huijaus

Tietojen mukaan bussikuljettaja olisi kuollut Bharathidasantin koulukampuksella Tamil Nadussa Intian kaakkoisosassa, kun kymmengrammainen taivaalta pudonnut kappale sai aikaan räjähdyksen, joka rikkoi ikkunoita ja vaurioitti lähellä olevia rakennuksia.

Kuvissa on myös pieni maassa oleva painautuma, jonka sanotaan olevan meteorin synnyttämä kraatteri.

Tarina on uutismielessä hyvä, joskin matkalla sairaalaan kuolleen uhrin kannalta ikävä. Valitettavasti vain faktat eivät puhu sen puolesta, että kyseessä olisi ollut oikeasti meteorin putoamisen johdosta syntynyt räjähdys.

On luonnollisesti täysin mahdollista, että taivaalta tippuu meteori, joka saa aikaa tuhoa. Näin on tapahtunutkin useita kertoja historiassa: Tšeljabinskin meteori sai aikaan laajaa tuhoa ja viimeksi viime viikolla kerrottiin mahdollisesti Suomeen pudonneesta meteorista. 

Aivan tuoreen uutisen mukaan Tanskassa meteoriitti putosi talon pihaan.

Intian tapauksessa kuitenkin onnettomuuspaikalta löytyi pieni, tumma kivenmurikka (otsikkokuvassa, joka Intian avaruustutkimusorganisaation, ISRO:n mukaan noin kaksi senttiä halkaisijaltaan ja massaltaan noin 50 grammaa.

Putoamisen aikaan ei kuultu tyypillisesti meteorien pudotessaan aiheuttamia yliäänipamauksia tai muuta jyrinää. Kappale on myös liian pieni saadakseen aikaan kuvatun kaltaisia vaurioita tai kraatteria.

Esimerkiksi Tšeljabinskiin helmikuussa 2013 pudonnut meteori sai aikaan ikkunoiden rikkoutumista ja paineaallon, mutta kyseessä oli suurikokoinen järkäle, joka lisäksi rikkoontui ilmassa pienemmiksi kappaleiksi.

Jos Intian räjähdys olisi johtunut meteorista, olisi sen aiheuttanut kappale siis saanut aikaan laajemminkin havaittavissa olleita ilmiöitä. Jos se oli vain pieni, isommasta kappaleesta irronnut osa, olisi varsinainen meteori saanut aikaan suurempaa tuhoa ja selvästi havaittuja ilmiöitä.

Paikallinen poliisi on lisäksi todennut, että koulun puutarhurit polttivat samaan aikaan roskia ja mahdollisesti silloin roskien joukossa olisi ollut rakennusajalta peräisin olleita, aiemmin huomaamatta jääneitä dynamiittipötkylöitä.

Vaikka tämä ei kuullosta yhtä hohdokkaalta, on se todennäköisempi tarina kuin meteori.

Säännöllisin epäsäännöllisesti uutisissa on kertomuksia maahan pudonneista meteoriiteista ja omituisesti syntyneistä kraattereista, mutta suurin osa niistä on joko vilkkaan mielikuvituksen tuotteita tai suoranaisia huijauksia. Nykyisen sosiaalisen median aikaan huhutiedot liikkuvat myös nopeasti ja saavat uskottavuutta, kun niitä tarpeeksi kopioidaan.

Tällä haavaa ainoa todennettu lähelle ihmistä pudonnut ja miltei vammoja aiheuttanut tapaus oli Alabamassa marraskuun 30. päivänä vuonna 1954. Silloin meteoriitti putosi talon katon läpi 31-vuotiaan Ann Hodgesin kotiin, ponnahti takaisin lentoon lattialta ja osui häntä lanteeseen.

Kun putoamisesta oli laaja kuva-artikkeli Life-lehdessä seuraavassa joulukuussa, tuli Hodgesista hetkeksi kuuluisuus.

Meteoriitti on yleisön nähtävissä edelleen Alabaman luonnonhistoriallisessa museossa Tuscaloosassa.

Tarinan mukaan Fijin luota eteläiseltä Tyyneltä valtamereltä löydettiin merenneito 1800-luvun alussa.

Amerikkalainen merikapteeni Samuel Barrett Edes osti tämän japanilaisilta kalastajilta vuonna 1822 kuuden tuhannen dollarin hintaan. Hän antoi sen – maksua vastaan tietysti – näytteille asetettavaksi Lontooseen.

Kun Edes kuoli, hänen poikansa myi merenneidon Moses Kimball -nimiselle Bostonin museon edustajalle vuonna 1842 ja hän tarjosi sitä New Yorkiin tuolloin kuuluisaan Phineas Taylor Barnumin kuriositeettimuseoon.

P.T. Barnumina tunnettu showmies esitteli museossaan kaikenlaisia omituisia eläimiä ja olioita ympäri maailman, ja koska tuohon aikaan kaikenlaisia kummallisuuksia ei tarjottu suoraan olohuoneeseen television kautta, oli museo hyvin suosittu.

Barnum halusi selvittää omituisen merenneidon autenttisuuden, mutta kukaan hänen kutsumistaan tutkijoista ei osannut sanoa mikä ihme merenneito oli. Sitä ei pystytty varmentamaan oikeaksi merenneidoksi, mutta ei myöskään todistamaan, etteikö se mahdollisesti voisi olla. Joka tapauksessa Barnum oli vakuuttunut siitä, että merenneito olisi suosittu ja vuokrasi sen Kimballilta huimaan 12,50 dollarin viikkohintaan.

Jotta tieto merenneidosta olisi kiirinyt joka puolelle, lähetti Barnum sanomalehdille sepitettyjä kirjeitä, joissa hän kuvaili tohtori J. Griffinin Etelä-Amerikasta tuomaa omituista eläimen muumiota, jota hän piti hotellihuoneessaan. Oikeasti Griffin oli Barnumin avustaja, joka tosiaan asui muumion kanssa hotellissa New Yorkissa, ja näytti sitä siellä kiinnostuneille. Erityisen ihmeissään oli hotellin johtaja, joka kutsui paikalle myös toimittajia.

Näin "Fijin merenneito" sai julkisuutta ja Griffin "suostui" antamaan löytönsä näytteille lyhyeksi ajaksi ja pienelle yleisölle, ja lopulta myös esille Amerikan luonnonhistorialliseen museoon.

Dollarit mielessään Barnum oli painattanut jo siihen mennessä 10 000 kuvitettua kirjasta merenneidoista yleisesti ja erityisesti tästä muumiosta sekä sen tarinasta.

Yllättäen lyhyen näyttelyn jälkeen muumio katosi; todennäköisesti se tuhoutui "vahingossa" tulipalossa.

Sittemmin on selvinnyt, että japanilaiset ja Itä-Intian saariston kalastajille on pitkä perinne tällaisten uskonnollisten esineiden valmistamisessa. Yleensä niissä yhdistetään apinan yläruumin suuren kalan pyrstöosaan, usein hyvinkin taitavasti. Esimerkiksi tässä esillä olleessa "muumiossa" oli kalan pyrstöön liitetty turkkia, mikä teki siitä uskottavan näköisen.

Barnumin esittelemä merenneitomuumio ei ollut myöskään mikään poikkeus. Esimerkiksi otsikkokuvana on vastaavan kaltainen muumio, joka oli esillä Intiassa. Tarinoita muumioituneista merenneidoista on ollut eri puolilla koko 1900-luvun ajan (ja kenties aikaisemminkin) ja toistuvasti yhä edelleen jostain ilmestyy erilaisia eläinten yhdistelmiä, joiden väitetään olevan "puuttuvia renkaita" tai muuten mullistavia. Onneksi nykyisin niiden paljastaminen huijauksiksi on erittäin helppoa ja nopeaa.

Alla on vielä piirros alkuperäisestä Fijin merenneidosta.