Autonomisen auton suurin ongelma on torkkuva kuljettaja

Ford lumella

Koeajoissa on huomattu, että kaikkein vaarallisinta autonomisten autojen menossa on se, kun ihminen joutuukin yllättäen ottamaan ohjat. Syy: kuskit ovat tylsistyneitä.

Vaikka autonomisista autoista suuria uutisia ei viime aikoina olekaan tullut, ovat lähes kaikki autovalmistajat testaamassa ja tutkimassa erilaisia tekniikoita, joilla autot voisivat ajella itsekseen ilman, että kuljettajan täytyisi puuttua menoon.

Toistaiseksi kuskin pitää olla mukana valmiina ottamaan ohjat tarpeen niin vaatiessa.

On kyse sitten koeajossa olevista tulevia tekniikoita testaavista autoista tai jo liikenteessä olevista Tesloista, täytyy kuljettajan (ainakin lakipykälien mukaan) pitää koko ajan käsiä ohjauspyörällä ja olla valmiina ajamaan.

Fordin tekemissä testeissä tosin on käynyt selvästi ilmi, että vaikka koeajoa valvoja kuljettaja olisi hyvinkin valppaana, ei hän ole kuitenkaan useimmiten valmis ajamaan saman tien. Insinöörit ovat jopa torkahdelleet koeajojen aikana.

Yhtiön mukaan se, että kuljettaja ottaa ohjat autolta, saa aikaan itse asiassa enemmän vaaratilanteita kuin se, että robottiauto ajaisi itsekseen. Niinpä Ford on ehdottamassa, että kun heidän ensimmäiset autonomiset autot tulevat markkinoille (nykysuunnitelman mukaan) vuonna 2021, ei niissä olisi lainkaan rattia tai polkimia.

Autonomisille autoille on olemassa luokittelusysteemi, missä tason nolla autoissa on vain varoituslaitteita, mutta auto ei pysty ajamaan itse itseään.

Tason yksi autot pysyttelevät itse kaistalla sekä voivat esimerkiksi parkkeerata itsensä.

Tasossa kaksi auto ajaa itse itseään koko ajan pitäen samalla etäisyyttä edessä ja takana oleviin autoihin, mutta kuljettaja voi ottaa ohjat koska vain, ja kuljettajan pitää olla koko ajan valmiudessa tekemään niin. 

Tason kolme autoa ajaessa kuljettaja voisi hyvissä olosuhteissa esimerkiksi moottoritiellä keskittyä muihin asioihin kuin ajamiseen, mutta hänen pitää pystyä ajamaan koska vain. Kuski voi siis esimerkiksi lukea, pelata tai katsoa elokuvaa.

Tason kolme autonomisen auton ajaja voisi esimerkiksi lukea lehteä matkan aikana, mutta hänen pitäisi olla valmiina ajamaan koska tahansa.

Ford ehdottaakin nyt, että taso kolme itse asiassa jätettäisiin tekemättä kokonaan, koska kuljettajan pitäisi joko olla aktiivinen koko ajan tai ei lainkaan. Se, että hän joutuisi yllättäen ajamaan, on vaarallista. 

Autonvalmistajat voisivat siten siirtyä suoraan tasoon neljä, missä auto on täysin automaattinen – paitsi erittäin huonossa säässä, jolloin ajaja joutuisi ohjaamaan. Ohjaimet tosin voisivat olla ratin ja polkimien sijaan joystick, joka otetaan tarvittaessa esiin.

Viidennen tason autoissa ihminen on pelkkä matkustaja. Kyyditettävät vain osoittavat minne haluavat mennä, ja auto vie perille. 

Muun muassa BMW, Audi ja Mercedes-Benz ovat tuomassa markkinoille pian tason kolme autoja, joissa tukalan tilanteen sattuessa auto siirtää ajamisvastuun kuljettajalle. Jos hän ei reagoi kymmenessä sekunnissa, auto pysähtyy itsekseen. Vaaratilanteissa auto toki painaa jarrua itse ja tekee ohjausliikkeitä, joilla se pyrkii välttämään esimerkiksi kolarin. 

Nissanin ja Hondan tulevissa autoissa varoaika on 30 sekuntia.

Jo ennen Fordia on Volvo ilmoittanut vastustavansa kolmostason autojen tekemistä, koska heidän tutkimustensa mukaan myös nämä autot saavat aikaan enemmän vahinkoa kuin ovat hyödyllisiä. Ohjaimien pitäminen mukana olisikin enemmän psykologiaa kuin todellista turvallisuutta.

Otsikkokuvassa on Fordin autonominen auto testattavana lumisissa olosuhteissa viime vuoden tammikuussa.

Ensimmäinen A380-superjumbo suuntaa juuri nyt museoon

Airbus A380 -superjumbon eräs koelentokoneista lennetään tänään historiaan. Tehtävänsä tehnyt kone numero 004, F-WWDD, asetetaan yleisön nähtäville Pariisin luokse Le Bourget'n ilmailumuseoon. Kone on tätä kirjoitettaessa juuri lähdössä viimeiselle matkalleen.

Eurooppalainen lentokoneenvalmistaja Airbus ilmoitti aiemmin tässä kuussa lahjoittavansa neljä käytössään ollutta koelentokonetta museoihin. Koneita ei enää tarvita, joten yhtiö ei halua pitää niitä enää pihalla seisomassa, vaan antaa ne ilmailuharrastajien ihmeteltäväksi.

Ensimmäinen näistä on 18. lokakuuta vuonna 2005 ensilentonsa tehnyt kaksikerroksinen superjumbo A380-861, joka on yksi neljästä yhtiön käytössä olleesta koelentokoneesta. Se lennetään tänään Toulousesta Le Bourget'n lentokentälle ja mukana lennolla on koko joukko A380-ohjelmassa mukana olleita insinöörejä, kutsuvieraita ja museon väkeä.

Kone tekee myös haikean ylilennon Airbusin tehtaiden päällä, oman syntymäpaikkansa taivaalla. 

Kunhan kone on laskeutunut Pariisiin, sen mittarissa on 3360 lentotuntia, monta matkaa maailman ympäri ja lukemattomia koe- ja näytöslentoja. Yhteensä se on tehnyt 1130 lentoa.

Historialliseksi tämänpäiväisen siirtolennon tekee myös se, että tämä 2000-luvun ensimmäinen matkustajalentokone (ja historian suurin matkustajalentokone) asetetaan näytteille maailman vanhimpaan Ilmailumuseoon.

Seuraavat museoitavat koneet ovat ensimmäinen A320, sarjanumeroltaan MSN1, A340-600 (MSN 360) ja A380-koelentokoneita toinen, numeroltaan MSN2. Nämä jätetään näytteille Toulouseen Aeroscopia-museoon.

 

Joutavatko loputkin koneet museoon?

Vaikka A380 on hiljainen, mukava ja matkustajapaikkaa kohden laskettuna edullinen kone, on sen myynti on ollut viime vuosina hyvin heikkoa. Vuoden 2015 jälkeen koneita ei ole myyty uusia yhtään, mutta Airbusilla on vielä satakunta konetta tehtävänään olemassa olevista tilauksista. 

Viime vuonna koneita valmistui 28 kappaletta ja tälle vuodelle suunnitellaan jotakuinkin samaa määrää.

Koneen heikolle myynnille on kaksi syytä. Ensimmäinen on se, että lentoyhtiöiden kiinnostus on kohdistunut viime aikoina uuden sukupolven pienempiin koneisiin, joiden käyttökustannukset ovat sen verran edullisemmat, että ne pääsevät samaan hintatasoon matkustajaa kohden kuin A380.

Samalla koneet ovat monikäyttöisempiä ja niillä kannattaa lentää pienempien kaupunkien välillä. Suuri A380 on omiaan ennen kaikkea suurien miljoonakaupunkien välisessä liikenteessä.

Tällaisia koneita ovat Airbusin oma A350 ja Boeingin 787 Dreamliner. Niiden myynti onkin ollut huimaa ja trendi onkin kohti näillä koneilla tehtäviä "pitkiä ja ohuita" linjoja. Pienemmällä koneella voidaan myös suurkaupunkien välillä lentää kaksi lentoa eri aikoihin sen sijaan että isolla tehtäisiin vain yksi lento.

Toinen syy A380:n vähäiseen kiinnostukseen on se, että mahdollisesti koneiden ostamisesta kiinnostuneet yhtiöt odottavat siitä uutta versiota, mihin olisi asennettu nykyaikaisemmat moottorit. 

A380 osuu suihkumoottorien kehityksessä juuri hankalaan aikaan, sillä heti sen tekemisen jälkeen tuli markkinoille uusia, pihimpiä ja parempia moottoreita. Jos näistä tehtäisiin A380:n siipien alle sopivat versiot ja Airbus päättäisi asentaa moottorin koneeseensa, tulisi siitä olennaisesti nykyistä parempi.

Myös A380:n rungosta saisi nykytekniikalla paljon paremman. 

Airbus ei kuitenkaan ole halunnut toistaiseksi tehdä tätä A380neo -nimen saanutta versiota, koska se on keskittänyt resurssinsa A350:n tekemiseen ja A330:n sekä A320-perheen uusilla moottoreilla varustettujen koneiden saamiseen liikenteeseen.

On myös kyseenalaista, maksaisiko A380:n kallis uudeelleenmoottorointi itseään takaisin.

Aivan vielä ei ilmojen jättiläinen kuitenkaan taivaalta katoa, sillä ympäri maailman on näitä liikenteessä yli 200 kappaletta. Vaikka Suomessa koneita ei kentillä juurikaan näy, ne ovat tuttu näky Suomen päältä kulkevilla ilmalinjoilla – koneet pystyy usein erottamaan paljain silminkin, kun ne kiitävät matkalentokorkeudessaan.

A380:n lentoa Toulousesta Pariisiin voi seurata mm. Flightradar24-palvelussa.

Tässä tulevat Suomen ensimmäiset 5G-verkon demolaitteet

5G-tekniikkaa laboratoriossa

Nokia on toimittanut Oulun yliopiston Centre for Wireless Communications -tutkimusyksikölle sekä VTT:lle Suomen ensimmäiset 5G-teknologiaan perustuvat esikaupalliset radiolaitteet.

Kyseessä ovat siis esikaupalliset, eli vielä kehitysvaiheessa olevat, mutta jo tutkimusversioihin verrattuna edistyneet 5G-verkon radiolaitteet.

Niillä voidaan tutkia tämän uudenlaisen huippunopean mobiiliyhteyden vaatimia sovelluksia ja palveluita sekä demonstroida 5G:n tarjoamia mahdollisuuksia yrityksille ja muille kumppaneille.

Jo nyt Oulun yliopiston Linnanmaan kampuksen kattaa 5G-testiverkko, joka on rakennettu yhteistyössä yliopiston langattoman tiedonsiirron keskuksen ja VTT:n kanssa. Verkkoteknologiaa on kehitetty pääosin Nokian kanssa, mutta mukana on myös joukko pienempiä teknologiayrityksiä Oulun seudulta.

Suuren kaistanleveyden ansiosta järjestelmä yltää jopa useiden gigabittien sekuntinopeuksiin. Uudet 5G-radiot supistavat lisäksi viiveen päätelaitteen ja tukiaseman välillä muutamaan millisekuntiin, mikä mahdollistaa uudet teknologiset ratkaisut.

Jatkossa testiverkkohankkeen painopiste on siirtymässä 5G-teknologian ja sen mahdollistamien palveluiden tutkimiseen, kehittämiseen ja kokeilemiseen mahdollisimman todenmukaisessa ympäristössä.

5G-demoradiot yhdessä 5G-testiverkon kanssa toimivat tutkijoille ja yhteistyökumppaneille testiympäristönä, joka tarjoaa suuren datanopeuden ja lyhyen viiveen. Tämän ansiosta tutkijat ja palvelunkehittäjät voivat kehittää entistä vaativampia langattomia sovelluksia.

Oulun lisäksi 5G-tekniikkaa ja sen käyttöä tutkitaan voimakkaasti myös mm. Otaniemessä ja Tampereella.

5G-antenni
Korkeaa radiotaajuutta käyttävä 5G ei läpäise seiniä, joten verkko vaatii sisätiloihin sijoitettuja tukiasemia ja antenneja. Linnanmaan kampusalueen kattava antenniverkko on laatuaan ensimmäinen alueellista yhteisöä palveleva 5G-tietoliikenneverkko maailmassa.

Juttu perustuu Oulun yliopiston tiedotteeseen. Kuvat: Oulun yliopisto.

Historiallinen Junkers ei tulekaan Suomeen ensi kesänä (uutista päivitetty)

Ju 52 "Kaleva" Malmilla

Kesäkuun 9. päivänä pidetään Helsingissä Suomi 100 -teemainen lentonäytös, jonka tähdeksi oli tulossa myös suomalaisen liikennelentämisen historian kulmakivi, Junkers Ju-52. Koneen omistaja perui kuitenkin yllättäen tulon 17. helmikuuta – lentonäytös toteutuu siitä huolimatta.

Lisäys 21. helmikuuta: Junkersin tulo peruuntuu

Lentoposti.fi:n mukaan JU-52 -lentokoneen omistaja sveitsiläinen JU-AIR peryi yllättäen kapasiteettiongelmiinsa vedoten koneensa vierailun Kaivopuiston kesäkuiseen lentonäytökseen. 

"Ju-air ilmoitti peruutuksesta meille odottamatta sähköpostitse perjantaina 17. helmikuuta" ,  kertoi Suomen Ilmailumuseon johtaja Markku Kyyrönen Lentoposti.fi:lle.

Kaivari Airshown ohjelma julkistetaan myöhemmin keväällä. Ilmassa nähdään kotimaisen ilmailun historiaa klassikoista nykypäivään, ja luvassa on myös katsaus tulevaa.

Alla on alkuperäinen juttumme sellaisenaan. Sitä lukiessa kannattaa muistaa, ettei lopussa mainittua matkaa siis järjestetä.

-----

Saksalainen, kolmimoottorinen Junkers Ju 52/3m -lentokone eli ”Tante Ju” (”Täti Ju”) kehitettiin 1930-luvun alussa.

Konetyyppi oli suosittu matkustajakone 1930-luvun Euroopassa ja se oli myös suomalaisen Aero Oy:n (nykyisen Finnairin) käytössä. Pienemmällä Junkersilla jo aiemmin liikennöinyt yhtiö osti vuonna 1931 ensimmäisen Ju 52 -koneensa, yhtenä ensimmäisistä ulkomaisista lentoyhtiöistä.

Uutuuskone lensi jo yli 200 kilometriä tunnissa, ja edistyneen mittarivarustuksensa vuoksi sillä voitiin lentää huomattavasti aiempaa huonommissa sääolosuhteissa. Junkersin aiempien konetyyppien tavoin matkustamo oli sijoitettu kokometallisen rungon sisälle, ja uutuutena koneessa oli myös umpinainen ohjaamo.

Matkustajia koneeseen mahtui tyypillisesti 17.

Aeron Ju 52 -koneet palvelivat 1930-luvulta 1940-luvulle. Ne näkivät lentoliikenteen siirtymän vesilentosatamista maakentille, ja liikennöivät läpi raskaiden ja vaarallisten sotavuosien.

Välirauhan aikana, kesällä 1940, konetyyppi oli osallisena kenties suomalaisen lentoliikenteen historian dramaattisimmassa välikohtauksessa. Tallinnasta Helsinkiin palaamassa ollut OH-ALL ”Kaleva” joutui kahden neuvostopommikoneen alasampumaksi.

Ju 52 oli käytössä luonnollisesti myös Toisessa maailmansodassa ja se onkin tuttu näky monissa tuon ajan sotaelokuvissa. Niitä käytettiin paitsi kuljetuskoneina, niin myös pommikoneina. 

Koneita oli sotilaskäytössä pitkään maailmansodan jälkeenkin, ja myös lentoyhtiöt käyttivät koneita aina uudempien, parempien mallien tuloon saakka.

Suomessa viimeinen Junkers poistui liikenteestä vuonna 1949. Kaikkiaan Aerolla oli käytössään viisi Ju 52 -konetta. Ne korvattiin Yhdysvaltojen armeijalta hankituilla Douglas DC-3 -koneilla.

Junkers tulee taas!

Maailmassa on enää kahdeksan lentävää Junkers Ju 52 -matkustajakonetta, joista yksi on tulossa Suomeen ensi kesäkuussa.

Suomen Ilmailumuseo on tehnyt alustavan varauksen sveitsiläisen JU-AIRin 1930-luvun Junkers Ju 52/3m -matkustajalentokoneen tuomiseksi Kaivopuiston lentonäytökseen.

Matka rahoitetaan myymällä lippuja koneen siirtolennolle Zürichistä Berliinin ja Tukholman kautta Helsinkiin ja takaisin.

Ju 52 HB-HOT

Junkersilla lennetään myös maisemalentoja Helsingissä. Suomalaiseenkin ilmailuhistoriaan keskeisesti vaikuttaneen saksalaisvalmisteisen matkustajakoneen historiallinen vierailu toteutuu, mikäli alustavia varauksia lennoille saadaan riittävästi.

JU-AIRilla on sveitsiläinen lentoyhtiötoimilupa ja se operoi neljää lentävää Junkers Ju 52 -lentokonetta. Ilmailumuseolle varattu kone HB-HOT oli 1980-luvun vaihteeseen saakka Sveitsin ilmavoimien käytössä. Koneen kotikenttä on Dübendorfissa.

Suomessa konetyyppi vieraili edellisen kerran vuonna 2005, kun alla olevassa kuvassa lentävä Lufthansa-lentoyhtiön historiasäätiön kone vieraili Malmin lentoasemalla.

Junkers-lentojen lisätiedot ja tiedustelut: http://ilmailumuseo.fi/junkers

Otsikkokuva: Johan Ståhlen kokoelma via Suomen Ilmailumuseo. Värikuvat: HB-HOT Aero Icarus, D-AQUI Markus Kress

Jutun pohjana on Ilmailumuseon tiedote.

Mikrorobotilla paperikuitujen kimppuun

Konenäöstä on avuksi paperikuitujen automaattisessa käsittelyssä. Mikrorobotiikkalaitteiston avulla voidaan nopeuttaa haastavien kuitutason mittausten tekoa ja lisätä niiden toistettavuutta. Näin kertoo tuore väitöstutkimus.

Paperiteollisuutta on nimitetty auringonlaskun alaksi jo kauan, mutta edelleen viime vuonna paperi ja kartonki kattoivat 13,7 % Suomen viennistä ja olivat tuoteryhmien kiistaton ykkönen.

Paperin ominaisuuksien tutkimukseen kannattaa siis edelleen panostaa. Yksi tällainen tutkimus on nyt perjantaina tarkastettava, Tampereen teknillisen yliopiston biolääketieteen tekniikan tiedekunnassa tutkijana työskentelevän Juha Hirvosen väitöskirja Computer Vision Measurements for Automated Microrobotic Paper Fiber Studies.

Se tarjoaa kiinnostavan, uuden näkökulman paperimassaan ja sen tekemiseen.

Paperi koostuu toisiinsa sitoutuneista paperikuiduista. Yksittäisten kuitujen ja niiden muodostamien sidosten perusominaisuudet, kuten taipuisuus ja vetolujuus, määrittävät suuren osan valmiin paperin ominaisuuksista.

"Kuitutason mittausten tekeminen on kuitenkin hidasta ja haastavaa, sillä se edellyttää mikroskooppisten kuitujen käsittelyä ja kiinnittämistä mittalaitteistoon", kertoo Hirvonen.

Paperikuitututkimuksen avuksi tulee mikrorobotiikka. Mikrorobotiikka tarkoittaa pienen mittakaavan robotiikkaa, jossa toimilaitteet kykenevät käsittelemään kokoluokaltaan alle millimetrin osia. Sillä on lukuisia sovelluksia pienikokoisten laitteiden kokoonpanossa, nanomateriaalien käsittelyssä ja solututkimuksessa.

Nyt TTY:n mikro- ja nanosysteemitekniikan tutkimusryhmä, johon Hirvonen kuuluu, on osoittanut mikrorobotiikan käyttökelpoisuuden myös paperikuitututkimuksessa.

Tyypilliseen mikrorobotiikkajärjestelmään kuuluu osien käsittelyyn suunnattuja laitteita, kuten motorisoituja pinsettejä muistuttavia tarraimia, sekä motorisoitu näytetaso, jolla osat tuodaan toimilaitteiden toiminta-alueelle.

Lisäksi on yksi tai useampi mikroskooppiin liitetty kamera, joka välittää videokuvaa toimenpiteestä.

"Ryhmän kehittämän laitteiston avulla on pystytty mittaamaan yksittäisten kuitujen taipuisuutta sekä yksittäisten kuitusidosten sidoslujuutta. Mittausten tekeminen on tosin edelleen haastavaa, ja yksittäiset kokeet vievät kokeneeltakin käyttäjältä useita tunteja."

Laitteiston automatisointi onkin osoittautunut välttämättömäksi. Pieniin teollisesti valmistettuihin osiin verrattuna luonnonkuidut ovat kuitenkin hankalia käsitellä. Siinä missä teollisesti valmistettujen osien muoto ja mitat ovat työskentelyn avuksi tiedossa etukäteen, luonnonkuitujen muoto ja mitat vaihtelevat suuresti ja ennalta arvaamattomasti.  

Hirvosen kehittämien konenäkömenetelmien avulla voidaan selvittää automaattisesti kuitujen 2D- tai 3D-geometria ja laskea niistä sopivat tarraamiskohdat.

"Menetelmien avulla voitiin käsitellä automaattisesti yksittäisiä paperikuituja sekä rikottiin ensimmäisenä maailmassa automaattisesti kahden paperikuidun muodostamia sidoksia."

Juttu on Tampereen teknillisen yliopiston tiedote hieman editoituna.

Ajattele jo sinilevää: halpa koe selvittää vartissa onko se myrkkyä vai ei

Viime kesänä kerrottiin (myös täällä Tiedetuubissa) Turun yliopiston ja VTT:n kehittämästä kätevästä ja edullisesta sinilevätestistä. Ensi kesäksi sellainen on tulossa myös kauppoihin.

Vaikka edelleen on talvi ja ajatus kesäisestä järvestä tuntuu kaukaiselta, tulee kesä kuitenkin kovaa vauhtia lähemmäksi. 

Kirkasvetisten järvivesien ohella siis myös sinilevälautat tulevat lähemmäksi. 

Myrkkyjä esiintyy noin joka toisessa sinileväesiintymässä, ja ongelmallisen niistä tekee se, ettei silmämääräisellä tarkastelulla pysty arvioimaan, onko vedessä oleva sinilevä myrkyllistä vai ei.

Turun yliopiston ja VTT:n hankkeessa kehitettiin biohajoava sinilevätesti, jonka avulla kuka tahansa voi kätevästi saada selville mahdollisten myrkkyjen määrän. Testi herätti siinä määrin kiinnostusta, että sille alettiin etsiä saman tien kaupallistajaa. 

Nyt sellainen on: salolainen Salofa Oy pyrkii saamaan helppokäyttöisen pikatestin ensin pohjoismaisten kuluttajien ulottuville jo tämän vuoden aikana.

"Kertakäyttöinen sinilevätesti tarvitsee toimiakseen vain muutaman pisaran vettä ja ilmoittaa tuloksen viidentoista minuutin kuluttua", kertoo erikoistutkija Liisa Hakola VTT:ltä. 

"Jos näyttöön ilmestyy kaksi punaista viivaa, vedessä on sinilevämyrkkyä. Yksi viiva merkitsee myrkytöntä vesinäytettä."

Pikatesti tunnistaa vedestä yleisimmät sinilevämyrkyt, kuten mikrokystiinin ja nodulariinin.

"Vedessä saattaa olla vielä sinileväesiintymän kadottuakin myrkkyjä jonkin aikaa. Testillä voidaan nopeasti varmistaa, että vettä voi näiltä osin turvallisesti käyttää", sanoo tutkija Markus Vehniäinen Turun yliopistosta.

Ennen kaupallistamista Salofa Oy siirtää testin omalle testialustalleen.

Salofa on kehittänyt pikatestien valmistusautomatiikkaa, ja levätestit tulevat olemaan yksi Salofan valmistamista pikatesteistä.

"Automaattinen testien kokoonpano on tarpeen, koska tuotantokustannuksissa on päästävä vähintään samalle tasolle kuin manuaalinen kokoonpano Kiinassa", selittää Salofan toimitusjohtaja Juhani Vänskä

"Samanlaisten kasettien käyttö eri testeissä on järkevää, jotta sekä tuotantovolyymit että automaation kustannushyöty saadaan riittävän suuriksi."

Viimein: Hyperloop tositoimissa tänään illalla Suomen aikaa

Hyperloop / Waterloop team

Hyperloopista on puhuttu paljon: kuinka sen avulla Helsingistä Tukholmaan voisi suhahtaa vajaassa puolessa tunnissa ja kuinka se voisi mullistaa suurnopeusjunaliikenteen. Tänään kunnolliset sukkulajunat pääsevät ensi kerran tositoimiin Kaliforniassa.

Päivitys: Hollantilainen Delftin teknillisen yliopiston joukkue voitti kilpailun. Jutun lopussa esitellään heidän podiaan tarkemmin; muilta osin alla oleva teksti on alkuperäinen.

Hyperloop on Elon Muskin ideoima tunnelijunasysteemi, missä pitkän, ilmasta lähes tyhjäksi imetyssä putkessa ihmisiä ja tavaraa liikutetaan todella nopeasti paikasta toiseen. 

Tällä haavaa kolme eri yhtiötä kehittää Hyperloopia kohti käyttökelpoista liikennesysteemiä, mutta sen pääkehittäjä ja edistäjä on Muskin SpaceX -yhtiö. Se ei kuitenkaan ole aikeissa rakentaa Hyperloopia, vaan sen tekevät muut yhtiöt. 

Sen sijaan SpaceX edistää hanketta monin tavoin, joista yksi on opiskelijaryhmille ympäri maailman järjestetty kilpailu Hyperloop-sukkulan kehittämiseksi. Kilpailun ensimmäinen vaihe pidettiin viime vuoden tammikuussa, jolloin tiimit esittelivät ideoitaan ja pienoismalleja.

Nyt täysin toiminnalliset podit – kuten tunnelissa kulkevia junayksiköitä kutsutaan – pääsevät testiin.

Ryhmiä on kaikkiaan 27, ja ne ovat olleet kuluneen viikon ajan työn touhussa SpaceX:n päämajan luona Hawthornessa, Kaliforniassa.

He ovat tuoneet mukanaan omien, kehittämiensä podien mallikappaleet, jotka ovat siis täysin toiminnallisia, mutta eivät vielä aivan lopullisen kokoisia.

Niiden tehtävänä onkin esitellä toiminnassa opiskelijoiden kehittämiä teknisiä ratkaisuita jarruista aina sisustuksen yksityiskohtiin, joilla putken sisällä äänen nopeudella ahtaassa kapselissa olevat matkustajat pidetään tyytyväisinä.

Nyt kisaamassa olevien kapselien luonnoskuvat on esitelty hienosti viime kesän The Verge -lehden jutussa.

Näistä ennakkosuosikkeja ovat viime tammikuussa kilpailun ensimmäisen vaiheen voittaneet Massachusettsin teknillisen instituutin MIT:n ja Alankomaissa olevan Delftin teknillisen yliopiston ryhmät.

Kilpailu tapahtuu iltapäivällä tänään Kalifornian aikaa, eli puoliltaöin Suomen aikaa nyt illalla, ja sitä voi seurata netissäkin webcastina. Aikataulu saattaa muuttua, mutta näillä näkyvin loppukilpailu alkaa noin klo 23.55 Suomen aikaa.

Delftin Hyperloop
Yllä olevassa kuvassa on kilpailun voittanut Delftin yliopiston Hyperloop-podi; alla olevalla (hieman mahtipontisessa) videolla näytetään sen yksityiskohtia. Otsikkokuvassa on puolestaan kanadalaisen Waterloon yliopiston hienon näköinen suunnitelma. Nyt käydyssä kilpailussa podeista oli tehty vain mallikappaleet.

Elon Muskin seuraava aluevaltaus: tunnelit

SpaceX-avaruusyhtiöstään ja Tesla-sähköautoistaan kuuluisa Elon Musk käyttää Twitteriä aktiivisesti tiedottaakseen tulevista tapahtumista. Tuorein twiitti kertoo hänen olevan nyt kiiinnostunut tunnelien poraamisesta. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun hän vihjaa suuntaavansa seuraavaksi maan alle.

"Tunnelipuolella kiinnostavaa edistymistä. Tarkoitus aloittaa kaivaminen noin kuukauden kuluessa."


Lyhyt viesti on tuorein merkki siitä, että Musk on tosiaan ryhtymässä vakavasti poraamaan tunneleita. Jo aikaisemmin hän on vihjannut kehittävänsä uudenlaista tunnelinporauslaitetta, jolla maanalaisten liikenneverkkojen tekeminen sujuisi nykyistä kätevämmin.

Nythän tunneleita tehdään oikeastaan vain silloin, kun on pakko.

Muskin visiossa kuitenkin esimerkiksi moottoriteitä voitaisiin laittaa maan alle. Lisäksi tunnelit olisivat kerrassaan erinomaisia hänen haaveilemalleen Hyperloop-putkijunalle, koska putket olisi helppo solauttaa sopivan kokoiseen- ja muotoiseen tunneliin.

Jo aikaisemmin tänään Musk rakensi tunnelitarinaansa twiittaamalla muun muassa, että "Liikenne saa minut hulluksi!  Rakennan tunneliporan ja alan kaivamaan..." ja "Aion ihan oikeasti tehdä niin."

Tämän jälkeen hän lisäsi myös Twitterissä olevaan omaan esittelyynsä pienen tekstin: "Tunnels (yes, tunnels)” - eli "Tunneleita (kyllä, tunneleita)". Muut yhtiöt ja aktiviteetit olivat vielä tämän lisäksi.

Ajatuskokonaisuus tunneleista, Hyperloopista ja robottiautoista on hyvin looginen, joten etenkin tämän twiittipurskeen jälkeen on vain ajan kysymys, milloin Musk julkistaa mullistavan (?) tunneliporakoneensa.

Otsikkokuvassa on suurten tunnelien tekemiseen tarkoitettu porauslaitteisto.

 

Video: Tämän laitteen ohjaimissa on … kala

Video: Tämän laitteen ohjaimissa on … kala

Video, joka saa hyvälle mielelle ja lisäksi on todella kiinnostava meille kaikille, jotka haluavat ajatella hieman syvällisemmin.

Mitä miettiikään tämä kultakala, joka pystyy ohjaamaan itse ajoneuvonsa liikkeitä?

24.01.2017

Kyseessä on pyörien päällä oleva akvaario, missä oleva kala pystyy vaikuttamaan siihen mihin laite liikkuu yksinkertaisesti uimalla akvaariossaan siihen suuntaan, mihin se/hän haluaa liikkua.

Eli laite on suunniteltu siten, että se kulkee aina siihen suuntaan, missä kala on akvaariossaan suhteessa akvaarion keskipisteeseen.

Nähtävästi pienen totuttelun jälkeen onnekas kala ymmärsi mistä on kyse, ja oppi vaikuttamaan liikkeen suuntaan.

Lisää hauskoja, kiinnostavia ja kerrassaan innovatiivisia projekteja on Carnegie Mellon -yliopiston Build18-kollektiivin sivuilla.

Viivästymisen maailmanennätys? Japanilaiskone tulee 10 vuotta suunniteltua myöhemmin

Mitsubishi MRJ lennossa

Japanilainen teollisuusjätti Mitsubishi Heavy Industries päätti valtion ystävällisellä avulla vuonna 2003 tehdä oman, pienen liikennelentokoneen. Silloin ajateltiin, että ensimmäiset koneet toimitettaisiin lentoyhtiöille vuonna 2010. Nyt näyttää siltä, että vuosi onkin 2020 – yhtiö ilmoitti jo viidennestä lykkäyksestä eilen. 

Aasiassa valmistetaan ja suunnitellaan paljon huipputekniikkaa, mutta yksi teollisuudenala on siellä selvästi Eurooppaa ja Yhdysvaltoja jäljessä: liikennelentokoneiden valmistus.

Kiinassa on jo valmiina Airbusin A320:n ja Boeingin 737:n kokoluokkaan kuuluva uusi suihkumatkustajakone Comac C919, jonka pitäisi tehdä ensilentonsa nyt keväällä. Hanke on ollut ollut vireillä jo pitkään ja koneen valmistumisaikataulua on venytetty useampaan otteeseen.

Mutta naapurimaan Japanin Mishubishi Reagional Jet, MRJ, on varsinainen murheenkryyni.

Sulavalinjainen pikkusuihkari

Kyseessä on kieltämättä kunnianhimoinen hanke, sillä japanilaisyhtiö aikoi tehdä koneestaan parhaan mahdollisen käyttämällä runsaasti hiilikuiturakenteita ja muuta uutta tekniikkaa. Kone on ensimmäinen japanissa suunniteltu ja valmistettu liikennelentokone sitten 1960-luvun, jolloin tehty NAMC YS-11 oli paitsi epätaloudellinen ja vaarallinen, niin myös taloudellinen katastrofi.

Kun MRJ-projekti aloitettiin vuonna 2003, oli tarkoituksena saada koneet käyttöön vuonna 2010. Suunnitelmana oli alun perin 50-paikkainen pieni suihkumatkustajakone, mutta vuonna 2005 päämääräksi tuli 70-90 matkustajalle tarkoitettu kone, joka kilpailisi suoraan brasilialaisen Embraerin ja kanadalaisen Bombardierin pikkusuihkareiden kanssa. 

Koneen suunnitelmat julkistettiin vuonna 2007 ja hanke käynnistettiin virallisesti seuraavana vuonna. Silloin aikomuksena oli toimittaa ensimmäiset koneet All Nippon Airways -yhtiölle, joka tilasi tuolloin 25 konetta.

Vuonna 2009 Mitsubishin johtama teollisuuskonsortio ilmoitti tekevänsä koneeseen olennaisia muutoksia. Muun muassa osia, jotka piti tehdä komposiiteista, päätettiin tehdä sittenkin alumiinista. Samalla aikataulua muutettiin, eli koneen ilmoitettiin myöhästyvän.

Lisälykkäystä tuli moottorinvalmistajan taholta: koneessa käytetään Pratt & Whitney -yhtiön tekemää uudenlaista PW1000G -suihkumoottoria, missä on alennusvaihde. Tämä saa moottorin sisällä olevat turbiinit pyörimään eri nopeudella kuin sen edessä olevan suuren puhaltimen, jolloin nämä toimivat kumpikin optimaalisemmin. Moottorin tekemisen kanssa oli vaikeuksia, mikä heijastui myös MRJ:n aikatauluun. 

Tosin itse koneenkin osien valmistuksen kanssa oli hankaluuksia, joten ensimmäinen MRJ rullasi ulos tehtaalta vasta lokakuussa 2014. 

Tarkan testaamisen ja koneeseen tehtyjen muutosten jälkeen prototyyppi teki ensilentonsa yli vuotta myöhemmin, marraskuussa 2015. Pian sen jälkeen Mitsubishi ilmoitti tekevänsä siipeen ja laskutelineeseen vahvistuksia, jotka lykkäävät hanketta edelleen.

Tässä vaiheessa näytti siltä, että ANA saisi koneensa vuoden 2018 puolivälissä.

MRJ rullaa maassa

Nyt ilmoitettu tuorein lykkäys johtuu puolestaan sähköjärjestelmiin tehtävistä muutoksista ja jos kaikki käy hyvin (mikä on aika epävarmaa), saa kone lentokelpoisuustodistuksen kesällä 2019 ja asiakkaille ensimmäiset koneet toimitettaisiin vuoden 2020 alussa.

Mitsubishi on valmistanut tähän mennessä neljä konetta, joita koelennetään Japanin lisäksi Yhdysvalloissa.

Koneesta on kaksi versiota, lyhyempi MRJ70 ja pitempi MRJ90 (matkustajamäärän mukaan). Yhteensä näitä on myyty tähän mennessä 233 kappaletta, joiden lisäksi tilausvarauksia ja alustavia sopimuksia on 194 koneesta. 

Mitsubishin onneksi näillä asiakkailla riittää vielä kärsivällisyyttä, joskin tämän viimeisen viivytysilmoituksen yhteydessä yhtiö ilmoitti muuttavansa lentokoneliiketoimintayksikkönsä rakennetta, mikä johtunee osin sen tuottamista tappioista. Asiakkaat kun vaativat korvausta viivytyksestä.

Kun kone lopulta pääsee liikenteesen, on se ainakin ilmoitettujen tietojen mukaan varsin hieno matkustajakone, joka pystyy lentämään varsin suurella nopeudella vähän polttoainetta kuluttaen noin 3700 kilometrin toimintasäteellä.

Kiinalaiskone C919

Comac C919 ei ole aivan ensimmäinen kiinalainen matkustajalentokone, sillä pienempien koneiden lisäksi maassa on valmistettu pienempi ARJ21, joka muistuttaa ulkoisesti paljon MD-95 -lentokonetta.

Samaan tapaan C919:n muotokieli on varsin lähellä toista läntistä konetta, Airbusin A320 -matkustajakonetta. Kopioinnista ei kuitenkaan voine puhua, sillä muutkin uudet liikennelentokoneet ovat hyvin samantyyppisiä, koska käytössä olevat moottorit, materiaalit ja aerodynamiikka johtavat samankaltaisiin tuotoksiin.

Sekä Airbus että Boeingkin hankkivat nykyisin osia Kiinasta, joten kiinalaisille kyse on ennen kaikkea siitä, että palasten tekemisen sijaan heidän on täytynyt suunnitella kokonaisuus. Moottorit ja suuren osan lentoinstrumenteista he ostavat Euroopasta ja Yhdysvalloista edelleen. 

 

Koneen valmistus on ollut myöhässä ja viimeksi sen ensilentoa on lykätty koko ajan eteenpäin. Ensimmäinen kone valmistui marraskuussa 2015 (yllä kuva seremoniasta). Jos hyvin käy, niin siivilleen kone nousee nyt huhtikuussa, ja ensimmäinen asiakas – Air China – saanee koneensa vuonna 2019.

Comac on saanut koneelleen tähän mennessä 99 tilausta ja 227 tilausvarausta pääasiassa kiinalaisilta lentoyhtiöiltä, mutta kiinnostusta tätä varsin edullista konetta kohtaan on ollut ulkomaillakin. Muun muassa halpalentoyhtiö Ryanar on neuvotellut koneiden hankkimisesta.