Kierros Kuun ympärillä

Kierros Kuun ympärillä

"Kuu on harmaa – tai täysin väritön – ja näyttää siltä, kuin se olisi pelkkää betonia", totesi Apollo 8 -lennon astronautti James Lovell vuonna 1968. Lennon kolmehenkinen miehistö olivat ensimmäiset ihmiset, jotka pääsivät katsomaan Kuun pintaa läheltä.

Jari Mäkinen
07.11.2017

"Kuun pinta näyttää kuin hiekkakasalta, missä lapseni ovat olleet temmeltämässä pitkän aikaa", jatkoi samalla lennolla ollut William Anders. 

"Pinta on täysin rösöistä ja rikkoutunutta, vain töyssyjä ja reikiä."

Monet muutkin Apollo-lentojen astronautit ovat kuvailleet monin eri sanamuodoin sitä, kuinka omituinen ja harmaan väritön Kuun pinta on. Nyt kuitenkin tämän voi helposti katsoa myös itse hyppäämällä Lunar Reconnaissance Orbiter -luotaimen kyytiin.

Seán Doran on tehnyt luotaimen kameran ottamista kuvista hienon videon, joka näyttää yhden kierroksen Kuun ympäri. Video näyttää hyvin, kuinka Kuulla on kaksi selvästi erilaista puolta ja kuinka sen pinnan aines, niin sanottu regoliitti, on todella harmaata.

Itse asiassa yksi syy siihen, miksi Kuu näyttää hyvin harmaalta, on sen varsin pieni heijastuvuus: keskimäärin Kuun pinta heijastaa vain noin 12% siihen osuvasta valosta.

Tosin Kuun tapauksessa tässä on suuria vaihteluita, koska suoraan valon suunnasta katsottaessa pinta heijastaa jopa hyvin voimakkaasti valoa takaisinpäin: Kuun pinta on hyvin rosoista, joten valon tullessa sivulta on siinä paljon pieniä varjoalueita, mikä ilmakehän tasoittavan vaikutuksen puuttuessa tarkoittaa sitä, että maisemassa on paljon pieniä mustia alueita. 

Kun valo tulee pintaan kohtisuoraan, ei näitä mustia alueita ole, vaan koko pinta näyttää valaistulta. Tämän niin sanotun oppositioilmiön vuoksi myös täysikuu näyttää paljon kirkkaammalta kuin Kuu olisi muutoin.

Video: Seán Doran, alkuoperäiset kuvat: NASA / LROC

PS. Doran on koostanut muitakin kauniita videoita. Niitä voi katsoa mm. hänen Twitter-tililtään @_TheSeaning

Aalto-1 mittaa säteilyä avaruudessa

Aalto-1 mittaa säteilyä avaruudessa
Jari Mäkinen
31.10.2017

Ensimmäinen virallisesti suomalainen satelliitti, Aalto-1, on ollut avaruudessa nyt hieman yli neljä kuukautta. Sinä aikana se on otettu käyttöön ja sen kaikki järjestelmät on tarkistettu.

Se on aloittanut myös kunnolliset toimet avaruudessa – ja tuloksena on ollut jo kättelyssä hyvin kiinnostavia tuloksia: kiitos syyskuun voimakkaiden avaruusmyrskyjen, on satelliitissa oleva turkulaistekoinen säteilymittari RADMON saatu kalibroitua ja sillä päästiin tekemään mittauksia.

 

Ensimmäiset kunnolliset mittaukset tehtiin 4. – 6. syyskuuta Maahan osuneen geomagneettisen myrskyn aikana. Silloin amerikkalaisen NOAA:n GOES-satelliitin tekemien havaintojen avulla RADMONin havainnot pystyttiin tarkistamaan ja kalibroimaan.

Heti sen jälkeen, 6. – 8. syyskuuta tulleen toisen aurinkopurkauksen aikaan RADMON pääsi havaitsemaan myös kiinnostavaa protonimyrskyä, joka sai myös satelliitin päätietokoneen yskimään. Tietokone ja samalla koko satelliitti meni hetkeksi pois päältä, mutta käynnistyi normaalisti ja jatkoi toimintaansa hyvin. Vaikka tapaus ei tunnu hyvältä, lisää se luottamusta Aalto-1:n järjestelmien toimintaan ja vikasietokykyyn.

Lisäksi yhdistämällä tietokoneiden ja satelliitin systeemien säteilystä johtuneita toimintahäiriöitä RADMONin havaintoihin saadaan kiinnostavaa lisätietoa siitä, miten säteily vaikuttaa Aalto-1:n kaltaiseen pikkusatelliittiin. Niitä kun ei ole suojattu säteilyä vastaan yhtä hyvin kuin suurempia satelliitteja.

Säteilymyrsky kuvana

Yllä olevassa ensimmäisen säteilymyrskyhavaintokampanjan mittauksia esittävässä kuvassa ja sivun animaatiossa näkyy hyvin myös niin sanottu Etelä-Atlantin anomalia. Tämä on jo pitkään tunnettu kohta maapallon ympärillä, missä sisempi Van Allenin vyöhyke tulee lähimmäksi maapallon pintaa, vain noin 200 kilometrin päähän siitä. Siksi siellä ympärillämme olevia energeettisiä hiukkasia pääsee tunkeutumaan lähemmäksi ja sen vuoksi siellä satelliititkin joutuvat kokemaan suurempia säteilytasoja joka kierroksellaan.

Kolmas kiinnostava magneettinen myrky tapahtui 13. – 15.9., jolloin RADMON pääsi todistamaan jännittävää ilmiötä, missä "myrskyävä" magneenttä sai säteilyvyön elektronit satamaan alas matalalle kiertoradalle ja ilmakehään.

Mittaukset ovat sen jälkeen jatkuneet ja sivun animaatio esittää viimeisimmän, 10. – 17. lokakuuta olleen aktiivisen ajan mittauksia. 

Nyt itse satelliitin toiminnassa huomio on kiinnitetty asennonsäädön aktivointiin, mikä on tarpeen muun muassa suurempitaajuuksisen, enemmän tietoa välittävän datalinkin käyttöönotossa sekä kuvien ottamisessa. Ilman nopeampaa linkkiä Otaniemen maa-aseman ja satelliitin välillä ei kuvia kannattaisikaan ottaa, sillä yhdenkin kuvan lataaminen alas tähän saakka käytössä ollutta linkkiä pitkin kestää pari viikkoa – tietoa kun saadaan alas paitsi hitaasti, niin myös vain muutaman kerran päivässä, kun satelliitti on Suomen päällä.

Hallitus ehdottaa Suomelle avaruuslakia Toimitus La, 28/10/2017 - 23:51
Toimitus

Pikavauhtia kasaan kyhätty laki avaruustoiminnasta hyväksyttiin valtioneuvostossa viime torstaina 26.10.2017. Kyseessä on siis normaaliin lainsäädäntötapaan tässä vaiheessa vielä hallituksen esitys, ja laki saa lainvoiman vasta myöhemmin Eduskunnan käsittelyssä. Se, että juristitkin puuhaavat nyt avaruusasioiden kanssa tarkoittaa sitä, että avaruudesta on tullut ja etenkin siitä on tulossa arkipäivää – myös Suomessa.

Suomesta tuli avaruusvaltio, kun Aalto-1, ensimmäinen suomalainen satelliitti lähetettiin avaruuteen kesäkuussa 2017. Kaksi kaupallista yritystä ja Aalto-yliopisto valmistautuvat parhaillaan lähettämään avaruuteen uusia satelliitteja, joten laki tulee juuri hyvään aikaan.

Avaruus tarjoaa yrityksille uusia liiketoimintamahdollisuuksia ja kasvun lähteitä.

Kansallisella avaruuslainsäädännöllä edistetään toimialan kehittymistä luomalla toiminnalle lainmukaisuuden, turvallisuuden ja liiketoimintamahdollisuudet takaavat puitteet.

Laissa säädettäisiin avaruustoiminnan harjoittamisen luvanvaraisuudesta, luvan myöntämisen edellytyksistä, toiminnanharjoittajan velvoitteista, avaruustoiminnan valvonnasta ja toiminnan aiheuttamien vahinkojen korvaamisesta. Laki sisältäisi myös säännökset avaruusesineiden rekisteristä ja rekisteriin kirjattavista tiedoista. Työ- ja elinkeinoministeriö toimisi laissa tarkoitettuna lupa- ja rekisteröintiviranomaisena.

Lain rikkomisesta rangaistaisiin avaruustoimintarikkomuksena.

Hallitus esittää lisäksi, että eduskunta hyväksyisi avaruuteen lähetettyjen esineiden rekisteröinnistä tehdyn yleissopimuksen. Yleissopimus velvoittaa valtion rekisteröimään lähettämänsä avaruusesineet kansalliseen rekisteriin ja ilmoittamaan YK:n julkiseen rekisteriin perustiedot avaruusesineistä.

Suomi on sitoutunut YK:ssa 1960-ja 1970-luvuilla tehtyihin avaruussopimuksiin. Näistä kolme tärkeintä ovat avaruuden yleissopimus, vastuusopimus ja avaruusesineiden rekisteröintisopimus.  Suomi on osapuolena kahdessa ensimmäisessä. Rekisteröintisopimukseen liittymistä esitetään tällä hallituksen esityksellä. Uudella lailla pantaisiin kansallisesti täytäntöön YK:n avaruussopimusten mukaiset Suomea sitovat kansainväliset velvoitteet.

Kansallinen avaruuslaki on EU-maista Ruotsilla, Tanskalla, Itävallalla, Belgialla, Hollannilla, Iso-Britannialla ja Ranskalla.

Juttu perustuu Työ- ja elinkeinoministeriön tiedotteeseen "Uusi laki avaruustoiminnasta tukee avaruusalan kehittymistä Suomessa".

Pieni kappale tähtienvälisestä avaruudesta lensi Aurinkokunnan läpi

Jari Mäkinen

Nyt syys-lokakuussa tapahtui jotain todella harvinaista: tähtienvälisestä avaruudesta tullut kappale lensi Aurinkokunnan läpi ja kiisi takaisin syvään avaruuteen. Siitä mikä tämä interstellaarinen tunkeutuja oikein oli, ei ole tarkkaa tietoa.

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun tähtienvälisestä avaruudesta tuleva kappale on onnistuttu havaitsemaan.

Havainnon teki Havaijilla oleva, rutiininomaisesti aurinkokunnan pienkappaleita havaitseva robottiteleskooppi Pan-STARRS 1 lokakuun 19. päivänä, joskin kappale löydettiin tarkemmin tutkittaessa jo aikaisempana päivänä otetuista havainnoista.

Sen liike oli sen verran omituista verrattuna normaaleihin aurinkokunnan pienkappaleisiin, että automaattinen havaintosysteemi ei sitä heti äkännyt.

Nimen A/2017 U1 saanut kappale on kooltaan noin 400 metriä ja liikkuu hyvin nopeasti.

Havainnon teon jälkeen useat teleskoopit ympäri maailmaa hälytettiin tekemään havaintoja kappaleesta, jotta sen alkuperä ja koostumus saataisiin selville.

"Oli selvää, ettei kappaleen liikerataa voitu selittää normaalilla Aurinkoa kiertävällä asteroidilla tai komeetalla", toteaa havainnon raakamateriaalista vahvistanut ja kappaleesta kansainväliselle Pikkuplaneettakeskukselle raportoinut Rob Weryk Nasan tiedotteessa.

Weryk otti heti asian äkättyään yhteyttä Marco Micheliin, joka sai käyttöönsä pian Euroopan avaruusjärjestön Teneriffalla olevan kaukoputken ottamia kuvia. Kaksikko pystyi varmistamaan näin kappaleen olevan peräisin tähtienvälisestä avaruudesta.

Nähtävästi A/2017 U1 tuli Lyyran tähtikuvion suunnasta lähes suoraan Aurinkokunnan tason päältä ja sen vauhti oli peräti 25,5 km/s, eli noin 91 800 km/h. Ratalaskelmien mukaan se oli lähimmillään Aurinkoa syyskuun 9. päivänä ja ohitti Maan 14. lokakuuta noin 24 miljoonan kilometrin päästä (noin 60 kertaa Maan ja Kuun välinen etäisyys).

"Tämä on eräs omituisimmista näkemistäni lentoradoista", sanoo Davide Farnocchia Aurinkokunnan pienkappaleita tutkivasta Nasan toimistosta.

"Kappale kulkee erittäin nopeasti ja on sellaisella radalla, että voimme olla aika varmoja siitä, että se on nyt menossa kovaa vauhtia ulos Aurinkokunnasta eikä tule koskaan takaisin." 

Aurinko käänsi kappaleen rataa voimakkaasti ja antoi sille lisävauhtia. Nyt se on menossa kohti Pegasuksen tähtikuviota 44 kilometrin sekuntinopeudella, eli 158 400 km/h.

Vaikka kyseessä oli ensimmäinen interstellaarisen ohittajan havainto, ei se ole varmaankaan ainutlaatuinen tapaus.

Voi hyvin kuvitella, että tällaisia tähtienvälisessä avaruudessa lentäviä kappaleita on paljonkin, mutta koska ne menevät ohitsemme näin nopeasti ja omituisilla radoilla, emme ole niitä vain aiemmin äkänneet.

Ja tietysti voi myös ajatella, että kyseessä oli tähtienvälinen avaruusalus, joka käytti Aurinkoamme hyväksi saadakseen lisävauhtia painovoimalinkouksella...

Päivitys 21.11.2017: Kerromme toisessa jutussa kappaleen tarkemmista tiedoista.

Avaruusasema putoaa maahan uudenvuoden jälkeen

Kuva: Aerospace
Kuva: Aerospace
Tiangong-1
Toimitus

Kiinan ensimmäinen miehitetty avaruusasema on putoamassa alas. Näillä näkymin ohjauskyvytön avaruusasema palaa ilmakehässä tammikuun lopulla. Epävarmuutta arviossa on vielä muutaman viikon verran.

Kiinalainen avaruusasema Tiangong-1 on putoamassa. Tällä hetkellä se kiertää noin 300 km korkeudella, mutta korkeus hupenee kiihtyvällä tahdilla.

Putoamishetkeä on vielä mahdotonta tietää tarkalleen, koska asiaan vaikuttaa mm. Auringon aktiivisuus, joka vaikuttaa puolestaan ilmakehän yläkerrosten tiheyteen. Tämänhetkiset parhaat ennusteet kertovat aseman putoavan ilmakehään tammikuun alun ja helmikuun loppupuolen välillä.

Ennuste paranee ajankohdan lähestyessä.

Aseman korkeus viimeisen vuoden aikana ja 25.10. päivitetty ennuste (Aerospace).

Avaruusaseman povataan tuhoutuvan ilmakehässä lähes täysin, mutta jopa satakiloisia paloja saattaa silti selvitä pinnalle saakka. Niiden osuminen Suomessa takapihalle on kuitenkin mahdotonta, koska Tiangiong-1 kiertää Maata radalla, joka kaltevuus päiväntasaajan suhteen on 43°. Tämä tarkoittaa Pyreneiden vuoriston ja Afrikan eteläkärjen tuolla puolen olevan merenselän välistä aluetta. 

Osuminen asutuille alueille muutenkin on varsin epätodennäköistä, koska suurin osaa maapallon pinnasta on merta ja asumattomia alueita.

Mutta jos Tiangongin osia putoaa lähellesi, ei niihin kannata koskea paljain käsin, sillä niissä voi olla myrkyllisiä aineiden jäämiä, esimerkiksi polttoainetankkien sisältämää hydrasiinia.

Tiangong-1 on kiertänyt Maata jo yli kuusi vuotta. Se laukaistiin avaruuteen syyskuussa 2011, minkä jälkeen siellä on vieraillut kaksi miehistöä.

Ensimmäisten kolmen taikonautin visiitti kesti runsaat kolme päivää, jälkimmäinen kolmikko viipyi asemalla 12 vuorokautta.

Asemaan ei ole yhteyttä, eikä se ole lennonjohdon hallinnassa vuoden 2016 alun jälkeen. 

Tiangong-1on järjestyksessä jo kymmenes miehitetty avaruusmasema Maan kieroradalla. Aiemmin sellaisia ovat lähettäneet Neuvostoliitto (Almaz- ja Saljut-asemat sekä kuuluisa Mir), USA (Skylab), sekä nyt Kansainvälinen avaruusasema, jonka takentamiseen ovat osallistuneet Yhdysvaltain ja Venäjän lisäksi Euroopan avaruusjärjestö, Kanada ja Japani.

Tiangong-1

Kiinalla on jo avaruudessa toinenkin asema, Tiangong-2, joka on käytännössä samanlainen kuin noin 8,5 tonnia massaltaan oleva Ykkönen. 

Suurin Maata kiertänyt kappale, jonka tiedettiin etukäteen putoavan kontrolloimattomana maahan, oli avaruusasema Skylab (n. 77 000 kg). Sen paloja tippui lähes 7500 km pituiselle kaistaleelle Intian valtamerta, suurimmat palat tosin putosivat läntiseen Australiaan.

Vielä tätäkin massiivisempi oli avaruussukkula Columbia (105 600 kg), joka hajosi yllättäen Texasin yllä ilmakehään palatessaan vuonna 2003. Paloja löytyi 300 kilometrin pituiselta kaistaleelta Dallasin kaakkoispuolelta.

Kaikkein suurin (130 000 kg) ilmakehään palannut laitos oli kuitenkin avaruusasema Mir. Se kuitenkin pudotettiin hallitusti ilmakehään vuonna 2001, jolloin sen jääntet levisivät eteläisellä Tyynellä valtamerellä noin 200 x 3000 km olleelle alueelle. Yllä on kuva sen putoamisesta – koska aika ja paikka tiedettiin tarkasti etukäteen, seurattiin tapahtumaa tiiviisti mm. lentokoneista.

Komeettasadetta luvassa runsaan 1,3 miljoonan vuoden kuluttua

Kuva: ESO/N. Bartmann/spaceengine.org
Kuva: ESO/N. Bartmann/spaceengine.org
Jarmo Korteniemi

Tuore tutkimus paljasti lähiohituksia tekevien tähtien liikkeet. Yksi ohittajista nousi yli muiden: Gliese 710, joka sukeltaa syvälle Oortin pilven sisään.

Gliese 710 on tähti, jonka radan on jo kauan tiedetty johdattavan sen lähelle Aurinkoa. Vastikään julkaistu tutkimus tekee kuitenkin selväksi, että kyse saattaa olla jopa epämiellyttävän läheisestä tuttavuudesta.

320 000 tähden liikkeitä tarkastellut tutkimus kertoo Auringon naapuruston olevan paljon ruuhkaisempi kuin aiemmin oletettiin. Kyse ei ole uusien tähtien löytymisestä, vaan siitä, että tähtien liikkeet tunnetaan entistä paremmin. Toinen juttumme käsittelee tutkimusta laajemmin.

Gliese 710 sijaitsee nykyään runsaan 60 valovuoden päässä, mutta se lähestyy koko ajan. Ohitus huipentuu noin 1,3 miljoonan vuoden kuluttua.

Lähimmän ohituksen aikaan tähden etäisyys Aurinkoon lienee 16 000 AU:n tienoilla. AU on astronominen yksikkö, Maan ja Auringon välinen keskietäisyys. Epävarmuudet huomioon ottaen lyhin välimatka tulee olemaan välillä 10 000–21 000 AU, eli merkittävästi lähempänä kuin aiemmat arviot (21 000 - 90 000 AU).

Tämä tarkoittaa, että Gliese 710 varmasti tunkeutuu syvälle Oortin pilveen.

Gliese 710 on sekä massaltaan että läpimitaltaan noin 2/3 Auringosta, mutta paljon sitä himmeämpi. Se on K7-tyypin oranssi kääpiö, eikä vielä näy paljain silmin. Ohituksen huippuhetkillä se näkynee taivaalla jopa kirkkaimpien planeettojen veroisena.

Tähden rata ei juuri muutu vaikka se käykin Auringon painovoimakentässä. Tutkimus povaa, että kokonaismuutos olisi luokkaa 0,05 astetta. Sitä massiivisempi Aurinkokin siis jatkaa entistä rataansa läpi Linnunradan.

Gliese 710:n ohitus tapahtuu toki läheltä, mutta kuinka läheltä? Voyager 1 -luotain viipottaa nykyään 140 AU:n päässä, ja se on kaukaisin tunnettu kappale koko Aurinkokunnassa. Kaikki Aurinkoa kiertävät planeetat, kääpiöplaneetat, asteroidit ja suurin osa komeetoistakin siis sijaitsevat sitä lähempänä. Edes "Ykä", hypoteettinen yhdeksäs planeetta, ei mallien mukaan kävisi juuri yli 1200 AU:n etäisyydellä. Näistä yksikään ei siis tule sinkoutumaan radaltaan tähtiohituksen vuoksi.

Oortin pilven kappaleille voi kuitenkin käydä toisin.

Oortin pilvi on alue, joka ulottuu noin 2000 AU:sta aina valovuoden päähän (65 000 AU) asti. Mallien mukaan siellä, pääasiassa pilven sisäosissa, kiertää tuhansia miljardeja vähintään kilometrisiä jäisiä kappaleita. Ne ovat kaikki potentiaalisia komeettaytimiä.

Koska Gliese 710:n ohitus on varsin hidas, vain 14 kilometriä sekunnissa, se ehtii vaikuttaa suureen määrään Oortin pilven kappaleita. Tähti tulee paljon lähemmäs niitä kuin Aurinko, ja siksi sen painovoima kykenee muuttamaan niiden ratoja. Osa sinkoutuu avaruuteen, osa taas kohti Aurinkoa ja sen lähempiä kiertolaisia.

Sky & Telescope -lehden haastatteleman Paul Weissmaninmukaan aiemmat arviot tänne syöksyvistä komeetoista voi hyvinkin satakertaistaa tähtiohituksen vuoksi. Weissmann on pitkän linjan komeettatutkija.

Uudet komeetat eivät suinkaan kaikki ole vaarallisia. Suurin osa ei törmää mihinkään vaan häipyy Auringon lähellä käytyään takaisin avaruuteen. Lopuista suuri osa joutuu Jupiterin ja muiden jättiläisplaneettojen käännyttämiksi tai syömiksi. Mutta saattaa joku niistä Maahankin törmätä.

Onneksi runsaassa miljoonassa vuodessa ehtii tapahtua paljon. Ja vielä suuremmaksi onneksi tämä vieraileva tähti ei edes ole massaltaan kovinkaan suuri.

Lähde: Bailer-Jones (2017)

Otsikkokuva: ESO/N. Bartmann/spaceengine.org

Tähtien lähiohituksia tuplasti enemmän kuin aiemmin arveltiin

Kuva: ESO/R.-D.Scholz et al. (AIP)
Kuva: ESO/R.-D.Scholz et al. (AIP)
Jarmo Korteniemi

Aurinkokunnan lähettyvillä liikkuu enemmän tähtiä kuin aiemmin oletettiin, kertoo uusi tutkimus. Mielenkiintoisin löytö oli tähti, jonka rata tulee kulkemaan suoraan sisemmän Oortin pilven läpi.

Kerroimme pari vuotta sitten lähiohituksia tekevistä tähdistä. Nyt näistä laskelmista on ilmestynyt uusi ja paranneltu versio, joka perustuu Gaia-satelliitin tarkempiin havaintoihin.

Tutkimuksessa laskettiin mihin tähdet radoillaan kulkevat. Tarkasteltu aikaväli ulottui viisi miljoonaa vuotta sekä menneisyyteen että tulevaisuuteen. Tutkimus julkaistaan piakkoin Astronomy & Astrophysics -tiedelehdessä.

Analysoitavana oli hieman yli 320 000 tähteä. Niistä 725:n huomattiin käyvän/käyneen alle 32 valovuoden päässä Auringosta. (Tässä eivät kuitenkaan ole kaikki lähiohitukset, sillä tutkimus oli vasta alustava. Siinä ei analysoitu kaikkien tunnettujen tähtien ratoja.)

Tutkimuksessa päästiin arvioimaan lähiohitusten todennäköisyyksiä. Lähimmän 6,5 valovuoden etäisyydelle eksyy sen perusteella noin sata tähteä miljoonassa vuodessa. Luku on kaksi kertaa suurempi kuin aiemmat mallit ovat ennustaneet. Tällä hetkellä noin läheltä löytyy neljä tähteä: kolme kuuluu Rigil Kentaurus -järjestelmään ja yksi on yksinäinen pieni Barnardin tähti. (Aivan 6,5 valovuoden rajalla lymyilee lisäksi Luhman 16, ruskeiden kääpiöiden pariskunta.)

Ehkäpä mielenkiintoisin tutkimuksen yksittäinen havainto oli Gliese 710 -tähden tarkentunut rata. Se tulee aikanaan kulkemaan Oortin pilven sisäosien läpi. Lue tästä tapahtumasta tarkemmin toisesta jutustamme!

Aineistosta oli poistettu tarkoituksella erittäin nopeasti liikkuvat tähdet (esim. Barnardin tähti), sekä ne tähdet, joiden mittauksissa oli suuria epävarmuuksia. Edeltävän tutkimuksen suurimmat lähitähdet (Rigil Kentaurus A ja B sekä gamma Microscopii) taas puuttuvat aineistosta kokonaan, sillä Gaia ei ole mitannut tällaisten kirkkaiden tähtien liikkeitä.

Tulokset perustuvat Gaia-satelliitin ensimmäisiin julkaistuihin havaintoihin (syyskuussa 2016). Gaia mittaa tähtien paikat ja nopeudet aiempia kartoituksia tarkemmin, ja kattaa suuremman tähtimäärän kuin mikään aiempi laite. Satelliitti sijaitsee Maan L2-pisteessä eli Auringosta katsoen Maan takana. Näin se pystyy tarkkailemaan pimeää tähtitaivasta taukoamatta.

Käytetty malli on vielä testausvaiheessa ja yksinkertaistettu versio lopullisesta. Se kuitenkin tarkensi ja laajensi huomattavasti aiemmilla aineistoilla tehtyjä laskelmia tähtien liikkeistä.

Tulevat Gaian aineistojulkaisut parantavat laskelmien tarkkuutta entisestään ja lisäävät analysoitujen tähtien määrää. Seuraava julkaisu on luvassa huhtikuussa 2018.

Lähde: Bailer-Jones (2017)

Otsikkokuvassa Auringon lähiympäristö nykyisellään. Siniset viivat kuvaavat 5 valovuoden etäisyyksiä. (ESO/R.-D.Scholz et al. (AIP))

Maan vastikään ohittaneella asteroidilla olikin yllättäen mukana kaksi kaveria

Kuva: NAICObservatory / NASA
Kuva: NAICObservatory / NASA
Kuva: Tomruen / Wikimedia Commons
Jarmo Korteniemi

Maan ohi sujahti noin viikko sitten 4,5 -kilometrinen asteroidi. Tutkaluotaukset paljastivat sen olevan harvinainen kolmoisasteroidi.

Asteroidi 3122 Florence ohitti maapallon historiallisen läheltä syyskuun ensimmäisenä päivänä. Ohituksen aikana siltä löydettiin kaksi kuuta. Ne arvioidaan kooltaan 100–300 -metrisiksi. Kuut kiertävät "emoaan" 8 ja 22–27 tunnin pituisilla radoilla. Näistä sisempi on tiettävästi tiukin rata, joka Maan lähiasteroidin kuulta on ikinä havaittu.

Löytö tehtiin Goldstonen radioteleskooppijärjestelmällä Mojaven aavikolta Kaliforniasta. Lyhimmillään välimatkaa asteroidiin oli vain 7 miljoonaa kilometriä, eli 18 Kuun etäisyyttä. Goldstonen erotuskyky oli tuolloin noin 75 metriä.

Emokappale itse on yleismuodoltaan pyöreähkö. Se on kraatterien täplittämä ja sen päiväntasaajaa pitkin kulkee harjanne. Asteroidi pyörähtää akselinsa ympäri kerran 2 tunnissa ja 24 minuutissa.

Kuiden avulla 3122 Florencen massa ja tiheys pystytään määrittelemään tarkemmin kuin muutoin. Samalla päästään käsiksi myös sen todennäköiseen rakenteeseen ja koostumukseen.

Asteroidikolmikon seuraamista oli tarkoitus jatkaa Arecibon radioteleskoopilla aina lauantaihin 8.9. asti. Näin radat ja massat tarkentuvat entisestään. Jää kuitenkin nähtäväksi, kuinka paljon sillä ehdittiin 3122 Florencea tutkia, sillä Arecibo jouduttiin sulkemaan turvallisuussyistä jo 5.9., johtuen Puerto Ricon ylittäneestä Irma-hurrikaanista.

Kuva: Tomruen / Wikimedia Commons 
3122 Florencen rata lähiplaneettoihin nähden (Tomruen / Wikimedia Commons)

Asteroidi löydettiin vuonna 1981. Se on nimetty brittihoitaja Florence Nightingalen mukaan. Kuilla ei ole vielä nimiä, mutta niitä kutsutaan yleisen käytännön mukaan betaksi ja gammaksi, emoasteroidia taas alfaksi.

Maan lähialueiden yli 16 000 asteroideista 62:lla on kuita, mutta vain kahdella muulla niitä tiedetään olevan kaksi. 1994 CC (0,7 km, kuut vähintään 50-metrisiä) tulee ohittamaan Maan 6,5 Kuun etäisyyden päästä vuonna 2074. 2001 SN263(2,8 km, kuut 0,8 ja 0,4 km) taas ei ikinä tule 20 Kuun etäisyyttä lähemmäs Maata.

3122 Florence käy lähes yhtä lähellä Maata (7,5 milj. km päässä) uudelleen tasan 50 vuoden kuluttua. Vakituisten lähiohitusten ja jättimäisen kokonsa vuoksi se luokitellaan varmuuden vuoksi "mahdollisesti vaaralliseksi" asteroidiksi, joita seurataan erityisen tarkkaan.

Asteroidin (tai sen kuiden) törmäyksestä ei ole Maassa uhkaa ainakaan lähimpien vuosisatojen aikana. Törmyksen sattuessa emokappale synnyttäisi noin 50-kilometrisen kraatterin ja merkittävää tuhoa vielä 1000 km päässä. Kuiden räjähdysenergiat olisivat pienempiä, minimissään joitain megatonneja TNT:tä, enimmillään tuhatkunta Mt TNT (joka synnyttäisi 5-kilometrisen kraatterin).

Lähde: Jet Propulsion Laboratory

Otsikkokuva: Arecibon teleskoopilla otettu tutkakuva 3122 Florencesta (NAICObservatory / NASA)

Aalto-1 havaitsi aurinkomyrskyä kiertoradalta

Jari Mäkinen

Kuten ennustettiin, iskeytyi keskiviikkona Auringosta pulpahtanut hiukkaspilvi maapalloon eilen illalla. Tämä pitkiin aikoihin voimakkain aurinkopurkaus sai aikaan G4-luokan geomagneettisen myrskyn, joka puolestaan sai aikaan kauniita revontulia.

G4 on jo varsin voimakas myrsky, joka voi aiheuttaa jännitevaihteluita sähkönsiirtoverkoissa, häiriöitä satelliittipaikannuksessa sekä katkoja tietoliikenneyhteyksissä. Myrsky alkoi noin klo 2 yöllä ja oli voimakkaimmillaan aamulla viiden jälkeen Suomen aikaa.

Ilmatieteen laitoksen avaruussäätiedote kertoo, että saapuneen massapurkauksen nopeus oli 800 km/s ja magneettikenttä yli 30 nT etelänsuuntaan mikä sai aikaan tämän vakavan geomagneettisen myrskyn toisin kuin torstain aamuyöllä saapunut massapurkaus, jonka nopeus oli selvästi pienempi ja magneettikenttä vahvasti pohjoisen suuntaan.

Nyt myrsky on laantunut, mutta aktiivisuus on edelleen koholla ja esimerkiksi taivaalle kannattaa edelleen tähytä illalla revontulien toivossa.

Suomalaishavaintoja avaruudesta

Tätä myrskyä ennen keskiviikkona osui Maahan aikaisempi, maanantaina tapahtuneesta aurinkopurkauksesta lähtenyt hiukkaspilvi. Se synnytti Suomen seutuvilla hieman odotettua vähemmän revontulia, mutta siitä huolimatta vaikutukset Maan lähiavaruuteen olivat olennaisia. 

Tätä geomagneettista myrskyä pystyttiin hyvin havaitsemaan myös suomalaisvoimin avaruudesta: Aalto-1 -satelliitissa oleva Turun yliopiston rakentama hiukkasilmaisin RadMon teki havaintoja koko keskiviikon ja torstain välisen yön ja sen otsikkokuvassa olevat alustavat tulokset näyttävät selvästi voimakkaita lukemia juuri revontuliovaalien kohdalla. 

Lisäksi mittauksissa näkyy hyvin ns. Etelä-Atlantin anomalia, keskimääräistä voimakkaampi säteilyalue lähiavaruudessa, joka osuu juuri eteläisen Atlantin päälle.

Voimakas purkaus Auringossa – mahdollisesti äreä avaruusmyrsky tulossa

Jari Mäkinen

Aurinko on tällä haavaa lähellä aktiivisuussyklinsä minimiä, mutta siitä huolimatta rakas keskustähtemme on ollut viime päivinä hyvin aktiivinen. Sen pinnalla on suuri pilkkuryhmä, mistä on tänään ryöpsähtänyt avaruuteen voimakas hiukkaspurkaus. Tulossa on hyvin todennäköisesti revontulia – kenties jopa voimakas avaruusmyrsky.

Pilkkuryhmä AR2673 on ollut huomion kohteena jo jonkin aikaa, sillä se on pitkiin aikoihin ensimmäinen kookas ja voimakas häiriöalue Auringon pinnalla. 

Toissapäivänä se röyhäytti jo komean purkauksen, jonka odotetaan törmäävän Maahan tänään ja aiheuttavan kohtalaisen voimakkaan revontulimyrskyn. Ennusteiden mukaan tulossa on G2-luokan geomagneettinen häiriö, joskin paikoitellen se saattaa äityä G3-luokkaan.

Pilkkuryhmästä nousi tänään iltapäivällä Suomen aikaa vielä voimakkaampia purkauksia, jotka saavat aikaan häiriöitä maapallolla parin vuorokauden kuluttua. Luvassa on siis aktiivista aikaan taivaalla ja voi vain toivoa, että taivas on selkeä.

Voimakkain purkauksista luokiteltiin jo voimakkaimpaan X-luokkaan – tarkalleen se oli X 9.3, eli varsin energeettinen tapahtus. Se näkyi erinomaisesti myös Jyväskylän Siriuksen Hankasalmen tähtitornin radioteleskoopissa, joka tarkkailee Aurinkoa 10 GHz:n aallonpituudella.

Ilmatieteen laitoksen avaruussääennuste povaakin myös Suomen taivaalle revontulia, jopa eteläistä Suomea myöten.

Maanantaina tapahtuneen rouhupurkauksen "sinkauttivat avaruuteen suurienergiaisia Auringon protoneja. Tiistain vastaisena yönä Maan magneettikehään saapuessaan ne aiheuttivat hiukkasmyrskyn, joka enimmillään saavutti kohtalaisen voimakkaan tason (S2). Tämä hiukkasmyrsky jatkuu edelleen. Vakavimmillaan tällainen hiukkasmyrsky voi aiheuttaa hetkellisiä ongelmia satelliittipaikannuksessa ja radioyhteyksissä napa-alueilla".

"Massapurkauksen ennustetaan saapuvan Maahan keskiviikkoillan tai torstain vastaisen yön aikana. Se aiheuttanee vähintään G1-G2-tason geomagneettisia häiriöitä ja voimakkaampikin geomagneettinen myrsky on mahdollinen. Revontulet ovat hyvin todennäköisiä koko Suomessa massapurkauksen saavuttaessa Maan. Revontulien todennäköisyyttä ei voida pitää suurena ensi yönä, koska on mahdollista että massapurkauksen saapuminen myöhästyy ennustetusta puolikin vuorokautta."

Ennusteen mukaan geomagneettinen myrsky jatkuu parin vuorokauden ajan ja Auringon voimakkaan aktiivisuuden odotetaan jatkuvan viikonlopulle.

NOAA:n avaruussääennusteen mukaan revontulia saattaa näkyö tulevina öinä jopa Tanskassa asti, ja mahdollisesti jopa sitäkin etelämpänä – tulossa on siis sen verran voimakas avaruusmyrsky, että myös satelliittioperaattorit varautuvat siihen!

Keltainen linja osoitta todennäköisimmän rajan revontulten näkymiselle. Niitä on siis taivaalla viivasta pohjoiseen, ja mikäli vain taivas on selkeä ja pimeä, näkyvät revontulet mahdollisesti komeina.

Seuraamme tilannetta!

Tilaa aihepiirin Avaruus RSS-syöte