Jadejänis saapui Kuuta kiertämään
06.12.2013

Kiinan kuulaskeutuja Chang'e 3 saapui Kuun kiertoradalle tänään perjantaina klo 11:53 Suomen aikaa 112 tuntia kestäneen lennon jälkeen. Luotain laukaistiin matkaan maanantaina 2. joulukuuta klo 19:30 Suomen aikaa Long March 3B -kantoraketilla Xichangin laukaisukeskuksesta Sichuanin maakunnan lounaisosasta. Vaikka kyseessä on laskeutuja, asettuu se ensin Kuuta kiertämään ja laskeutuu Kuun pinnalle vasta joulukuun puolivälissä.

Kyseessä on Kiinan kolmas lento Kuuta kiertämään ja ensimmäinen laskeutuminen Kuun pinnalle.

Laskeutumispaikka on Sinus Iridum eli Sateenkaartenlahti, 249 km halkaisijaltaan oleva laavan täyttämä kraatteri Mare Imbriumissa. Sen pystyy hyvin näkemään paljain silminkin Kuun pinnalla. Kyseessä on suuri törmäyskraatteri, joka täytyi basalttisella laavalla heti törmäyksen jälkeen ja on sen vuoksi hyvin tasainen ja turvallinen laskeutumiseen.

Laskeutujan massa on 1200 kiloa ja sen toiminta-ajaksi on laskettu kolme kuukautta. Voimansa se saa aurinkopaneelien sijaan pienestä radioaktiivisesta paristosta.

Mukana on seitsemän tieteellistä tutkimuslaitetta, joista suurin osa on erityyppisiä kameroita. Kolmen "tavallisen" maisemaa kuvaavien kameroiden lisäksi kyydissä on ultraviolettivalon alueella toimiva teleskooppi, joka on ensimmäinen kookas kaukoputki Kuun pinnalla. Sen avulla tullaan kuvaamaan niin tähtitaivaan kohteita kuin Maan ympärillä olevaa sähköisesti varattujen hiukkasten pilveä. Yksi tutkimuslaitteista on pintaa analysoiva anturi, joka tunkeutuu pinnan alle.

Jännittävin Chang'e 3:n laitteista on kuitenkin Yutu, eli Jadejänis. Se on kiinalaisen Kuussa elävän valkoisen jäniksen mukaan nimetty kuukulkija, joka on rakennettu Shanghaissa. Puolitoista metriä korkea 120-kiloinen laite toimii aurinkopaneelien tuottamalla virralla ja pystyy liikkumaan Kuun pinnalla niin kauko-ohjattuna kuin oman ohjauslaitteistonsa avulla. Sen tekoälyohjelmiston kerrotaan pystyvän navigoimaan myös kaltevissa maastoissa ja pystyvän kiertämään mahdollisia esteitä, kuten suuria kiviä tai kuoppia.

Kulkijassa on kuusi pyörää, sen toivotaan liikkuvan Kuun pinnalla ainakin 10 kilometrin verran ja pystyvän tutkimaan kolmen neliökilometrin alalta kuuperää laskeutujan luona. Se pystynee välittämään suoraa TV-kuvaa Kuun pinnalta kameramastossaan olevilla kameroillaan.

Kuvaamisen lisäksi Yutu kykenee kaivamaan ja tutkimaan Kuun pintaa sekä sondaamaan pinnan alle jopa 30 metrin syvyyteen runkonsa alla olevalla tutkalaitteistollaan. Mahdollisesti heikkoja kaikuja pinnan alta saadaan jopa satojen metrien syvyydestä.

Kerroimme enemmän kuukulkijasta marraskuun alussa artikkelissa Kiina esitteli kuukulkijaansa ja luonnollisesti jatkamme Jadejäniksen seuraamista jatkossakin!

Mikäli laskeutuminen onnistuu, on kyseessä ensimmäinen pehmeä kuulaskeutuminen 37 vuoteen – edellisen kerran niin teki neuvostoliiton Luna-24 elokuussa 1976.

Luna ei vain laskeutunut, vaan se myös toi Maahan 170 grammaa kuuperää Mare Crisiumista. Kiinan seuraava askel on myös näytteenhakumatka Kuusta, mutta sitä ennen (tämänhetkisten suunnitelmien mukaan) Chang'e 4 tekee samankaltaisen laskeutumisen Kuuhun ennen kuin Chang'e 5 suuntaa näytettä poimimaan vuonna 2017.

Kiina tähtää näiden lentojen jälkeen edelleen taikonauttien lähettämiseen Kuuhun 2020-luvun puolivälissä.

Chang'e 3 Kuun pinnalla havainnekuvassa