Teleskooppimuseoiden kamppailu Middelburgissa

Leidenin Boerhaave-museon jutun innottamana lukija kyseli lisää mahdollisesta museosta paikassa, missä kaukoputki keksittiin. Tässä tulee – tuplasti!

23.08.2016

”KesälläPaikan nimi on Middelburg, ja se sijaitsee Alankomaissa maan länsiosassa, hyvin lähellä Belgian rajaa. Sinne ei vie moottoritietä, eikä junallakaan pääse Hollannin suurimmista kaupungeista suoraan, joten se ei sovellu pikavisiitin kohteeksi. Sen sijaan kaupunki on hyvin sympaattinen, maisemat ympäristössä mainioita ja matka sinne kulkee – jos niin haluaa – Alankomaita merta vastaan suojaavan suuren patosysteemin, Delta Worksin kautta. 

Delta Works sinällään olisi jutun väärti, mutta pysytään nyt Middelburgissa ja kaukoputkessa.

Tarinan mukaan ensimmäisen kaukoputken teki saksalaissyntyinen, parikymppisenä silmälasintekijänä Middelburggiin asettunut Hans Lippershey. Hän keksi laittaa kaksi ensimmäisenä laittaa peräkkäin kaksi sopivaa linssiä, jolloin tuloksena oli maisemaa katsomissuunnassa suurentanut laite. Kun linssit laitettiin hajavalolta suojanneen putken päihin, oli tuloksena kaukoputki.

Lippershey ei kuikenkaan ollut yksin, vaan samaan aikaan joko toisistaan tietämättä tai toisensa keksintöä kopioiden ja parannellen ensimmäisiä kaukoputkia tekivät myös herrat  Zacharias Jansen ja Jacob Metius.

Kertomuksesta riippuen joku heistä oli ensimmäisen kaukoputken tekijä, mutta Lippershey anoi ensimmäisenä kaukoputkelle patenttia. Tämä tapahtui 2. lokakuuta 1608 ja keksinnön kuvauksena oli "laite, jolla kaukana olevat asiat näkyvät aivan kuin ne olisivat lähellä". Metius esitti paria viikkoa myöhemmin samankaltaisen patenttianomuksen.

Kumpikaan ei saanut patenttia, koska samoihin aikoihin muutkin linssintekijät esittivät patenttia kaukoputkelle, mukaan luettuna Jansen, joskin Alankomaiden hallitus hankki Lippersheyn piirrustukset itselleen ja palkitsi hänet varsin mukavasti.

Tieto keksinnöstä levisi nopeasti, ja paitsi että kaukoputkia alettiin tehdä muuallakin, myös muut maat totesivat heidän linssimaakariensa keksineen jo teleskoopin.

Kaukoputken alkuperäinen nimi oli muuten "perspektiivilasi", ja sanan "teleskooppi" keksi italialainen Giovanni Demisiani vasta vuonna 1611.

Lippershey ensimmäisen kaukoputken suurensi vaatimattomasti kolminkertaisesti kuvansa. Galileo Galilei puolestaan kehitti kaukoputkea olennaisesti paremmaksi ja keksi käyttää sitä myös tähtitieteellisiin havaintoihin.

Mikä on vanhin esillä oleva kaukoputki?

Joka tapauksessa maailman ensimmäiset kaukoputket tehtiin Middelburgissa ja siellä niitä nyt myös esitellään.

Kaupungin keskellä, hyvin lähellä paikkaa, missä Lippersheyn puoti aikanaan oli, on nyt Zeeuws-museo. Kyseessä on monia Middelburgiin liittyviä aisioita esittelevä museo, ja esillä on ennen kaikkea koriste-esineitä ja gobeliineja. Mutta mukana on myös tieteellisiä instrumentteja – sekä eräs ensimmäisistä kaukoputkista.

Zacharias Jansenin vuonna 1608 tekemä kaukoputki.

Kaukoputkiasiaa enemmän kaipaavalle Zeeuws-museo on kuitenkin pettymys, etenkin kun siellä ei selvästi haluta kertoa kaupungissa olevasta enemmän asiaan vihkiytyneestä paikasta: Middelburgin tähtitieteellisen seuran tähtitornista

Jotenkin tuntuu siltä, että Zeeuws-museon kuraattorit ovat innostuneempia käsitöistä ja taideteollisuudesta, ja ovat joutuneet esittelemään kaukoputkea ja muuta sellaista vain olosuhteiden pakosta. Oman alansa kuraattorit kyllä hoitavat hyvin ja näiden aiheiden suhteen museo onkin hyvä.

Niinpä museon ja tähtiyhdisyksen välillä on selvästi jotain kahnausta, mutta satunnaisen turistin ei kannata tästä välittää, vaan suunnata Philippus Landsbergenin nimeä kantavaan observatorioon. Siellä on myös pieni kaukoputkinäyttely, joka pienestä koostaan huolimatta on kiinnostava.

Valitettavasti museo on auki vain tilauksesta, joten kiinnostuneiden kannattaa ottaa yhteyttä tähtiyhdistykseen ennen paikalle saapumista.

Middelburg kaukoputkineen ei ole sinällään matkan väärti, mutta tähtitiedefriikille luonnollisesti on suuri ilo käydä olla paikalla, missä kaukoputki keksittiin. Kun kaupungin yhdistää muuhun turismiin matkan varrella, niin silloin siellä kannattaa vähemmänkin kiinnostuneen poiketa putkia ihmettelemässä.

Muiden kannattaa odottaa erityisesti kaukoputken kunniaksi suunnitteilla olevaa Hans Lipperhey -museota, mutta kaupungissa selvästikin olevien ristivetojen vuoksi sen avautumista ei kannata odottaa ihan heti.

Louwmanin teleskooppikokoelma

Yllättäen paras vanhojen kaukoputkien kokoelma Hollannissa – ja eräs parhaimmista koko maailmassa – on aivan Leidenin vieressä, Haagiin vievän A44-tien varressa: Louwman-museo.

Pieter Louwman oli 1930-luvulla Dodge-autojen maahantuoja Alankomaissa, ja hän onnistui keräämään liiketoimillaan varsin paljon rahaa. Hän sijoitti sitä ostamalla autoja, ja hänen jälkeläisensä tekivät näistä autoista museon. Esillä on yli 230 enemmän tai vähemmän harvinaista autoa.

Niiden ohessa museossa on myös eräs maailman laajimmista kaukoputkikokoelmista ja siihen kuuluu myös hollantilaiskaukoputkia vuodelta 1608. Ne kenties ovat kaikkein vanhimmat esillä olevat kaukoputket. 

Ja mitä vanhimpiin teleskooppeihin tulee, niin näyttelyssä on myös eräs ensimmäisistä peiliteleskoopeista...

Tiedetuubin esittelemiä tiedekeskuksia ja muita kiinnostavia kohteita