Skip to header Skip to main navigation Hyppää pääsisältöön Skip to footer

Main navigation

  • Etusivu
  • Aihealueet
    • Avaruus
    • Tiede
    • Tekniikka
    • Luonto ja ympäristö
    • Terveys ja lääketiede
    • Ihmiset
    • Taide
    • Paikkoja
    • Arvioita
  • Videot ja podcastit
  • Uusimmat jutut listana
  • Jutturuletti
  • Tiedekiinnostavuuskartta
Tiedetuubi
Siding Spring suihkuaa
Markus Hotakainen
27.03.2014

Hubble-avaruusteleskooppi on kuvannut C/2013 A1 eli Siding Spring -komeettaa, joka on kovaa vauhtia lähestymässä Marsia. Ensi syksynä, 19. lokakuuta, komeetta hujahtaa 135 000 kilometrin etäisyydeltä punaisen planeetan ohi, jolloin on odotettavissa melkoinen meteorimyrsky – siis Marsissa. Etäisyys on alle puolet Maan ja Kuun välisestä etäisyydestä.

11. maaliskuussa otetussa kuvassa komeetta on noin 568 miljoonan kilometrin etäisyydellä Maasta. Komeetan ydin on niin pieni, että se ei erotu, mutta sitä ympäröivällä kaasu- ja pölypilvellä on läpimittaa jo 20 000 kilometriä. Oikeanpuoleisessa kuvassa Hubblen otosta on käsitelty siten, että sen ytimestä puhaltavat suihkut on saatu näkyviin. Niiden suunnista tutkijat arvelevat saavansa määritettyä ytimen pyörimisakselin asennon.

Aiemmin tänä vuonna, 21. tammikuuta, Maa kulki komeetan ratatason läpi ja silloin pystyttiin tutkimaan ytimestä irtoavan pölyn nopeutta. Tulosten toivotaan antavan viitteitä siitä, millaisen pölyhiukkaspommituksen voidaan odottaa kohdistuvan Marsin kaasukehään ja etenkin planeettaa kiertävillä radoilla oleviin luotaimiin.

Komeetta on nyt suunnilleen Jupiterin etäisyydellä Auringosta. Perihelissään eli lähimpänä Aurinkoa se on 25. lokakuuta eli vain muutama päivä Marsin ohituksen jälkeen. Siten perihelietäisyys jää melko suureksi: se on yli 200 miljoonaa kilometriä. Paljain silmin komeetta ei tule näkymään Maasta, mutta Marsin pinnalta katsottuna se olisi melkoinen ilmestys. Uudelleen Siding Spring palaa Aurinkokunnan sisäosiin noin miljoonan vuoden kuluttua.

Samasta aiheesta

Suomi lisää voimakkaasti rahoitustaan Euroopan avaruusjärjestölle
Tiedätkö, paljonko on googol?
Sotaa avaruudessa? AsterX-avaruussotaharjoitus valmistaa sotilaalliseen toimintaan kiertoradalla
Pimeän maailmankaikkeuden kartoittaja Euclid laukaistiin avaruuteen – olimme paikalla
Gaian tuoreet tähtitiedot ovat yksinkertaisesti upeita – katso näyttävät videot!

Suosituimmat tänään

La Silla – Euroopan eteläisen observatorion ensimmäinen havaintopaikka Chilessä
Sateenkaaren seitsemän väriä
Jutturuletti
Tässä on koronavirus, joka tulee pian taas kiusaksemme
Kuinka ensimmäinen avaruuskoira Laika kuolikaan?

AIHEALUEET

Avaruus ja ilmailu
Tiede ja tekniikka
Luonto ja ympäristö
Lääketiede ja terveys
Ihmiset ja paikat
Kirjat, elokuvat ja taide

ERIKOISTA

Tiedekiinnostavuuskartta
Jutturuletti
Suorana labrasta
eTuubi
Videot

TIEDETUUBI

Tiedetuubin esittely
Toimitus
Tiedetuubi ja tekoäly
Yhteistyökumppanit
Mediakortti
Information in English

Copyright © 2012-2026 Tiedetuubi - All rights reserved