Malariaan tulossa rokote

Kaksi Vivaxin-rokotepulloa
Kaksi Vivaxin-rokotepulloa

Malaria on eräs maailman ikävimmistä sairauksista. Vuonna 2023 maailmassa oli noin 263 miljoonaa malariaan sairastunutta, ja heistä noin 597 000 kuoli siihen 83 maassa. Nyt näyttää siltä, että malariaan olisi tulossa rokote.

(Agência FAPESPin tiedote) Brasilialaistutkijat ovat hakeneet patenttia rokotteelle, joka on suunnattu Amerikan yleisintä malariaa vastaan. Plasmodium vivax -malariarokote on jo läpäissyt esikliiniset testit, jotka arvioivat laatua, tehoa ja turvallisuutta lupaavin tuloksin. 

Tutkijat ovatkin hakemassa tammikuussa 2025 lupaa kolmannen vaiheen kliiniselle kokeelle.

Malariaa aiheuttavat viisi Plasmodium-alkueläinlajia, joista kolme löytyy Brasiliasta (P. vivax, P. falciparum ja P. malariae). Loisten ihmisiin tartuttaa infektoituneet naaras-Anopheles-hyttyset. Ainoa käytössä oleva rokote on suunnattu P. falciparumia vastaan. Maailman terveysjärjestö (WHO) on suositellut tätä rokotetta myös lapsille muutamissa Saharan eteläpuolisissa maissa Afrikassa vuodesta 2021 lähtien.

“Tuotteemme on ainutlaatuinen maailmassa ja täysin Brasiliassa valmistettu", kertoi Irene Soares, tutkimushankkeen yhteisvastuullinen tutkija ja São Paulon yliopiston farmaseuttisten tieteiden osaston professori Agência FAPESPille. 

"Tavoitteeni tutkimuksen alusta lähtien yli kymmenen vuotta sitten on ollut rokotteen tuottaminen. Olemme nyt viimeisessä vaiheessa kliinisten kokeiden hyväksymiselle.” 

Rokote on nimeltään Vivaxin, ja se on läpäissyt testit hyvien laboratorio- ja valmistuskäytäntöjen varmentamiseksi. Se esiteltiin syyskuussa Minas Geraisin liittovaltion yliopiston (UFMG) ja sen rokoteteknologiakeskuksen CT-Vacinasin toimesta. Nämä ovat yhteistyössä Brasilian kansallisen rokotetieteen ja -teknologian instituutin ja Belo Horizonten teknologiapuiston kanssa.

Tutkimusryhmän julkaiseman artikkelin mukaan rokote aiheutti korkeita vasta-ainetasoja hiirissä ja kaneissa. Se osoittautui turvalliseksi ja hyvin siedetyksi esikliinisissä kokeissa. 

Koostumus yhdistää kolme P. vivax -proteiinin samalla kromosomipaikalla olevaa versiota yhteen molekyyliin, jotta rokotteen teho olisi parempi kaikkia variantteja vastaan.

P. vivax ei ole sama malaria kuin Afrikan yleisin, vieläkin harmillisempi malariavariatti P. falciparum

Se valittiin kuitenkin kohteeksi, koska se on runsain pinta-proteiini Plasmodium-alkueäinten tartuttamien hyttysten sylkirauhasessa. Allkueläimet liikkuvat aktiivisesti isännän ihossa ja pääsevät tartuttamaan isäntänsä juuri sylkirauhasten kautta.

Tutkimuksessa rokotetut hiiret tuottivat vasta-aineita, jotka tunnistivat kaikki kolme varianttia. Joidenkin tapauksissa tartunta estettiin kokonaan, kun taas toisissa loisten ilmestyminen verenkiertoon viivästyi.

Malaria Brasiliassa ja maailmalla

Malaria on Amazonin alueella ja maailmanlaajuisesti suuri kansanterveysongelma. 

Se aiheuttaa korkeaa kuumetta, vapinaa, hikoilua ja päänsärkyä. Vakavissa tapauksissa se voi aiheuttaa kouristuksia, verenvuotoa ja tietoisuuden häiriöitä. 

Brasiliassa raportoitiin vuonna 2024 tammikuun ja lokakuun välisenä aikana 117 946 malaria-tapausta, joista 80% (95 113) aiheutti P. vivax.

Tauti leviää etenkin alkuperäiskansayhteisöjen keskuudessa.

Artikkeli "Non-clinical toxicity and immunogenicity evaluation of a Plasmodium vivax malaria vaccine using Poly-ICLC (Hiltonol®) as adjuvant" löytyy osoitteesta: www.sciencedirect.com/science/article/abs/pii/S0264410X24002299?via%3Dihub.

Artikkeli "Poly I:C elicits broader and stronger humoral and cellular responses to a Plasmodium vivax circumsporozoite protein malaria vaccine than Alhydrogel in mice” on puolestaan osoitteessa: www.frontiersin.org/journals/immunology/articles/10.3389/fimmu.2024.1331474/full.

Tämä avaa portit migreenille – tuore tutkimus valottaa päätäriipivän säryn syntyä

Tuoreen tutkimuksen mukaan hermoston välittäjäaineen serotoniiniin estomekanismin heikentyminen saa aikaa turkastuttavan päänsäryn, kun se ei kykene hillitsemään ääreishemoston kipusignaaleita.

Serotoniini on tunnettu hermoston välittäjäaine, joka laukaisee kivun ääreishermostossa, mutta sillä on kipua hillitsevä vaikutus keskushermostossa.

Monien masennus- ja migreenilääkkeiden vaikutus kohdistuukin juuri serotoniinijärjestelmään.

Serotoniinin merkitystä migreenissä pidetään kuitenkin kiistanalaisena, sillä serotoniinilla on havaittu sekä kipua estäviä että kipua aiheuttavia vaikutuksia. Monet tutkimukset ovat osoittaneet serotoniinin voivan aiheuttaa migreenikipua, mutta toisaalta kaikkein tehokkaimmat migreenilääkkeet, triptaanit, itse asiassa aktivoivat serotoniinireseptoreita.

Itä-Suomen yliopistossa toimiva, professori Rashid Giniatullinin johtama kansainvälinen tutkimusryhmä onnistui hiljattain valottamaan serotoniinin roolia migreenissä. Tulokset julkaistiin Neuropharmacology-lehdessä nyt joulukuun lopussa. 

Tutkijat havaitsivat serotoniinin aiheuttavan ääreishermostossa hermopäätteiden voimakasta aktivoitumista, joka on avainasemassa migreenikivun laukeamisessa.

Serotoniinin vaikutus näkyi erittäin voimakkaina aktivaatiopiikkeinä kolmoishermon hermosäikeissä ja kesti pitkään. Tämä selittää, miten serotoniini saa aikaan sekä välittömän kivun että pitempään kestävän herkistymistilan.

Eri serotoniinireseptorien aktivoijien ja salpaajien avulla voitiin osoittaa, että keskeisessä roolissa ääreishermoston aktivaatiossa oli 5-HT-3-reseptori, joka on ainoa tunnettu ligandiporttinen serotoniinireseptori. Se aktivoi kipureseptorien lisäksi myös toisen migreenin laukaisijan, neuropeptidi CGRP:n, vapautumista elimistöön. CGRP:n vapautuminen vahvistaa serotoniinin vaikutusta ja migreenikohtauksen pitkäkestoisten oireiden syntyä.

Tutkimusryhmä onnistui myös paikantamaan aivokalvon oman serotoniinin lähteen. Aivokalvon syöttösolujen jyväsissä on serotoniinia, jonka vapautuminen voi vaikuttaa migreenikohtauksen syntyyn.

Merotoniinin kaksitahoiselle vaikutukselle löytyi mahdollinen syy: serotoniini estää kolmoishermon välittämän kipuaistimuksen kulkua keskushermostoon.

Estävä vaikutus välittyy saman 5-HT3-serotoniinireseptorin kautta, joka saa aikaan kipuvaikutukset ääreishermostossa. Ääreishermossa serotoniinilla on siis voimakkaita kipua aiheuttavia vaikutuksia, mutta keskushermostossa vaikutukset ovat päinvastaisia.

Tutkijoiden mukaan keskushermoston serotoniinivälitteisen estovaikutuksen heikkeneminen voi migreenipotilailla ”avata portit” ääreishermostosta tuleville kipusignaaleille. Tutkimuksen tulokset tukevat kivun porttikontrolliteoriaa, joka julkaistiin jo vuonna 1965 Science-lehdessä. Niiden perusteella migreenipäänsäryn yksilölliset oireet voivat riippua ääreishermoston kipua kiihdyttävien ja keskushermoston kipua estävien serotoniinin vaikutusten välisestä tasapainosta.

Uutinen on Itä-Suomen yliopiston julkaisema tiedote editoituna.  
Kuva: flickr / Ivan Hernández

Särkeekö päätä? Hoffman auttaa!

Tänään vuonna 1899 myyntiin tuli sittemmin varsin suosituksi tullut lääke, jota varmaan tänäänkin monet hapuavat: aspiriini.

Sen keksi saksalaisen Bayer-lääkeyhtiön kemisti Felix Hoffman jo elokuussa 1897, mutta lääkkeen turvallisuuden testaamiseen (jota tehtiin toki jo tuolloin) meni vähän aikaa ja myyntiin aspiriini tuli siis 1. toukokuuta 116 vuotta sitten.

Testeissä aspiriinin, eli kemialliselta nimeltään asetyylisalisyylihapon havaittiin auttavan paitsi kipuun, niin myös hillitsevän tulehduksia ja laskevan kuumetta. Sen olennaisin haittavaikutus on ruoansulatuskanavan ärsytys ja se saattaakin liiallisesti käytettynä johtaa mahahaavan syntymiseen.

Asetyylisalisyylihappo ei vastoin yleistä luuloa “ohenna verta”, mutta se ehkäisee veren hyytymistä. Siksipä aspiriini ei ole paras kipulääke esimerkiksi vahingoissa, joissa on syntynyt verta vuotavia haavoja tai ruhjeita. Mutta veren hyytymisen ehkäisevä vaikutus on hyvä asia veritulppien ehkäisyssä; jotkut lääkärit suosittelevat jopa pientä päivittäistä aspiriiniannosta tämän vuoksi.

Ensin aspiriinia myytiin vain pulverimuodossa, mutta vuoden 1915 alusta alkaen saatavilla oli myös pillereitä. Se oli eräs ensimmäisistä teollisesti valmistetuista kipulääkkeistä ja nykyisin aspiriinia käytetään koko maailmassa noin 100 miljoonaa tablettia päivittäin – suuri osa tästä todennäköisesti tänään Suomessa.

 

...jo muinaiset egyptiläiset

Tarkkaan ottaen Hoffmann ja apulaisensa Arthur Eichengrün eivät suinkaan keksineet asetyylisalisyylihappoa, vaan sen teollisen synteesimenetelmän.

Asetyylisalisyylihappo on luonnossa esiintyvien salisylaattien johdannainen. Näitä luonnollisia salisylaatteja on mm. pajun kuoressa, jota on käytetty rohtona kuumeeseen ja reumaattiseen särkyyn kautta aikojen. Vanhimmat todisteet pajurohdosten käytöstä ovat tuhansien vuosien takaa Egyptistä.

Pajunkuoresta tehty valkosalava on ollut käytössä myös Kiinassa, Intiassa ja Kreikassa. Kreikassa Hippokrates, modernin lääketieteen perustaja, kuvasi laajalle levinneissä kirjoituksissaan pajun kuoresta saatavaa valkoista jauhetta erinomaisena kivunlievittäjänä.

Useat (al)kemistit sen jälkeen tutkivatkin pajurohdosten vaikutusmekanismeja ja yrittivät eristää siitä salisiinia, sen pääasiallisena pidettyä tehoainetta. Parhaiten tässä onnistui ranskalainen Henri Leroux vuonna 1829, mutta hänen menetelmänsä oli niin aikaa vievää ja kallista, joten päähuomio suunnattiin vastaavanlaisen kemiallisen aineen tekemiseen synteettisesti.

1800-luvun puolivälissä tässä onnistuttiinkin, mutta synteettinen salisyylihappo oli juuri sitä mitä nimi sanoo, happoa, ja siksi niin äreää ainetta vatsalle, että sivuvaikutukset olivat hyötyjä suurempia. 

Ranskalaiskemisti Charles von Gerhard keksi vuonna 1853 tavan tehdä vatsaystävällisempää salisyylihappoa, asetyylisalisyylihappoa, mutta ei ollut asiasta niin innostunut, että jätti sen kehittämisen ja kaupallisen hyödyntämisen Bayer-yhtiölle ja Felix Hoffmanille.

Hoffmannin tipat?

Lääketieteen historian harrastajat muistavat myös niin sanotut Hoffmannin tipat, eli sokeripalaan tippoina imeytetyn nautittavan yleislääkkeen, joka kuulemma auttoi kouristuksiin, korvasärkyyn, hammassärkyyn, munuaiskiviin, sappikiviin, kuukautiskipuihin ja melkein kaikkeen.

Saksalaisen Friedrich Hoffmannin keksimä lääke tehtiin sekoittamalla yksi osa eetteriä ja kolme osaa spriitä. 

Lääke oli Suomessakin erityisen suosittua aina 1950-luvulle saakka, koska sitä käytettiin päihtymiseen – olihan se pääasiassa alkoholia. Erityisen suosittua lääke oli kieltolain aikaan, mutta Lapissa tippojen käyttö jatkui vielä senkin jälkeen aina siihen saakka, kun Alkon myymäläverkko laajeni ja “normaalia” alkoholia oli riittävän helposti saatavilla.