Yliopistojen lisäksi myös tutkimuslaitokset ja täysin kaupalliset yhtiöt laukaisevat avaruuteen yhä useammin pieniä nanosatelliitteja. Elektroniikan pienenemisen ja mikromekaniikan paranemisen ansiosta pieneen pakettiin voidaan pakata nykyisin yhä enemmän.
Vaikka isoille, "oikeille" satelliiteille on toki oma paikkansa edelleenkin, pystytään näillä pienikokoisilla ja edullisilla satelliiteilla tekemään monia asioita lähes yhtä hyvin, mutta ennen kaikkea kustannustehokkaasti ja nopeasti.
Niinpä nanosatelliittiala on hurjassa nousussa ja satelliittien lukumäärä kasvaa nopeasti. Riskirahoittajat maailmalla ovat sijoittaneet miljardeja uudentyyppisten palvelujen rakentamiseen uuden sukupolven edullisten piensatelliittien avulla.
"Nykyään nanosatelliitit mahdollistavat muidenkin kuin perinteisten avaruusjärjestöjen ja suurvaltioiden toiminnan avaruudessa", toteaa avaruustekniikan professori Jaan Praks.
"Monet yliopistojen piensatelliittiprojektit ovat laittaneet alulle pienissä maissa kokonaisia avaruusohjelmia."
Rahoitusmarkkinat kaipaavat mullistavia ideoita ja niitä keksimään ja toteuttamaan tarvitaan nuoria neroja. Niitä on syntynyt parhaiten yliopistojen CubeSat-projekteissa.
"Avaruustekniikan opetuksemme perustuu Cubesat-luokan nanosatelliitteihin. Suomen historian ensimmäinen satelliitti Aalto-1 on rakennettu pääosin opiskelijaprojektissa laajassa yhteistyössä muiden suomalaisten yliopistojen ja instituuttien kanssa. Aalto-1 laukaistaan avaruuteen loppuvuodesta, ja pian sen jälkeen myös Aalto-2, joka on jo melkein kokonaan rakennettu Otaniemessä."
Avaruustekniikka tarvitsee huippuosaamista ja Suomella on tässä hyvä mahdollisuus luoda oma erikoisalueensa.
"Kekseliäästi rakennetut nanosatelliitit eivät häviä paljoakaan isoille satelliiteille ja koulutuksellisesta näkökulmasta Aalto-1 on ollut erinomainen", tohtorikoulutettava Antti Kestilä muistuttaa.
Suomi 100 -satelliitti avaruuteen itsenäisyyden juhlavuotena