Kerroimme jo pari viikkoa sitten mittaustiedoista, joiden mukaan viime vuosi oli mittaushistorian lämpimin.
Nyt myös Maailman ilmatieteen järjestö (WMO) kertoo samaa tuoreessa raportissaan ja sen tueksi Nasa julkaisi yllä oleva videon, joka näyttää miten lämpötila on noussut varsin rajusti viimeisen vuosisadan aikana.
Globaali maan ja merenpinnan lämpötila oli viime vuonna 0,83 astetta korkeampi kuin vertailukauden 1961–1990 keskiarvo. Lämpötilat olivat yli asteen esiteollista aikaa korkeammalla.
Viisitoista mittaushistorian lämpimintä vuotta on ollut 2000-luvulla.
"Vuosi 2016 oli monella tapaa äärimmäisyyksien vuosi, mutta lämpötilat kertovat vain osan tarinasta", WMO:n pääsihteeri Petteri Taalas toteaa.
"Viime vuonna myös hiilidioksidi- ja metaanipitoisuudet ilmakehässä saavuttivat uudet ennätysluvut ja vuoden aikana monessa paikassa koettiin äärisääilmiöitä, jotka aiheuttivat suuria sosio-ekonomisia häiriöitä ja tappioita."
Taalas muistuttaa, että ilmastonmuutoksen kanssa meidän on elettävä vielä useita vuosikymmeniä.
"Tulee muistaa, että hiilidioksidi pysyy ilmakehässä vuosisatoja ja merivedessä, jota se happamoittaa, vielä pidempään." Hiilidioksidipitoisuuden on ylittänyt 400 ppm:n tason Maailman ilmatieteen järjestön WMO:n Global Atmosphere Watch -verkosto (GAW) kuuluvilla asemilla. Tuon tason ylittymistä pidetään merkittävänä symbolisena rajapyykkinä.
"Arktinen alue lämpenee kaksinkertaisella vauhdilla maapallon keskiarvoon nähden. Muutokset arktisilla alueilla aiheuttaa muutoksia esimerkiksi merivirtoihin ja sääilmiöihin muualla maailmassa. Meidän tulee kiinnittää myös huomiota ikiroudan sulamiseen ja sieltä mahdollisesti ilmaan pääseviin metaanipäästöihin", Taalas toteaa WMO:n tiedotteessa, josta myös Ilmatieteen laitos kertoo tiedotteessaan.
Merijään määrä ennätysvähäinen
Toisen raportin mukaan (Nasan tietoihin perustuva, Yhdysvaltain kansallisen lumi- ja jäätietokeskuksen tekemä raportti) maailman merillä olevan jään määrä on parhaillaan vähäisempi kuin todennäköisesti tuhansiin vuosiin. Joka tapauksessa jäätä on selvästi vähemmän kuin sinä aikana, kun jään määrää on mitattu satelliitein vuodesta 1978 alkaen.
Etenkin marras- ja joulukuussa jäätä oli tavattoman vähän niin pohjoisessa kuin etelässäkin, mutta nyt tilanne on hieman lähestynyt keskimääräistä. Osasyynä tähän voi pitää vuosi sitten voimissaan ollutta El Niño -ilmiötä, mutta vastaavia on ollut aikaisemminkin, joten se pelkästään ei selitä kehitystä.
Alla on paljon puhuva kuvaaja jään määrästä:
Lähes reaaliaikaisia tuloksia kuvaajina voi katsoa myös kätevästi täällä: http://nsidc.org/arcticseaicenews/charctic-interactive-sea-ice-graph/
Suosituimmat tänään