Magneettikenttä paljastaa – musta aukko vispaa Linnunradan keskuksen kaasua ja pölyä

Ke, 02/21/2018 - 17:25 By Markus Hotakainen

Kanarian saarilla voi tehdä muutakin kuin loikoilla ja ottaa aurinkoa. Siellä onnistuu esimerkiksi Linnunradan keskusalueiden tutkimus ennätyksellisen tarkasti.

Oxfordin yliopiston professorin Pat Rochen johdolla on laadittu huippuluokan "kartta" kotigalaksimme keskuksessa piileskelevän mustan aukon lähiympäristössä kieppuvista kaasu- ja pölypilvistä sekä tähdistä.

Linnunradan keskusalueilla tähtien on todettu kiitävän jopa 30 miljoonan kilometrin tuntinopeudella, mistä on pystytty laskemaan mustan aukon massan olevan yli miljoonakertainen Aurinkoon verrattuna.

Kartoitukseen käytettiin La Palman saarella sijaitsevaa 10,4-metristä GTC-kaukoputkea (Gran Telescopio Canarias) ja siihen kytkettyä CanariCam-infrapunakameraa. Sen toiminta-alue on 7,5–25 mikronin aallonpituuksilla ja sillä pystytään tutkimaan myös magneettikenttien ominaisuuksia säteilyn polarisaation perusteella.

Näkyvän valon alueella Linnunradan keskuksen tutkimus ei onnistu laisinkaan, sillä se on Maasta katsottuna tiheiden tähtienvälisten kaasu- ja pölypilvien takana. Infrapuna-alueella, samoin kuin radio- ja röntgenalueilla, havainnot kuitenkin onnistuvat.

Uusi infrapuna-alueen kartta kattaa alueen, joka ulottuu joka suunnassa noin valovuoden etäisyydelle mustasta aukosta. Kuvassa erottuvat siveltimenvetoja muistuttavat juovat syntyvät magneettikenttien myötäisesti liikkuvien lämpimien pölyhiukkasten ja kuuman kaasun säteilystä.

Valovuosien mittaiset säikeet kiertävät mustaa aukkoa, mikä kertoo kaasun ja pölyn liikkeistä sen lähiympäristössä. Magneettikenttä näyttää yhdistävän myös alueella olevia tähtiä.

Kentän voimakkuudesta on osoituksena se, että kaasun ja pölyn muodostamat säikeet säilyttävät muotonsa, vaikka niihin puhaltaa kaiken aikaa voimakas tähtituuli. Tosin osa aineesta päätyy ennen pitkää mustan aukon syövereihin.

Toistaiseksi ei tiedetä, mistä Linnunradan keskusalueen magneettikenttä saa alkunsa, mutta todennäköisesti sen ominaisuuksiin vaikuttaa vahvasti supermassiivinen musta aukko. Kun kenttä on kytkeytynyt kaasuun ja pölyyn sekä tähtiin, ja kaikkien niiden liikkeeseen vaikuttaa valtaisa gravitaatio, mustalla aukolla on oma osuutensa myös magneettikentän muotoutumisessa.

Kartoituksesta kerrottiin Royal Astronomical Societyn uutissivulla ja tutkimus on ilmestynyt Monthly Notices of the Royal Astronomical Society -tiedejulkaisussa.

Kuva: E. Lopez-Rodriguez/NASA Ames/University of Texas at San Antonio. 

Mars Reconnaissance Orbiter kuvasi pölyyn peittyneen Phoenix-laskeutujan

Ke, 02/21/2018 - 13:09 By Markus Hotakainen

Phoenix-luotain laskeutui Marsin pohjoisille napaseuduille toukokuussa 2008. Pari kuukautta myöhemmin Mars Reconnaissance Orbiter otti HiRISE-kamerallaan (High Resolution Imaging Science Experiment) kuvan laskeutumispaikasta.

Kuvassa erottuvat sekä laskeutuja että sen jarrukilpi ja suojakotelo laskuvarjoineen. Niiden ympärillä näkyy tummempaa maaperää, kun isku on lennättänyt pintaa peittävää pölyä ilmaan.

Loka–marraskuun vaihteessa 2008 laskeutuja sammui, kun lähestyvän talven myötä lämpötila laski eivätkä aurinkopaneelit tuottaneet enää riittävästi virtaa laitteistoille ja niiden lämmittimille.

MRO-luotain kuvasi samaa aluetta viime jouluna. Maasto näyttää jokseenkin samanlaiselta, mutta Phoenix-laskeutuja ja muut kappaleet erottuvat paljon heikommin, sillä ne ovat vuosien saatossa peittyneet pölyyn. Kuvasta kuitenkin näkyy, kuinka tuuli on riepotellut laskuvarjon uuteen paikkaan.

Myös iskujen paljastama tummempi maaperä on jäänyt uudelleen pölyn peittoon ja kadonnut melkein kokonaan näkyvistä.

Kuvat: NASA/JPL-Caltech/Univ. of Arizona

Pölykiekon repaleisuus ei välttämättä kerro eksoplaneetoista

Ti, 11/03/2015 - 20:07 By Markus Hotakainen
Protoplanetaarinen kiekko

Nuorten tähtien ympärillä esiintyy usein kaasu- ja pölykiekkoja, niin sanottuja protoplanetaarisia kiekkoja, joissa voi olla parhaillaan syntymässä tai jo syntynyt planeettoja. Tähän saakka on pidetty jokseenkin varmana merkkinä planeetan olemassaolosta kiekossa havaittuja "aukkoja", samankaltaisia tummia kohtia kuin Cassinin jako Saturnuksen renkaissa.

Ajatuksena on, että tähteä kiertävä planeetta "auraa" kiekkoon rataansa myötäilevän tyhjän alueen. Uuden tutkimuksen mukaan kyse voi kuitenkin olla joissakin tapauksissa pelkästä havaintoharhasta, jolla ei ole mitään tekemistä planeettojen esiintymisen kanssa.

"Jos emme havaitse kiekosta sirottunutta valoa, se ei välttämättä tarkoita, etteikö sillä kohtaa olisi jotain", toteaa tutkimusta johtanut Til Birnstiel.

Tutkijat tarkastelivat kiekkoja, jotka säteilevät näkyvän valon alueella tai lähi-infrapuna-aallonpituuksilla sirottunutta valoa. Sironta johtuu pienistä pölyhiukkasista, niin pienistä, että ne muistuttavat lähinnä tupakansavua. Alkujaan hiukkaset ovat levittäytyneinä koko kiekkoon, mutta pilvessä tapahtuu aikaa myöten muutoksia.

Hiukkaset kasautuvat yhteen ja muodostavat yhä suurempia kappaleita, lopulta jopa planeettoja. Toisinaan syntyneet kappaleet kuitenkin hajoavat törmäyksissä. Hiukkaset voivat myös vaeltaa kiekossa joko lähemmäs tähteä tai kauemmas siitä. Tätä kaikkea on mallinnettu Smithsonian-instituutissa Hydra-supertietokoneklusterilla.

"Kappaleiden kasvulla, vaeltelulla ja hajoamisella on selviä, havaittavia vaikutuksia", arvioi tutkimusryhmään kuulunut Sean Andrews. "Niiden seurauksena kiekkoon voi syntyä näennäinen aukko, kun valoa sirottavat pienet hiukkaset katoavat, mutta suuremmat kappaleet ovat siellä edelleen."

Miten on sitten mahdollista erottaa planeetan raivaama aukko alueesta, jonka soraa muistuttava aines on puhdistanut pölystä? Tekemällä havaintoja pidemmillä aallonpituuksilla, joilla sora on mahdollista erottaa.

Teoriaa on tarkoitus testata havaitsemalla TW Hydrae -nimistä tähteä ympäröivää kiekkoa ALMA-teleskoopilla (Atacama Large Millimeter/submillimeter Array). Jos kiekossa olevassa aukossa "nähdään" soraa ja kivenkappaleita, sillä kohtaa ei todennäköisesti ole planeettaa. Sen sijaan jos aukko näyttää tyhjältä myös radiohavaintojen perusteella, silloin aukon kohdalla on mahdollisesti tähteä kiertävä planeetta.

Tutkimuksesta kerrottiin CfA:n (Harvard-Smithsonian Center for Astrophysics) uutissivuilla ja se on julkaistu Astrophysical Journal Letters -tiedelehdessä (maksullinen).

Kuva: NASA/JPL-Caltech/T. Pyle (SSC)

Eloi ja Arvid, kaksi komeettapölyhiukkasta

Ma, 01/26/2015 - 21:22 By Jari Mäkinen

Viime torstai-illan komeettauutisten jälkimainingeissa julkaistiin tänään Nature-tiedelehdessä uusia, kiinnostavia Rosetta-luotaimen lähettämiä tietoja – tai jo niiden perusteella tehtyjä päätelmiä.

Tähtinä nyt ovat otsikkokuvassa olevat Eloi (vasemmalla) ja Arvid, kaksi erityisen jännittävää komeetasta irronnutta hiukkasta – niin jännittävää, että niille on annettu nimet.

Pölyhiukkasia on tutkittu COSIMA-mittalaitteella (COmetary Secondary Ion Mass Analyser), joka on yksi kolmesta Rosettan komeetan pölyä tutkivasta mittalaitteesta. Komeetta 67P/Churyumov-Gerasimenkosta irtoavaa pölyä on tutkittu siitä lähtien, kun Rosetta saapui sen läheisyyteen viime elokuussa.

Ensimmäisissä julkaistuissa tutkimuksissa on käyty läpi analyysejä, jotka kattavat viime vuoden elokuun ja lokakuun välisen ajan, jolloin Rosetta oli noin 30 kilometrin päässä komeetan pinnasta.

Ilmatieteen laitos, missä on tehty COSIMA:n ohjelmistot, osallistuu aktiivisesti tutkimuksiin, ja siten suomalaistutkijat ovat mukana myös nyt julkistetuissa artikkeleissa.

"COSIMA on pienoislaboratorio, jolla voidaan mitata yksittäisten pölyhiukkasten alkuainepitoisuuksia sekä mikroskoopilla kuvata niitä. Alkuaineiden perusteella voidaan määrittää, mitä mineraaleja komeetalta löytyy", kertoo Ilmatieteen laitoksen tutkija Johan Silen IL:n tiedotteessa.

Analyysien mukaan pölyhiukkaset olivat 'pörröisiä' eivätkä ne sisällä jäätä. Sen sijaan niissä on mineraalien ja orgaanisten aineiden lisäksi, paljon natriumia.

Tämä on ollut tutkijoille yllätys, koska natriumia on aiemmin havaittu ainoastaan komeettojen ionipyrstöissä. Isoimmat hiukkaset ovat hyvin hauraita ja särkyvät keräyksen yhteydessä helposti. Tästä havainnosta voidaan arvioida hiukkasten lujuusominaisuuksia.

Näiden "pörröisten" hiukkasten uskotaan olevan peräisin komeetan pinnalta, jonne ne kasaantuivat edellisellä kerralla, kun se ohitti Auringon vuonna 2009. Tällöin komeetan kaasupurkaukset eivät enää riittäneet puhaltamaan hiukkasia pois sen pinnalta. Tämä nyt komeetan pinnalla ollut viime ohituksen aine pyyhkiytyy nyt ensimmäisenä ylös komeetan pinnalta ensin sitä ympäröivään kaasu- ja pölykehään, komaan, ja sitten muodostamaan komeetalle sen pyrstön.

"Komeetan 67P pinnalla on paksu pölykerros, jota se vähitellen varistaa pois Aurinkoa lähestyttäessä", selittää Silen.

"Tulevat kuukaudet ovat siis hyvin mielenkiintoisia, kun näemme, mitä komeetan paksulle pölylle tapahtuu. Oletus on, että Auringosta tuleva energia kuitenkin jossakin vaiheessa puhaltaa pölyhiukkaset komeetan pinnalta, jolloin syntyy komeetalle tyypillinen pyrstö. Tällöin myös komeetan pinta paljastuu. Vähitellen aktiivisuuden laantuessa komeetan pölyä alkaa jälleen uudelleen muodostua. Näin COSIMAN tekemät havainnot auttavat ymmärtämään komeetan pölyn elinkaarta. Tulevat kuukaudet ovat siis jännittäviä, kun voimme reaaliajassa nähdä komeetan pyrstön muodostumisen".

Kuvan kaksi kiinnostavinta hiukkasta saatiin nalkkiin COSIMAn sisälle 25. – 31. lokakuuta 2014, kun luotaimen etäisyys komeetasta oli 10 – 20 km. Kumpikin hitunen on kuvattu kahdessa erilaisessa valaistuksessa: valo tulee ylimmäisissä kuvissa oikeasta, alimmissa vasemmalta. Kirkkautta on säädetty siten, että kuvista voisi päätellä helpommin hiukkasten koot. Eloi vasemmalla on noin 0,1 mm ja Arvid noin 0,06 mm. 

Suomesta COSIMAn tutkimuksissa on mukana myös Tuorlan Observatorio ja Turun Yliopisto. Nyt julkaistun artikkelin kirjoittajiin kuuluva Turun Yliopiston tutkija Harry Lehto kirjoittaa komeettapölystä myös Ursan sivuilla olevassa blogissaan.

Kuva: COSIMA ennen asentamistaan Rosetta-luotaimeen. Se havaitsee komeetasta irtoavia pölyhiukkasia, joiden nopeus on jopa noin 360 km/h.

Mitä Philae näkee komeetan pinnalla?

To, 11/13/2014 - 13:56 By Jarmo Korteniemi
Kuva: ESA/Rosetta/Philae/CIVA

Yllä on ensimmäinen julkistettu Philae-laskeutujan kuva komeetan pinnalta. Siitä voi jo esittää muutamia valistuneita arvailuja.

Mitä Philae sitten näkee? Vastaus: "Kalliota", "lohkareita", "kiviä", "hiekkaa" ja "pölyä". Sanat ovat lainausmerkeissä, koska ne ovat vain suuntaa-antavia. Meillä kun ei ole komeetan pinnasta vielä selkeää käsitystä. Toisaalta meille tutut termit sisältävät paljon piilomerkityksiä ja mielikuvia. Todellisuudessa vaikkapa komeetan "kallio" voisi hyvin olla yhtä kiinteää kuin meikäläinen hiekkakakku. Emme tiedä.

Kuvassa näkyy lähinnä "kalliota". Keskellä se on kiiltävää, vasemmassa reunassa rosoista. Kyse voi olla materiaalierosta: harmaa pinta on kenties hiiliyhdistepölyä ja kiiltävä taas hieman puhtaampaa jäätä.

"Kallio" ja "kivet" eivät näytä yhtä tiiviitä kuin meikäläinen. Niissä näkyy paljon halkeamia ja pinta on paikoin paljon rypyliäisempää kuin meillä. Raot johtuvat lämpötilaeroista, sekä siitä, että tavara ei ole alunperinkään pakkautunut yhtä tiiviiksi kuin maapallolla. Myös miljardien vuosien aikana tapahtuneet törmäykset ovat rikkoneet pintaa lähes loputtomiin.

Näkyvän alueen leveys lienee metrin tai parin luokkaa. Laskeutuja on kyljellään ja tämä on ainoa suunta johon se näkee kunnolla. Laskeutuessaan Philae pomppasi ainakin kahdesti, sillä sen kiinnitysmekanismi petti. 360 asteen panoraama löytyy viereistä kuvaa klikkaamalla.

Tähdet ja Avaruus -lehti tietää kertoa, että nykyinen sijainti on kilometrin päässä suunnitellusta.

Lähikuvan yksityiskohtia

Muutamassa "kivessä" näkyy muutamia sisäkkäisten kartioiden muotoisia piirteitä. Ne voisivat hyvällä tuurilla olla pirstekartioita. Sellaisia syntyy voimakkaissa törmäyksissä, ja tämä olisi ensimmäinen kerta kun sellainen löydetään muualta kuin maapallolta.

"Kallion" vaaleassa osassa erottuu kaksi muuta mielenkiintoista piirrettä. Ne on merkitty alimmaiseen kuvaan nuolilla, mutta erottuvat parhaiten alkuperäisessä julkaisussa.

Aivan kuvan keskellä erottuu vasemmalta oikealle hieman alaviistoon ulottuva kerroksellinelta vaikuttava alue. Kyse voisi olla vaikkapa liuskeisesti haljenneesta kivestä, sillä kerrostumista ei pitäisi komeetalla tapahtua kovin helposti.

Ympäri vaaleaa aluetta näkyy lisäksi hyvin outoja, epämääräisiä kohtia. Pehmeitä, "sumuisia" tai "sileitä" alueita. Äkkiä vilkaistuna niiden voisi olettaa olevan nestettä tai jonkinlaista limaa. Ainakaan nestemäistä vettä ei paineettomassa ympäristössä voisi esiintyä... Kyse lienee jostain arkisemmasta asiasta: Joko Auringon lähiohituksen aikana kallion jähmettymisestä hyvin tasaiseksi lasimaiseksi massaksi, tai - kaikkein todennäköisimmin - ainoastaan PR-kuvan JPEG-pakkauksen aiheuttamista virheistä.

Kannattaa muistaa, että nämä olivat hyvin alustavia pohdintoja pakattujen PR-kuvien perusteella. Vaihtoehtoina kaikkiin ehdotuksiin on vain valon ja varjon leikki satunnaisen muotoisilla pinnoilla. Tutkijoiden käytössä oleva aineisto on parempaa ja laajempaa.

Juttua päivitetty klo 17.55: Lisätty panoraamakuva.

Juttua päivitetty klo 17.35: Lisätty kuvia ja analyysiä, sekä tieto laitteen kääntymisestä.

Otsikkokuva: ESA/Rosetta/Philae/CIVA

Kysymyksiä ja vastauksia ISONista

La, 11/30/2013 - 17:06 By Jari Mäkinen
ISON lauantaina 30.11. iltapäivällä

Komeettana vielä viime viikolla tunnettu ISON on tällä hetkellä nähtävästi enemmänkin kasa soraa ja pölyä, jonka ympärillä on avaruuteen vähitellen leviävää kaasua. Auringon säteilyllään ja painovoimallaan palasiksi möyhentämä ISON etääntyy vauhdikkaasti Auringosta ja sen rippeet seuraavat tarkalleen alkuperin laskettua rataa, paitsi että yhden komeettaytimen sijaan radalla kiitää ylöspäin Auringosta katsottuna diffuusi täplä, jolta voi vielä erottaa kaksi pyrstöä.

Onko ISON vielä komeetta?

Kysymykseen voi vastata toisella kysymyksellä: mikä on komeetan ja asteroidin ero?

Jos asteroidi on enemmän kiinteä kivimäinen kappale ja komeetassa on mukana myös jäätä ja pölyä, mistä sille muodostuu pyrstö, niin siinä tapauksessa ISON oli jotain siltä väliltä ja nyt enemmänkin asteroidi.

Nähtävästi siinä ei ole jäljellä enää paljoakaan pyrstönmuodostusainetta, joten nyt näkyvä kaksoispyrstömäinen usva hiipuu vähitellen ja komeetta himmenee näkymättömiin (ainakin harrastajalaitteilta). Komeetta on siis muuttumassa tai jo muuttunut asteroidiksi – tai kasaksi kiviä, jotka vähitellen leviävät laajemmalle alueelle samaan tapaan kuin kourallinen santaa ilmaan heitettäessä muuttuu pian santasateeksi.

ISONia kuvataan ja mitataan parhaillaan sekä lähiaikoina hyvin innokkaasti, koska se on erinomaisen kiinnostava tapaus. Jo nyt ISON-havainnot muodostavat erään parhaimmista ja aukottomimmista komeetasta tehdyistä havaintotietokannoista. Emme ole koskaan päässeet seuraamaan vastaavaa näin hyvin ja läheltä.

Tietojen – tuhansien ja tuhansien kuvien sekä mittausten – analysointi vie vuosia. Toistaiseksi kaikki on käynyt hyvin nopeasti: komeetta tuli, hajosi silmiemme edessä ja etääntyy nyt aivan erilaisena kuin alaspäin Aurinkokunnassa syöksyessään. Emme ole ennättäneet muuta kuin keräämään tietoja ja tukitsemaan niitä pikaisesti liki reaaliajassa.

Tällä haavaa ex-komeetta ISON on vielä liian lähellä Aurinkoa, jotta sitä voitaisiin havaita suurilla kaukoputkilla, joten emme vielä tiedä millainen sen ydin on. Vasta joulukuun puolivälissä saadaan tarkempia kuvia komeetasta tai sen rippeistä.

Näkyykö ISON vielä paljain silmin?

Tuoreimpien SOHO-aurinkoteleskoopin LASCO-instrumentin havaintojen mukaan ISONin kirkkaus on noin 5 magnitudia, mikä tarkoittaa sitä, että ainakaan tällaisenaan se ei olisi näkyvissä paljain silmin.

ISONista ei siis voi odottaa enää upeaa näkyä.

Kaukoputkella ja kiikareilla sen saanee kyllä näkyviin, mutta ilman valokuvaamista näky ei liene kovinkaan hääppöinen. Tosin ISON on ollut tähän saakka yllätyksiä täynnä, joten kenties sillä on varastossaan vielä yksi yllätys ja himmenemisen sijaan se alkaisikin kirkastua ... mutta tuskin.

Oikealla on LASCOn kuvista tehty animaatio, mikä näyttää hyvin komeetan vääjäämättömän himmenemisen.

Jos ISON on nyt kasa kiviä, voisiko siitä olla vaaraa maapallolle?

Ei. ISONin jäänteet jatkavat eteenpäin komeetan radalla, sillä vaikka yhden kappaleen sijaan kyseessä olisi koko joukko pienempiä kappaleita, pysyvät ne samalla radalla Auringon ympärillä.

Näistä ei koidu Maalle mitään haittaa, vaan ne kiitävät poispäin Aurinkokunnan ulko-osia kohden. Ensi vuoden alussa maapallo kulkee ISONin radan läpi ja osa sen jälkeen jättämästä kaasusta ja pölystä varmasti törmää Maahan, mutta ne saavat aikaan vain muutamia ylimääräisiä tähdenlentoja taivaalle.

Maa kulkee aina silloin tällöin komeettojen ratojen läpi ja silloin näemme taivaalla tähdenlentoparven, kun tavallista enemmän pieniä hitusia törmää ilmakehään ja palaa siinä. Tapahtumat ovat niin huomaamattomia, että vain tähtiharrastajat ovat niistä illoissaan.

Kannattaako ISOA enää seurata?

Ehdottomasti! Vaikka siitä ei tule upeaa komeettaa taivaalle ja se vaikuttaa pannukakulta, on tapaus erittäin kiinnostava. Tiedetuubi jatkaa siksi ISONin seuraamista, mutta koska uutisia tulee tämän jälkeen hieman harvemmin, emme päivitä tilannetta enää niin usein kuin lähipäivinä.

ISON stereona

Viime aikoina hienoimmat kuvat (kuten otsikkokuvamme) ovat tulleet ESAn ja NASAn yhteisestä SOHO-aurinkotutkimussatelliitista, mutta yllä olevat kuvasarjat on otettu NASAn STEREO-luotaimilla ja niiden Cor-2 -koronagrafeilla. Vasemmalla on ISONin ohilento STEREO-A -satelliitin ja oikealla STEREO-B satelliitin näkökulmasta. Kuvat: NRL/NASA

Huom: Animaatiot ovat suuria ja niiden lataantuminen saattaa kestää parikin minuuttia!

Kuun hämärät säteet

To, 09/05/2013 - 11:55 By Markus Hotakainen

Viimeisestä miehitetystä kuulennosta on kulunut yli 40 vuotta, mutta monet Apollo-astronauttien näkemistä ilmiöistä ovat yhä vailla selitystä. Yksi niistä on Kuun hämäränsäteet.

Ilmiön “ennusti” jo vuonna 1956 tieteiskirjailija Hal Clement. Hänen novellissaan Dust Rag astronautit selvittävät outoa kajastusta, joka himmentää tähdet lähellä Kuun taivaanrantaa. Se osoittautui todelliseksi jo 1960-luvun alkuvuosina, kun Surveyor-luotaimet lähettivät Kuun pinnalta valokuvia, joissa horisontti hehkui himmeästi.

Apollo 8, 10, 15 ja 17 -lennoilla Kuuta kiertävät astronautit seurasivat omin silmin, kuinka auringonnousua Kuun horisontin takaa edelsi – ja auringonlaskua seurasi – valoisa kajo. Siinä erottui hetken ajan myös selviä säteitä, samanlaisia kuin toisinaan maanpäällisen auringonnousun tai -laskun yhteydessä (alla Gene Cernanin ja Harrison Schmittin Apollo 17 -lennolla tekemiä piirroksia).

Auringon painuessa maisen horisontimme taakse voi hämärtyvälle taivaalle ilmestyä tummia ja vaaleita viiruja, jotka näyttävät lähtevän horisontin alapuolella olevasta päivätähdestämme. Tummat viirut aiheutuvat itse asiassa taivaanrannan takana olevista pilvistä, joiden varjot heittyvät iltaruskon värjäämälle taivaalle.

Toisinaan varjot voivat venähtää niin pitkiksi, että ne kurkottuvat yli koko taivaan vastakkaiseen horisonttiin saakka. Vastapäätä auringonlaskun tai -nousun suuntaa näkyviä säteitä sanotaan vastahämäränsäteiksi.

Ilmiön selitys on siis yksinkertainen, mutta Kuun tapauksessa ongelmana on se, että siellä ei ole pilviä eikä edes kaasukehää. Tai kyllä Kuullakin tarkkaan ottaen on kaasukehä, mutta se on äärimmäisen harva: sen tiheys on noin 1/10000000000000 Maan ilmakehän tiheydestä.

Argonin, heliumin, natriumin ja kaliumin muodostama kaasukehä on kuitenkin aivan liian olematon selittääkseen Apollo-lennoilla havaitut säteet. Eikä siellä taatusti ole pilviä, jotka voisivat heittää varjoja. Silti ilmiö on pystytty havaitsemaan myös myöhempien luotainten, esimerkiksi Clementinen, kuvissa (alla).

Kymmeniä vuosia tutkijoita askarruttaneeseen arvoitukseen yritetään saada vastaus NASAn LADEE-luotaimella (Lunar Atmosphere and Dust Environment Explorer), joka on määrä laukaista matkaan huomenna (Suomen aikaa ylihuomenna).

Luotain tutkii nimensä mukaisesti Kuun äärimmäisen harvaa kaasukehää ja pinnan läheisyydessä esiintyvää pölyä. Kuun pintaa peittää kauttaaltaan hieno pöly, joka on syntynyt lukemattomien kosmisten iskujen seurauksena.

Avaruudesta tulleet erikokoiset kivenkappaleet, kallionlohkareet ja asteroidit ovat murskanneet Kuun pintakerroksen rikkonaiseksi regoliitiksi, joka on pintaosiltaan puuterimaisen hienoa pölyä.

Kun auringonvalo lankeaa Kuun pinnalle, ultravioletti- ja röntgensäteily aiheuttaa ionisaatiota, joka saa pölyssä aikaan sähkövarauksen. Vähäisessä vetovoimassa sähköistyneet ja toisiaan hylkivät pölyhiukkaset saattavat kohota pinnalta jopa kilometrien korkeuteen ja aiheuttaa astronauttien näkemän ilmiön.

LADEE-luotaimen mukana on mittalaite, joka kerää pölyhiukkasia Kuun lähiavaruudesta ja selvittää niiden ominaisuuksia. Tutkijat toivovat tulosten antavan ratkaisun tähän vanhaan, mutta visaiseen arvoitukseen.