Loppusyksyn ja alkukevään aurinkoisina pakkaspäivinä meren rannalla tai suuren vesistön äärellä kannattaa pitää silmänsä auki. Kaukaisuudessa siintävät saaret saattavat lähteä lentoon ja horisontin yläpuolella voi liikehtiä myös laivoja.
Ilmiössä ei ole mitään yliluonnollista, eikä se ole edes harvinainen. Pitää vain sattua sopivissa oloissa sopivalle paikalle ja osata katsoa oikeaan suuntaan.
Syksyiset kangastukset johtuvat siitä, että ilma on vettä viileämpää. Tyynessä säässä vedenpinnan yläpuolelle voi muodostua tarkkarajaisia ilmakerroksia, joissa lämpötila ylöspäin noustaessa vähitellen laskee.
Valo taittuu erilämpöisten kerrosten rajapinnoilla hieman eri tavalla. Silloin horisontissa tai jopa sen takana olevasta saaresta tulevat valonsäteet saattavat muuttaa kulkusuuntaansa niin voimakkaasti, että saari näyttää kohoavan ilmaan.
Keväisin tilanne on päinvastainen: aurinko lämmittää ilmaa niin, että se on talven aikana jäähtynyttä vettä lämpimämpää. Silloin lämpötila ylöspäin noustaessa kohoaa. Sama ilmiö on mahdollinen myös jään ja lumen yläpuolella.
Vaikka merihorisontissa leijuvat saaretkin ovat melko tavallisia, tutuin kangastus lienee hellesäällä rutikuivalla asfalttitiellä kajastava lätäkkö, joka lähemmäs tultaessa äkkiä katoaa tai näyttää siirtyvän kauemmas.
Ilmiön saa aikaan samanlainen erilämpöisten ilmakerrosten aiheuttama valon taittuminen, mutta kuumuutta hohkavan tien päällä valonsäteet kaartuvat ylöspäin. Asfaltilla näkyvä ”vesi” on siis taivaan kuvajainen.
Mitä alempaa kangastuksia tiirailee, sitä voimakkaampana ilmiö näkyy. Suotuisin korkeus vaihtelee olosuhteiden mukaan, mutta yleensä se on metrin paikkeilla.
Jos kaukaiset saaret näyttävät olevan aavistuksen irrallaan taivaanrannasta, kannattaa hieman kyykistellä ja hakea korkeus, jolla kangastukset näkyvät kaikkein voimakkaimmin – ellei lähistöllä satu olemaan kanssakulkijoita, jotka eivät välttämättä tiedä, mistä rauhalliseen tahtiin tehdyssä kyykkyhyppelyssä on kyse.
