Tässä tekstissä on vahva henkilökohtainen sävy: oma ensimmäinen kunnollinen kannettava tietokoneeni oli IBM ThinkPad. Näiden klassisten kannettavien merkiksi muodostui (tosin vasta uudemmissa versioissa) sininen enter-näppäin, seitsenrivinen näppäimistö ja keskellä näppäimiä ollut punainen, sormella (erittäin hankalasti) käytettävä osoitin. Siinä oli lämpimästi hohtavat LED-valot kertomassa siitä, että kone oli päällä ja kun kovalevy toimi.
Koneessa oli 50 MHz:n prosessori, 4MB:n keskusmuisti, 120MB:n kovalevy ja 10,4-tuumainen näyttö, jonka resoluutio on 640x480 pikseliä.
En todellakaan kaipaa konetta, kun kyse on tekniikasta, mutta sen muoto on paitsi klassikko, niin myös mustan tyylikäs verrattuna suurimpaan osaan nykyisistä tietokoneista – myös verrattuna tähän omenakoneeseen, jolla tätä kirjoitan.
Siinä missä nykyisten Applen tuotteiden takana on design-guru Jonathan Ive, vastasi ThinkPadien muotokielestä minimalistisesta suunnittelustaan tunnettu Richard Sapper (kuva oikealla).
Saksalainen, vuonna 1932 syntynyt, italiassa suurimman osan urastaan tehnyt Sapper (ja hänen toimistonsa) erikoistui liikennevälineisiin, liikuteltaviin käyttöesineisiin ja mm. valaisimiin, ja tietotekniikkajätti IBM yllättäen palkkasi hänet vuonna 1980 konsultikseen. Hän auttoi suurten tietokoneiden muotoilussa, mutta ThinkPadista tuli hänen päätyönsä IBM:llä.
Koneista ensimmäinen oli vuonna 1992 esitelty ThinkPad 700C, joka oli mullistus paitsi tietokoneissa yleisesti, niin myös siksi, että se rikkoi IBM:n asiallisen harmaan tietokonetyylin totaalisesti.
Sapper kertoi aikanaan, että hänen ajatuksenaan oli tehdä koneesta kuin japanilainen bento-lounaslaatikko, joka olisi ulkoa musta laatikko, mutta paljastaisi avattaessa herkullisen, värikkään sisältönsä. Toinen innoittaja oli kuulemma sikarilaatikko, jonka sisältä löytyisi miellyttävä yllätys.
Koneet olivat 1990-luvun hittejä ja niitä näki joka puolella. Parhaimmissa ja kalleimmissa ThinkPadeissa oli perhosen siipien tapaan laajeneva näppäimistö, ja koneet olivat suorituskykyisempiä ja parempia kuin suurin osa kilpailijoistaan. Samalla koneista oli edullisia perusversioita, joita mm. myytiin kohtuullisella alennuksella opiskelijoille - sellainen oli myös oma höyryversioni, joka on varmastikin edelleen tallessa jossain.
2000-luvulle tultaessa ThinkPad menetti asemiaan ja samalla IBM alkoi karsiutua eroon kuluttajatietokoneista. Se myi lopulta ThinkPad-koneet ja niiden tuotemerkin kiinalaiselle Lenovolle toukokuussa 2005.
Nyt Lenovon koneiden suunnittelusta vastaava David Hill paljastaa pohtivansa uutta huippuläppäriä, joka toisi alkuperäisen ThinkPadin muotoilun takaisin.
”Tutkimme mahdollisuutta tehdä hyvin erikoisen ThinkPad-mallin, missä on kaikki se, mitä nykyisellä tietokonetekniikalla voidaan tehdä, mutta missä olisi kaikki alkuperäiset suunnittelun yksityiskohdat mahdollisimman tarkasti mukana.”
Hän kutsuu konetta ”Retro-ThinkPadiksi” ja alla on Hillin hahmotelma koneesta:
Hollerith opiskeli alkujaan kaivosinsinööriksi, mutta väitteli myöhemmin filosofian tohtoriksi. Hänen ominta alaansa oli tilastotiede ja väitöskirjan otsikko oli enteellisesti An Electric Tabulating System.
Koko tietokonesysteemi maksoi silloisessa rahassa noin 160 000 dollaria, joten harva osti koneen itselleen. Sen sijaan IBM vuokrasi koneita monille asiakkaille 3200 dollarin kuukausihintaan. Nykyrahassa tämä on noin 20 000 euroa. Ensimmäinen RAMAC-tietokone asennettiin autovalmistaja Chryslerin tutkimusosastolle Detroitiin vuonna 1957. Kooltaan se oli niin suuri, että se vaati 9 x 15 metriä kooltaan olleen salin. Jotakuinkin tonnin painoinen kovalevy vei tästä noin 1,5 neliömetriä.
