Tuoreessa Geophysical Research Letters -julkaisussa on brittitutkijoiden artikkeli, missä  he kertovat löytäneensä lähes 8000 tuoretta järveä Etelämantereelta.

Nämä vastikään sulaneet jäätikköalueet löytyivät laajassa katselmuksessa, missä tutkijat kävivät läpi tuhansia vuosien 2000 ja 2013 välisenä aikana otettuja satelliittikuvia ja suuren määrän säähavaintoja Etelämantereen itäosassa sijaitsevasta Langhovden jäähyllystä.

Jäähylly on meren päällä, kiinteästi kosketuksessa mantereella olevaan jäähän oleva paksu jäälautta. Tämä on saanut nimensä jäälautan vieressä, mantereella olevasta Langhovdevuoristosta.

Itse jäähylly on varsin suuri, kooltaan yli 50 000 neliökilometriä, eli vastaa kooltaan Tampereen eteläpuolella olevaa Suomea. Se sijaitsee Kuningatar Madin maalla, siis samoilla seuduilla Etelämannerta kuin suomalainen tutkimusasema Aboakin, mutta maan aivan toisella puolella. Kartalla se on jotakuinkin Etelä-Afrikan kohdalla.

Yleensä tätä aluetta Antarktikasta on pidetty paikkana, minne ilmaston lämpeneminen ei ole juuri vaikuttanut. Nyt näyttää siltä, vaikutuksia silti on. 

Tutkijaryhmän jäsen, Durhamin yliopiston jäätikkötutkija Stewart Jamieson kertoi The Washington Post -lehden artikkelissa, että "lämpötilan muutokset eivät ole olleet suuria, sillä siellä on hyvin, hyvin kylmää, ja olemmekin havainneet sulavesijärviä jäätikön pinnalla vasta aivan viime aikoina."

Järvet ovat hyvin lyhytikäisiä, sillä ne joko jäätyvät umpeen nopeasti, lirisevät pian jään läpi alaspäin tai virtaavat pinnalla laajemmalle alueelle – lopulta myös mereen. Grönlannissa on havaittu, että veden virtaaminen alas tai pinnalla saa aikaan jäätikön rakenteen heikkenemistä ja kiihdyttävät sen sulamista.

Makean sulaveden virtaaminen suolaiseen meriveteen puolestaan saa aikaan myös Grönlannissa tuttuja ilmiöitä, joissa vesi pysyy lämpimämpänä ja saa osaltaan aikaan jäätikön hajoamista.

Tutkijoiden mukaan 13-vuotisen tutkimusjakson aikana lämpimintä oli eteläisen pallonpuolen kesäaikaan vuodenvaihteessa 2012-2013, jolloin alueella mitattiin yli nollan olevia lämpötiloja peräti 37 päivänä. Tammikuun keskilämpötila oli 0,8 °C. 

Kesäkauden aikana Langhovdessa oli 36 % enemmän sulamisjärviä ja vettä jäätikön pinnalla kuin koskaan aikaisemmin.

Tutkimusryhmä jatkaa edelleen tilanteen seuraamista, ja onkin kiinnostavaa kuulla miltä tämä vuosi näyttää sulamisen kannalta; tähän mennessä vuosi 2016 on rikkonut monia lämpötilaennätyksiä...

Kuten kerroimme viime lauantaina, on etelänavalla olevan tutkimusaseman 48-henkisen miehistön yksi jäsen sairastunut niin vakavasti, että hänet pitää tuoda asemalta pois keskellä Etelämantereen yötä. Normaalisti lentokoneet eivät liikennöi asemalla maaliskuun ja lokakuun välisenä aikana lainkaan huonojen sääolojen, kaamoksen ja erittäin kylmän lämpötilan vuoksi.

Vastaavia lentoja on tehty aikaisemmin vain kaksi ja muutamia kertoja lentokoneet ovat käyneet pudottamassa tarvikkeita asemalle kesken ankaran talven.

Nyt lennosta vastaa aikaisemmat kaksi pelastuslentoa tehnyt kanadalainen Etelämantereen huoltolentoja normaalisti kesäaikaan hoitava yhtiö, joka kaksi konetta lähti viime viikolla pitkälle matkalleen Kanadasta kohti Etelämannerta pysähtyen matkalla useita kertoja tankkaamaan. Ne saapuivat toissa päivänä Iso-Britannian napatutkimusorganisaation ylläpitämälle Rotheran asemalle Etelämantereen Chilen puoleisessa osassa ja koneista toinen jatkoi eilen aamulla polttoainetäydennyksen jälkeen kohti Amundsen-Scott -asemaa noin 2400 kilometrin päässä.

Sää oli suotuisa koko lennon ajan, joten kaikki sujui parhaalla mahdollisella tavalla. Kone viipyi etelänapa-asemalla kymmenen tunnin ajan, jotta lentäjät ehtivät levätä hieman ja kone voitiin tankata uudelleen. Sään tarkistamisen ja potilaiden kyytiin ottamisen jälkeen kone lähti takaisin kohti Rotheraa, minne se saapui tänään illansuussa Suomen aikaa.

Koneista toinen oli Rotheran asemalla valmiina lähemään apuun, mikäli toiselle koneelle olisi tullut vaikeuksia etelänavalla.

Lennolla oli siis mukana kaksi potilasta: yksi vakavasti sairastunut työntekijän ja toinen henkilön, joka oli loukkaantunut jo aiemmin vain lievästi. Jälkimmäisen tila ei olisi vaatinut välitöntä siirtoa parempien hoitopaikkojen ääreen, mutta sellaisen ollessa tarjolla, hänetkin päätettiin lennättää pois asemalta.

Etelänavan tutkimusasemaa ylläpitävä Yhdysvaltain tiedesäätiö NSF ei ole kertonut potilaista ja heidän tilanteestaan muuta kuin sen, että he ovat asemaa ylläpitävän Lockheed Martin -yhtiön työntekijöitä ja että heidät kuljetetaan nyt saamaan sairaalahoitoa. Todennäköisesti he jäävät hoitoon Chileen, missä on lähimmät normaalisti varustetut sairaalat.

Aiemmilla evakuointilennoilla vuosina 2001 ja 2003 syinä ovat olleet sappirakon tulehdus ja sappikivet.

Etelämantereen talvi on nyt syvimmillään. Paitsi että etelänavalla on päivätön päivä, eli jatkuva pimeys, ovat sääolosuhteet varsin haastavat: tuulista ja erittäin kylmää. Lentäminen näissä olosuhteissa on erittäin vaarallista ja haastavaa. Mutta kuten muutaman kerran aikaisemminkin, on lento tutkimusasemalle ainoa mahdollisuus pelastaa sairastuneen työntekijän henki.

Asemaa hallinnoiva Yhdysvaltain tiedesäätiö (National Science Foundation, NSF) ei ole täsmentänyt millaisesta sairastapauksesta on kyse, mutta kyseessä on jokin varsin vakava tapaus, koska asemalla lääkäreitä paikalla ja sen sairasosastolla pystytään tekemään jopa yksinkertaisia leikkauksia. Aikaisemmin esimerkiksi aggressiivinen syöpä on ollut syynä pikaiseen pelastuslentoon, koska aseman laitteistoilla ja lääkkeillä ei pystytä sellaista hoitamaan – ja aikaa normaaliin paluuseen asemalta ihmisten ilmoille on vielä lähes puoli vuotta.

Kyseinen työntekijä on aseman ylläpitoon osallistuvan alihankkijan, Lockheed Martin -yhtiön palveluksessa. Jos torstaina käynnistynyt pelastusoperaatio etenee suunnitelman mukaan, saapuu lentoon osallistuva kone asemalle huomenna sunnuntaina.

Koneita lähtee matkaan itse asiassa kaksi. Lentokoneet ovat Twin Ottereita, vaikeissa olosuhteissa käytettäväksi suunniteltuja kaksimoottorisia potkuriturbiinikoneita, jotka lähtivät matkaan Kanadasta, Calgarystä. Operaatiosta vastaa kanadalainen Kenn Borek Air, Ltd. -yhtiö, joka lentää koneilla normaalisti Etelämantereen kesän aikana huoltolentoja mantereen tutkimusasemille. Etelän talven aikana koneita huolletaan, joten ne ovat olleet Kanadassa. Lentokausi kestää normaalisti Etelämantereella lokakuusta helmikuuhun.

Twin Otterit (otsikkokuvassa) on jo lennetty Etelä-Amerikkaan, mistä matka on jatkunut brittiläiselle Rotheran tutkimusasemalle Etelämantereen Amerikan puoleisessa osassa. Koneista toinen jatkaa sieltä 2400 kilometrin päähän etelänavalle, kun toinen kone jää odottamaan lähtövalmiina Rotheralle. Jos Amundsen-Scott -asemalle lentävä kone joutuu pulaan, on voi toinen kone lähteä nopeasti apuun.

Suurin osa lentokoneista ei kykene lentämään Etelämantereella parhaillaan olevissa erittäin kylmissä olosuhteissa, mutta Twin Otterit voivat toimia lähes normaalisti. Niiden polttoainetankkeja tosin pitää lämmittää koko ajan, ettei polttoaine jähmety noin -70°C:n pakkasessa hyytelöksi. Koneissa on sukset ja nykyaikaiset suunnistuslaitteet, joilla se pystyy laskeutumaan täydessä pimeydessä aseman talven aikana hoitamattomalle jääkiitoradalle.

Vaikka kyseessä on harvinainen ja vaarallinen pelastuslento, ei se ole suinkaan ensimmäinen sellainen. Esimerkiksi Kenn Borek -yhtiö on tehnyt kaksi vastaavanlaista lentoa jo vuosina 2001 ja 2003.

Amundsen-Scott -tutkimusasemalla on parhaillaan 48 henkilöä, jotka pitävät asemaa ja sen tutkimushankkeita toiminnassa koko pitkän Etelämantereen talven ajan. Normaalisti ensimmäinen lento asemalle saapuu lokakuussa.

Itäisen Antarktiksen alue tunnetaan huonosti, eikä esimerkiksi jääpeitteen tarkkaa paksuutta tiedetä kuin vain paikoin.

Kansainvälinen tutkijaryhmä korjaa tilannetta satelliittikuvia käyttäen: He laskevat, kuinka jäätikön pinnanmuodot heijastelevat pohjan piirteitä, neljän kilometrin jääkerroksen läpi. Vastikään he tekivät yllättävän löydön: Jään alta löytyi tuntematon suuri järvi.

Järvestä ei tiedetä vielä paljoa. Jopa sen tarkka koko on vielä hakusessa. Arvioiden mukaan se on pyöreästi Päijänteen kokoluokkaa ja lähes saman muotoinenkin: Järven pituus on 100–140 kilometriä ja leveys 10–20 kilometriä. Järvestä lähtee lisäksi muutamia lonkeromaisia kapeita kanjonilahtia, jotka kurottavat kiemurrellen yli tuhannen kilometrin päähän.

Olemme seuranneet suomalaisten Etelämanner-retkikuntien lisäksi Tiedetuubissa varsin paljon ranskalais-italialaisen Concordia-aseman tapahtumia, koska siellä tehdään varsin paljon yleiseurooppalaisia tutkimuksia ja mukana siellä on aina Euroopan avaruusjärjestön lääkäri.

Hänen tehtävänään on paitsi pitää huolta 12-henkisen ylitse pimeän talven asemalla olevan miehistön terveydestä, niin myös tehdä tutkimusta, joka liittyy avaruuslentoihin sekä olemiseen suljetuissa, hyvin avaruuslentoja vastaavissa olosuhteissa.

Asuminen, oleminen ja työn tekeminen Etelämantereen tutkimusasemalla on monessa mielessä jopa vaativampaa kuin avaruuslento, vaikka olosuhteen aseman ulkopuolella eivät ole yhtä vaikeat.

Nytkin Concordia-asemalla on "vain"-43,2°C, joka tosin tuulen tuiverruksessa tuntuu samalta kuin -57,9°C.

Kaamokseen on Concordialla vielä aikaa pari kuukautta, mutta nyt miehistö on jo yksin. Ja pysyy eristyksissä muusta maailmasta yhdeksän kuukauden ajan.

Päivän kuvana olevan tunnelmakuvan viimeisen koneen lähtemisestä otti tänä vuonna ESAn lääkärinä toimiva Floris van den Berg, joka kertoo seikkailustaan paitsi ESAn Concordia-blogissa, niin myös omassa blogissaan.

Kuvan kone on myös kiinnostava: se on vuonna 1942 valmistunut Douglas DC-3, joka toimi toisessa maailmansodassa huoltokoneena ja sen jälkeen eri puolilla maailmaa mitä erilaisimmissa tehtävissä, ennen kuin Basler-niminen yhtiö asensi 1990-luvulla sen mäntämoottorien tilalle potkuriturbiinit ja muutti koneen Etelämantereen olosuhteisiin sopivaksi. Nyt kone tunnetaan nimellä Basler BT-67.

Suomesta on lähtenyt "virallinen" tutkimusretkikunta Etelämantereelle lähes joka vuosi sitten 1980-luvun lopun. Ensimmäinen retkikunta, Finnarp 1988, aloitti Aboa-tutkimusaseman rakentamisen Kuningatar Maudin maalle sisämaahan noin 130 kilometrin päähän rannikosta. 

Kartalla paikka on Etelämantereen reunalla jotakuinkin Etelä-Afrikan ja Etelä-Amerikan kohtien keskellä.

Aboa-asemaa on paranneltu ja laajennettu useaan otteeseen. Vaikka Etelämantereen kesän – siis meikäläisen talven – aikaan osuvien matkojen miehistöt koostuvat pääasiassa tutkijoista, on mukana aina teknistä henkilökuntaakin, ja toisinaan matkalle on lähdetty enemmän remontti- kuin tutkimusmielellä. 

Tänä vuonna matkassa oli jälleen remppareiskoja: Ilmatieteen laitoksen Etelämanner-ryhmän vakinaisesta henkilökunnasta mukana olivat päällikkönä toiminut Mika Kalakoski ja Petri Heinonen, sekä tavallista omituisemman keikan heittäneitä ammattilaisia Lara Harrison (lääkäri), Esa Vimpari (mekaanikko), Arto Talja (rakentaja), Lauri Hämäläinen (kokki) ja Vesa Marttila (sähkömies).

Ryhmä lähti matkaan viime marraskuun lopussa ja sai työnsä päätökseen viime viikolla. Matka Aboalta takaisin ihmisten ilmoille alkoi viime keskiviikkona 10. helmikuuta, kun Basler BT 67 -suksikone kävi hakemassa ryhmän laskeutuen sen luokse jään päälle. Kone vei suomalaiset 1000 km päässä sijaitsevalle Novo Runway -jääkiitotielle, mistä matka jatkui torstaina useiden Kuningatar Maudin maalla sijaitsevien tutkimusasemien työntekijöiden kanssa Iljushin TD 76 -rahtikoneella Kapkaupunkiin. Sieltä retkikunta kotiutui viime lauantaina 13. helmikuuta.

Nyt havaitut aallot eivät kuitenkaan tuiverra jäisessä maisemassa vaan mesosfäärissä, joka alkaa noin 50 kilometrin korkeudelta. Aallot vaikuttavat kuitenkin ylemmän ilmakehän tuuliin, ilmastoon ja jopa viestiyhteyksiin.

"Aallot ovat hyvin suuria häiriöitä, jotka aiheuttavat lämpötilassa jopa sadan fahrenheitasteen [noin 40 celsiusasteen] muutoksia alle viidessä tunnissa. Aina kun etsimme niitä, ne myös löytyvät", toteaa Cao Chen, joka on ollut useita kertoja Antarktiksella tutkimusta tehneen ryhmän mukana.

Ilmakehää luodattiin 200 kilometrin korkeuteen saakka lidarilla (Light Detection and Ranging), laseriin perustuvalla mittalaitteella, joka sijaitsee Arrival Heightsissa, noin viisi kilometriä pohjoiseen McMurdon tutkimusasemasta. 

Vuosittain yksi tai useampi tutkimusta johtaneen professori Xinzhao Chun jatko-opiskelija on viettänyt talven Etelämantereella, jotta havaintoja on saatu kerättyä ympärivuotisesti viiden vuoden ajan. 

"Löytö oli yllätys, ihan uusi havainto eikä sitä olisi onnistuttu tekemään ilman näin pitkää sarjaa", Chu kehuu.

Aaltoilua havaittiin tapahtuvan kahdessa ilmakehän kerroksessa, mesosfäärissä ja termosfäärin alaosassa, joissa lämpötila on alimmillaan -122 celsiusastetta ja korkeimmillaan 32 celsiusastetta. 97 kilometrin korkeudessa aaltoilun aiheuttama vaihtelu oli liki 40 astetta. Chun ryhmä teki havaintoja kaikkiaan 5 500 tunnin ajan eikä aaltoilu tauonnut hetkeksikään.

Vaikka ilmiö esiintyy hyvin korkealla, aallot kuljettavat energiaa ilmakehän eri osien välillä, jolloin ne todennäköisesti vaikuttavat sään ja ilmaston ohella myös ionosfääriin, joka heijastaa viestiliikenteessä käytettyjä radioaaltoja.

"Jos pystymme selvittämään näiden aaltojen alkuperän, se voi auttaa parantamaan merkittävästi ilmasto- ja avaruussäämalleja, joiden avulla yritetään ennustaa ilmakehän käyttäytymistä", Chu arvelee.

Tutkimuksesta kerrottiin American Geophysical Unionin blogisivuilla ja se on julkaistu Journal of Geophysical Research – Space Physics -tiedelehdessä (maksullinen). 

Kuva: NASA

Suomalainen Jetflite-yhtiö suoritti viime viikolla hieman erikoislaatuisemman asiakaslennon: yhtiön Falcon 7X –liikesuihkukone lensi ensin Kapkaupunkiin, ja sieltä kahdesti edestakaisin Etelämantereelle. 

Lento Kapkaupunkiin kesti 13,5 tuntia, ja edestakaisin Kapkaupungista Antarktikselle noin 12 tuntia. Lennolla oli mukana suomalainen miehistö, kolme lentäjää ja lentomekaanikko; lennon tilannus asiakas oli ulkomainen.

Vaikka Etelämantereelle lennetään nykyisin "tavallisilla" liikennelentokoneilla ja pienemmillä, Falconin kaltaisilla suihkukoneilla, ei lento yli Eteläisen jäämeren ole vielä rutiinia. Se vaatii huolellisen suunnittelun lisäksi lupia ja erikoiskoulutusta, sekä varmasti hyvän sään, koska merialueella Etelämantereen ja Etelä-Afrikan välillä ei ole varalaskupaikkoja. 

Falcon 7X:n kaltainen pitkänmatkankone onkin juuri omiaan tällaiselle lennolle, etenkin kun siinä on kolme moottoria. Ensimmäisen kerran Etelämantereelle lennettiin tämäntyyppisellä koneella vuonna 2012.

Kun kaikki sujuu hyvin ja sää on suotuisa, ei lento Etelä-Afrikasta Kuningatar Maudin niemimaalle ole erityisen vaarallinen tai haastava, ellei laskeutumista ja nousua jääkiitorataa käyttäen oteta huomioon. Olosuhteet esimerkiksi Lapissa helmikuussa voivat sään suhteen olla paljon huonommat kuin Etelämantereella nyt sikäläisen kesän aikaan.

"Aloitimme valmistelut Etelämantereelle suuntautuvia evakuointilentoja – ja muita sellaisia lentoja – varten jo vuosi sitten", kertoo Jetfliten toimitusjohtaja Elina Karjalainen.

"Minkäänlaisia ongelmia ei tällä neitsytmatkalla ilmennyt, pientä sääolosuhteista johtuvaa viivettä lukuun ottamatta. Lento osoitti jälleen kerran Falcon 7X -koneemme erinomaisen suorituskyvyn, ja matka itsessään oli mukana olleelle miehistöllemme ainutlaatuinen kokemus. "

OH-WIX:in lento tekee myös historiaa: kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Suomeen rekisteröity lentokone on ollut Etelämantereella.

Tarkemmin lennon yksityiskohdista voi lukea Lentopostin artikkelista.

Jos räntä ja kylmä harmittaa, niin kannattaa lohduttautua sillä, että Etelämantereella on parhaillaan ennätyksellisen lämmintä: Etelämantereen niemimaan pohjoiskärjessä sijaitsevalla Argentiinan Esperanza -asemalla mitattiin 24. maaliskuuta korkein koskaan kirjattu kylmän mantereen lämpötila, 17,5°C. Lämpö on luonnollisesti mukava asia sinällään, mutta valitettavasti se on taas yksi konkreettinen osoitus ilmaston muuttumisesta.

Aiempi ennätys Antarktiksella oli 17,4°C, tosin se mitattiin vain päivää aikaisemmin lähistöllä sijaitsevalla, samoin argentiinalaisella Marambion asemalla. Tätä lämpimän ilman aaltoa aikaisempi ennätys oli huhtikuulta 1961, jolloin Esperanzalla merkittiin taulukkoon 17,1°C.

Etelämantereesta ylöspäin sojottava niemimaa on eräs maapallon lämpenevistä alueista, mikä näkyy paitsi lämpömittarista, niin myös siitä, että alueen jäätiköt sulavat ja rikkoutuvat levittäen jäälauttoja mereen. Vuonna 2012 Nature-lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan tällä haavaa lämpeneminen niemimaalla on nopeampaa kuin 99,7% satavuotisjaksoista viimeisen kahden vuosituhannen aikana.