja pimennysbongareita suuntasikin matkansa jompaankumpaan paikkaan, mutta useimmat joutuvat tyytymään osittaisen auringonpimennyksen seuraamiseen. 

Osittaisena pimennys sitten näkyikin koko Euroopassa, Pohjois-Afrikassa ja Aasian läntisissä osissa. Suomessa Kuu peitti Auringon halkaisijasta etelärannikolta katsottuna 82 prosenttia, Utsjoella 92 prosenttia ja Kilpisjärvellä peräti 94 prosenttia. Auringosta jäi siis pimennyksen suurimmassa vaiheessa näkyviin vain kapea sirppi.

Sää suosi havaitsemista kohtalaisesti, sillä pimennys näkyi lähes koko maasta enemmän tai vähemmän paksun pilvikerroksen läpi. Otsikkokuvana oleva otos on Nuuksiosta ja alla on näkymä Ursan tähtitornille Helsingin Kaivopuistossa pimennyksen ollessa täydellisimmillään.

Perjantainen pimennys alkoi yhdentoista maissa aamupäivällä, oli suurimmillaan hieman puolenpäivän jälkeen – esimerkiksi Helsingissä 12.07, Oulussa 12.11 ja Utsjoella 12.14 – ja päättyi noin tuntia myöhemmin (tarkat kellonajat eri paikkakunnille löytyvät Ursan sivuilta). Aurinko oli pimennyksen aikana korkeimmillaan taivaalla, joten luonnonilmiö oli erinomaisesti havaittavissa ympäri Suomen. Eri puolella sadat ihmiset kerääntyivätkin tähtiyhdistysten pimennystapahtumiin. 

Jäämerellä, missä pimennys näkyi täydellisenä, pimeyttä kesti melkein kolme minuuttia. Silloin merimaisema tummui ja taivaalle syttyivät planeetat, samoin kirkkaimmat tähdet. Suomessakin valoisuus vähenee, mutta yöllinen pimeys ei laskeudu.

Alla oleva kuvasarna osoittaa hyvin miten valon määrä väheni pimennyksen kuluessa. 

Pimennyksen edetessä maisema hämärtyi hitaasti ja silmät ehtivät mukautua vaatimattomampaan valon määrään. Syvimmän pimennyksen aikoihin oli selvästi hämärää: vaikutelma oli jokseenkin sama kuin olisi pitänyt aurinkolaseja pilvisenä päivänä.

Miten pimennys syntyi?

Vaikka Aurinko on todellisuudessa läpimitaltaan noin 400 kertaa suurempi kuin Kuu, sen etäisyys Maasta on sattumoisin myös noin 400 kertaa suurempi kuin Kuun etäisyys. Sen vuoksi Aurinko ja Kuu näyttävät taivaalla melkein täsmälleen samankokoisilta.

Siksi täydelliset auringonpimennykset ovat niin näyttäviä luonnonilmiöitä: Auringon eteen vaeltava Kuu peittää taakseen lähitähtemme kirkkaasti säteilevän pinnan. Näkyviin leimahtaa hetkeksi Auringon uloin kerros, kauas avaruuteen kurkottava korona, joka ympäröi mustana kiekkona näkyvää Kuuta kruunun tavoin.

Kuun kiertorata on noin viisi astetta kallellaan Maan ratatasoon nähden, joten joka kierroksella Kuu ei vaella Auringon editse. Yleensä Kuu kulkee neljä viikkoa kestävällä kierroksellaan Auringon ylä- tai alapuolelta. Pimennys tapahtuu ainoastaan silloin, kun Kuu on uudenkuun aikaan oman kiertoratansa ja Maan ratatason leikkauspisteessä eli niin sanotussa solmukohdassa.

Edellisen kerran Suomessa näkyi täydellinen auringonpimennys heinäkuussa 1990, mutta seuraavaa joudumme odottelemaan lokakuuhun 2126. Silloin täydellisyysvyöhyke kulkee Vaasa–Kouvola-linjalla. Jo kesäkuussa 2039 sattuu rengasmainen auringonpimennys, mutta se näkyy vain Suomen lounaisosissa.

Seuraava komea ja huomiota herättävä täydellinen auringonpimennys tapahtuu kesällä 2017, jolloin pimennyksen täydellisyysvyöhyke kulkee koko Yhdysvaltain mantereen halki.

Tilaa aihepiirin auringonpimennys RSS-syöte