Satelliittilaboratorion puhdastilavaatteiden riisumisen jälkeen klubi suuntasi TUAS-talon yläkerrassa olevan saunaosaston suuntaan: Aalto-1:n maa-asema sijaitsee siellä katon rajassa, koska antenneista tulevien piuhojen on hyvä olla mahdollisimman lyhyitä ja ongematilanteiden vuoksi pääsy antenneille on vastaanotinhuoneesta helppo.

Saavuimme paikalle juuri sopivaan aikaan, sillä Aalto-1 oli horisontin yläpuolella. Se oli niin matalalla pohjoisella taivaalla, ettei Petri Niemelä viitsinyt olla siihen varta vasten yhteydessä. Kun satelliitin rata ei vie sitä kohtalaisen korkealle taivaalla Otaniemen näkökulmasta, on ylilento paitsi lyhyt, niin myös ilmakehästä tulevat häiriöt yhteydessä ovat suurempia. 

Nyt saatoimme kuitenkin kääntää antennin kohti metsän päällä vipeltänyttä satelliittia ja kuulla sen kantoaallon morsetuksen. Petri selitti lisäksi hyvin konkreettisesti, miten satelliittiin ollaan yhteydessä, miten sitä ohjataan ja kuinka sen tietoja otetaan vastaan. 

Maa-aseman vastaanotinhuone oli hieman sekavassa kunnossa, mikä on itse asiassa selvä viesti siitä, että siellä tehdään hommia. Nyt Suomi 100 -satelliittia varten ollaan tekemässä uutta vastaanotinta – paitsi satelliittien rakentaminen, myös kaikki niihin liittyvät tehtävät (kuten maa-asema ja yhteydenpito) ovat myös opetuksellisia tehtäviä. Paras tapa oppia maa-asemankin toiminnan periaatteet on tehdä sellainen itse ja käyttää sitä.

"Se, että voin tänään olla täällä maa-asemalla purkamassa antennin ohjaussähkömoottorien koneistoa kädet rasvassa ja huomenna olla laboratorion puhdastilassa tekemässä mikroskoopin alla herkän komponentin juottamista, on ehdottomasti parasta näissä satelliittihankkeissa", totesi Petri takaisin alakertaa kävellessämme.

"Ainakin tässä pioneerivaiheessa tämä laaja-alaisuus on mielestäni upeaa!"

*

Seuraava Tiedetuubin klubin vierailu tapahtuu helmikuussa ja se tapahtuu Genevessä. Käymme 15.2. vierailulla Euroopan hiukkastutkimuskeskus CERNissä. Kaikki paikat käynnille on valitettavasti jo varattu.

Ensimmäiset kunnolliset mittaukset tehtiin 4. – 6. syyskuuta Maahan osuneen geomagneettisen myrskyn aikana. Silloin amerikkalaisen NOAA:n GOES-satelliitin tekemien havaintojen avulla RADMONin havainnot pystyttiin tarkistamaan ja kalibroimaan.

Heti sen jälkeen, 6. – 8. syyskuuta tulleen toisen aurinkopurkauksen aikaan RADMON pääsi havaitsemaan myös kiinnostavaa protonimyrskyä, joka sai myös satelliitin päätietokoneen yskimään. Tietokone ja samalla koko satelliitti meni hetkeksi pois päältä, mutta käynnistyi normaalisti ja jatkoi toimintaansa hyvin. Vaikka tapaus ei tunnu hyvältä, lisää se luottamusta Aalto-1:n järjestelmien toimintaan ja vikasietokykyyn.

Lisäksi yhdistämällä tietokoneiden ja satelliitin systeemien säteilystä johtuneita toimintahäiriöitä RADMONin havaintoihin saadaan kiinnostavaa lisätietoa siitä, miten säteily vaikuttaa Aalto-1:n kaltaiseen pikkusatelliittiin. Niitä kun ei ole suojattu säteilyä vastaan yhtä hyvin kuin suurempia satelliitteja.

Yllä olevassa ensimmäisen säteilymyrskyhavaintokampanjan mittauksia esittävässä kuvassa ja sivun animaatiossa näkyy hyvin myös niin sanottu Etelä-Atlantin anomalia. Tämä on jo pitkään tunnettu kohta maapallon ympärillä, missä sisempi Van Allenin vyöhyke tulee lähimmäksi maapallon pintaa, vain noin 200 kilometrin päähän siitä. Siksi siellä ympärillämme olevia energeettisiä hiukkasia pääsee tunkeutumaan lähemmäksi ja sen vuoksi siellä satelliititkin joutuvat kokemaan suurempia säteilytasoja joka kierroksellaan.

Kolmas kiinnostava magneettinen myrky tapahtui 13. – 15.9., jolloin RADMON pääsi todistamaan jännittävää ilmiötä, missä "myrskyävä" magneenttä sai säteilyvyön elektronit satamaan alas matalalle kiertoradalle ja ilmakehään.

Mittaukset ovat sen jälkeen jatkuneet ja sivun animaatio esittää viimeisimmän, 10. – 17. lokakuuta olleen aktiivisen ajan mittauksia. 

Nyt itse satelliitin toiminnassa huomio on kiinnitetty asennonsäädön aktivointiin, mikä on tarpeen muun muassa suurempitaajuuksisen, enemmän tietoa välittävän datalinkin käyttöönotossa sekä kuvien ottamisessa. Ilman nopeampaa linkkiä Otaniemen maa-aseman ja satelliitin välillä ei kuvia kannattaisikaan ottaa, sillä yhdenkin kuvan lataaminen alas tähän saakka käytössä ollutta linkkiä pitkin kestää pari viikkoa – tietoa kun saadaan alas paitsi hitaasti, niin myös vain muutaman kerran päivässä, kun satelliitti on Suomen päällä.

Signaali koostuu ensin morsemerkeistä A A L T O 1 ja sitä seuraavista telemetriatiedoista. Videolla kuullaan pääasiassa telemetriapiipitystä.

Tässä tietoja voidaan kuulla vain äänenä, mutta Otaniemessä tästä piipityksestä saadaan selville signaaliin koodatut tiedot siitä, miten Aalto-1 ja sen systeemit toimivat. Tiedot kertovat myös missä asennossa satelliitti on. Näiden tietojen perusteella päätetään jatkotoimista.

Satelliitin järjestelmiä – mm. sen kamera ja toinen radiolaitteisto – käynnistellään rauhallisesti, sillä satelliitin ensimmäiset päivät avaruudessa ovat hyvin kriittiset.

Nyt kuitenkin Aalto-1:n lento näyttää alkaneen erinomaisesti!

Seuraavan kerran satelliitti tulee hyvin Suomen päälle illalla. 

Aalto-1 -tiimi potretissa onnistuneen laukaisun jälkeen.