arktis

Norskipaatti, jolla tehtiin napatutkimuksen historiaa

Ke, 12/12/2018 - 01:38 Jari Mäkinen
Fram esillä

Fram on kuuluisa norjalainen tutkimusalus, jonka sanotaan olevan maailman kauimpana etelässä ja pohjoisessa käynyt puurakenteinen laiva. Fridtjof Nansen ja Roald Amundsen käyttivät alusta vuosien 1893 ja 1912 välillä napatutkimusmatkoillaan, ja nyt tämä kovia kokenut alus on esillä napatutkimusta laajemminkin esittelevässä todella kiinnostavassa museossa Oslossa.

”JoulukalenteriOslossa riittää tutkimusmatkailijoiden laivoja ja muita aluksia katsottavaksi. Siellä on viikinkimuseo ja Thor Heyerdahlin Kon-Tiki, sekä kerrassaan mainio merenkulkumuseo, ja sen vieressä Bygdøyn niemellä kummallinen kirkolta näyttävä Fram-museo, eli norjaksi Frammuseet.

Keväällä 1936 avattu museo on rakennettu Fram-aluksen ympärille siten, että kävijät kiertävät aluksen vieressä joka puolella eri kerroksissa olevaa näyttelyä ja nousevat lopulta aluksen sisälle.

Framin sisustus on esillä hyvin lähelle alkuperäisessä 1800-luvun lopun muodossaan, ja sitä – kuten koko alusta – katsoessa ei voi kuin ihmetellä sata vuotta sitten ja hieman sitä aikaisemmin olleiden naparetkeilijöiden sisua ja rohkeutta.

Näyttely keskittyy puolestaan juuri tähän: esillä on niin Etelämantereen kuin pohjoisten napa-alueiden tutkijoiden välineitä ja varusteita teleskoopeista ja koiravaljakoista aina erikoistilauksesta tehtyihin kekseihin, jotka säilyivät vuosia syömäkelpoisina (ja pelastivat monia ihmishenkiä).

Sankareita näyttelyssä ovat luonnollisesti norjalaiset Fridtjof Nansen, Roald Amundsen ja myös Otto Sverdrup sekä heidän miehistönsä. Mukaan pääsevät myös napaseutujen eläimet ja asukkaat.

Fram-alus puolestaan on suurelta osin skottilainen, sillä sen suunnitteli ja teki skotlantilais-norjalainen laivanrakentaja Colin Archer Nansenin antamien ohjeiden mukaisesti. Nansen myös rahoitti laivan tekemisen Norjan valtiolta ja yksityisiltä saamillaan varoilla.

Framin lisäksi esillä museossa on toinen legendaarinen napatutkimusalus Gjøa, pieni purjelaiva, jolla Amundsen purjehti kuusihenkisen miehistönsä kanssa ensimmäisenä Luoteisväylän läpi. Matka kesti kaikkiaan kolme vuotta ja päättyi vuonna 1906.

Bygdøy ja sen museot ovat erinomainen kohde jokaiselle Oslon-kävijälle, vaikka tiede, tutkimusmatkat tai merenkulku ei kiinnostakaan, koska museoiden luota on kauniit maisemat Oslo-vuonolle. Paikalle pääsee kaupungin keskustasta kätevästi bussilla numero 30 tai kaupungintalon luota lähtevällä laivalla.

Fram-museon nettisivut ovat osoitteessa www.frammuseum.no

FRAM ja merenkulkumuseo ilmasta

Yllä olevassa kuvassa merenkulkumuseo on vasemmalla ja Fram-museo oikealla. Otsikkokuvan on ottanut David Haberthür.

Juttu on julkaistu alun perin 6. heinäkuuta 2016.

Tiedetuubin esittelemiä tiedekeskuksia ja muita kiinnostavia kohteita

Suorana labrasta 24/2018 on arktista paleoekologiaa – Mari Kuoppamaa, mitä se on?

Ma, 06/11/2018 - 10:06 Jari Mäkinen
Mari Kuoppamaa

Tällä kesäkuisella viikolla Suorana labrasta nousee pohjoiseen. Twiittaajana on Mari Kuoppamaa, joka vie tällä viikolla meidät muun muassa arktiseen turpeeseen.

Mari Kuoppamaa, eli @MariKuop työskentelee paleoekologian tutkijatohtorina Globaalimuutoksen tutkimusryhmässä, Lapin yliopiston Arktisessa keskuksessa.

"Tehtäviini kuuluu selvittää turpeeseen tai järvien pohjasedimenttiin kerrostuneiden siitepölyjen avulla kasvillisuudessa tapahtuneita muutoksia Arktisella alueella", kertoo Mari, joka on opiskellut maaperägeologiaa Oulun yliopistossa.

"Rakastin lapsena valaita ja dinosauruksia, mutta koska biologiaa oli todella vaikea päästä opiskelemaan, hain lopulta opiskelemaan geologiaa ja leikittelin ajatuksella paleontologian opinnoista, vaikka Suomesta ei dinosaurusfossiileja löydykään. Paleoekologian ja siitepölyjen pariin ajauduin, kun huomasin avoinna olevan väitöskirjatyöntekijän paikan omassa yliopistossani maisteriksi valmistuttuani. Siitepölyt veivät aika nopeasti mukanaan, enkä ole katunut alavalintaani."

Nyt Mari on mukana kansainvälisessä tutkimusprojektissa nimeltä HUMANOR, jossa tutkitaan ihmisen ja eläimen suhdetta Pohjois-Euraasian muuttuvassa ilmastossa.

"Meillä on tutkimuskohteita poronhoitoalueella Pohjois-Ruotsissa ja -Suomessa, poropaimentolaisten (nenetsien) vaellusreiteillä Jamalin niemimaalla Länsi-Siperiassa, sekä Mongoliassa, jossa tutkimme Gobin autiomaan paimentolaisten sopeutumista muutoksiin."

Marin tehtävänä projektissa on katsoa ajassa taaksepäin ja käyttää siitepölyaineistoa ympäristön muutosten selvittämiseen. Tämän lisäksi hän tutkii näytteistä eläinten lantaa hajottavien sienten itiöitä ja niiden määrässä tapahtuneita muutoksia. Tällä menetelmällä voidaan selvittää tietyllä alueella olleiden porolaumojen kokoa - mitä enemmän näytteessä näitä itiöitä on, sitä enemmän alueella on ollut eläimiä.

"Tällä hetkellä tutkimus on sellaisessa vaiheessa, että tyypilliseen työpäivään kuuluu siitepölynäytteiden mikroskopointia, joka on erittäin aikaa vievää työtä, sekä tulosten kirjoittamista valmiiksi julkaisuiksi", selittää Mari. "Projektin työvaiheesta riippuen paleoekologin tyypillinen työpäivä voi olla myös näytteiden käsittelyä laboratoriossa, tulosten esittelemistä erilaisissa tieteellisissä kokouksissa tai luennoilla, tuloksiin perustuvien julkaisujen kirjoittamista yhdessä kollegojen kanssa, tai erilaisia maastotöitä tutkimuskohteessa näytteitä ja muuta aineistoa keräten."

Tällä viikolla Mari tekeekin hommia kotonaan Oulussa, mutta kuten nykyisin etätyöaikaa, pääsemme sieltä twitteritse matkalle laajalle alueelle Arktiksella. Saamme kenties myös ihastella jännittäviä kuvia ammoisten eläinten lantakasoista!

Näe pohjoisen pallonpuolen jää- ja lumitilanne juuri nyt

Ti, 12/19/2017 - 16:35 Toimitus

Ilmatieteen laitos on julkaissut uuden satelliittituotteen, joka kertoo lähes reaaliaikaisesti maapallon pohjoisten alueiden jää- ja lumitilanteen.

Ilmatieteen laitoksen uusi tuote Arktis nyt kertoo jää- ja lumialueen laajuuden lisäksi myös tietoa lumen vesiarvosta eli siitä, kuinka paksun kerroksen vettä lumi sulaessaan tuottaisi maan pinnalle.

Lumen vesiarvo määrittää lumen sisältämän veden määrän, joka on olennainen tieto mm. laadittaessa hydrologisia ennusteita esimerkiksi tulvatilanteissa. Suurin ero muihin vastaaviin palveluihin on se, että ne kertovat perinteisesti vain joko jää- tai lumitilanteen laajuudesta arktisella alueella. 

Uusi palvelu löytyy osoitteesta http://ilmatieteenlaitos.fi/arktis-nyt

Yhdistettynä tieto tuottaa myös parempaa tilannekuvaa kryösfääristä eli pohjoisen pallonpuoliskon kylmiltä alueilta.

"Pelkkä jääalueen laajuus ei kerro ilmastonmuutoksesta kaikkea, vaan Pohjois-Amerikan ja Euraasian lumipeite on suuruusluokaltaan yhtä tärkeä komponentti maapallon ilmastosysteemissä", toteaa Ilmatieteen laitoksen tutkimusprofessori Jouni Pulliainen.

Arktisilla alueilla jään laajuus pienentynyt ja lumen sulaminen aikaistunut

Kyseiset kartat toimitetaan myös Maailman ilmatieteen järjestö WMO:n Global Cryosphere Watch -palveluun, jossa tietoja voidaan yhdistää trendeihin ja menneiden vuosien tilastoihin.

Pitkistä havaintoaikasarjoista voidaan nähdä, että lumen kokonaismäärä pohjoisella pallonpuoliskolla on keskimäärin vähentynyt kevätkaudella ja lumen sulanta on samalla aikaistunut. Samoin ilmastonmuutoksen vaikutuksesta Pohjoisen jäämeren jäänpaksuus on ohentunut ja monivuotisen jään määrä ja laajuus on vähentynyt.

Ennen vuotta 2000 merijään vuosittainen pienin laajuus vaihteli 6,2–7,9 miljoonan neliökilometrin välillä. Viimeisen kymmenen vuoden aikana jään laajuus on vaihdellut kuitenkin 5,4 – 3,6 miljoonan neliökilometrin välillä.

"Voidaan siis sanoa, että ilmastonmuutoksen vaikutukset näkyvät jo tällä hetkellä arktisilla alueilla. Ilmastonmuutos myös etenee voimakkaammin kuin missään muualla. Ilmastonmuutoksen myötä arktisen alueen matkailu, kalastus, luonnonvarojen hyödyntäminen ja meriliikenne tulevat lisääntymään, mikä kasvattaa arktisen ympäristön havainnoinnin ja siihen liittyvän palvelutoiminnan kysyntää.

Jäätiedot tulevat EUMETSATin rahoittaman ja, norjalaisten operoiman OSI SAF -projektin kautta. Ilmatieteen laitos tuottaa tiedot lumipeitteestä ja generoi uuden operatiivisen tuotteen. Projekti on Ilmatieteen laitoksella ollut osa EUMETSATin H SAF -projektia, joka pohjautuu Euroopan avaruusjärjestön rahoittaman GlobSnow-projektin kehitystyöhön.

Murtajalla Luoteisväylän läpi Suomi 100 -hengessä

Ke, 08/09/2017 - 17:19 Toimitus
Nordica ja matkan logo

Suomen sataa vuotta juhlitaan hyvin erilaisin hankkein, mutta vain muutamassa on tiede tai tekniikka mukana. Yksi näistä harvoista tiedehenkisistä hankkeista oli tutkimusmatka läpi Luoteisväylän.

Monitoimimurtaja Nordica puski läpi Luoteisväylän heinäkuun aikana.

Alus lähti Kanadan Vancouverista heinäkuun 5. päivä ja saapui Grönlannin Nuukiin 29. heinäkuuta. Kyseessä ei ole suinkaan ensimmäinen kerta, kun laivalla on ajettu Tyyneltämereltä Pohjois-Amerikan pohjoispuolitse Kanadan arktisen saariston läpi Atlantille, mutta suomalaisvoimin tehty tutkimusmatka on aikaisin koskaan tehty Louteisväylän purjehtiminen – normaalisti reitti on kulkukelpoinen vasta myöhemmin kesällä.

Se, että Nordica onnistui matkassaan, johtuu tietysti laivasta ja sen erinomaisesta miehistöstä, mutta ilmastonmuutos avusti matkaa huomattavasti.

Kyseessä on monitoimimurtaja Nordican toinen matka halki Luoteisväylän ja se tehtiin yhteistyössä Kanadan rannikkovartioston, Kanadan liikenneministeriön sekä paikallisten toimijoiden sekä yhtiöiden kanssa.

Tavoitteena edistää vuoropuhelua arktisen tutkimuksen mahdollisuuksista

Noin kaksi vuotta sitten Arctia Oy kutsui yli 100 yliopistoa ja tutkimuslaitosta ympäri maailman suunnittelemaan ja toteuttamaan Arctic 100 -tutkimusmatkahanketta.

Toimintamalli oli tutkimusmaailmalle uusi, sillä yleensä kansainväliset tutkimusmatkat muilla kuin erityisillä tutkimusaluksilla ovat hyvin harvinaisia. 

Arctia haluaa olla kehittämässä tätä uudenlaista toimintamallia, jossa kansainvälinen tutkimus polaarialueilla hyödyntää muutaman näillä alueilla toimintakykyisen kansallisen tutkimusaluksen lisäksi kaikkia maailman jäänmurtajia. Sen lisäksi, että tutkijoita otettaisiin nykyistä enemmän mukaan alusten siirtoajoille, varustamot voisivat tulevaisuudessa rahdata aluksia joustavasti kansainvälisten tutkimuslaitosten yhteisiin tarpeisiin. 

Kyseessä oli itse asiassa Nordican siirtoajo, joka pystyttiin näin käyttämään hyväksi myös tutkimusmielessä. 

Retken osanottajia tähyämässä

Aikaa ideasta matkan toteuttamiseen ei kuitenkaan ollut paljon. Niinpä matkan tärkein anti oli nyt uuden konseptin testaaminen sekä yhteyksien luominen tutkimusmaailman, merialan ja alkuperäiskansojen välille. 

Arctia Oy ja Ilmatieteen laitos kehittivät tutkimusmatkan aikana uudenlaista ennustepalvelua. Ilmatieteen laitos lähetti Nordicalle matkan aikana meteorologin ja meriasiantuntijan koostaman 3-5 vuorokauden sää-, jää- ja meriennusteen Beringin salmen ja Nuukin välillä kolmena päivänä viikossa. Nordica puolestaan toimitti alueelta sää- ja jäähavaintoja sekä palautetta ennusteista.

”Tämä on osa arktisten palveluidemme kehittämistä. Turvallinen ja kestävä toiminta arktisilla merialueilla vaatii erityistä osaamista”, totesi Ilmatieteen laitoksen ryhmäpäällikkö Antti Kangas.

Arktisen alueen kattava meteorologinen yhteistyö on yksi kärkiteemoista Suomen puheenjohtajuuskaudella Arktisessa neuvostossa 2017–2019.

”Niin arktisen alueen kuin Etelämantereenkin tutkimus on tärkeää ilmastonmuutoksen ja muiden maailmanlaajuisten haasteiden ratkaisemiseksi. Silti monilla polaarialueiden tutkimisesta kiinnostuneilla valtioilla ja tutkimuslaitoksilla ei ole näiden alueiden tutkimuksessa tarvittavaa kalustoa. Arctia Oy haluaakin tarjota uutta toimintamallia kalustonsa ja osaamisensa hyödyntämiseen kansainvälisessä polaaritutkimuksessa”, kertoo puolestaan Arctian viestintäpäällikkö Eero Hokkanen.

Kuvia ja tunnelmia Arctic 100 -tutkimusmatkalta on Facebookin blogissa Arctic100Expedition sekä Instagramissa (@arctia_ltd) ja Twitterissä (@ArctiaLtd) aihetunnisteilla #Arctic100 ja #Nordica. Blogi toimi miehistön ja muiden matkalle osallistuvien matkapäiväkirjana.

​Juttu perustuu Arctian tiedotteeseen. Kuvat ovat tutkimusmatkan Facebook-sivulta. 
(Tekstissä mainittiin aluksi hankkeen saaneen Suomi 100 -avustusta, mutta näin ei ole. Kyseinen kohta jutusta on poistettu.)

Tutkimusmatkan ryhmäkuva otettiin matkan pohjoisimman pisteen tuntumassa, 74 leveyspiirin pohjoispuolella, Peel Soundista Barrow Straitiin tullessa, kun laiva oli viimeistä erää merijään ympäröiminä. Sattumalta tuohon ajankohtaan sattui reissun ainoa sateinen päivä, mikä näkyy muutamana vesipisarana kameran linssissä.

Puijon hyppyrimäen lumetus näkyy avaruuteen

To, 01/12/2017 - 10:56 Toimitus
Puijon hyppyrimäen lumetus NASAn satelliitin näkemänä

Yleisesti ottaen pilvet jäähdyttävät ilmastoa, mutta erityisesti vettä sisältävät arktiset pilvet toimivat päinvastoin ja vaikuttavat merkittävästi arktisten alueiden sulamiseen. Näin kertoi professori Hanna Vehkamäki Helsingin yliopistosta eilen Tieteen päivillä.

Vehkamäki tutkii arktisten pilvien muodostumista ja niin sanottua jäänukleaatiota, eli ilmiötä, jossa kaasuun muodostuu nestemäisiä tai kiinteitä hiukkasia, aerosolihiukkasia, jotka muodostavat jääkidepilviä. 

Esimerkki tästä on otsikkokuvassa: siinä näkyy satelliitin kuvaamana jääkidepilven synty Puijon hyppyrimäen lumetuksen tuottamisen jäätymisytimien seurauksena.

Lumetuspilvi on vain osa kokonaisuutta, sillä tutkimuksen tavoitteena on luoda mahdollisimman tarkka kuvaus arktisten pilvien muodostumisesta ja ominaisuuksista ilmastomalleja varten. Sen puitteissa koetetaan selvittää seikkaperäisesti mitkä hiukkastyypit ovat merkittäviä jään synnylle ja siten arktisten pilvien ominaisuuksille, ja miten hiukkasten pitoisuuden muuttuvat arktisen ilmaston muuttuessa. 

Arktisen ilmakehän hiukkasten pitoisuudet ja hiukkasten tehokkuus jääkiteiden muodostumisessa tunnetaan huonosti.

”Ilmastomallit vaativat tarkkaa kuvausta myös pilvien olomuodosta. Jääkiteet ja vesipisarat tarvitsevat tiivistymisytimen muodostuakseen, joten lämpötilan ohella aerosolihiukkasten ominaisuudet määräävät pilvien olomuodon, pilvipeitteen määrän ja säteilyominaisuudet”, sanoo Vehkamäki. 

Vielä ei tunneta sitä, miten jää molekyylitasolla syntyy hiukkasten pinnoilla.

”On arveltu, että keskeistä on hiukkasen pinnan kiderakenne. Mikäli rakenne on hyvin samanlainen kuin jäällä, pinta järjestää vesimolekyylejä jään muodostumisen kannalta suotuisasti. Tämä on havaittu molekyylisimulaatioissa todeksi yksinkertaisilla malliaineilla ja pilvien keinotekoisessa kylvämisessä, kuten Pekingin olympialaisissa 2008 käytetyillä hopeajodidihiukkasilla.”

Selitys ei kuitenkaan toimi kaikille hyviksi jääytimiksi havaitulle aineille. Kokeiden mukaan erilaiset maasälpää sisältävät mineraalipölyt ovat merkittävin jäätä ilmakehässä muodostava hiukkastyyppi, mutta niiden pintarakenne ei muistuta kovin läheisesti jään rakennetta.

”Simulaatioiden mukaan puhdas maasälpäkide ei toimi käytännössä lainkaan jääytimenä. Tuoreissa kokeissa on havaittu, että jääkiteen synty ei ala tasaisilta pinnoilta vaan salaisuus on pinnan mikroskooppisessa epätäydellisyydessä, pinnan molekyylikokoluokan koloissa ja porrasrakenteissa”, Vehkamäki kertoo.

Lumetuksessa käytettyjen Snomax-jääytimienkin proteiinien tehokkuutta selittää pelkkää jään kaltaista rakennetta monimutkaisempi mekanismi.

Vehkamäen johtamassa nelivuotisessa, Suomen Akatemian rahoittamassa Arktisen akatemiaohjelman hankkeessa etsitään kokeiden ja simulaatioiden yhteistyöllä läpimurtoa jään synnyn ymmärtämiseksi.

”Ongelman ratkaisu vaatii uusien menetelmien kehitystä ja luovaa yhdistelemistä, koska hiukkasen pinnan ja sen päälle syntyvän jään muodostama kokonaisuus on aivan liian suuri mallinnettavaksi tarkimmilla kvanttimekaanisilla menetelmillä, mutta ratkaisu piilee pienissä yksityiskohdissa, joita ei voi kuvata karkeammilla malleilla.”

Kun hyvän jäänmuodostuksen salaisuutta ymmärretään paremmin, saadaan tarkempia sääennusteita ja tiedetään, miten muutokset kasvillisuudessa sekä meren ja maaperän hiukkasten tuotannossa muuttavat pilvien jäätymistodennäköisyyttä.

”Ilmastonmuutos tuottaa lisää hiukkasia arktiseen ilmakehään, mikä lisää jääkiteiden syntyä, mutta toisaalta sitä seuraava lämpötilan nousu heikentää sitä. Se, lisääntyvätkö vai vähenevätkö jääpilvet ilmaston muuttuessa, riippuu pienen pienistä yksityiskohdista.”

Juttu on lähes suoraan lainattu Suomen Akatemian tiedote. 
Otsikkokuva: NASA Worldview/Ilmatieteen laitos/Antti Lipponen. 

Hyvin huolestuttavaa: Kymmenen alhaisinta Arktisen merijään laajuutta mitattu viimeisten 10 vuoden aikana

Ma, 10/10/2016 - 17:22 Toimitus

Tämän vuoden syyskuussa jään keskimääräinen laajuus Pohjoisella jäämerellä oli 4,7 miljoonaa neliökilometriä, joka on kaikkien aikojen viidenneksi pienin arvo. Kaikki alhaisimmat merijään laajuudet on mitattu viimeisten kymmenen vuoden aikana.

Ilmastonmuutoksen vaikutuksesta Pohjoisen jäämeren jäänpaksuus on ohentunut, monivuotisen jään määrä ja laajuus on vähentynyt.

Ennen vuotta 2000 merijään vuosittainen pienin laajuus vaihteli 6,2 – 7,9 miljoonan neliökilometrin välillä. Viimeisen kymmenen vuoden aikana jään laajuus on vaihdellut 5,4 – 3,6 miljoonan neliökilometrin välillä. Kymmenen viimeistä vuotta ovat olleet myös kymmenen vähäjäisintä vuotta.

Vuoden 2012 syyskuussa mitattu 3,7 miljoonaa neliökilometriä on koko mittausjakson tähän mennessä mitattu pienin määrä. 

"Vuosien välinen ero on normaalia ilmaston vaihtelevuutta, mutta samalla merijään laajuus on pienentynyt koko mittausjakson ajan", toteaa Ilmatieteen laitoksen yksikön päällikkö Jari Haapala ja muistuttaa, että merten jääpeite on yksi ilmastonmuutoksen tärkeimmistä indikaattoreista.

"Muutos on yli 13 % vuosikymmenessä"

Vasemmalla: Merijään keskimääräinen laajuus Pohjoisella Jäämerellä syyskuussa.
​Oikealla: Merijään syyskuun laajuuden jakaumat vuosina 1979 – 1988 ja  2007 - 2016.

Merijään määrä oli poikkeuksellisen alhainen myös keväällä ja talvella

Pohjoisen jäämeren jääpeitettä on mitattu tarkasti vuodesta 1979 alkaen. Kattavimmat tiedot merijään muutoksista saadaan satelliittien mittauksista, joiden perusteella voidaan laskea kuinka merijään peittävä alue muuttuu ja miten se vaihtelee vuosien ja kuukausien välillä.

Voimakkaimmillaan pienentyminen näkyy syyskuussa, jolloin jään vuotuinen peittävyys on pienimmillään.

Pohjoisella jäämerellä merijäätä muodostuu syksyn ja talven aikana ja laajimmillaan jääpeite on maaliskuussa. Kevään ja kesän aikana jääpeite sulaa osittain, ja pienimmillään merijään peittävyys on syyskuussa.

"Vuosi 2016 on ollut jäätutkijoiden kannalta mielenkiintoinen, sillä myös talvella ja keväällä merijään laajuus oli ennätyksellisen pieni", Jari Haapala kertoo.

"Myös havainnot jään paksuudesta kertoivat, että merijään määrä Arktikassa oli poikkeuksellisen alhainen tänä vuonna. Kesäkausi oli alueella kuitenkin keskimääräistä kylmempi ja se ansiosta jääkenttä ei sulanut niin voimakkaasti kuin ennakoitiin

Jään pienin hetkellinen laajuus, 4,14 miljoonaa neliökilometriä, mitattiin syyskuun 10. päivä. Se on kaikkien aikojen toiseksi alhaisin luku.

Syyskuun loppupuoliskolla muodostui merkittävästi lisää uutta jäätä, jolloin syykuun keskimääräiseksi jään laajuudeksi tuli lopulta 4,7 miljoonaa neliökilometriä. Tämä on vuosien 2012 ja 2007 jälkeen viidenneksi pienin arvo.

Uutinen perustuu Ilmatieteen laitoksen tiedotteeseen. Otsikkokuva: fickr / Mariuz Kluzniak

Nam nam! Saisiko olla karibun luuydintä?

Ma, 05/30/2016 - 13:39 Toimitus
Marjoja ja poron jalka

Lapin yliopiston Arktisen keskuksen uusi Nam nam -teemanäyttely herkuttelee arktisten kansojen lihapainotteisilla ruokakulttuureilla. Tarjolla on – kuvina ja tietona – muun muassa inuiittien jäätelöä, karibun luuydintä ja haisevaa kuivattua kalaa.

Ounasjoen rannalla Rovaniemellä sijaitsevan Arktikumin tiedekeskuksen näyttelypäälliköllä Nicolas Gunslaylla on intohimoinen suhde ruokaan.

Ei olekaan ihme, että taitava ruuanlaittaja on jo pidempään suunnitellut aiheesta näyttelyä. Ruuan kautta voidaan käsitellä paitsi arktisia kulttuureja myös monia aluetta ravistelevia teemoja, kuten globalisoitumista, ilmastonmuutosta ja kestävää kehitystä.

Gunslay muutti Ranskasta Rovaniemelle lähes parikymmentä vuotta sitten. Miten ranskalainen ja lappilainen ruokakulttuuri eroavat toisistaan?

"Meillä täällä Lapissa ei ehkä ole määrää mutta meillä on laatua", Gunslay kuvaa.

Poronliha, siika, herkkutatit, mustikka… Lappilainen arkiruoka on etelämpänä todellista gurmeeta.

"Jos poronliha 'löydettäisiin' Euroopan metropoleissa, sitä ei enää riittäisi meille."

Satovaihtelu on pohjoisessa suurempaa kuin etelämpänä, koska kasvukausi on lyhyt ja lajeja vähemmän. Kun halla vie hillat, sitä päivitellään kahvipöydissä, huokaillaan poroaidoilla ja uutisoidaan sanomalehdissä.

Gunslayn mukaan ruoka on Ranskassa hyvin sosiaalinen ilmiö, kun taas pohjoisessa suhtautuminen on käytännöllisempää. Esimerkiksi poro- tai kalakeittoa on helppo keittää kerralla iso määrä ja maku on mitä mainioin. On syömisellä toki pohjoisessakin seurallinen puolensa. 

"Makkaroiden paistaminen nuotiolla vastaa sosiaalisuudessaan hyvinkin kolmen tunnin illallista."

Nam nam -näyttelyssä katsellaan, haistellaan ja ehkä jopa maistellaan pohjoisen luonnon antimia. Arktinen tietokattaus tarjoillaan ravintolamaisessa ympäristössä, lappilaisin maustein.

NAM NAM – Arktisia antimia -näyttely on avoinna tiedekeskus Arktikumissa Rovaniemellä 3.6.2016–23.4.2017. 

Otsikkokuvassa on vasemmalla arktisia marjoja ja oikealla poron jalka.

Juttu perustuu Lapin yliopiston tiedotteeseen. Kuvat: Arto Vitikka / Arktinen keskus

Lentovene, jolla napatutkijat palasivat takaisin kuolleista

Ti, 03/22/2016 - 07:11 Jari Mäkinen
Amundsenin Dornier Wal

Napatutkimusteema jatkuu! Päivän kuvana on tänään Dornier Wal -lentovene vuodelta 1925. Siinä missä nyt matkat lentäen navalle pohjois- ja eteläpuolella ovat lähes rutiinia (tosin vain kesäaikaan!), ei asia ollut niin 90 vuotta sitten. Silloin norjalainen kuuluisa napatutkija, ensimmäisenä etelänavalle ennättänyt Roald Amundsen koetti lentää kahdella tällaisella Dornierilla pohjoisnavalle. Hän epäonnistui, mutta miehistöt pääsivät takaisin ihmisten ilmoille.

Päivän kuvaAmundsen, lentäjät Lincoln Ellsworth ja Hjalmar Riiser-Larsen sekä kolme muuta miestä lähtivät matkaan 21. toukokuuta 1925 Huippuvuorten Ny-Ålesundista kahdella upouudella Dornier Do-J Wal -lentoveneellä ja pääsivät lentämään aina korkeudelle 87° 44'.

Koneet laskeutuivat siellä viitisen kilometriä toisistaan, ja vaikka miehistöjen välillä ei ollut radioyhteyttä, he löysivät toisensa. Kävi ilmi, että toinen koneista oli vaurioitunut, joten kaikkien kuuden piti pakkautua yhteen koneeseen. 

Ja sen ilmaan saamisessa oli vaikeuksia, koska jään pinta ei ollut tarpeeksi tasaista lentoonlähtöön. Siksi miehet tasoittivat sitä kolmen viikon ajan hurjissa olosuhteissa: Amundsenin päiväkirjan mukaan he lapioivat 600 tonnia lunta ja jäätä kolmen viikon aikana, mutta käyttivät samalla tarkasti vain päivittäisen 500 gramman ruoka-annoksen.

Oli selvää, että matkaa ei voitu jatkaa kohti pohjoisnapaa yhdellä ainoalla ylikuormassa olevalla koneella, joten suunta otettiin takaisin kohti etelää. 

Norjassa miesten oletettiin jo jääneen matkalleen, koska heistä ei oltu kuultu mitään lähes kuukauteen, joten luonnollisestikin paluu 21. kesäkuuta oli varsin yllättävä – ja iloinen.

Huonommin Amundsenille kävi pari vuotta myöhemmin, kesällä 1928, jolloin hän lähti lentokoneella pohjoiseen pelastamaan italialaisen Umberto Nobilen pohjoisnavalta palannutta, mutta haaksirikkoon joutunutta retkikuntaa.

Konetta tai sen miehistöä ei koskaan löytynyt, mutta todennäköisesti he syöksyivät sumussa veteen Barentsin merellä.

Norjalaisen Preus Museumin flickr-tililä on hieno kuvasarja matkasta. Päivän kuva on myös napattu niistä.

Kuva: Amundsen Huippuvuorilla ennen lähtöä pohjoisemmaksi.

 

Dornier Wal (eli Valas) oli kaksimoottorinen, vuonna 1922 ensilentonsa tehnyt saksalainen lentovene. Etelä-Saksassa, lähellä Sveitsin rajaa sijaitseva Dornierin lentokonetehdas oli siirtänyt ensimmäisen maailmansodan jälkeen suuren osan toiminnoistaan Italiaan, koska rauhansopimuksen mukaan Saksa ei saanut kehittää uudenlaisia lentokoneita. Siksi Wal teki ensilentonsa Italiassa ja sitä tuotettiin siellä vuoteen 1931 saakka, jolloin sen tekeminen aloitettiin myös Saksassa.

Kone oli hyvin suorituskykyinen ja kestävä, joten Amundsenin jälkeen sitä käytettiin useilla muillakin tutkimusmatkoilla. Sillä tehtiin myös ennätyslentoja, kuten tammikuussa 1926, jolloin espanjalainen Ramón Franco lensi koneella Etelä-Atlantin yli Espanjasta Argentiinaan. 10 270 kilometriä pitkään lentoon kului 59 tuntia ja 39 minuuttia. 

Viisi omituista asiaa jääkarhuista

La, 02/27/2016 - 11:29 Jari Mäkinen
Jääkarhun käpälä


Tänään vietetään kansainvälistä jääkarhupäivää. Jääkarhuja on nykyisin hieman yli 20 000 yksilöä, mutta määrä on jatkuvasti laskeva, koska laji kärsii kovin ilmastonmuutoksesta. Alaskan ja Venäjän jääkarhujen ennustetaankin kuolevan ilmaston lämpenemisen seurauksiin 2050 mennessä. Niinpä tänään kannattaa uhrata ajatus jääkarhuille ja käydä läpi muutama niihin liittyvä mielenkiintoinen knoppitieto.


Päivän kuva1. Jääkarhu on merikarhu

Jääkarhun tieteellinen nimi Ursus maritimus kertoo hyvin sen, että jääkarhut ovat sopeutuneet erittäin hyvin uimiseen ja elämiseen kylmissä vesissä. Niillä on paksu turkki, joka toimii hyvänä eristeenä, pienet korvat, hyvin lyhyt häntä ja rasvakerros, joka on mainio lämpövarasto sekä auttaa uimisessa, kellumisessa sekä sukeltamisessa.

2. Aikuiset jääkarhut syövät vain rasvaa

Jääkarhut käyttävät ravinnokseen pääasiassa hylkeitä ja joskus jopa itseään suurempia mursuja tai maitovalaita. Aikuiset karhut syövät saaliseläimistään yleensä vain niiden rasvan, mutta kasvavat karhut syövät myös lihaa. Lihan puutteessa jääkarhut voivat syödä myös kalaa, muita eläimiä ja marjoja.

3. Käpälä voi olla yli 30 cm halkaisijaltaan

Jääkarhun käpälä (joka on otsikkokuvassa) on leveä ja litteä, koska sen tarkoitus on toimia kuin lumikenkä ja uimaräpylä. Käpälä on kauttaaltaan karvoituksen peittämä, joskin sen alaosassa on paksuja mustia ihoalueita, joiden tehtävänä on antaa kitkaa liukkaalla jäällä kävellessä. Samaa tekevät myös useiden senttien pituiset kynnet, joita karhu käyttää luonnollisesti myös saaliseläimiään tappaessa – tärkein ase on kuitenkin terävät hampaat ja voimakkaat leukalihakset. Käpälän etuosassa kynsien takana on pienet varpaat, joiden välillä on räpylämäisesti vedessä avautuvat ihopoimut.

Kun jääkarhu ui, se käyttää eturaajojaan ikään kuin eteenpäin melomiseen ja takaraajat toimivat kuin peräsimet. Pisimmät tiedossa olevat jääkarhujen tekemät yhtäjaksoiset uimamatkat ovat yli 100 km.

4. Jääkarhu on nuori laji

Jääkarhu erkani "tavallisesta" ruskeakarhusta vasta noin 150 000 vuotta sitten, kun oletettavasti arktisella alueella olevat karhut sopeutuivat elämään merijäällä. Se on siis lajina nuorempi kuin nykyihminen, joka on ollut olemassa ehkä vähän alle 200 000 vuotta. 

Kun viimeisin jääkausi päättyi noin 11 500 vuotta sitten, elivät jääkarhut – tai niiden sittemmin sukupuuttoon kuollut edeltäjä Ursus maritimus tyrannus – myös todennäköisesti Suomen kamaralla. Ruotsista ja Tanskasta on löytynyt niistä myös jäänteitä. Kun seuraavan kerran joku ulkomaalainen sanoo, että jääkarhut kävelevät Suomessa kaduilla, voi hänelle siten todeta, että niin ei ole ollut enää yli 10 000 vuoteen...

5. Jääkarhu on tappaja

Tämä ei sinällään ole yllätys, mutta jääkarhu lienee ainoa suurpeto, joka ei luontaisesti pelkää lainkaan ihmistä.

Niinpä ainoa syy, miksi ne eivät yleensä hyökkää ihmisen kimppuun on se, että ihmiset ovat ruipeloita: jääkarhu haluaa ihraa, ja paljon. Mutta paremman puutteessa ja uhattuna jääkarhu ei epäröi, vaan käy kimppuun. Jääkarhu juoksee nopeasti kohti noin 10 metrin etäisyydeltä, puree päähän sekä koettaa murskata yläruumiin voimakkailla etukäpälillään. 

Mistään ihmisen suurtappajasta ei kuitenkaan ole kyse, sillä jääkarhut tappavat vain keskimäärin yhden ihmisen vuosikymmenessä – kiitos ihmisten varovaisuuden ja sen, että yleensä ihmiset liikkuvat jääkarhualueilla aseistettuina ja ennättävät ampumaan hyökkäävän karhun ennen kuin se ennättää tappaa.

Tuorein uhri oli brittituristi Huippuvuorilla elokuussa 2011, jolloin jääkarhu hyökkäsi turistiryhmän kimppuun Van Postin jäätiköllä noin neljänkymmenen kilometrin päässä saariston pääkaupunki Longyearbyenistä. Lisäksi neljä ihmistä loukkaantui vakavasti.

Bonus: jääkarhu ei juo vettä

Arktisella alueella käytännössä kaikki juomiskelpoinen makea vesi on jäätynyttä, joten jääkarhut saavat tarvitsemansa nesteen ruoastaan.

Jäätietoa pikavauhtia CryoSatista

CryoSat, Euroopan avaruusjärjestön jäätä tutkiva satelliitti, on saanut koottua ensimmäinen, kattavan kartaston Arktiksen alueen merijään paksuudesta. 

Tutkijat ovat olleet jo aiemmin iloissaan tästä suuresta tietomäärästä ja siitä, kuinka sitä voi käyttää apuna esimerkiksi ilmastonmuutoksen tutkimuksessa.

Nyt myös napaseutujen merenkävijät pääsevät nauttimaan CryoSatin tiedoista, sillä tämän jo viidettä vuotta mittauksiaan tekevän satelliitin tiedot ovat käytettävissä lähes sitä mukaa kun tietoa saadaan alas satelliitista Maahan. 

CryoSatin jäätietokarttaCryoSatissa on tutkakorkeusmittari, jonka avulla se pystyy tekemään havaintojaan jopa pilvien läpi ja yöaikaan. Se pystyy siis kartoittamaan napajään paksuutta lähes jatkuvasti kellon ympäri ja sääoloista huolimatta.

Iso-Britannian Napa-alueiden havainto- ja mallinnuskeskus (Centre for Polar Observation and Modelling, CPOM) on ottanut tänään käyttöön palvelun, missä nämä mittaustiedot ovat saatavilla kahden vuorokauden viiveellä. 

Napajää muuttuu yleensä hitaasti, joten viive ei ole olennainen. Pieni viive johtuu siitä, että korkeusmittarin tietoja pitää käsitellä enemmän kuin normaaleita tutkahavaintoja tai näkyvän valon alueen kuvia.

Jäätiedoilla on käyttöä kaikessa toiminnoissa, joihin pohjoisen jäätilanne vaikuttaa: laivaliikenne, turismi, tutkimusmatkat sekä etsintä- ja pelastustoimet.

“Alun perin CryoSat tehtiin tuottamaan vain tietoja tutkijoiden käyttöön, eli tämä uusi palvelu menee paljon pitemmälle mitä ajattelimme satelliitin tehtävää määriteltäessä”, kertoo CPOM:in johtajana ja CryoSatin päätiedeavustajana toimiva professori Andy Shepherd

“Satelliitti on nyt tärkeä apu erilaisille toiminnoille joka puolella planeettaamme, missä vain on merijäätä.”

Pohjoiset merialueet kiinnostavat

Ajantasainen ja rutiininomainen tiedonsaanti merijäätilanteesta pohjoisilla merillä on suureksi avuksi kaikille näitä vaativia laivareittejä käyttävillä. Taloudellinen kiinnostus merenkulkuun pohjoisessa on kasvamassa, ja siksi uudelle palvelulle on lisääntyvissä määrin tarvetta.

Luonnollisesti myös tutkijoille pikavauhtia työstettävät kartat ovat erinomainen työväline.

“Olemme esimerkiksi jo havainneet, että vaikka Arktiksen merijään  levinneisyys oli ennätyksellisen pieni tänä talvena, oli jää kuitenkin keskimäärin 25 cm paksumpaa kuin vuonna 2013, jolloin CryoSat  mittasi ennätyksellisen vähän jäätä tilavuuden mukaan laskettuna”, selittää CPOM:in tutkija Rachel Tilling.

BLOG