Kiinassa tehtiin 3. joulukuuta kiinnostava uuden raketin koelento. Landspace-yhtiön Zhuque-3 on vähän kuin SpaceX:n Falcon 9:n kiinalaisversio, eli sen ensimmäinen vaihe on tehty uudelleenkäytettäväksi.

Tällä ensimmäisellä koelennolla ensimmäinen vaihe ei kuitenkaan onnistunut laskeutumaan pehmeästi alas. Muutoin tämä Jiuquanin avaruuskeskuksesta tehty laukaisu sujui hyvin, sillä raketin toinen vaihe toimi suunnitellusti ja vei avaruuteen pienen satelliitin painoisen painolastin eli niin sanotun massasimulaattorin. Se ei irronnut toisesta vaiheesta, vaan se jäi toisen vaiheen kanssa kiertämään yhdessä maapalloa.

Kunnes tänään ne putosivat hallitsemattomasti alas. Yhdysvaltain avaruusvoimien mukaan ne molskahtivat Tyyneen valtamereen Uuuden-Seelannin eteläpuolelle klo 14.39 Suomen aikaa (+/- minuutti).

Toinen vaihe on pituudeltaan noin 12 metriä ja halkaisijaltaan 4,5 metriä. Arvio sen massasta oli 7,5 – 11 tonnia. Näin suurimassainen ja kookas kappale ei tuhoudu ilmakehään osuessaan, vaan siitä selviytyy Maan pinnalle saakka kappaleita. Esimerkiksi kuumuutta kestämään tehty rakettimoottori ja mahdollisesti titaanista valmistetut säiliöt tuskin tuhoutuvat kokonaan.

Suomen perusteilla oleva Avaruustilannekeskus ja EU:n Avaruustilannekeskus ovat seuranneet putoavaa rakettivaihetta ja ennustivat, että se olisi pudonnut alas tänään perjantaina 30.1. noin klo 13-14 välisenä aikana. Putoamisaikaa ei voida ennustaa tarkasti, koska esimerkiksi ilmakehän yläosien kaasun tiheys juuri tänään lentoradan kohdalla ja kappaleen asento sekä pyöriminen vaikuttavat siihen, kuinka paljon ilmakehän yläosien harva kaasu hidastaa ratanopeutta. 

Mitä alemmaksi rakettivaihe putoaa, sitä enemmän ilmakehä sitä hidastaa, ja sitä tarkemmin putoamisajankohta voidaan arvioida. Lopulta kappale putoaa nopeammin ja nopeammin, kunnes ollessaan noin 80 kilometrin korkeudessa se alkaa hajota ilmakehään suurella nopeudella syöksyessään ja voimakkaasti kuumentuessaan.

Suurin osa ilmakehään putoavista satelliiteista ja muista kappaleista tuhoutuu kokonaan ilmanvastuksen ja suuren kuumuuden vuoksi. Esimerkiksi tänään 30. tammikuuta putoaa myös seitsemän Starlink-satelliittia sekä Yhdysvaltain puolustushallinnon koneellinen satelliitti Blackjack Aces-4. 

Delftin yliopiston Tudat-ennuste arvioi putoamispaikan hyvin tarkasti; rakettivaihe putosi jotakuinkin keltaisen renkaan osoittamaan paikkaan. Suomeen se ei olisi voinut pudota.

Vaikka rakettivaihetta on seurattu tarkasti viime aikoina mm. EU:n Avaruustilannekeskuksen käytössä olevilla kaukoputkilla (otsikkokuvassa on puolalaisen Chilessä sijaitsevan seurantateleskoopin ottama kuva 28. tammikuulta), ei sitä voida tarkkailla kuitenkaan koko aikaa. 

Putoamispaikka voidaan kuitenkin arvioida. Rakettivaihe kiertää Maata päiväntasaajan suhteen 56,94° kallellaan olevalla radalla, joten putoamispaikka voi olla vain alueella, joka ulottuu päiväntasaajalta noin 57° pohjoiseen ja etelään. Myös lentorata voidaan laskea ennen ja jälkeen ennustetun putoamisajan. Putoaminen voi tapahtua vain lentoradan kohdalla, joten esimerkiksi Suomeen kiinalaisraketti ei voi pudota. 

Viime kierroksillaan se kulkee mm. Skotlannin, Tanskan, Puolan, Valko-Venäjän ja Ukrainan päältä. 

Koska suurin osa maapallosta on merta, on kaikkein todennäköisintä, että rakettivaiheen rippeet molskahtavat veteen. Ja näin siis tapahtuikin.

Vastuulliset rakettilaukaisijat, kuten eurooppalainen Arianespace ja amerikkalainen SpaceX, ohjaavat rakettivaiheet putoamaan hallitusti alas sen jälkeen, kun hyötykuorma on toimitettu avaruuteen ja raketti on tehtävänsä tehnyt. 

Toisinaan siinä ei kuitenkaan onnistuta. Esimerkiksi Ariane 6:n ensilennolla käytetty raketin ylempi vaihe epäonnistui rakettimoottorinsa poltossa, joten vaihe on edelleen avaruudessa. Samoin viime vuonna SpaceX:n Falcon 9:n ylemmän vaiheen rakettimoottori ei toiminut suunnitellusti ja rakettivaihe putosi alas hallitsemattomasti Puolan päällä. Raketin jäänteitä löydettiin Maan pinnalta, mutta onneksi kukaan tai mikään ei jäänyt niiden alle.

Saksalainen Isar Aerospace on kehittämässä Spectrum-nimistä pientä kantorakettia, joka pystyy viemään noin tonnin massaltaan olevan kuorman matalalle kiertoradalle. Raketin nokkakartion halkaisija on kaksi metriä, joten sen sisälle mahtuu hyvin kohtalaisen kookkaatkin piensatelliitit tai koko joukko pienempiä satelliitteja.

Myös muutamat muut yhtiöt (mm. Rocket Factory Augsburg, Skyrora, Maiaspace, PDL Space ja Orbex) kehittävät uusia, pienikokoisia raketteja. Näiden saaminen käyttöön on suuri lisä Euroopan omavaraisuuteen avaruustoiminnassa ja useampien rakettien saaminen käyttöön lisää luotettavuutta. 

Isar Aerospacella on laukaisualusta Norjan Lofooteilla Andøyan saarella. Merkittävää tässä onkin uuden raketin lisäksi juuri laukaisupaikka: pian avaruuteen voidaan laukaista satelliitteja myös Euroopan mantereelta. Andøya sopii erinomaisesti maapallon napojen kautta kulkeville radoille lähetettävien satelliittien laukaisuun.

Yhtiö suunnittelee laukaisevansa rakettejaan myöhemmin myös Kouroun avaruuskeskuksesta, siis samasta paikasta Ranskan Guyanassa Etelä-Amerikassa, mistä laukaistaan nyt Ariane- ja Vega-raketteja. Muut uudet rakettiyhtiöt tulevat käyttämään myös Skotlannissa olevia laukaisualustoja Kouroun lisäksi.

Pian siis Euroopasta voidaan laukaista satelliitteja useastakin paikasta ja useilla erilaisilla raketeilla. Ranskalaisen Maiaspacen raketti on lisäksi Falcon 9:n tapaan osittain uudelleenkäytettävä.

Ensilento epäonnistui (mikä ei ollut yllätys)

Isar Aerospace teki raketillaan ensilennon maaliskuussa 2025, mutta tuo laukaisu ei onnistunut. Raketti putosi alas vain noin puolen minuutin kuluttua laukaisusta, mutta onneksi mereen – ei laukaisualustan päälle.

Se, että uuden rakettiyhtiön suunnitteleman ja tekemän uuden raketin laukaisu uudelta laukaisulta ei onnistunut, ei ollut suinkaan yllätys. Varsin harva raketin ensilento onnistuu, vaikka taustalla olisi kokenutkin yhtiö.  Laukaisuyritys sinällään oli kuitenkin suuri askel eteenpäin: Isar sai lyhyestäkin lennosta paljon tietoja ja ennen kaikkea kokemusta raketin laukaisuvalmisteluista ja laukaisemisesta. 

Uusi yritys maaliskuussa

Isar aikoi tehdä uuden laukaisuyrityksen  21. – 23. tammikuuta välisenä aikana. Tätä "Onward and Upward" -nimen saanutta laukaisua siirrettiin kuitenkin venttiilivian vuoksi myöhempään ajankohtaan, ja 30. tammikuuta yhtiö ilmoitti pyrkivänsä nyt laukaisemaan raketin aikaisintaan 19. maaliskuuta. 

Raketin kyydissä on viisi pientä mikrosatelliittia, CubeSatia, ja yksi tekninen koejärjestely. Satelliitit valittiin mukaan Saksan avaruusjärjestö DLR:n kilpailussa.  

Euroopan avaruusjärjestön Boost! -ohjelma tukee laukaisua taloudellisesti.

Kaikki varmaankin tietävät SpaceX-yhtiön Starlink-tietoliikennesatelliittiverkoston, missä on jo lähes 10 000 satelliittia.

Maailmanlaajuisesti Starlinkilla on yli 8 miljoonaa aktiivista asiakasta, joista Euroopassa arviolta 650 000. Suomessakin lienee kymmeniä tuhansia Starlink-asiakkaita.

Amazonin Leo (entinen Project Kuiper) rynnistää kuitenkin vauhdilla mukaan taivaalta tulevan suurnopeusinternetin markkinoille.

Tuorein yhtiön satelliittien laukaisu tapahtui 16. joulukuuta 2025, kun United Launch Alliancen Atlas V -raketti vei 27 uutta satelliittia avaruuteen. Nyt yhtiöllä on avaruudessa 180 satelliittia. Otsikkokuvassa satelliitteja sisältävää raketin nokkakartiota kuljetetaan laukaisualustalle.

Toistaiseksi verkko ei ole vielä avoin, vaan se on vain testaaja-asiakkaiden käytössä. Yksityisille ja yrityksille palvelu avautuu näillä näkymin vuonna 2026. Amazonin tavoitteena on 3236 satelliittia, joiden olennainen ero Starlinkiin on ratakorkeus: siinä missä Starlinkit kiertävät varsin alhaalla, noin 550 kilometrissä, ovat Amazon Leo -satelliitit 590–630 kilometrin korkeudessa. Yksittäisten satelliittien kattavuusalue maapallon pinnalla on sieltä suurempi.

SpaceX:n etu on oma Falcon 9 -raketti, jolla yhtiö on voinut laukaista satelliittejaan nopeaan tahtiin. Amazon käyttää paitsi ULA:n ja SpaceX:n laukaisupalveluja, niin on myös tilannut Arianespacelta 18 lentoa Ariane 6 raketilla. Ensimmäinen näistä tapahtuu vuoden 2026 alussa. 

Starlinkillä on valtava etumatka satelliittien määrässä, käyttäjissä ja kattavuudessa, mutta Amazon Leo voi nousta varteenotettavaksi haastajaksi hinnoittelullaan sekä sen vuoksi, että yhtiötä ei omista Elon Musk.

Myöhemmin Amazon käyttää myös Blue Originin New Glenn -rakettia – Amazon ja Blue Origin ovat Jeff Besozin perustamia yhtiöitä. New Glenn teki vuonna 2025 kaksi lentoa, joista viimeisin onnistui täsmälleen suunnitellusti: New Glennin ensimmäinen vaihe laskeutui lentonsa jälkeen takaisin ja on valmis uuteen lentoon. 

Eurooppalainen vaihtoehto on jo käytössä

Tietoliikennekonstellaatioista puhuttaessa kannattaa muistaa myös eurooppalainen Eutelsat ja sen nykyisin omistama OneWeb. Siihen kuuluu jo noin 650 satelliittia, joilla yhtiö tarjoaa jo nyt maailmanlaajuisen internetin täysin operationaalisesti.

OneWeb on kuitenkin tuntemattomampi, koska eurooppalaiset toimijat tupataan yleensä unohtamaan ja siksi, että se ei myy palvelujaan suoraan kuluttajille vaan teleoperaattoreille, hallituksille ja yhtiöille.

OneWebin olennainen ero Starlinkin ja Amazon Leon välillä on satelliittien ratakorkeus: se on noin 1200 km. Se tarjoaa erittäin hyvän kattavuuden, mutta saa aikaan myös latenssia eli viivettä yhteydessä. Siinä missä Starlinkin viiveaika on tyypillisesti 25-45 millisekuntia, on OneWebillä se normaalisti yli 50 ms. OneWeb kattaa myös paremmin hyvin pohjoiset ja eteläiset alueet.

OneWebin etu on myös Eutelsatin geostarionaariradoilla olevat satelliitit, jotka täydentävät palvelua. Eutelsat tilasi joulukuussa 2024 sata uutta toisen sukupolven satelliittia, joissa on mukana myös 5G-integraatio, ja niiden laukaisut alkavat vuonna 2026.

Raketin ensilento tapahtui tänä aamuna (laukaisu 3. joulukuuta 2025 klo 6:02) Suomen aikaa. Zhuque-3 onnistui kuljettamaan hyötykuormansa kiertoradalle, mutta ensimmäinen vaihe syöksyi liekehtien alas. 

Tilanne on siis samanlainen kuin Blue Origin -yhtiön New Glenn -raketilla, jonka ensimmäinen vaihe tuhoutui ensilennolla, mutta satelliitti saatiin vietyä hyvin kiertoradalle. Myös SpaceX epäonnistui seitsemän kertaa ennen kuin laskeutumiset alkoivat sujua hyvin luotettavasti.

Jos Zhuque-3 saadaan toimimaan yhtä hyvin kuin SpaceX on saanut Falcon 9:n, on kyseessä suuri askel kiinalaiselle avaruustoiminnalle.

Kiinan kaupallinen avaruussektori on kasvanut räjähdysmäisesti viime vuosina. Yli 10 yksityistä yhtiötä kehittää uudelleenkäytettäviä raketteja, joilla tarkoituksena on alentaa satelliittien laukaisukustannuksia ainakin kolmannekseen nykyisestä. 

SpaceX on ollut kiinalaisille suuri inspiroija. Valtion rakettiyhtiö CALT on tekemässä myös Starship-aluksen kaltaista, kokoista ja näköistä rakettia Long March 9, joka on tarkoitus ottaa käyttöön 2030-luvun alussa.

Elon Muskin perustama SpaceX on noussut 20 vuodessa maailman suurimmaksi avaruustoimijaksi ja sillä on ollut lähes monopolin kaltainen asema läntisen maailnan rakettilaukaisijana jo useiden vuosien ajan. 

Nyt tilanne on muuttumassa: Amazon-verkkokaupasta tunnetun Jeff Besozin Blue Origin onnistui 13.11. illalla Suomen aikaa ensimmäistä kertaa saamaan rakettivaiheen takaisin alas ja mahdollisesti käytettäväksi uudelleen. Yhtiön New Glenn -raketti onnistui laukaisemaan Nasan kaksi luotainta kohti Marsia ja lisäksi raketin ensimmäinen vaihe laskeutui Atlantilla olleen lavetin päälle.

Periaate on siis sama kuin SpaceX:n Falcon 9 -raketeilla: ensimmäinen vaihe on kantoraketin kallein, raskain ja monimutkaisin osa, joten niiden uudelleenkäytöllä saadaan suuria säästöjä laukaisun hintaan.

Blue Origin on käyttänyt pienempää, täysin uudelleenkäytettävää New Shepard -rakettia jo kymmenen vuoden ajan avaruusturistilentoihin. Lennot nousevat kyllä juuri ja juuri avaruuden puolelle (virallisesti raja on 100 kilometrissä), mutta raketti ja matkustajia kuljettava kapseli palaavat saman tien alas. 

Kiertoradalle hyötykuorman lähettäminen vaatii paljon suuremman ja voimakkaamman raketin, mutta New Shepardin avulla Blue Origin on saanut paljon kokemusta rakettien laukaisemisesta ja lasketutumisista takaisin.

New Shepard on olennaisesti kookkaampi. Se on myös suurempi kuin Falcon 9 – jotakuinkin sen ja SpaceX:n uuden Starshipin keskiarvo.

Falcon 9 on noin 70 metriä korkea ja 3,7 metriä halkaisijaltaan, New Glenn on 98 metriä ja 7 metriä, ja Starship 120 metriä sekä 9 metriä halkaisijaltaan.

Kaikissa on suuri esimmäinen vaihe ja toinen vaihe, joka Falcon 9:ssä ja New Glennissä on (ainakin toistaiseksi) kertakäyttöinen.

Falcon 9 voi nostaa matalalle kiertoradalle 23 tonnia (tai 27 tonnia, kun ensimmäistä vaihetta ei käytetä uudelleen). New Glenn pystyy laukaisemaan 45 tonnia ja Starship 100-150 tonnia. Geostationaariradalle vievälle siirtoradalle Falcon 9 pystyy viemään 8,3 tonnia (tai 9,2 tonnia), New Glenn 13,6 tonnia ja Starship 21 tonnia. 

Kun suunnaksi otetaan Kuu, niin Falcon 9 saa sysättyä kohti sitä noin neljä tonnia, New Glenn 7 tonnia ja Starship on hieman eri tapaus, koska ylempää vaihetta uudelleen avaruudessa tankkaamalla se voi viedä noin 100 tonnia. 

Moottoreina Falcon 9:ssä on yhdeksän kappaletta kerosiinia ja nestehappea käyttäviä SpaceX:n Merlin 1D -moottoreita, kun taas New Glennissä on seitsemän voimakkaampaa Blue Originin omaa BE-4 -moottoria, jotka käyttävät Starshipin tapaan nestemäistä metaania ja happea. Starshipissä on 33 Raptor-moottoria.

Lähtövalmiina täyteen tankattuna Falcon 9:n massa on noin 550 tonnia, New Glennin 1200 tonnia ja Starshipin 5000 tonnia.

Blue Origin aikoo käyttää rakettiiaan myös Amazonin Kuiper-tietoliikennesatelliittiverkoston satelliitteja, eli tässäkin suhteessa yhtiö tekee samaa kuin SpaceX. Kuiperista on tulossa kilpailija SpaceX:n Starlinkille.

Tämänhetkisen suunnitelman mukaan tämä nyt laskeutunut New Glennin ensimmäinen vaihe tekee myös seuraavan lennon ensi vuoden alussa. Sen kuormana on juuri Kuiper-satelliitteja.

Toistaiseksi Blue Origin ei suunnittele laukaisevansa raketteja yhtä usein kuin SpaceX. Ensi vuonna tarkoitus on tehdä kymmenen laukaisua ja vuonna 2027 kenties 12. Sen jälkeen tavoite on yli 20 laukaisua vuodessa.

Katso laukaisu uudelleen ja lue lisää New Glenn -raketista: https://www.blueorigin.com/missions/ng-2

Suomea lähin "oikea" avaruuskeskus sijaitsee Ruotsin Lapissa Kiirunan luona. ESRANGEsta on laukaistu ns. luotausraketteja ja lähetetty tutkimusilmapalloja jo 1960-luvulta alkaen, ja viime vuonna näin marraskuussa sieltä lähetettiin jo 600. tutkimusraketti. 

Nämä luotausraketit nousevat useiden satojen kilometrien korkeuteen, mutta palaavat sieltä saman tien takaisin. Lennon aikana rakettien sisällä on mikropainovoima ja siksi niiden avulla on kätevää tehdä tutkimusta. Raketit putoavat takaisin ESRANGEn laajalle turva-alueelle, mistä ne käydään hakemassa takaisin. 

Viimeisin laukaisu oli tämä eilen tehty MAPHEUS-16 -luotausraketin lento. Raketti nousi noin 14 minuuttia kestäneelle lennolleen klo 05:05 paikallista aikaa. Lennon suurin korkeus oli 267 kilometriä. 

MAPHEUS-16 on suurehko raketti, sillä sen korkeus on moottorin kanssa hieman yli 13 metriä. Sen hyötykuorman massa oli noin 500 kg.

Perinteisesti luotausrakettien koelaitteet on tehty sylinterimäisiksi, jolloin ne muodostavat ikään kuin yhden pienen palasen raketista. Nyt käytettiin uutta menetelmää:  MOSAIC-niminen koelaite (Micro-Experiments on Sounding Rockets As Insert Cubes) piti sisällään useita CubeSatin tapaisia 10 x 10 x 10 cm:n moduuleita. 

MOSAICiin koekuutioita mahtuisi jopa 24, mutta nyt niitä oli vain 20. 

Lisäksi kyydissä oli koejärjestely, jolla testattiin 3D-tulostusta painottomuudessa. 

Luotausraketit ovat huomattavasti edullisempi tapa tehdä mikropainovoimatutkimusta kuin lähettää koelaitteita esimerkiksi Kansainväliselle avaruusasemalle. Verrattuna lentokoneilla tehtäviin painottomuuslentoihin raketit puolestaan tarjoavat pitemmän tutkimusajan: kun lentokoneissa yksi mikropainovoimajakso kestää vain noin 20 sekuntia, päästään raketeilla yli kymmeneen minuuttiin. 

Näytteet saadaan myös nopeasti lennon jälkeen tutkittavaksi. Parhaimmillaan raketin tutkimuslaitteet näytteineen saadaan takaisin ESRANGEen kolmen tunnin sisällä laukaisusta. Tämä on tärkeää erityisesti biologisten näytteiden kanssa.

Lue lisää MAPHEUS-16 -lennosta ja sen mukana olleista kokeista: https://www.dlr.de/en/research-and-transfer/projects-and-missions/mapheus

Päivitys 13. elokuuta: laukaisu onnistui hyvin. Alla olevaa juttua on päivitetty sen mukaisesti. 14. elokuuta on lisätty teksti DA-Design Oy:n osallisuudesta lentoon.

Geostationaariradalla olevat Meteosat-satelliitit ja maapallon napojen kautta kulkevat MetOp-satelliitit ovat Euroopan sääsatelliittijärjestö EUMETSATin päätyökaluja. Ne täydentävät toisiaan: Meteosatit tarkkailevat koko ajan maapalloa allaan kaukaa, ja MetOp:it kiertävät lähempänä maapalloa, tekevät siksi tarkempia havaintoja, ja voivat tutkia yhtä tarkasti napaseutuja kuin päiväntasaajan alueita.

Satelliittiperheet oli aikomus uusia vuoron perään, mutta koronapandemia sai aikataulut paukkumaan, joten nyt sukupolvipäivitys tehdään lähes samaan aikaan. Tuorein Meteosat, joka toistaiseksi tunnetaan vain nimellä MTG-S1, laukaistiin vasta kuutisen viikkoa sitten. Ja nyt matkaan pääsee ensimmäinen uusi MetOp.

Koko nimeltään satelliitti on MetOp-SG-A1, eli MetOpin toinen sukupolvi (second generation) ja A-satelliitti 1.

Koronapandemia sai aikaan sen, että uuden sukupolven eurooppalaisten sääsatelliittien laukaisut ovatkin nyt näin lähellä toisiaan. Ja laukaisuita tulee jatkossakin tiiviisti, koska aiempi yksi Meteosat korvataan kolmella satelliitilla ja MetOp kahdella satelliitilla. Niitä kutsutaan mielikuvituksellisesti A:ksi ja B:ksi. Ja kaikista tehdään kopioita, joita lähetellään sitten seitsemän vuoden välein taivaalle, jotta tietoja saataisiin varmasti.

Näiden satelliittien perusteella ei tehdä vain sääennusteita, vaan myös varoitetaan myrskyistä ja ennustetaan tulvia. Ihmishenget riippuvat satelliittien toiminnasta.

MetOp-satelliitit, kuten Meteosatitkin, ovat Euroopan avaruusjärjestön ja EUMETSATin yhteistyötä. Yleistäen ESA vastaa satelliittien kehittämisestä ja laukaisemisesta ja EUMETSAT niiden operoinnista.

MetOp-SG-A1 laukaistiin avaruuteen nyt 13. elokuuta 2025 klo 3.37 Suomen aikaa Ariane 6 -kantoraketilla Kouroun avaruuskeskuksesta Ranskan Guyanasta. Kyseessä oli Ariane 6:n kolmas lento, joten laukaisuja ei voi vielä pitää rutiinia. 

Satelliitti ohjattiin kiertämään Maata aurinkosynkroniselle naparadalle 835 kilometrin korkeuteen. Siellä se kiertää maapallon 14 kertaa vuorokaudessa ja tulee lentämään tällä radalla saman alueen ylitse lähes samaan aikaan joka päivä. 

MetOp-SG-A1 on ensimmäinen MetOp-SG-ohjelman satelliitti. Kaikkiaan ohjelmaan kuuluu kolme A- ja B-satelliittien paria, jotka takaavat maailmanlaajuisesti tehtyjen tasalaatuisten havaintojen jatkuvuuden yli 20 vuoden ajan. MetOp-SG-B1 laukaistaan vuonna 2026.

MetOp-SG-A1:ssa on kuusihavaintolaitetta, jotka kukin ovat kooltaan monien pienten satelliittien kokoisia. Kaikkiaan satelliitin massa tankattuna laukaisun aikaan on 4,1 tonnia. Kooltaan se on 7,0 x 3,0 x 3,4 m suuri aurinkopaneeli pakattuna. Se avattuna leveyttä satelliitilla on 14 metriä.

Tutkimuslaitteista suurimpia ovat IASI-NG, METimage ja MWS. 

Infrapuna-alueella toimiva uuden sukupolven interferometri (Infrared Atmospheric Sounding Interferometer – New Generation) perustuu nykyisen MetOpin laitteeseen, mutta on paljon parempi ja tarkempi. Se mittaa ilmakehän lämpötilaa, kosteutta ja kasvihuonekaasuja noin 18 000 spektrikanavalla.

METimage on näkyvän valon ja infrapunaisen alueella toimiva kamera. Kaikkien sondaavien ja mittaavien laitteiden ohella kuva on edelleen kiva ja tärkeä lisä.

Mikroaaltomittari (Microwave Sounder) havaitsee maapallosta tulevaa mikroaaltosäteilyä, mikä paljastaa ilmakehässä olevan vesihöyryn ja muiden sään ennustamisessa tärkeiden kaasujen määrää sekä sijaintia.

MWS:n  89 GHz:n radiometrinen vastaanotin on suomalaisen DA-Groupin suunnittelema ja valmistama. DA-Groupilla on pitkä historia mikroaaltotekniikan tekemisessä avaruussovelluksiin, ja myös pian laukaistavassa Sentinel-1d -satelliitissa on paljon yhtiön valmistamaa tekniikkaa.

Monitoimilaite 3MI eli Multi-Viewing, Multi-Channel, Multi-Polarisation Imager on kokonaan uudenlainen mittalaite. Sen avulla voidaan mm. havaita aerosoleja ja pilviä.

Radio-okkultaatiomittari eli RO (Radio Occultation Sounder) havaitsee lähellä maapallon horisonttia olevien navigointisatelliittien lähettämiä signaaleita ja pystyy niiden analysoinnin avulla mittaamaan ilmakehän tiheyttä ja kosteutta.

Lisäksi satelliitin kyydissä on EU:n Copernicus-ohjelmaan kuuluva mittalaite, joka kutsutaan nimellä Sentinel-5. Se on spektrometri, joka mittaa ilmakehän jälkikaasuja, kuten otsonia, typpidioksidia, rikkidioksidia, formaldehydiä, hiilimonoksidia ja metaania, sekä aerosoleja. Sentinel-5 tukee ilmanlaadun ja ilmaston seurantaa sekä UV-säteilyn arviointia. 

Satelliitti saapui Kouroun avaruuskeskukseen kesäkuussa 2025, minkä jälkeen sitä on testattu ja valmisteltu matkaan. Se on tankattu ja asennettu raketin nokkakartion sisään. 

Ariane 6 raketit valmistellaan lentoihinsa ensin vaakatasossa ja sen jälkeen pystysuorassa asennossa suuren liikkuvan suorarakennelman sisällä. Siellä keskusrungon sivuille asennetaan apuraketit ja lopulta nokkakartio nostetaan raketin päälle. 

Tämä lento on Ariane 6:n toinen kaupallinen lento ja kaikkiaan kolmas. Laukaisuvalmisteluja ei voi vielä pitää rutiininomaisina, mutta kaikki on sujunut edellisiä laukaisuvalmisteluita nopeammin ja jouhevammin. 

Lennolla käytettiin Ariane 6:n kevyintä versiota Ariane 62, missä on kaksi apurakettia. Myös raketin nokkakartio oli kahdesta käytettävissä olevasta lyhyempi, 14 metriä korkea. Suurempi on 20-metrinen. Kaikkiaan raketti on 55 metriä korkea ja sen massa laukaisun aikaan on 500 tonnia.

Satelliitti irtosi raketin ylemmästä vaiheessa tunnin ja neljä minuuttia laukaisun jälkeen. Sen jälkeen satelliitti avasi aurinkopaneelinsa, mutta vasta noin kohdassa kaksi tuntia laukaisun jälkeen voitiin huokaista helpotuksesta, kun satelliitti lensi maapallon varjosta auringonpaisteeseen ja aurinkopaneeli alkoi tuottaa satelliitille virtaa.

Samoihin aikoihin, kaksi T + kaksi tuntia ja 58 minuuttia, Arianen ylin vaihe sytytti moottorinsa hidastaakseen ratanopeutta, jotta vaihe putoaisi alas ilmakehään ja tuhoutuisi siinä. Näin se ei jää kiertämään romuna maapalloa.

Tiedetuubi on paikalla Kouroussa seuraamassa laukaisua ja tästä tulee lähipäivinä videoita.

EUMETSATIN pääjohtaja Phil Evans iloitsee uudesta satelliitista (ja esiintyy myös tulossa olevalla videolla).

Tasaluvut ovat aika hyviä hetkiä pohtia asioita, kuten esimerkiksi rakettien uudelleenkäyttöä. Kun SpaceX kertoi noin 20 vuotta (jo kaksi vuosikymmentä!) sitten tekevänsä Falcon 9 -rakettina osittain uudelleenkäytettäväksi, niin monet asiantuntijat nauroivat partoihinsa.

Nyt ei enää naurata, sillä Falcon 9 on mullistanut satelliittien laukaisubisneksen ja raketit lentävät avaruuteen useita kertoja viikossa. Tämä ei olisi ollut mahdollista ilman uudelleenkäytettäviä ensimmäisiä vaiheita.

Viime maanantaina (4. elokuuta 2025) klo 10.57 Suomen aikaa nousi lentoon jo 450. uudelleenkäytettyä rakettivaihetta käyttänyt Falcon 9. Floridasta, Cape Canaveralista laukaisu raketti vei taivaalle taas kerran lisää Starlink -tietoliikennesatelliitteja. Ilman Starlinkien laukaisuita eivat Falconin olisi voineet lentää näin paljon, eikä niistä olisi saatu näin paljon kokemusta – mutta toisaalta, ilman Falcon 9 -rakettia Starlink-verkoston rakentaminen ei olisi ollut mahdollista tähän tahtiin.

Starlink ja Falcon 9 liittyvätkin läheisesti toisiinsa ja ovat toisiaan täydentäviä menestystarinoita.

Tämä 450. lento oli myös toisella tapaa ennätyksellinen, sillä tämä ensimmäinen vaihe eli boosteri oli tehnyt tätä ennen jo 27 lentoa. Tämä oli siis sen 28. lento, ja sekin meni hyvin: kuten nykyisin tuppaa käymään lähes poikkeuksetta. Noin 8,5 minuuttia laukaisun jälkeen boosteri numero B1080 laskeutui SpaceX:n merellä odottaneelle lavetille,  ‘Just Read the Instructions’ -alukselle. 

Aiemmin B1080 oli kyytinyt aikaisemmin mm. Axiom Space avaruusturisteja, Avaruusasemalle suuntaavia astronautteja, Euroopan avaruusjärjestön Euclid -avaruusobservatoriota sekä 14 kertaa Starlink-satelliitteja. 

Vain osittain uudelleenkäytettävä

Perinteisesti satelliitteja ja avaruusaluksia kiertoradalle rahtaavat kantoraketit ovat olleet kertakäyttöisiä. Ne koostuvat osista, vaiheista, jotka pudotetaan yksinkertaisesti pois sen jälkeen, kun niiden työt on tehty. Jokainen ylimääräinen kilogramma kannattaa hylätä heti kun sitä ei tavita.

Tyypillisesti raketeissa on päällekkäin kahdesta neljään vaihetta, jotka toimivat toinen toisensa jälkeen. Ensimmäinen vaihe on näistä suurin ja kallein osa. Se nostaa raketin korkealle ja kiihdyttää sen suureen nopeuteen, mistä ylemmät raketin osat jatkavat eteenpäin.

Kun SpaceX alkoi suunnitella Falcon 9 -rakettia vuonna 2005, oli tavoitteena ensimmäisten vaiheiden uudelleenkäyttö. Suurin osa alan perinteisistä toimijoista ja "asiantuntijoista" epäili, että se ei onnistu – ja jos onnistuu, niin tästä ei tule koskaan olemaan kannattavaa. Rakettivaiheiden kunnostaminen lennon jälkeen uutta lentoa varten olisi liian kallista.

No, ainoa uudelleenkäytettävä avaruuslaite sitä ennen oli avaruussukkula, ja sen valmistelu uutta lentoa varten olikin hidasta ja kallista. 

Kyseessä oli kuitenkin aivan erilainen kapine: sukkula oli miehitetty alus, joka kiersi maapalloa ja tuli sieltä alas läpi koko ilmakehän, kun taas kantoraketin ensimmäinen vaihe on yksinkertaisempi, sitä eivät koske ihmisiä kuljettavien lentojen korkeat turvallisuusvaatimukset, eikä vaihe tule alas "kuin" noin sadan kilometrin korkeudesta paljon pienemmällä nopeudella.

Lisähaastetta toi myös tapa, miten SpaceX halusi tuoda vaiheet takaisin: pystysuoraan laskeutumalla paitsi kiinteälle maalle, niin myös merellä oleville, lähes jalkapallokentän kokoisille kelluville, automaattisesti sekä etäohjattuna kulkeville laveteille (aluksen pinta-ala on 90 m × 50 m, jalkapallokentän 105 m × 68 m).

Ensimmäiset ensimmäisten vaiheiden laskeutumisyritykset – ja harjoitukset – laukaisupaikan vieressä Floridassa olevalle laskeutumisalueelle ja Atlantilla oleville laveteille epäonnistuivat, mutta joulukuussa 2015 laskeutuminen onnistui. Tuo tapahtui kiinteälle maalle. Merellä olevan lavetin päälle onnistuttiin laskeutumaan onnistuneesti ensimmäisen kerran huhtikuussa 2016.

Ensimmäinen laukaisu jo aiemmin lentäneellä rakettivaiheella tapahtui maaliskuussa 2017, joka käytti tuota huhtikuussa 2016 laskeutunutta rakettia. 

Se osoitti, että rakettien uudelleenkäyttö oli teknisesti mahdollista. 

Pian toiminta osoittautui myös kannattavaksi, sillä rakettivaiheita ei täytynyt monien parannusten jälkeen korjata niin paljoa kuin ensimmäisillä lennoilla. Melkeinpä huoltaminen ja tarkistukset riittävät nykyisin. Ennätys laskeutumisesta uuteen lentoon on ensimmäisellä vaiheella, eli boosterilla numero B1067. Se laukaisu 4. maaliskuuta 2022 Starlink-satelliitteja avaruuteen ja teki uuden lennon 21. maaliskuuta. Aikaa tässä välissä oli kulunut vain 17 päivää.

Siinä missä alun perin vaiheiden oletettiin kestävän kymmenen lentoa, nykyversioiden oletetaan pystyvän tekemään ainakin 40 lentoa.

Veteraani oli 27 lentoa tehnyt B1067 aina tähän maanantain aamupäivään Suomen aikaa, kun B1080 teki yhden lennon enemmän. B1067:stä tulee näillä näkyminen ensimmäinen 29 lentoa tehnyt ensimmäinen vaihe vielä nyt elokuussa.

Mitä numeroihin tulee, niin tämä oli 131. laskeutuminen tälle alukselle ja 485. kantoraketin laskeutuminen tähän mennessä – kaikkia vaiheita ei ole käytetty uudelleen. SpaceX on rakentanut kaikkiaan 102 boosteria.

Aina ensimmäisiä vaiheita ei käytetä uudelleen, sillä jos hyötykuorma on erityisen raskas tai lentorata vaatii sitä, että vaiheiden ajoaineet käytetään viimeiseen tippaan saakka, niin silloin vaiheiden annetaan pudota mereen. Siis rakettia käytetään kuin perinteisiä kantoraketteja.

Palaaminen takaisin vaatii sitä, että vaiheessa on jäljellä hieman kerosiinia ja nestehappea, joilla rakettimoottoreita voidaan käytää palaamisen aikana. Tosin SpaceX on keksinyt kikan laittaa niitä mukaan hieman normaalia enemmän: ne jäähdytetään mahdollisimman kylmiksi, jolloin ne ovat tiheämpiä.

Ainakin kolme boosteria on julkisesti nähtävänä. Yksi on B1019, joka seisoo SpaceX:n päämajan pihalla Kaliforniassa. B1023 on Kennedyn avaruuskeskuksen yleisökeskuksessa, ja se onkin jännä: se on Falcon Heavy -raketin sivuboosterina käytetty versio. Falcon 9:n raskaassa versiossa on kolme ensimmäistä vaihetta, jotka kaikki voivat tulla takaisin ja käyttää uudelleen. Lisäksi esillä on ainakin B1029Space Center Houstonissa, Texasissa.

Laukaisu tapahtui tänään Ranskan Guyanassa sijaitsevasta Kouroun avaruuskeskuksesta Vega-C-raketilla klo 12.15 Suomen aikaa. Satelliitti irrotettiin onnistuneesti raketin ylimmästä vaiheesta noin tunnin kuluttua laukaisusta ja klo 13.28 Suomen aikaa satelliitista saatiin ensimmäinen signaali – se toimi ja kaikki oli hyvin.

Saksan Darmstadtissa sijaitseva Euroopan avaruusoperaatiokeskus alkaa nyt tarkistaa satelliitin järjestelmiä ja virittää sitä vähitellen havaintotyöhön.

Satelliitin erikoisuus on suuri, 12 metriä halkaisijaltaan oleva antenni, joka on tehty verkosta. Laukaisun aikaan se oli pakattuna, mutta avaruudessa se avataan 7,5 metriä pitkän puomin päässä. Myös puomi oli laukaisun aikaan käännettynä kiinni satelliittiin, jotta se olisi mahtunut Vega-raketin nokkakartion sisään. Puomin avaaminen on myös jännittävä vaihe.

Suuri antenni on osa tutkalaitteistoa, jonka avulla pystytään mittaamaan ja tutkimaan paljon aikaisempia satelliitteja paremmin metsiä ympäri maailman.

Metsillä – niin pohjoisilla havumetsillä, tropiikin sademetsillä kuin autiomaiden käkkäräpuisilla ja kitukasvuisilla metsillä – on suuri osa maapallon hiilikierrossa. Ne sitovat ja varastoivat suuria määriä hiilidioksidia, mikä auttaa osaltaan säätelemään Maan lämpötilaa.

Metsät sitovat noin 8 miljardia tonnia hiilidioksidia vuosittain, mutta metsäkato ja metsien muuttuminen harvemmiksi sekä hiiliköyhemmiksi vapauttaa koko ajan metsiin varastoitunutta hiiltä takaisin ilmakehään. Tämä pahentaa osaltaan ilmastonmuutosta.

Haasteena on tähän saakka ollut se, että emme ole voineet määrittää tarkasti kuinka paljon hiiltä metsät varastoivat ja miten nämä varastot muuttuvat esimerkiksi nousevien lämpötilojen, ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden kasvun ja ihmisen aiheuttamien maankäytön muutosten vuoksi.  

Biomass auttaa tässä. Sen tutka on ensimmäinen ns. P-kaistalla, eli taajuusalueella noin 300 MHz – 1 GHz, toimiva kaukokartoitustutka. Biomass-satelliitin tutka toimii 435 megahertsin taajuudella, sen lähettämien radioaaltojen aallonpituus on 69 cm.

Tämä aallonpituus on kätevä siksi, että signaali läpäisee tiheitä metsälatvustoja, pilviä ja jopa osittain maaperää. Se siis ei havaitse vain lehtiä ja latvustoja, vaan pystyy näkemään kirjaimellisesti puut metsältä koska kuvissa ovat myös puiden rungot ja oksat.

Näin voidaan kartoittaa tarkasti maapallon biomassan määrä ja jakautuminen, jotka kertovat suoraan metsien hiilivarastoista.

Lisäksi tämän aallonpituuden avulla voidaan "nähdä" metsättömillä alueilla pinnan alle. Biomass saattaa siis paljastaa myös pinnanalaisia geologisia muodostumia tai esimerkiksi ihmisten tekemiä, hiekkaan peittyneitä rakenteita.

Samoin P-kaistan tutkalla voidaan arvioida tulvariskejä eri alueilla sekä kuvata jääpeitteiden sekä jäätiköiden pinnan alapuolisia maisemia.

Vaikka antenni on suuri, niin satelliitti pystyy tekemään havaintojaan maksimissaan vain 50 metrin resoluutiolla. Se ei siis näe yksittäisiä puita, vaan kartoittaa puumassaa laajemmin.

Biomass-satelliittia kuljettanut Vega-C laukaisualustalla ennen laukaisua. Kuvat: ESA ja ESA / M. Pédoussaut.

Biomass-satelliitin laukaissut Vega-C on uusi, isompi versio alkuperäisestä Vega-raketista, joiden lennot päättyivät viime syyskuussa. Kummallakin raketilla on ollut viime vuosina vastoinkäymisiä, mutta nyt hyvin onnistunut laukaisu saanee Vega-C:n takaisin normaalirutiiniin. 

Tälle vuodelle on suunnitteilla vielä kymmenkunta Vega-C:n laukaisua – seuraava on heinäkuussa. Kaikki virallisessa suunnitelmassa olevat lennot eivät pääse tänä vuonna matkaan, mutta joka tapauksessa lentotahti on nyt nopeutumassa olennaisesti.

Vega-C on 35 metriä korkea ja sen massa laukaisuvalmiina on 210 tonnia. Siinä on kolme kiinteällä polttoaineella toimivaa vaihetta ja neljäs, ylin vaihe, joka käyttää nestemäisiä ajoaineita, jotta sen moottoria voidaan sytyttää ja sammuttaa – kuten tällä lennolla. Näin satelliitit voidaan ohjata tarkasti halutulle kiertoradalle.
 

Hyvin harva raketti onnistuu täysin ensilennollaan, mutta luonnollisesti olisi ollut toivottavaa, että Isar Aerospacen Spectrum olisi suoriutunut tehtävästään suunnitellusti.

Laukaisua lykättiin yli viikon päivät huonon sään vuoksi, mutta nyt sunnuntaina 30. maaliskuuta taivas laukaisupaikalla Norjan Lofooteilla oli lähes pilvetön ja tuulet sopivissa rajoissa.

Raketin laukaisuvalmistelut sujuivat hyvin ja kello 12.30 paikallista aikaa (13.30 Suomen aikaa) raketin yhdeksän nestehappea ja propaania käyttävää moottoria heräsivät henkiin.

Spectrumin nousu Andøyan uudelta laukaisualustalta upean jylhästä maisemasta näytti sujuvan hyvin ja oli suorastaan runollisen kaunis. 

Kunnes noin 15 sekunnin lennon jälkeen raketti alkoi kallistua sivuun lentoradaltaan. Se putosi alas maalle – ei siis mereen – ja räjähti pintaan osuessaan. Lennon pituus kaikkinensa oli noin 30 sekuntia.

Andøyan rannikolle julistettiin hälytys mahdollisten haitallisten kaasujen vuoksi.

Toistaiseksi ei ole tiedossa, mikä sai aikaan epäonnistumisen. Kaikki rakettimoottorit näyttivät ainakin nettilähetyksessä olleen indikaattorin mukaan toimineen. Todennäköisesti Isarin insinööreillä on jo tarkempaa tietoa, jota käydään jo läpi. 

Laukaisualusta on säilynyt onneksi kunnossa.

Vaikka lopputulos ei ole luonnollisestikaan toivottu, oli täysin uuuden, nuoren avaruusyhtiön itse suunnitteleman ja rakentaman raketin saaminen laukaisukuntoon uudella laukaisualustalla jo suuri saavutus. Laukaisuun saakka pääseminen on tuottanut suuren määrän tietoa ja kokemusta, jonka merkitystä yhtiölle ei voi korostaa liikaa.

Täysin lentovalmiin raketin testit olivat samoin erittäin tärkeitä.

Isar Aerospacen toimitusjohtaja Daniel Metzler totesikin lennon jälkeen, että heidän näkokulmastaan lento täytti odotukset.

"Nousu lentoon tapahtui suunnitellusti, raketti lensi 30 sekunnin ajan ja pääsimme myös testaamaan lennon keskeyttämislaitteistoamme."

Laitteiston tehtävänä on räjäyttää raketti hallitusti, jos se jos jostain syystä lentää pois suunnitellulta lentoradalta. 

Myös Andøyan avaruuskeskukselle suurimman sieltä koskaan laukaistun raketin laukaisuvalmistelut ovat olleet opettavaisia. Lisäksi epäonnistuminen käynnisti myös kaikki onnettomuusvarotoimet, joiden testaaminen käytännössä on tärkeää. Kukaan ei loukkaantunut onnettomuudessa.

Isar kertoo, että heillä on kaksi seuraavaa Spectrum-rakettia on valmistumassa. Niiden laukaisuja valmistellaan jo, mutta silti on todennäköistä, että seuraavana laukaisualustalle saakka pääsee eurooppalaisyhtiöistä Rocket Factory Augsburg. Viime elokuussa RFA:n raketin ensimmäinen vaihe räjähti sitä koekäytettäessä, eikä sen laukaisua ennätetty edes yrittää. Yhtiö aikoo tehdä uuden yrityksen vielä tänä vuonna.

Spectrum-raketti ennen laukaisua. Kuvat: Isar Aerospace.