Yhdysvalloissa on valmistumassa kolme uutta avaruusalusta, joilla astronautit tulevat lentämään parin vuoden päästä niin Kansainväliselle avaruusasemalle kuin mahdollisesti Kuuhun ja kauemmaksikin.
Alusten tekeminen on kovasti myöhässä aikataulusta, minkä vuoksi tiedotuspuolella on ongelmana pitää jännitystä yllä.
Yksi tapa on kertoa pienistä edistysaskeleista ikään kuin suurina tapauksina, mutta sitten on myös tapahtumia, jotka ovat tärkeitä ja kiinnostavia.
Kuten esimerkiksi uusien avaruuspukujen esittely.
Tarkalleen ottaen Boeing-yhtiön eilen esittelemät puvut ovat painepukuja, jotka on suunniteltu käytettäväksi uuden CST-100 Starliner -avaruusaluksen sisällä. Ne suojaavat matkustajia mahdollisissa onnettomuustilanteissa, jolloin ilma saattaa hävitä aluksen sisältä.
Pukujen tarkoitus on siis vain pitää astronautit hengissä aluksen sisällä avaruuden olosuhteissa. Kyllä niillä voisi olla myös aluksen ulkopuolella, mutta siihen niitä ei ole tarkoitettu. Puvuissa ei esimerkiksi ole selkäpakkausta, missä on ilmaa, vaan ne ovat kiinni aluksen elossapitolaitteissa.
Ne ovat siis tehty samaan tarkoitukseen kuin avaruussukkuloiden oranssit "avaruuspuvut".
Ei pukuja silti kannata väheksyä. Pukujen tulee olla samanaikaisesti kestäviä ja kevyitä, joustavia ja tukevia, ja astronauttien pitää pystyä toimimaan hyvin niissä ollessaan.
Puvut päällä täytyy kävellä alukseen ja niiden hansikkaiden tulee soveltua kosketusnäyttöjen käyttämiseen. Ja mikä tärkeintä, niiden pitää tietysti olla ilmatiiviit ja suojata ihmistä avaruuden ikäviltä olosuhteilta.
Verrattuna sukkula-ajan oransseihin pukuihin, ovat uudet siniset puvut olennaisesti kevyempiä, sillä niiden massa on vain 5,5 kg.
Huomiota herättävää puvuissa on se, että niissä on tarranauhaa joka puolella. Tarranauha on hyvin kätevää painottomuudessa, koska siihen voi helposti kiinnittää tavaroita, jotka muuten leijailisivat vapaasti aluksen sisällä. Lisäksi puvussa on suuret reisitaskut ja omat taskunsa pienille esineille, kynälle ja jopa pelastautumisvälineille.
Puvut on tehty hyvin mukautuviksi ja vain kypärän etuosan visiiri on läpinäkyvä. Kuplamainen kypärä olisi tehnyt puvusta painavamman ja monimutkaisemman, eikä niskapuolella läpinäkyvyydestä olisi mitään hyötyä.
Puvut on Boeingille tehnyt David Clark -yhtiö, joka on valmistanut painepukuja hävittäjälentäjille ja astronauteille 1940-luvulta alkaen. Reebok on osallistunut kenkien suunnitteluun.
SpaceX tulee tekemään omia Dragon-aluksiaan varten omat pukunsa ja Nasa on muokkaamassa vahaa sukkulapukua Orion-aluksissa käytettäväksi. Orionin pukujen pitää olla hieman jykevämpää tekoa, koska aluksilla tullaan lentämään kauempana ja vaativammissa olosuhteissa.
Video: Nasa / Boeing