Syynä kuuluisuuteen oli Albert Einstein, jonka tuore, ympäri maailman huomiota herättänyt suhteellisuusteoria laitettiin pimennyksen aikaan ensimmäiseen, kunnolliseen testiinsä. 

Testi oli yksinkertainen: mikäli suhteellisuusteorian painovoimaselitys toimisi, pitäisi hyvin läheltä Aurinkoa kulkevan, Maasta katsottuna Auringon suunnassa olevan tähden valon taipua hieman silloin, kun se ohittaa suuripainovoimaisen Auringon. Kun tähti näkyy hyvin lähellä Aurinkoa, sen sijainnin pitäisi siis muuttua taivaalla. Hyvin vähän, mutta kuitenkin.

Ongelmana tuonaikaisessa havaintotekniikassa oli kuitenkin se, että hyvin lähellä Aurinkoa olevia tähtiä ei voitu havaita, joten niiden näkemiseen ja valokuvaamiseen tarvittiin täydellinen auringonpimennys, jolloin kuu peittää kirkkaan Auringon. Silloin lähellä olevat tähdet pystyttäisiin näkemään.

Einstein ennusti tämän ilmiön vuonna 1915 ilmestyneessä yleisessä suhteellisuusteoriassaan.

Ensimmäinen sopiva auringonpimennys yleisen suhteellisuusteorian esittämisen jälkeen oli toukokuun 29. päivänä vuonna 1919. Sopiva tarkoittaa tässä sellaista, mitä havaitsemaan päästiin suhteellisen helposti Euroopasta, missä riehui Ensimmäinen maailmansota kesästä 1914 marraskuuhun 1918 saakka. Sota ymmärrettävästi haittasi hieman tieteellisten tutkimusretkikuntien tekemistä, etenkin kun kohteena oli saksalaisen fyysikon esittämä teoria.

Useat tutkimusryhmät lähtivätkin havaitsemaan pimennystä, ja kiinnostavimmat näistä olivat Brasiliassa ja Afrikan rannikolla olevalla Principen saarella. Näiden kahden ryhmän organisaattori oli Iso-Britannian kuninkaallisen tähtitieteellisen yhdistyksen Arthur Eddington, joka oli hyvin innostunut suhteellisuusteoriasta ja opetti sitä mm. Cambridgen yliopistossa (missä hän oli työssä).

Pimennyksen aikaan Aurinko oli kätevästi lähellä Hyadien tähtijoukkoa, Härän tähtikuvion "päätä", ja näin kuviin saatiin juuri sopivasti tähtiä.

Kuuluisin kuvista on tänään päivän kuvana, oikealla luonnollisena ja vasemmalla negatiivina, missä viirujen osoittamat tähdet näkyvät paremmin.

Tulokset osoittivat selvästi, että Aurinko taivuttaa tähden valoa lähellään, ja että Einstein oli oikeassa.

Tietoa levitettiin nopeasti ympäri maailman ja Einstein sai uutisen ystävänsä Konrad Lorenzin lähettämällä teleksillä (alla).

Lopullisesti uutinen vahvistettiin marraskuun 8. päivänä 1919 Lontoossa pidetyssä tilaisuudessa, missä havainnot virallisesti esiteltiin ja Newtonin painovoimateoria "korvattiin" 40-vuotiaan saksalaisneron suhteellisuusteorialla.

Auringonpimennykset näkyvät luonnollisesti myös avaruudesta alas Maahan ja ylös kohti Aurinkoa (ja samassa suunnassa olevaa Kuuta) katsottaessa.

Klassikkoja ovat Kansainväliseltä avaruusasemalta otetut kuvat ja videot, sekä etenkin näistä tehdyt taiteelliset feikkiversiot.

Eräs uutterimmista pimennyskuvaajista on kuitenkin pieni Proba-2 -satelliitti, joka kuvaa teleskoopillaan Aurinkoa lähes jatkuvasti ja saa siten helposti kuvaansa myös pimennyksiä – kuten aikaisemminkin, oli tuloksena nytkin kauniita kuvia Aasiassa ja Tyynellä valtamerellä tapahtuneesta pimennyksestä. 

Vyöhyke, jonka kohdalla pimennys näkyi täydellisenä, oli parhaimmillaan vain noin 155 kilometriä leveä, eikä Proba-2 osunut radallaan juuri sen kohdalle oikeaan aikaan. Niinpä se joutui katsomaan pimennystä osittaisena, kuten miljoonat ihmiset Aasiassa, Havaijilla ja Tyynen valtameren saarilla.

Itse asiassa se osui osittaisen pimennyksen alle kaksi kertaa, klo 02:40 – 02:54 ja 04:58 – 05:13 Suomen aikaa.

Otsikkokuvana oleva kuva otettiin näistä ensimmäisessä havaintoikkunassa. Sen otti luotaimen SWAP-teleskooppi, joka kuvaa Aurinkoa äärimmäisen ultravioletin aallonpituudella.

Lisäksi Kuun kiekko oli näkyvissä Proba-2:n havaintolaitteissa aiemmin ja myöhemminkin, vaikka se ei enää peittänyt lainkaan Aurinkoa. Nämä vilaukset näkee hyvin alla olevalla videolla.

Tyypilliset kommentit ovat samanlaisia kuin Janne Pyyköllä blogissaan: "Auringonpimennyksen täydellinen vaihe näkyi yläpilvien takaa, mikä ei estänyt pimennyksen kokemista, mutta leikkasi kuitenkin parhaan terän taivaan väreistä". 

Alla olevassa, Jannen ottamassa kuvassa palmuun on kiivenneenä urhea herra Ete.

Täydellisiä auringonpimennyksiä tapahtuu maapallolla jotakuinkin kerran vuodessa, ja tämän vuoden pimennys peittää Auringon Aasiassa kapealla soirolla, joka kulkee Indonesiasta Tyynelle valtamerelle.

Kokonaisuudessaan pimennys kestää hieman yli viisi tuntia siitä, kun Kuun alkaa työntyä Auringon kiekon päälle pimennysvyöhykkeen alkuosassa päätyen siihen, kun Kuu jättää Auringon taakseen vyöhykkeen loppupäässä Tyynellä valtamerellä.

Osittainen pimennys alkaa klo 1:19 Suomen aikaa ensi yönä ja show on ohitse klo 6.34 Suomen aikaa.

Näin siis koko pimennysvyöhykkellä.

Maan päältä yhdeltä paikalta katsottuna pimennys kestää hieman alle kolme tuntia, ja siitä täydellisyyttä on paikasta riippuen parista minuutista aina yli neljään minuuttiin. 

Pisimmillään pimennys on neljä minuuttia ja 9 sekuntia pitkä paikassa, joka on hankalasti Tyynen valtameren päällä. 

Muutoinkin tämänvuotinen pimennys on vähän haastava: sääennuste maa-alueille, joilta pimennystä voi nähdä, on varsin kehno: esimerkiksi pienellä Ternate-saarella Indonesiassa, missä Janne on pimennystä katsomassa ja kuvaamassa, on taivas selkeä vain 35 % todennäköisyydellä pimennyksen aikaan. 

Se ei silti yrittämästä. Kuten Janne toteaa pilvien alle jäämisen mahdollisuudesta: "Ei se mitään. Olen jo nyt ihastunut siihen miltä saari näyttää. Otetaan toisesta kulmasta."

Täydellinen auringonpimennys on elämys myös silloin, kun sitä joutuu seuraamaan pilvien alta, koska yllättäen saapuva pimeys on huima kokemus. Se ei kuitenkaan ole mitään verrattuna siihen, kun pimentyvän Auringon ja sen ympärillä loistavan koronan voi nähdä omin silmin.

Alla olevalla pimennysvyöhykekartalla Indonesia on aivan viirun vasemmassa reunassa.