Euroopan tiede vyöryy Toulouseen

Eteläisessä Ranskassa sijaitseva Toulouse on tällä viikolla eurooppalaisten tiedepiirien keskipisteessä. Sen valtaa joka toinen vuosi pidettävä ESOF, EuroScience Open Forum, eli eurotieteen avoin foorumi. Luvasssa on paljon EU-henkistä puhetta ja tärkeiltä vaikuttavia Brysselin edustajia, mutta myös roppakaupalla kiinnostavia esityksiä, tieteen ja tutkimuksen helmiä ennen kaikkea Euroopasta sekä koko kaupunkiin levittäytyvä tiedejuhla.

10.07.2018

Euroopan unionia voi syyttää aiheestakin paljosta turhasta byrokratiasta, pönötyksestä ja tuhlailustakin, mutta se on myös todella merkittävä tieteen ja tutkimuksen rahoittaja sekä edistäjä. Horizon 2020, tällä hetkellä vielä meneillään oleva tiederahoitushimmeli, käyttää 70 miljardia euroa tutkimukseen (mikä oli 23 % enemmän kuin aiempi budjetti), ja seuraava rahoituspaketti vuosiksi 2021-2027 on luokkaa 100 miljardia euroa. Tämä summa on toistaiseksi vielä ehdotus, mutta yleinen tahto tuntuu olevan ehdotuksen kannalla ja todennäköisesti summa on tuota luokkaa.

Kun kaikki tieteeseen ja tekniikkaan liittyvät rahoitukset lasketaan yhteen, noussee summa 160 miljardiin euroon.

Virallisesti EU ei ole kuitenkaan ESOFin järjestäjä, vaan homman hoitaa järjestö nimeltä EuroScience. Kyseessä on Strasbourgissa majaansa pitävä, käytännössä EU:n suojissa toimiva eurooppalaisten tutkijoiden ja tutkijayhteisön järjestö. Sen tärkein toimintamuoto ovat juuri ESOF-tapahtumat.

ESOF on eräs maailman suurimmista koko tieteen kentän kattavista festivaaleista ja selvästi suurin Euroopasssa. Sen pohjana ovat EU-rahoitteisen tutkimushankkeet, mutta onneksi se esittelee aiheita myös paljon laajemmin. Ohelmassa olevien aiheiden kirjo on todella laaja ja luonnollisesti mukana on myös innovaatiopolitiikkaa, poliittista päätäntää yleisesti sekä liike-elämää.

Paikalla on ilmoittautumisten mukaan yli 4000 osanottajaa yli 80 maasta ja tämän viikon aikana pidetään yli 150 esitystä, työpajaa tai tieteellistä seminaaria.

Vaikka painopiste onkin Euroopassa, on tapahtumassa paitsi osanottajien joukossa, niin myös etenkin näyttelyssä väriä muualtakin. Esimerkiksi Etelä-Afrikka ja Korea ovat näyttävästi mukana. Näyttelyssä on myös mukana mm. Viro, mutta Suomi – jälleen kerran – on näkymätön.

Erittäin olennainen osa ESOFia on kaupunkijuhla. Tiede on näkyvissä kaikkialla Toulousessa, sillä kaupungissa on kolmattasataa erilaista tapahtumaa, joihin odotetaan yli 35 000 kävijää.

ESOFin avajaiset

ESOF 2018:n avajaiset kokosivat lavalle politikkojen lisäksi vaikuttavan joukon tutkijoita ja tieteeseen jotenkin liittyviä julkisuuden henkilöitä.

ESOF on mainio konsepti, joka alkoi Tukholmasta vuonna 2004. Sen jälkeen tapahtuma on ollut Münchenissä, Barcelonassa, Torinossa, Dublinissa, Kööpenhaminassa ja Manchesterissa, kunnes nyt on vuorossa Toulouse. Tapahtuman järjestäminen tuo mukanaan "eurooppalaisn tiedekaupungin" tittelin.

Seuraava ESOF pidetään kahden vuoden päästä Italiassa, Triestessä, ja sitten Alankomaissa, Leidenissä. Toivottavasti joskus Helsinki – tai jokin muu suomalainen kaupunki – liittyisi joukkoon.

Tiedetuubi on tällä viikolla paikalla Toulousessa ja välittää tunnelmia tapahtumasta sekä sen yhtydessä olevista kiinnostavista tutustumismatkoista paikallisiin tutkimuslaitoksiin – joita toki olemme esitelleet aika paljon aikaisemminkin, koska Toulouse on ilmailun ja avaruuden suurkaupunki.