Valtavaa satelliittitilausta seurasi maailman suurin laukaisusopimus
25.06.2015

OneWeb, maailman suurin satelliittimuodostelma, jonka tarkoitus on luoda internet-yhteys joka puolelle maapalloa, otti tänään jälleen askeleen eteenpäin. Satelliittisysteemiä rakentava yhtiö tilasi kantorakettilaukaisuita sekä Virgin Galactic -yhtiöltä kuin Arianespaceltakin. 

Tilaus on suurin koskaan tehty satelliittien laukaisusopimus: OneWeb tilasi 39 laukaisua Virginiltä ja 21 laukaisua Arianespacelta. Lisäksi se asetti alustavia varauksia yhteensä 108 laukaisulle, joista päätetään myöhemmin.

Etenkin Virginille tilaus on merkittävä, koska paitsi että se on suuri, on se ensimmäinen yhtiön kehittämälle LauncherOne -raketille (otsikkokuvassa). Kyseessä on avaruusturistialus SpaceShip2:n avaruushypyllylle lähettävän WhiteKnight2 -lentokoneen alta matkaan lähtevä kantoraketti, joka laukaistaan noin 15 kilometrin korkeudesta ja joka kykenee kuljettamaan 120-225 kg:n massaisen hyötykuorman Maata kiertämään. Yhden laukaisun hinta on vain noin 10 miljoonaa dollaria. Raketin ensimmäinen lento on tarkoitus tehdä ensi vuonna.

LauncerOne soveltuu siis erinomaisesti noin 150 kg:n OneWeb-satelliittien lähettämiseen. Todennäköisesti yksi raketti tulee laukaisemaan vain yhden satelliitin kerrallaan, koska OneWebin satelliitit tulevat kiertämään Maata 1200 kilometrin korkeudessa; ne tosin viedään avaruuteen ensin 500 kilometrin korkeuteen, mistä ne nousevat itse lopulliselle radalleen. 

Kirjoitimme satelliiteista ja OneWebistä tarkemmin viime viikolla.

Virgin Galactic on kehittänyt satelliittien laukaisuun soveltuvaan rakettisysteemiä jo jonkin aikaa ja sillä on projektin kimpussa noin 120 insinööriä Long Beachissa, Kaliforniassa. Siellä sijaitsee tehdas, missä raketteja tullaan valmistamaan.

OneWeb ei kuitenkaan laittanut kaikkia munia samaan koriin, vaan tilasi varmuuden varalta laukaisuita myös Arianespacelta, joka voi laukaista Sojuz-raketeilla useita satelliitteja kerralla. Laukaisut alkavat jo vuonna 2017 ja kaikkien 21 laukaisun on tarkoitus olla tehty vuoteen 2019 mennessä. Sitä varten laukaisuita tullaan tekemään Kouroun lisäksi Baikonurista ja mahdollisesti myös Plesetskistä.

Lisäksi OneWeb on varannut Arianespacelta viisi Sojuz-lentoa ja kolme uuden Ariane 6:n laukaisua, jotka tapahtuisivat 2020-luvun alussa. Kyseessä on samalla ensimmäinen Ariane 6:lle tehty laukaisutilaus.

Tänään OneWeb myös julkisti saaneensa uuden 500 miljoonan dollarin rahoituspaketin, eli hanke on taloudellisesti aiempaa varmemmalla pohjalla. Hankkeessa ovat nyt mukana satelliitit rakentava Airbus Group sekä Bharti Enterprises, Grupo Salinas, Hughes Network Systems, EchoStar, Intelsat, Qualcomm Incorporated, Coca-Cola Company ja Virgin Group.

Arianespacen toimitusjohtaja Stéphane Israël twiittasi yllä olevan kuvan tänään Lontoosta, missä sopimus allekirjoitettiin. "in toimitusjohtaja Greg Wylerin ja in kanssa Lontoossa. Vain minulla on kravatti, mutta Richard on ottamassa sitä pois."