Tuore Tiedetuubin klubi pitää ensimmäinen tapaamisensa ensi lauantaina Helsingin observatoriossa Kansainvälisen avaruusviikon päätapahtuman yhteydessä. Koko upea observatorio on vain klubilaisten ihailtavana lauantaina virallisen sulkemisajan jälkeen klo 16 alkaen.
Ohjelmassa on näyttelyyn tutustumista, erikoislaatuinen kiertokäynti ja näin ensimmäisen tapaamisen kunniaksi myös tarjoilua. Isäntinä ovat Tiedetuubin perustajat, opintojensa aikana Observatorion läpikotaisin kolunneet ja siellä vuosikaupalla viihtyneet (kun paikka oli vielä Helsingin yliopiston tähtitieteen laitos) Markus Hotakainen ja Jari Mäkinen; mukana on myös yllätysvieraita.
Tilaa on vain 50 ensimmäiselle, joten pyydämme ilmoittautumisia etukäteen osoitteeseen klubi@tiedetuubi.fi. Paikat varataan ilmoittautumisjärjestyksessä, ja kaikki Supermesenaatit sekä tähän mennessä Klubiin liittyneet kiilaavat jonon ohitse!
Mukaan pääsevät siis vain Tiedetuubin klubin jäsenet, ja jäseneksi voi liittyä yhä edelleen puodissamme sekä mesenaatti.me -palvelussa.
Klubi ei ole tieteilijöiden ja tutkijoiden salaseura, vaan tieteestä kiinnostuneiden yhteisö. Klubilaisille järjestetään lauantaiseen tapaan omia tapaamisia, käyntejä paikoissa, minne normaalisti ei pääse, kiinnostavien henkilöiden esiintymisiä sekä tulevaisuudessa myös yhteisiä matkoja. Liittyjiltä ei siis kysytä älykkyysosamäärää tai yliopistotasoista tutkintoa, vaan pelkkä kiinnostus sekä tieteestä iloisesti (yleensä tarjoilun kanssa) oppimisen into riittää!
Klubijäsenyys on myös erinomainen tapa tukea Tiedetuubia, mikä ei saa tällä haavaa lainkaan rahoitusta muutoin.
Siis:
- Tiedetuubin ensimmäinen klubitapaaminen la 3.10. klo 16 alkaen Helsingin observatoriolla.
- Mukaan voi ilmoittautua laittamalla sähköpostin osoitteeseen klubi@tiedetuubi.fi.
- Klubiin voi liittyä Tiedetuubin puodissa.
Tervetuloa!