Skip to header Skip to main navigation Hyppää pääsisältöön Skip to footer

Main navigation

  • Etusivu
  • Aihealueet
    • Avaruus
    • Tiede
    • Tekniikka
    • Luonto ja ympäristö
    • Terveys ja lääketiede
    • Ihmiset
    • Taide
    • Paikkoja
    • Arvioita
  • Videot ja podcastit
  • Uusimmat jutut listana
  • Jutturuletti
  • Tiedekiinnostavuuskartta
Tiedetuubi
Siding Spring Marsin taivaalla
Markus Hotakainen
20.10.2014

Komeettaohituksesta tihkuu hitaasti tietoa ja Marsin kiertävien luotainten ottamia kuvia saadaan vielä odotella. Yli kymmenen vuotta punaisen planeetan pinnalla taivaltaneen Opportunity-kulkijan ottama kuva on kuitenkin jo julkaistu. Siinä Siding Spring näkyy pienenä utuläikkänä noin 2,5 tuntia ennen lähintä ohitusta.

Kuva on käsittelemätön raakaversio, joten siinä on esimerkiksi kosmisen säteilyn hiukkasten aiheuttamia viiruja. Otos on silti historiallinen, sillä se on ensimmäinen toisen planeetan pinnalta otettu kuva komeetasta.

Kaikki Mars-luotaimet selvisivät vaurioitta pelätystä hiukkasmyrskystä – jota ei sitten tullutkaan. Varmuuden vuoksi luotaimet ohjattiin kuitenkin radoillaan sopivasti Marsin vastakkaiselle puolelle, kun komeetta ohi lähimpänä planeettaa.

Lähipäivinä on odotettavissa niin kuvia kuin mittaustuloksia luotainarmadalta. Tiedetuubi seuraa tilannetta.

PÄIVITETTY 20.10. klo 21.36:

Myös Curiosity-kulkija on kenties saanut kuvattua komeetan. Rankasti käsitellyssä mustavalkoisessa negakuvassa näkyy taivaalla komeettaa muistuttava kohde. Varmistusta asialle ei ole vielä saatu.

PÄIVITETTY 21.10. klo 11.01:

Toistaiseksi Marsia kiertävien luotainten otoksista on julkaistu vasta MRO:n HiRISE-kameralla yhdeksän minuutin välein otetut kuvat. Niissä erotuskyky on noin 140 metriä pikseliä kohti. Ylemmissä ruuduissa ydin erottuu ainoastaan 2-3 pikselin kokoisena, joten se on todennäköisesti arvioitua pienempi eli läpimitaltaan reilusti alle puoli kilometriä. Alemmissa ruuduissa ydin on ylivalottunut ja sen ympärillä näkyy kaasusta ja pölystä muodostunut koma.

Samasta aiheesta

Suomi lisää voimakkaasti rahoitustaan Euroopan avaruusjärjestölle
Tiedätkö, paljonko on googol?
Sotaa avaruudessa? AsterX-avaruussotaharjoitus valmistaa sotilaalliseen toimintaan kiertoradalla
Pimeän maailmankaikkeuden kartoittaja Euclid laukaistiin avaruuteen – olimme paikalla
Gaian tuoreet tähtitiedot ovat yksinkertaisesti upeita – katso näyttävät videot!

Suosituimmat tänään

La Silla – Euroopan eteläisen observatorion ensimmäinen havaintopaikka Chilessä
Tee oma majakka – täältä saat piirustukset!
Plasmatutkija ja potaattikomeetta
Taide muokkaa Big Dataa
Lappajärvi elämän keitaana?

AIHEALUEET

Avaruus ja ilmailu
Tiede ja tekniikka
Luonto ja ympäristö
Lääketiede ja terveys
Ihmiset ja paikat
Kirjat, elokuvat ja taide

ERIKOISTA

Tiedekiinnostavuuskartta
Jutturuletti
Suorana labrasta
eTuubi
Videot

TIEDETUUBI

Tiedetuubin esittely
Toimitus
Tiedetuubi ja tekoäly
Yhteistyökumppanit
Mediakortti
Information in English

Copyright © 2012-2026 Tiedetuubi - All rights reserved