Video: Nobelin taloustieteen palkintoesitelmä 2016

Video: Nobelin taloustieteen palkintoesitelmä 2016

Tuskin kukaan Suomessa on jäänyt pimentoon siltä, että Nobelin tämänvuotisen taloustieteen palkinnon sai suomalainen Bengt Holmström. Paitsi että hän jakaa palkinnon yhdessä Oliver Hartin kanssa, Holmström on asunut ja työskennellyt jo pitkään Yhdysvalloissa ja itse asiassa kyseessä ei ole Nobelin palkinto, vaan Ruotsin valtionpankin myöntämä palkinto Alfred Nobelin kunniaksi.

08.12.2016

Yhtä kaikki, palkinto on suuri tunnustus. 

Parhaillaan Tukholmassa vietetään Nobel-viikkoa, jonka aluksi eilen ja tänään tuoreet nobelistit pitävät esitelmiä palkinnon tuoneista tutkimusaloistaan. Tänään iltapäivällä oli vuorossa taloustiede, ja tuolloin Hart ja Holmström nousivat estradille. Aiheena heillä oli lyhyesti palkinnon määritelmä, eli "for their contributions to contract theory".

Video: Nobelin lääketieteen palkintoesitelmä 2016

Video: Nobelin lääketieteen palkintoesitelmä 2016

Tämänvuotisen Nobelin palkinnon lääketieteen tai fysiologian alalla tulee nyt ensi lauantaina Tukholmassa pidettävässä juhlallisessa seremoniassa saamaan japanilainen Yoshinori Ohsumi.

08.12.2016

Hän, kuten muutkin palkitut, ovat pitäneet eilen keskiviikkona ja tänään torstaina esitelmiä tutkimusaiheista, joista he palkintonsa voittivat. Ohsumi oli vuorossa ensimmäisenä eilen, ja hänen aiheenaan olivat omituiset kannibaalisolut (joista kirjoitimme näin lokakuussa). Hänen esitelmänsä virallinen nimi oli "for his discoveries of mechanisms for autophagy".

Video: Nobelin kemian palkintoesitelmä 2016

Video: Nobelin kemian palkintoesitelmä 2016

Käynnissä olevan Nobel-viikon olennainen osa ovat esitelmät, joita palkittavat ovat pitäneet tänään torstaina ja eilen keskiviikkona.

08.12.2016

Tässä esitelmässä kemian palkinnon voittaneet Jean-Pierre Sauvage, Sir Fraser Stoddart ja Bernard Feringa kertovat molekyylikoneista; esitelmän tarkka otsikko on "The design and synthesis of molecular machines".

Juhlallisuudet huipentuvat lauantaina 10.12., kun palkinnot jaetaan.

Video: Nobelin fysiikan palkintoesitelmä 2016

Video: Nobelin fysiikan palkintoesitelmä 2016

Tukholmassa juhlitaan parhaillaan Nobel-viikkoa, joka huipentuu palkintojen jakotilaisuuteen ensi lauantaina. Perinteiseen tapaan sitä ennen palkinnon saajat pitävät esitelmiä, jotka on lähetetty myös netissä.

08.12.2016

Tässä on tämän vuoden fysiikan palkinnon saajien esitelmä. Palkinto jaettiin siten, että puolet siitä sai David Thouless, ja toisen puolikkaan jakoivat Duncan Haldane ja Michael Kosterlitz. Aiheena esitelmässä on sama, mikä oli palkinnon perusteena, eli "theoretical discoveries of topological phase transitions and topological phases of matter". 

Kemiallinen joulukalenteri 8/24: Onko joulua ilman suklaata?

Kuva: Emily McCracken / Flickr
Kuva: Emily McCracken / Flickr
Teobromiini ja kofeiini

Heti alkuun vastaus otsikon kysymykseen: Ei, monille joulu ei olisi joulu ilman suklaata – eikä kemiallinen joulukalenteri ei olisi ainakaan kunnollinen ilman suklaan käsittelyä.

Päivän kuva

Suklaata valmistetaan kaakaopensaan pavuista. Ensin papujen annetaan käydä. Sitten ne kuivataan, paahdetaan, kuoritaan ja jauhetaan. Tuloksena saadaan kaakaomassaa, josta erotellaan vielä kaakaovoi. Suklaan valmistuksessa kaakaomassaa, -voita sekä muita tarvittavia aineita (kuten sokeria ja maitojauhetta) sekoitellaan keskenään halutuissa määrin. Prosessiin kuuluu myös lämmittämistä, jäähdyttämistä sekä paljon sekoittamista. Suklaan tekeminen on tärkeää ja tarkkaa tiedettä.

Suomessa on tiettävästi vain yksi yhtiö (Levy Chocolate), joka tekee suklaan paahtamisesta lähtien itse. Muista maamme suklaayhtiöistä ja suomalaisesta suklaasta yleisestikin on hyvää tietoa Suomen suklaayhdistyksen nettisivuilla.

Mikä oikein on suklaata?

Tyyppi Koostumus
Kaakaomassa Kaakaovoi Sokeri Maito/-jauhe Vanilja
Tumma suklaa x x x --- ---
Maitosuklaa x x x x ---
Valkosuklaa --- (x) x x (x)

Koska valkosuklaasta puuttuu kaakaomassa, sitä ei voi kutsua ihan oikeaksi suklaaksi. Joskus valkosuklaassa jopa käytetään ihan muita kasvirasvoja kuin kaakaovoita!

Suklaata on valmistettu tavalla tai toisella Keski- ja Etelä-Amerikassa jo ainakin parisen tuhatta vuotta, luultavasti kauemminkin.

Mutta millainen on parasta suklaata? Jotkut vannovat Fazerin Sinisen nimeen sekä jouluna että juhannuksena, toisille se oikea joulujuttu on Pandan Juhlapöydän konvehdit, kolmansille parasta antia taas ovat jouluna saatavilla olevat erikoismaustetut kuten manteli-, omena-, pipari- tai chilisuklaat.

Joillekuille taas kelpaa vain sen tietyn yhden ja parhaan suklaapuodin tuotos. Makuasioista voi kiistellä, vaikka vanha sanonta muuta väittääkin.

Suklaasta tekee suklaan…

Suklaan tärkeimpiä vaikuttavia aineita ovat kofeiini sekä etenkin teobromiini. Niitä löytyy sitä enemmän mitä tummempaa suklaa on. Kaakaopavuissa teobromiinia on noin prosentti tai pari.

Teobromiini (C7H8N4O2) on kitkerän makuinen ja kofeiinin sukuinen alkaloidi. Se on hieman kofeiinia huonompi piriste, mutta tehokkaampi diureetti. (Kofeiini muuten hajoaa maksassa osaksi teobromiiniksi.) Samaa ainetta löytyy myös muista piristeinä käytetyistä nautintokasveista, kuten teestä, guaranasta, matesta, sekä koolapuusta.

Teobromiini-nimi juontaa juurensa kreikasta ja tarkoittaa jumalten ruokaa.

Teobromiini ja kofeiini

Teobromiinilla on monia positiivisia terveysvaikutuksia. Se laajentaa keuhkoputkia ja voi siksi auttaa monien astma- ja keuhkopotilaiden oloa, ja jopa parantaa muiden lääkkeiden hoitovastetta. Teobromiinin käyttöä yskänlääkkeenä tutkitaan paraikaa EU:ssa, sillä se tuntuu vähentävän yskänärsytystä tehokkaasti. Aine myös alentaa verenpainetta ja voi olla sydämelle pidemmän päälle muutenkin hyväksi. Teobromiinin on arveltu alustavasti olevan myös hyväksi hampaiden kiilteelle – ehkä jopa tehokkaammin kuin fluori!

Teobromiini ei ole kuitenkaan autuaaksi tekevä. Sen on havaittu aiheuttavan mutaatioita mikrobien perimässä. Selkeää näyttöä käytännön karsinogeenisyydestä ihmisillä tai muillakaan nisäkkäillä ei kuitenkaan ole vielä onnistuttu todistamaan (vaikkakin viitteitä on viljellyistä kudosnäytteistä). Haittavaikutus ei siis luultavasti ole suuri, ja tuskin onnistuu kumoamaan hyötyjä.

Juuri teobromiini on syy siihen, miksi suklaa on useille eläimille (mm. kissoille ja koirille) hengenvaarallista. Niiden kehot eivät kykene poistamaan ainetta tarpeeksi nopeasti. Ihmisillä aineen määrä puolittuu 5–10 tunnissa.

Vaikka teobromiini vaikuttaa olevan hyväksi, se on vain yksi suklaan ainesosa. Niistä etenkin rasvat ja sokeri ovat paljon haitallisempia, eikä suklaata kannata popsia ylenmäärin. Suklaankin suhteen kannattaa harrastaa siis kohtuutta.

Lähteet: Suklaayhdistys, Fazer, Wikipedia.

Valokuvat: Rachel Tayse / Shawn Rossi / Emily McCracken /Flickr

Kemiallinen joulukalenteri 7/24: Etikkasilakoita ja balsamicoa

Kuva: CCFoodTravel.com / Flickr
Kuva: CCFoodTravel.com / Flickr
Etikkahappomolekyyli
Silakoita
Kuva: CCFoodTravel.com
Kuva: CCFoodTravel.com
Kuva: CCFoodTravel.com
Modenan balsamicoetikkaa

Joulukalenterimme luukun raosta lorisee tänään monikäyttöistä etikkaa.

Päivän kuva

Joulun alla kodeissa jynssätään paikat puhtaiksi. Etikka toimii hommassa oivasti happamuutensa vuoksi. Sen avulla on helppo kiillottaa monia metalleja ja avata vaikkapa putkistojen tukkeumia. Aine myös tappaa tehokkaasti mikrobeja.

Etikka on myös hyvä ruoka- ja säilöntäaine, jota käytetään vaikkapa salaatinkastikkeissa ja joulusilakan valmistuksessa. Aineella väitetään olevan monia suoria terveysvaikutuksiakin, vaikka todisteiden kanssa on vähän niin ja näin. Ja happaman nesteen nauttiminen suurissa määrin voi olla myös pidemmän päälle haitallistakin.

Etikka on tunnettu vähintäänkin tuhansia vuosia, sillä keksintö on luultavasti vain muutaman vuoden nuorempi kuin alkoholi. Etikkahappoa nimittäin saadaan etikkahappobakteerien avulla, alkoholin hapettuessa.

Etikka koostuu kahdesta värittömästä aineesta, vedestä ja etikkahaposta, sekä lähtöalkoholista (väkiviina, valkoviini, riisiviini jne.) peräisin olevista aromeista. Pistävän hajuista etikkahappoa on kotikäytössä olevissa etikoissa mukana tyypillisesti 3–5 %.

Etikkahappomolekyyli
Silakoita
Yllä: Etikkahapolla maustetaan makoisia ruokia. Valokuva: Blue moon in her eyes / Flickr

Etikkalaatuja on monia, riippuen lähtöaineista sekä valmistusmenetelmistä. Vanhalla Orleans-pintamenetelmällä viini etikoituu hiljakseen tynnyreissä bakteerien toimiessa pinnalta käsin, tuoreemmissa metodeissa alkoholi taas valutetaan bakteeripitoisen ritilän läpi. Tai sitten bakteerit sekoitetaan koko nesteeseen.

Kaupassa myytävä balsamico eli "balsamietikka" on muuten yleensä väärennöstä. Aito balsamico maksaa jopa satoja euroja litralta, eikä sitä saa lähikaupasta muutamalla eurolla. Niissä myydään vain normaalia viinietikkaa, johon on lisätty elintarvikevärejä ja rypälemehua. Aito balsamico on hyvin hidasta ja työlästä valmistaa, sillä prosessiin kuuluu vuosien pituinen tynnyrissä väkevöittämisen vaihe.

Puhdasta etikkahappoa kutsutaan jääetikaksi. Sen jäätymis- (eli sulamispiste) on vain 17 °C, ja nesteestä nousevat höyryt ovat ilmaa raskaampia. Aine on hygroskooppinen eli se imee itseensä kosteutta ympäristöstä.

Etikkahappo on kemianteollisuuden tärkeimpiä raaka-aineita: Sitä hyödynnetään paitsi elintarvikkeiden lisäaineena (E260), myös lääkkeiden, hajusteiden, värien, muovien ja biomuovien, pehmitinaineiden, asetaattikuitujen sekä monien muiden kemikaalien valmistuksessa.

Alla vielä näkymiä Giuseppe Giustin tiloista Italian Modenasta. Se on maailman vanhin aitoa balsamicoa valmistava yritys. 

Kuvat, mukaanlukien otsikkokuva: CCFoodTravel.com / Flickr

Lähteet: TyöterveyslaitosRajamäen / Berner

Kuva: CCFoodTravel.com
Kuva: CCFoodTravel.com
Kuva: CCFoodTravel.com
Modenan balsamicoetikkaa

Kemiallinen joulukalenteri 6/24: Polyesterilippumme

Kuva: Alexander Federley 1898
Kuva: Alexander Federley 1898
Lippu
Kuitujen vertailua

Suomen lippu esitettiin tiettävästi ensimmäisen kerran julkisesti 13.5.1848, samassa tilaisuudessa kuin Maamme-laulu julkistettiin. Kansallistuntoa tihkuva tilaisuus oli silloisen Keisarillisen Aleksanterin yliopiston ylioppilaskunnan kevätjuhla, Floranpäivän juhla.

Päivän kuva

Zakhris "Sakari" Topelius mainitsi tilaisuuteen varta vasten teetätetyn lipun myöhemmin julkaistussa kirjoituksessa: "Lähempänä sisäänkäyntiä kukkaseppelein koristellussa tangossa liehui valkoinen silkkilippu, jossa komeili laakeriseppeleen ympäröimä Suomen Suurruhtinaskunnan vaakuna."

Juhlan lippu siis ei suinkaan ollut nykyinen siniristilippu, mutta se oli kuitenkin ensimmäinen erityinen Suomen lippu. Siinä komeileva vaakuna on peräisin aina vuodelta 1557, Kustaa Vaasan pojalleen antaman Suomen herttuakunnan symboli. Sama vaakuna on yhä käytössä, joskin ilman seppelettä.

Vuoden 1898 lippu on ikuistettu otsikkokuvan piirrokseen vuodelta 1898. Tekijänä on oiva pilapiirtäjä ja kuvittaja Alexander Federley. Lippu liehuu myös Eero Järnefeltin samasta tapahtumasta tekemän taulun taustalla, mutta siinä tilaisuus näyttää tyystin erilaiselta. Todellista näkymää voimme vain arvailla. Kummatkin taiteilijat kun syntyivät vasta paljon juhlan jälkeen, ja taideteokset lienevät pääosin herrojen mielikuvituksen tuotosta.

Nykyinen siniristilippu otettiin käyttöön vuonna 1918. Se juontaa juurensa Venäjän laivaston Pyhän Yrjön lipusta, Suomen purjehtijaliiton viiristä, sekä skandinaavisista ristilipuista. Ennen mallin vakiintumista käytössä olivat sekä punainen vaakunalippu että erilaiset ristiliput.

Lippu

Tiedetuubin kemialliseen joulukalenteriin aihe sopii siksi, että nykylippujen tyypillisin valmistusaine, polyesteri. Siitä tehty lippukangas kestää erittäin hyvin käyttöä ja säätä, jopa auringonvaloa.

Polyesteri on muovia, aivan kuten pari päivää sitten käsittelemämme PVC:kin. Polyesterin historia alkaa 1930-luvulta, jolloin yhdysvaltalainen kemisti Wallace Hume Carothers loi pohjan alkoholien ja karboksyylihappojen sekoittumistutkimuksillaan monille erilaisille uusille muoveille. Hän toimi DuPont -yhtiön orgaanisen kemian yksikön johtajana ja hänen johdollaan kehitettiin muun muassa nylon.

Nylon nähtiin sen verran kiinnostavana, että muut tavat tehdä jänniä kuituja jäivät DuPont-yhtiössä taka-alalle, joten polyesterin kehittivät ensinnä brittitutkijat John Whinfield ja James Dickson vuonna 1941. Siinä ohessa syntyivät myös samankaltaiset muovit, jotka tunnetaan nyt mm. tuotenimillä Dacron ja Teryleeni. Laajempaan käyttöön nämä tulivat 1950-luvulla, jolloin ne saavuttivat suurta suosiota vaatteissa, joita ei täytynyt silittää.

Polyesteri koostuu ohuista muovikuiduista, jotka useimmiten punotaan kankaaksi tai kierretään langaksi. Kuitu valmistetaan yleensä kätevällä sulakehruumenetelmällä. Siinä sulatettua lähtöainetta puristetaan kehruusuulakkeiden läpi ja jäähdytetään kuiduksi. Kuidun paksuutta (jopa molekyylikokoa) voidaan samalla muokata. Näin vaikutetaan kuidun lujuuteen, joka voi lähennellä jopa terästä.

Polyesteriä muokkaamalla saadaan aikaan vaikkapa erikoislujia, kiharia, kutistuvia, antistaattisia, nyppyyntymättömiä, profiloituja, palosuojattuja, onttoja sekä mikrokokoisia kuituja. Kuidun käyttökelpoisuus hyvin erilaisiin käyttötarkoituksiin sekä sen kestävyys on tehnyt siitä varsin suositun. Aine ei myöskään lujuutensa vuoksi rypisty juuri ollenkaan, ja oikenee usein itsestään.

Kuitujen vertailua

Valmistustekniikkansa vuoksi polyesteri on täysin kierrätettävä kuitu. Siitä tehdyt tuotteet voidaan sulattaa ja käyttää yhä uudestaan. Teoriassa ainakin.

Polyesteriä sekoitetaan usein luonnonkuituihin parantamaan niiden ominaisuuksia, kuten esimerkiksi kutistumisalttiutta tai rypistymistä.

Rakas siniristilippumme ei siis ole missään nimessä alkuperäinen, vaan kehittynyt aikojen saatossa monien vaiheiden kautta nykyisenlaiseksi. Lippu ei fyysisestikään voi olla täysin kotimainen, sillä ainakin muovin raaka-aineet täytyy tuoda ulkomailta (meillä kun ei ole omia öljyvarantoja). Mutta useat firmat kyllä tekevät itse ja kauppaavat niin suomalaisia lippuja kuin nykyään vain voi olla (esimerkkinä Suomalaisuuden liitto, Helsingin lipputehdas).

Lipun henki on kuitenkin aina ihan täysin suomalainen. Ja siitä saa ja kannattaa olla ylpeä.

Rauhallista ja mukavaa itsenäisyyspäivää kaikille lukijoille!

Kemiallinen joulukalenteri 5/24: Hyvää ja nokista joulua! Jarmo Korteniemi Ma, 05/12/2016 - 05:19
Kuva: Flickr / Hans Splinter
Kuva: Flickr / Hans Splinter
Nokea
Aktiivihiiltä

Hollannissa vietetään tänään Sinterklaas-juhlaa: Pyhä Nikolaus (Sint Nicolaas eli Sinterklaas) jakaa lahjoja kilteille lapsille ja pelottelee tuhmempia vitsalla tai säkkiin pistämisellä. Hän tulee höyrylaivalla Espanjasta, minne hän oli tullut kaukomailta lahjat mukanaan.

Päivän kuva

Avukseen hän on ottanut kikkarapäisen ja tummahipiäisen Piet-nimisen orjapojan Afrikasta, ja koska hän on musta, on hänen nimensä Zwarte Piet, Musta Piet.  Toisen tarinan mukaan hän on mauri, kolmannen mukaan ehkä jopa orjakauppias. 

Nykyisin hänen kuitenkin sanotaan usein olevan vain 'nokinen', koska jonkun pitää kiipeillä savupiipuissa viemässä lahjoja lapsille Nikolauksen puolesta. Tarinat elävät, milloin mistäkin syystä.

Yhä useammin Piet onkin nykyisin valkoinen tai hänet jätetään pois; hänen avullaan on tosin myös kerrottu usein Alankomaiden – ja samalla muiden raakaa kolonialistista voimaa käyttäneiden maiden – synkästä, vaikkakin tuolloisen ajan hengen mukaisesta historiasta ympäri maailman.

Mutta yhtä kaikki, tänään vietetään hollantilaisten joulua, eikä vielä vuosikymmen sitten muuta joulua siellä juuri tunnustettukaan. Ja tänäänkin monissa joulukuvaelmissa ympäri matalien maiden on mukana nokinen poika.

Tämä on heiveröinen aasinsilta joulukalenterimme päivän aiheeseen eli nokeen.

Joulun aikana itse kukin tuottaa jonkin verran nokea kynttilöiden, puusaunojen, takkatulien ja jopa tupakanpolton yhteydessä. Voisi sanoa, että noki on eräs joulun tuoksun tekijöistä.

Nokea syntyy orgaanisen aineen epätäydellisessä palamisessa. Se on ilmassa leijuvaa mustaa ainetta, joka takertuu ihan kaikkeen ja tahraa sitäkin enemmän. Se koostuu pääosin hiilestä, mutta mukana on myös monia muita aineita, esimerkiksi rikkiyhdisteitä, lähdeaineesta ja palamisen olosuhteista riippuen. 

Nokea

Yllä: Elektronimikroskoopilla otettu kuva nokihiukkasesta (sininen) kiinnittyneenä ilmansuodattimeen (punainen).

Nokea tehdään tarkoituksella teollisuuden tarpeisiin. Se on tärkeä täyteaine renkaiden valmistuksessa, antaen niille samalla tyypillisen mustan värin. Nokea käytetään hyväksi myös maalien ja musteiden värjäyksessä. Oikeaan paikkaan pistettynä noesta siis on paljon hyötyä.

Vapaaksi päästyään se on kuitenkin haitallista. Metsien, fossiilisten polttoaineiden ja jätteiden palaessa ilmaan pääsee lähes poikkeuksetta nokea, joka on yksi pahimmista ilmansaasteista. Siinä on esimerkiksi mutageenisiä PAH-yhdisteitä, ja suurkaupungeissa noen kansanterveydelliset vaikutukset ovatkin mittavia. Noki myös lämmittää ilmakehää (vaikka osa sen molekyyleistä vaikuttaakin viilentävästi).

Noki on taas läheistä sukua palamisen tuloksena syntyvälle hiilelle, yleensä puuhiilelle. Suuri osa siitä on alkuainetta nimeltä hiili, mutta ei täysin.

Puuhiiltä jalostamalla saadaan tehtyä aktiivihiiltä, joka on hyvin huokoista ainetta: yhdessä grammassa aktiivihiiltä on aktiivista pintaa lähes kahden tenniskentän verran, joten se sopii erittäin hyvin esimerkiksi suodattimissa käytettäväksi. Se kun imee itseensä hyvin tuoksuja ja kaasuja. 

Niinpä aktiivihiiltä käytetään ilmansuodattimissa, liesituulettimissa, kaasunaamareissa ja monissa muissa suodattimissa – myös tupakan filttereissä, joskin häkä imeytyy huonosti aktiivihiileen.

Kun aktiivihiiltä (kuvassa alapuolella) käytetään lääkkeenä, puhutaan lääkehiilestä. Sen vaikutus perustuu siihen, että se pystyy imemään myrkyllisiä aineita tehokkaasti itseensä. Niinpä sitä käytetään myrkytysten hoitoon... sekä ripuliin ja mahdollisesti pahentuneesta ruoasta johtuvan ripulin hoitoon.

Valitettavasti siis tässäkin mielessä monet joutuvat joulun aikaan tekemään tuttavuutta lääkehiilen kanssa.

Muista käydä vilkaisemassa Tiedetuubin joulukalenterin muidenkin luukkujen taa!

Lähteet: Nokian renkaat, THL, Wikipedia.

Aktiivihiiltä

Otsikkokuva: Hans Splinter / Flickr

Kuva yllä: Wikipedia

Kemiallinen joulukalenteri 4/24: PVC ja muut joulumuovit

Kuva: Sean McMenemy
Kuva: Sean McMenemy
Polyvinyylikloridi
Muovijätteen kierrätysohjeet
Kuva: Caitlyn Willows
Kuva: David Prasad / Flickr
Kuva: David Prasad / Flickr

Joulu on muovintäyteistä aikaa. Tuorekelmu, polyesterikuidut, joulupukin naamari, kuplamuovipehmusteet, tehdaspakkaukset, muovikuusi ja -koristeet. Mistä se kaikki oikein tulee?

Päivän kuva

Muovit koostuvat pitkistä molekyyliketjuista, polymeereistä. Niiden sekaan laitetaan yleensä vielä monia täyteaineita tekemään muovista halutunlainen. Lisäaineita voi olla jopa 80 % koko tuotteesta.

Eräs vanhimmista muovityypeistä on päivän aine, PVC. Sitä onnistuttiin kehittämään jo 1800-luvun alussa, mutta otettiin kunnolla käyttöön vasta lähes sadan vuoden päästä, kun sitä keksittiin muokata lisäaineilla. PVC on sellaisenaan kovaa ja haurastakin muovia, jota pehmitetään tarvittaessa nykyisin esimerkiksi myrkyllisillä ftalaateilla. (Siksi pehmeitä PVC-muoveja ei kannatakaan liiaksi hiplailla.)

Nykyään PVC:stä tehdään mm. viemäriputkia, johtojen eristeitä, pankkikortteja sekä sadetakkeja. Jonkun kaapista voi löytyä myös muunkinlaisia PVC-pukuja.

Polyvinyylikloridi

PVC eli polyvinyylikloridi sisältää paljon klooria, enimmillään sitä on jopa kaksi kolmasosaa. PVC:tä poltettaessa syntyy paitsi suolahappoa myös erittäin myrkyllisiä dioksiineja. Koska kaikissa polttolaitoksissa ei ole valmiuksia poistaa aineita palokaasuista, PVC-muovit kannattaakin pistää kaatopaikalle menevään sekajätteeseen.

Lähes kaikki muut yleisimmät muovit voidaan hävittää energiajätteenä. Samalla tosin muoveihin varastoitunut hiili päästetään lämmittämään ilmakehää.

Vuonna 2016 pakkausmuovien kierrätyksessä on tarkoitus ottaa aimo askel eteenpäin. Pullojen ja muovipussien kierrätysmahdollisuushan löytyy nykyään (lähes) joka kaupasta.

Mutta mistä muovi tulee? Sitä valmistetaan lähinnä öljystä, polttoainetuotannon sivutuotteena. Sellaisista hiilivedyistä, jotka ilman muoveiksi muuttamista todennäköisesti tupruteltaisiin tavalla tai toisella taivaalle. Kaikesta ihmiskunnan käyttämästä öljystä vain muutama prosentti päätyy muoveiksi, ja muovin tuotannon vaikutuksen on arvioitu olevan häviävän pieni osa kasvihuonekaasupäästöistä. Suomessa muovituotteita valmistetaan noin 600 000 tonnia vuodessa.

Otsikkokuva: Sean McMenemy / Flickr
Valokuvat alla: Caitlyn Willows, David Prasad / Flickr

Muovijätteen kierrätysohjeet
Kuva: Caitlyn Willows
Kuva: David Prasad / Flickr
Kuva: David Prasad / Flickr

Kemiallinen joulukalenteri 3/24: Jokapaikan arabikumi

Arabikumipalluroita
Arabikumipalluroita
Arabikumipuu
Arabikumia
Acacia

Mitä yhteistä on akvarellikuvitetuilla joulukorteilla, nuoltavilla joulupostimerkeillä, joulupaketista löytyvillä kumikarkeilla, sekä uudenvuoden ilotulitteilla?

Päivän kuva

Kaikkien näiden valmistuksessa on varsin suurella todennäköisyydellä tarvittu arabikumia, Tiedetuubin joulukalenterin tämänpäiväistä ainetta.

Arabikumia tuodaan lähes yksinomaan Sudanista ja Sahelin alueelta. Sitä kerätään kahdesta afrikkalaisesta kuivuutta kestävästä akaasialajista (sekä villeistä että viljellyistä).

Puiden kuoriin tehdään viiltoja, joista valuva maitiaisneste kovettuu joutuessaan tekemisiin ilman kanssa. Aine kerätään talteen, puhdistetaan, murskataan, ja sitten se onkin jo käyttökelpoista.

Arabikumipuu
Arabikumia

Yllä: Arabikumia saadaan akaasioista, joiden kovettunut maitiaisneste murskataan pulveriksi. (Nature And / Flickr)

Arabikumi on koostumukseltaan sekoitus mono- ja polysakkarideja sekä glykoproteiineja. Aine on makeahkoa, vesiliukoista ja lähes väritöntä.

Sitä käytetään kiinnike- ja sidosaineena hyvin monenlaisiin tarkoituksiin. Arabikumin viskositeettia kontrolloivia ominaisuuksia hyödynnetään ainakin lääkkeissä, väreissä, liimoissa ja kosmetiikassa. Hiuslakoistakin sitä voi löytyä.

Elintarvikkeissa arabikumi on varsin yleinen sakeuttava lisäaine (E414). Joidenkin viinikumimakeisten koostumuksesta yllättävän suuri osa on akaasiapuusta lähtöisin, toisissa kumimaisuus taas saadaan aikaan muilla hyytelöintiaineilla. Vaihtoehtona on esimerkiksi liivate, jota saadaan pääasiassa eläinten luista ja nahasta keittämällä.

Yleisesti ottaen arabikumi ei tunnu vaikuttavan normaalikäytössä ihmisten terveyteen lähes ollenkaan, suuntaan tai toiseen (lukuunottamatta tietysti aineelle allergisia). Pieniä viitteitä joistain vaikutuksista kuitenkin on, etenkin jos ainetta nautitaan erityisen paljon tai jos sille altistutaan muulla tavoin harvinaisen suurissa määrin.

Muista käydä vilkaisemassa Tiedetuubin joulukalenterin muidenkin luukkujen taa!

Otsikkokuva: Arabikumin raaka-ainetta ennen murskausta.
Alla: Acacia seyal, toinen arabikumin tuottajapuista (لا روسا / Flickr)

Acacia