Auringossa eilen tapahtuneen massapurkauksen varsin suoraan kohti meitä sysäämä varattujen hiukkasten pilvi saapuu ennusteen mukaan Maan tienoille huomenna keskiviikkona.

Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan sen arvioidaan saapuvan keskiviikkona noin klo 18 Suomen aikaa. Se taivaltaa planeettainvälisen avaruuden halki siis keskimääräistä nopeammin.

Massapurkaus saa varmasti aikaan revontulia ainakin pohjoisessa, missä todennäköisyys jopa avaruusmyrskylle on NOAA:n avaruussäätä ennustavan toimiston mukaan 60%. Lappiin on siis luvassa on joka tapauksessa ainakin keskiaktiivisia revontulia. 

Hyvin mahdollisesti myös eteläisessä Suomessa (ja vastaavilla leveysasteilla Venäjällä, Skandinaviassa ja kenties Baltiassakin) nähdään revontulia; aktiivisuudesta ei voi vielä sanoa mitään tarkkaa.

Revontulten näkyminen ja aktiivisuus riippuvat paitsi siitä, onko taivas pilvessä vai ei, niin myös siitä, osuuko massapurkaus Maahan silloin kun Suomessa on yö vai päivä. Näillä näkymin aktiivisuus siis alkaa huomenna pimeän juuri saavuttua Suomessa, joten siltä osin ennuste on hyvä.

Valitettavasti torstain vastaisena yönä on sääennusteen mukaan enimmäkseen pilvistä, mutta jos pilvipeite repeilee, kannattaa tarkkailla taivasta revontulten varalta.

"Kannattaa pitää mielessä, että massapurkauksen saapumisajankohtaa ei voi tunnin tarkkuudella ennustaa", Ilmatieteen laitoksen avaruustutkija Tiera Laitinen arvioi tiedotteessa. 

"Jos purkaus saapuu keskiviikkoiltana, kuten tämänhetkinen arvio on, ajoitus on ihanteellinen pitkäkestoiselle revontulinäytökselle Suomessa."

Massapurkauksen mentyä ohi Maa jäänee muutamaksi päiväksi nopeampaan aurinkotuulen virtaukseen, joka on peräisin Auringon pohjoisella puoliskolla olevasta laajasta koronan aukosta. Myös massapurkauksen vaikutus voi tuntua vielä uudenvuoden aattoiltana, joten silloin saattaa rakettien lisäksi taivaalla olla myös revontulia. 

Roihupurkauksen röyhäyttänyt kookas auringonpilkkuryhmä AR2473 on edelleen epästabiili ja sen ennustetaan purkautuvan vielä uudelleen lähipäivinä. NOAA:n päivitetyn ennusteen mukaan keskivoimakkaiden M-luokan purkausten todennäköisyys on 50% ja voimakkaimpien X-luokan purkausten 10%.

Se saattaa siis tuottaa vielä lisää väriloistoa taivaalle vuodenvaiheeksi.

Otsikkokuvassa on Aurinko tänään SDO-satelliitin kuvaamana ultraviolettisäteilyn aallonpituudella.

Päivitys tiistaina klo 15:20
Revontulia saattaa näkyä jo huomenna keskiviikkola illalla: lue uusi juttumme aiheesta.

----

Auringossa tapahtui tänään iltapäivällä Suomen aikaa suurehko purkaus, kun kookas auringonpilkkuryhmä AR2473 heräsi henkiin usean päivän hiljaiselon jälkeen. Se synnytti hitaan, mutta voimakkaan M1,9 -luokkaan kuuluvan roihun, joka on otsikkokuvana NASAn SDO-aurinkotutkimussatelliitin havaitsemana.

Purkaus sysäsi jotakuinkin maapallon suuntaan sähköisesti varatusta kaasusta koostuvan pilven, joka saavuttaa Maan jotakuinkin uudenvuodenaattona. Se saattaa siis saada aikaan suurehkon revontulimyrskyn, joka olisikin miellyttävä lisä ilotulitusraketeille – olettaen, että taivas on näkyvissä.

Tarkempia arvioita avaruusmyrskyn voimakkuudesta ja sen näkymisestä eri puolilla planeettaa saadaan lähipäivinä.

Siinä missä kaasulta kestää pari päivää taivaltaa avaruuden halki, oli purkauksesta lähtenyt valo ja ultraviolettisäteily lähes saman tien näkyvissä. Satelliitit havaitsivat sen iskeytymisen ilmakehän yläosiin ja sen, kuinka se ionisoi siellä olevia atomeita sekä molekyylejä. Tämä sai aikaan radioliikenteen häiriintymistä maapallon päiväpuolella. Erityisesti radioliikenne, joka käytti alle 20 MHz:n taajuuksia (radioamatöörit, laivat ja lentoliikenne) Etelä-Amerikassa, Afrikassa ja Atlantin eteläosissa kärsivät yhteyksien pätkimisestä.

AR2374 on havaintojen mukaan edelleen epästabiili ja se tuottaa todennäköisesti lisää purkauksia lähiaikoina. Yhdysvaltain avaruussäätä arvioivan, NOAA:n ennustuskeskuksen mukaan keskivoimakkaiden M-luokan purkausten todennäköisyys on 55% ja voimakkaimpien X-luokan purkausten 10%.

Kuten alla oleva SOHO-satelliitin ottama kuva näyttää, on Aurinko tällä haavaa muutoin varsin rauhallinen:

Palaamme varmasti asiaan viikon kuluessa.

Avaruusaikaa on kestänyt noin 50 vuotta, ja Auringon toiminta on ollut poikkeuksellisen aktiivista lähes koko tämän ajan. Viime vuosina Auringon aktiivisuus on kuitenkin ollut hyvin erilaista kuin aiemmin koko avaruusaikana.

"Auringon toiminta on merkittävästi hiljentynyt, sen aiempi suuri aktiivisuus on loppunut, ja on palattu noin sata vuotta sitten ilmenneelle aktiivisuuden tasolle", kertoo professori Kalevi Mursula Aurinkoa tutkivasta huippuyksiköstä ReSoLVEsta. 

ReSoLVE (Research on SOlar Long-term Variability and Effects) on viiden tutkimusryhmän kokonaisuus, jota johtaa Mursula Oulun yliopistosta. Mukana ovat myös Aalto-yliopiston tietotekniikan laitos ja Ilmatieteen laitos. Huippuyksikköasema on myönnetty vuosille 2014–2019.

Koska vuosisata sitten ei ollut vielä mahdollisuutta tutkia Aurinkoa monipuolisesti, sen tämänhetkisessä toiminnassa on ominaisuuksia, joita ei vielä ymmärretä. Sen vuoksi erilaisten ilmiöiden ennustaminen on kovin vaikeaa.

"Auringon aktiivisuusilmiöt aiheutuvat lämmön siirtymisestä. Auringon ulko-osissa esiintyy dynamomekanismi: se on kuin kiehuva kattila liikkuvine ja lämpöä siirtävine kuplineen, ja tämä tekee koko alueen turbulenttiseksi", toteaa dosentti Maarit Käpylä Aalto-yliopiston tietotekniikan laitokselta. Käpylä on laskennallista astrofysiikkaa ja data-analyysiä tekevän DYNAMO-tiimin vetäjä.

"Dynamon tutkiminen on avainasemassa, jotta etenkin Auringon pitkän aikavälin käyttäytymistä ja sen muutoksia voidaan ymmärtää. Tähän tutkimukseen ainoa sopiva työkalu on tietokonemallinnus, joka on samalla ryhmämme päätoimenkuva."

Auringon pitkäaikaisen toiminnan tuntemus auttaa ymmärtämään esimerkiksi auringonpurkausten syntyä ja kehittymistä. Avaruussäätä eli Auringon lyhytaikaista aktiivisuutta seurataan jatkuvasti, ja sen avulla voidaankin jollain tarkkuudella ennustaa purkausten etenemistä.

"Auringonpurkausten vaikutusta avaruudessa voidaan verrata tulivuorenpurkauksen vaikutuksiin lentoliikenteessä. Avaruuslennot ja avaruuskävelyt kannattaa toteuttaa silloin, kun auringonpurkausten todennäköisyys on pieni", Mursula sanoo. 

Auringon tuottama hiukkassäteily eli aurinkotuuli vaikuttaa Maan magneettikenttään, jossa on jatkuvaa häiriöisyyttä. Suurimmat häiriöt Maan lähiavaruudessa aiheutuvat paitsi koronan massapurkauksista, joissa aurinkotuulen tiheys kasvaa ja magneettikentän rakenne muuttuu, myös roihu- eli flarepurkausten tuottamista energeettisimmistä aurinkohiukkasista. 

Niiden vaikutuksia on kuitenkin vielä vaikea ennustaa, kuten Ruotsin lentoliikenteen pysäyttänyt purkaus osoitti.

Auringolla on 10–11-vuotinen sykli, johon liittyy auringonpilkkujen jaksottainen lisääntyminen ja katoaminen. Syklin hiipuvalla kaudella, kun pilkut alkavat vähentyä, aurinkotuulessa esiintyy nopeita virtauksia, jotka kiihdyttävät tehokkaasti hiukkasia Maan magneettikentässä. 

Nämä hiukkaset pommittavat yläilmakehää, millä on havaittu olevan vaikutusta pohjoisten alueiden tärkeimpään ilmastorakenteeseen, Pohjois-Atlantin oskillaatioon. 

Hiukkaspommitus suosii oskillaation positiivista vaihetta, jolloin paine-erot ovat suuria ja pohjoiselle pallonpuoliskolle tulee kosteita ja lämpimiä talvia. 

Negatiivisessa vaiheessa talvet ovat kuivempia ja kylmempiä. Hiukkasten vaikutus on suurinta revontulialueella: taustalla on Maan magneettikentän rakenne.

"Suoria satelliittihavaintoja Auringon säteilymäärästä on vain vajaan 40 vuoden ajalta. Jos Aurinkoa tutkitaan maanpinnalta käsin, ilmakehä absorboi säteilyä ja tekee tutkimuksesta epätarkkaa", Mursula kertoo.

"Auringonpilkkuja on tarkkailtu jo 400 vuoden ajan, mutta pilkkujen ja säteilymäärän suhteen pitkäaikaista kehitystä ei tunneta hyvin. Tästä syystä säteilymäärän arviossa on suurta epävarmuutta. Lisäksi auringonpilkkujen runsaudesta 200–400 vuotta sitten on suurta erimielisyyttä."

Uutinen perustuu Aalto-yliopiston tiedotteeseen.

Kuva: NASA

Avaruussää on ollut tämän viikon ajan lievästi aktiivisella puolella ja revontulia on havaittu Keski-Suomea myöten. Tämä johtuu siitä, että Auringossa on harvinaislaatuisen suuri korona-aukko, mistä avaruustuuli pääsee puhaltamaan suoraan avaruuteen ja maapallo on ollut juuri sen suunnassa. 

Koska Auringossa ei ole kuitenkaan ollut erityisen suurta aktiivisuutta, ei varsinaista avaruusmyrskyä ole kuitenkaan syntynyt.

Tähän saattaa olla kuitenkin tulossa nyt muutos, koska Auringon pyöriessä akselinsa ympäri on esiin kääntynyt uusi, kohtalaisen suuri auringonpilkkuryhmä AR2434. Se on kasvamassa koko ajan ja siitä on jo nyt purskahdellut pieniä C-luokan purkauksia. Mitä todennäköisemmin suurempia ja voimakkaampia on vielä tulossa, sillä ryhmän magneettiset ominaisuudet ovat sellaisia, että se lupailee M-luokan roihupurkauksia.

Jos sää pysyy kohtalaisen selkeänä, kannattaa siis taivasta tähyillä – etenkin pohjoisen suuntaan – tulevina öinä. Paras aika revontulille on yleensä ennen puoltayötä, mutta toisinaan aktiivisuus on päällä jo heti pimeän laskeuduttu ja joskus se jatkuu lähes läpi yön, mutta silloin kyseessä on varsin voimakas myrsky, jollaista ei ole nyt luvassa.

Revontuliennusteen voi katsoa kätevästi täältä: Auroras Now!

Kuten eilisessä jutussamme Auringossa nyt olevasta suuresta pilkkuryhmästä oletettiin, on tämä nimeltään AR2403 oleva ryhmä jatkanut kasvamistaan ja muuttunut edelleen aktiivisemmaksi. Kuvana tänään onkin aivan tuore otos: siinä on tänään maanantaina aamulla tapahtunut luokkaan M5.6 kuulunut flare.

Kuvassa on lisäksi piirrettynä Auringon magneettiset voimaviivat sellaisina kuin simulaatio ne piirtää. Kuten näkyy, ei Auringolla ole samanlaista, kaunista ja tasaista magneettikenttää kuten esimerkiksi maapallolla, vaan se on varsinainen sykkerö magneettisia voimaviivoja ja niiden solmukohtina ovat auringonpikkuryhmät, eli Auringon pinnalla olevat aktiivisuusalueet. 

Kun niistä roihahtaa kaasua ylös, tuo sähköisesti varautunut kuuma kaasu, eli plasma, liikkuu magneettisten voimaviivojen mukaisesti normaalisti ylös ja sitten takaisin alas. Mutta kun purkaus on voimakas ja pilkkuryhmä hyvin aktiivinen, ryöpsähtää kaasu ulos magneettikentän ohjaamalta tieltään ja toisinaan voimaviivat napsahtavat irti ja avoimiksi ylös ja ulos avaruuteen.

SIlloin kun tällainen Auringosta pakeneva purkaus osuu kohti maapalloa, niin se saa aikaan geomagneettisen häiriön. Se siis saa Maan magneettikentän muuttumaan ja mukautumaan tähän ulkoiseen plasmahyökkäykseen, jolloin osa tästä kaasusta pääsee syöksymään alas kohti maapalloa napa-alueiden luona. Siksi suurin osa häiriöistä ja samalla revontulet näkyvät juuri pohjoisessa ja etelässä – tosin kuten juuri viime viikolla kerroimme, vaikuttaa avaruussää myös päiväntasaaja-alueella.

Nyt tapahtuneesta purkauksesta odotetaan geomagneettista myrskyä huomisillaksi. Kannattaa siis jatkaa taivaan tuijottelua tästäkin syystä lähipäivien iltoina. Ja lisää röyhähdyksiä Auringosta on varmasti vielä tulossa, sillä AR2403 jatkaa aktiivista toimintaansa ja sitä on seuraamassa pari muuta pikkuryhmää, jotka ovat kääntymässä kohti Maata Auringon pyöriessä.

Kuva: NASA / SDO

Aurinko on ollut viime aikoina jälleen varsin hiljainen, mutta nyt sen kohti Maata näkyvälle puolelle on tullut jälleen yksi kohtalaisen suuri auringonpilkkuryhmä. Aurinkotutkijoiden jargonilla ryhmän nimi on AR2403 ja se on tuottanut jo useita purkauksia, viimeisen eilen. Purkauksista neljä luokiteltiin keskivoimakkaaseen M-luokkaan.

AR2403 on paitsi tullut näkyviin Auringon pyöriessä, niin se on myös kasvanut koko ajan. Sen pinta-ala on nelinkertaistunut sitten perjantain ja sen halkaisija on nyt noin 130 000 km. Se on siis noin kymmenen kertaa Maan halkaisijan kokoinen.

Sen magneettiset ominaisuudet ovat sellaiset, että ryhmä todennäköisesti tulee röyhäyttelemään avaruuteen vielä lisää protuberansseja, kenties jopa voimakkaimpia X-luokan purkauksia. Jo nyt sen tuottamat purkaukset saavat aikaan sen, että tänään sunnuntaina illalla on kohonnut todennäköisyys revontulille.

Amerikkalainen avaruussäätä tarkkaileva NOAA ennustaa 70% todennäköisyydellä pientä avaruusmyrskyä korkeille leveysasteille, siis Lapin tietämille, mutta hyvällä onnella aktiivisuus on ennustettua voimakkaampaa ja leviää myös etelämmäksi. Paras aika katsoa näkyykö taivalla mitään on keskiyön aikaan – olettaen tietysti, että on selkeää.

Suomessa parhaiten ja ajantasaisimmin tietoa avaruussäästä ja revontulien näkymisen todennäköisyydestä saa Ilmatieteen laitoksen Auroras Now -palvelusta ja avaruussääennusteesta (joka tätä kirjoitettaessa on vähän vanhentunut).

Otsikkokuva: ESA / SOHO
Kuva oikealla: NASA / SDO

Maan magneettikenttä suojaa meitä Auringosta tulevilta hiukkaspurkauksilta – mutta ei niin hyvin kuin tähän asti on kuviteltu.

Sähköisesti varattuja hiukkasia tiedetään vanhastaan pääsevän Maan ilmakehään napaseutujen lähettyvillä: siksi meillä näkyy revontulia. Kauniit valoverhot eivät kuitenkaan ole ainut seuraus näistä avaruussään vaihteluista.

Voimakkaat avaruusmyrskyt ovat aiheuttaneet esimerkiksi laajoja sähkökatkoksia pohjoisilla leveysasteilla. Uuden tutkimuksen mukaan niitä voi tapahtua myös päiväntasaajaseuduilla, joiden on aiemmin arveltu olevan turvassa avaruussään vaikutuksilta. Eikä niihin vaadita edes myrskyjä.

"Aikaisemmat havainnot osoittavat, että avaruussään vaikutukset eivät edellytä voimakkaita geomagneettisia myrskyjä. Niitä voi esiintyä myös silloin, kun avaruussää on muuten luokiteltavissa ’rauhalliseksi’", Brett Carter arvioi.

Tutkimuksessa tarkasteltiin 14 vuoden aikana sekä avaruudesta että maanpinnalta kerättyä tietoa. Maan magneettikentän ilmiöt vahvistavat "ekvatoriaalista sähkövirtausta" (equatorial electrojet), joka esiintyy luonnostaan ionosfäärissä noin 100 kilometrin korkeudessa Maan päiväpuolella.

Virtaus ei kulje tarkalleen päiväntasaajalla vaan magneettikentän ekvaattorin kohdalla. Siksi se ylittää vuorokauden mittaan niin Afrikan, Etelä-Amerikan, Kaakkois-Aasian kuin Intian eteläosatkin.

Tutkimuksessa tarkasteltiin aurinkotuulessa esiintyviä "puuskia", jotka syntyvät Auringon pinnalla tapahtuvien suurten purkausten seurauksena, sekä niiden vaikutuksia Maan magneettikenttään ja ionosfääriin. 

Näyttää siltä, että vähäisemmätkin purkaukset saavat Maan lähiavaruudessa aikaan mutkikkaita ilmiöitä, jotka puolestaan synnyttävät virtapiikkejä maanpinnalla. Ongelmana on se, että pienten purkausten vaikutuksia on hankala ennakoida.

"Maan magneettikenttä suojaa meitä aurinkotuulelta ja kun siihen kohdistuu kova puuska, magneettikentän muutokset näkyvät maanpinnallakin", Carter toteaa. 

"Paikallisesti muutokset voivat olla suuria, kun ekvaattorin sähkövirtauksessa tapahtuu nopeita vaihteluita. Ne puolestaan voimistavat maanpinnalla syntyviä sähkövirtoja päiväntasaajan lähettyvillä."

Toisin kuin äärimmäisen voimakkaat avaruusmyrskyt, pienemmät sääilmiöt eivät voi aiheuttaa laajaa tuhoa, mutta ne voivat silti vahingoittaa suojaamattomia sähköverkkoja. 

Ne saattavat vaikuttaa myös sähkön hintatasoon, sillä maanpinnalla esiintyvät virtapiikit sekoittavat helposti järjestelmät, jotka seuraavat sähkön kysynnän ja tarjonnan vaihteluita.

Tutkijoiden mukaan päiväntasaajaseutujen odottamaton alttius avaruussäälle edellyttää uudenlaista arviointia sen vaikutuksista alueellisiin olosuhteisiin.

Tutkimuksesta kerrottiin American Geophysical Unionin uutissivuilla ja se on julkaistu Geophysical Research Letters -tiedelehdessä (maksullinen).

Kuva: Brett A. Carter

Avaruussäällä tarkoitetaan maapallon sähkö- ja magneettikentissä tapahtuvia äkillisiä muutoksia. Vaikka helposti voisi kuvitella, että muutokset eivät juuri elämänmenoa heiluta, on asia toisin: kenttien vaihtelut saavat aikaan erilaisia ilmiöitä täällä Maan pinnallakin, ennen kaikkea laajalle alueelle levittäytyvissä metallisissa rakenteissa ja sähköverkoissa.

Yleisin avaruusmyrskyn seuraus on se, että korkeajänniteverkkoihin tulee ”ylimääräisiä”, haitallisia virtoja. Ne puolestaan voivat aiheuttaa – kuten on tapahtunutkin useita kertoja – laajoja sähköhäiriöitä. Siksi onkin tärkeää, että avaruussään vaikutuksia yritetään ennakoida yhä paremmin.

Ilmatieteen laitoksella on tutkittu avaruussäätä jo pitkään, ja eräässä tuoreessa tutkimuksessa on selvitetty erityisesti maanpinnalla mitatun magneettikentän hyödyntämistä avaruussään aiheuttamien ongelmien ennakoinnissa. 

Maan magneettikentän nopeiden muutosten lähiaikaennusteet perustuvat reaaliaikaisiin aurinkotuulihavaintoihin, joiden avulla voidaan esimerkiksi ennakoida revontulien esiintymistä seuraavan tunnin aikana.

Avaruussään sähköverkkojen virtoihin aiheuttamat muutokset voidaan laskea hyödyntämällä maan pinnalla mitattua magneettikenttää. Ennustetun kentän tarkkuus tietylle ajanhetkelle ei kuitenkaan ole niin hyvä, että se olisi sellaisenaan käyttökelpoinen. 

Tutkimuksessa selvisi, että ennustettu magneettikentän suurin muutosnopeus seuraavan puolen tunnin ajalle on käytännöllinen suure.

Jo ennestään on tiedetty, että avaruussään vaikutus sähköverkon yksittäisen muuntajan virtaan saadaan määritettyä hyvin tarkasti, jos lähettyviltä on saatavissa magneettikenttähavaintoja. Nyt tämän tuloksen osoitettiin pätevän yleisemmin: yhdenkin magneettisen havaintopisteen avulla voidaan arvioida ympäröivän laajan sähköverkon induktiovirtoja, kun tarkastelun kohteena on puolen tunnin huippuarvo.

Pitkäaikaisiin magneettikentän mittauksiin perustuvien tilastojen avulla voidaan lisäksi luonnehtia, onko odotettavissa poikkeuksellisen suuri tapahtuma.

Avaruusmyrskyjen määrä ja voimakkuus riippuvat Auringon 11-vuotisesta aktiivisuussyklistä, joka on parhaillaan laskemassa maksimista alaspäin. Tämä aktiivisuusmaksimi on ollut aiempia hieman heikompi ja pitkäaikaisempi, ja vielä nyt kesälläkin on Auringossa ollut voimakkaita purkauksia. Näitä voi tapahtua myös jatkossa - jopa minimiaikaan, vaikka se on harvinaista. 

Historiassa tiedetään olleen myrskyjä, jotka ovat saaneet lennätinlaitteet syöksemään kipunoita ja muun muassa pimentäneet suuren osan Kanadaa, mutta Suomessa onneksi on säästytty vaurioilta. Nykyaikainen sähköinen elämä kuitenkin on aiempaa paljon haavoittuvampaa, joten asiaan on hyvä kiinnittää huomiota – etenkin kun nyt näin voidaan tehdä paremmin kuin ennen.

Teksti perustuu Ilmatieteen laitoksen tänään lähettämään tiedotteeseen.

Jo parin päivän ajan koholla ollut, Auringossa aktiivisesta pilkkuryhmästä AR2371 roihahtaneisiin purkauksiin liittyvä geomagneettinen aktiivisuus on jälleen heittänyt mittarien viisarit lähes tappiin saakka.

Euroopan avaruusjärjestössä Avaruussääosaston johtajana toimiva suomalainen Juha-Pekka Luntama on kertonut tuoreimpia tietoja käynnissä olevasta aurinkomyrkystä:

"22. kesäkuuta Auringosta lähtenyt ns. koronan massapurkaus saapui Maan luokse tänään noin klo 13 UT (16:00 Suomen aikaa), kun aurinkotuulen voimakkuutta mittaavan NASAn ACE-satelliitin aurinkotuulen nopeusmittari hyppäsi lukemaan 750 km/s."

"Purkauksen saapuminen synnytti vain pientä geomagneettista aktiivisuutta korkeilla leveyspiireillä, koska planeettainvälisen magneettikentän ns. z-komponetti (Bz) heiluin noin 0 nT:n arvossa tuohon aikaan."

Tämä tarkoittaa sitä, että Maan magneettikenttä sysäsi tehokkaasti sivuun siihen osuneet aurinkotuulen varatut hiukkaset, ja näin myrsky ei ota oikein noustakseen.

"Mikäli Bz kääntyy etelän suuntaan (maapallon magneettikentän suuntaa vastaan) tulevien tuntien aikana, saattaa geomagneettinen aktiivisuus nousta myrskylukemiin yön kuluessa."

Tällä hetkellä keskiviikkoiltana Auringosta tulevien protonien vuo on vielä alle myrskyrajan, mutta sen kehittymistä lähes reaaliajassa voi seurata mm. ESAn kokeiluvaiheessa vielä olevilla avaruussääsivuilla. Sivuilla voi katsoa myös selvästi kuinka paljon myrsky saa aikaan lisäsäteilyannosta lentomatkustajille eri puolella planeettaamme.

Viimeisen vuorokauden aikana Auringossa on havainnut vain muutamia heikkoja C-luokan purkauksia, eikä Auringon koronan läpi ole päässyt yhtään purkausta. Edelleen aktiivinen pilkkuryhmä AR2371 saattaa kuitenkin saada aikaa purkauksia, jotka vaikuttavat maapalloon. Tuoreita kuvia Auringosta on mm. Proba2 -satelliitin sivuilla.

Tilanne on siis kaikkea muuta kuin ohi – tosin hyvin suurten aurinkopurkausten todennäköisyys on erittäin pieni.

Katso tuorein tilanne: ESA:n avaruussääsivut (kokeiluversio) tai Sodankylän geofysikan observatorio.