Mitä iloa pimennyksestä?
Tieteellisesti täydellinen auringonpimennys ei ole enää erityisen tärkeä tapahtuma. Aikanaan tosin oli toisin: ne olivat ainoa ajankohta, jolloin koronaa Auringon ympärillä voitiin tutkia.
1800-luvun lopulla jo ymmärrettiin pimennyksien aikana tehtyjen havaintojen perusteella, että korona on hyvin kuuma. Sen lämpötila on yli miljoona astetta, joten sen sisältämä kaasu on sähköisesti varautunutta plasmaa.
Koronassa voi havaita selvästi hohtavan kaasurenkaan lisäksi virtauksia, jotka noudattelevat hyvin Auringon magneettikentän voimaviivoja: mitä aktiivisempi Aurinko on, sitä voimakkaampia virtaukset yleensä ovat. Auringonpilkkujen ympärillä on voimakkaita magneettikenttiä, jotka vaikuttavat myös koronaan. Ensimmäisen kerran tämä todistettiin 1906.
Vuodesta 1936 on koronaa voitu tutkia myös muulloin kuin pimennysten aikaan, sillä Bernard Lyot keksi tuolloin koronagrafin. Se on teleskooppi, joka synnyttää auringonpimennyksen sisällään pienen metallikartion avulla.
Täydellisten auringonpimennysten avulla on voitu myös päätellä Maan pyörimisliikkeen hidastuvan, kun ammoisten pimennysten pimennysvyöhykkeet ovat poikenneet lasketuista.
Myös suhteellisuusteoria voitiin ensimmäisen kerran todistaa auringonpimennyksen avulla: vuonna 1919 havaittiin, että tähtien paikat Auringon vieressä muuttuivat juuri suhteellisuusteorian ennustamalla tavalla. Kun valo kulkee massiivisen kohteen, kuten Auringon ohi, kääntää massa hieman valonsäteen suuntaa.
Nyt tätäkin voidaan mitata monella muulla tavalla ja paljon tarkemmin.
Tutkijat ovat kuitenkin edelleen hyvin kiinnostuneita täydellisistä auringonpimennyksistä ja tätäkin havaitaan niin erikoisvarustelluista lentokoneista, ilmapalloista kuin maanpäälisillä havaintolaitteillakin.
Tieteellisesti kiinnostavinta on kromosfäärin, koronan alimpien kerrosten havaitseminen, sillä sitä ei saada vieläkään erityisen hyvin näkyviin keinotekoisesti. Kromosfääri välähtää näkyviin punaisena, hyvin ohuena kerroksena aivan Kuun kiekon ulkopuolella.
Toinen kiinnostava asia koskee maapalloa. Pimennys auttaa määrittämään tarkemmin sitä, miten Aurinko lämmittää suoraan Maan pintaa: yksinkertaisesti mittaamalla tarkasti lämpötilan muuttumista pimennyksen aikana saadaan selville Auringon säteilyn suora lämpövaikutus. Samaa mitataan myös korkeammalla ilmakehässä, sillä siellä suora Auringon säteily on tärkein kaasumolekyylejä muokkaava tekijä.