Parasetamoli, asetaminofeeni, para-asetyyliaminofenoli, N-(4-hydroksifenyyli)etanamidi, C₈H₉NO₂ — rakkaalla kemiallisella yhdisteellä on monta nimeä.

Muista käydä vilkaisemassa Tiedetuubin joulukalenterin muidenkin luukkujen taa!

Lähteet: Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea, Terveyskirjasto, Wikipedia.

Otsikkokuva: Eva Rinaldi / Flickr (kuvaa muokattu alkuperäisestä)

Steariini on 173 atomin muodostama pitkä orgaaninen molekyyli (C₅₇H₁₁₀O₆). Se on triglyseridi, joka koostuu kolmesta rasvahaposta ja glyserolista. Rasvahapot voivat käytännössä olla joko steariinihappoa, palmitiinihappoa, tai oleiinihappoa, riippuen hieman valmistustavasta ja lähtörasvoista.

Steariini on polymorfinen aine. Sellaisella on useita erilaisia kidemuotoja, steariinin tapauksessa kolmenlaisia. Rakenteesta riippuen steariinikiteet voivat sulaa jo 54 asteessa, mutta kynttilöissä käytetty steariini kestää noin 70 asteen kuumuuden.

Steariinin valmistuksessa hyödynnetään juuri aineen verrattain korkeaa sulamislämpötilaa sekä hydrolyysiä.

Alla olevassa kuvassa on Goudassa sijaitsevan hollantilaisyhtiön ääriperinteisiä kynttilöitä, mutta kannattaa muistaa, että myös Suomessa on useita kynttilänvalmistajia pienistä käsityöpajoista suurehkoihin vientiyrityksiin – ja näiden kotimaista työtä kannattaa tukea etenkin näin jouluaikaan! 

Suurimpia suomalaisia kynttilätekijöitä ovat "se perinteisin" Havi ja Fiskarsin ruukkikylässä oleva modernimpi Desico. Oitissa toimiva perheyritys Lahtisen vahavalimo paljastaa sivuillaan myös kynttilöidensä koostumuksen! 

Lisätietoja kynttilöiden materiaaleista löytyy myös esim. Kuningaskuluttajan artikkelista.

Muista käydä vilkaisemassa Tiedetuubin joulukalenterin muidenkin luukkujen taa!

Otsikkokuva: Jyväskylän seurakunta / Flickr
Valokuvat alla: FaceMePLS / Flickr

”Meidän käyttämämme menetelmä on poikkeuksellinen, sillä puhdistuksen jälkeen saamme tuotteena yhtä ainoaa nanohiukkasta. Nanohiukkasessa on tietty lukumäärä kutakin atomia ja ne ovat järjestäytyneet hyvin määritellyksi rakenteeksi. Se on kuin suuri molekyyli, jonka ydin on kultaa.”

Nanohiukkaset yhdistettiin molekyylisilloilla, jolloin saatiin nanohiukkaspareja, -ketjuja ja renkaita.

Ihan kaulaan tai ranteeseen nämä korut eivät mahdu, sillä ne ovat kooltaan noin tuhat kertaa hiuksen halkaisijaa pienempiä. Sen sijaan niillä on yllättävää, muuta käyttöä.

”Kun tällaiset rakenteet ovat vuorovaikutuksessa valon kanssa, viereisten hiukkasten metalliytimien elektronipilvet kytkeytyvät toisiinsa”, selittää Suomen Akatemian tutkijatohtori Eero Hulkko.

Vuorovaikutus muuttaa oleellisesti sitä, kuinka välissä olevat molekyylit kokevat valon aiheuttaman sähkökentän.

”Kun pystymme tutkimaan tällaisia atomitasolla hyvin määriteltyjä nanorakenteita sekä kokeellisin että laskennallisin menetelmin, voimme ymmärtää syvällisesti kytkeytyneiden metallirakenteiden vuorovaikutusta valon kanssa”, jatkaa akatemiatutkija Lauri Lehtovaara. Hänen mukaansa syvällinen ymmärtämys on tärkeää uusien sovelluksien kehittämisessä.

Tutkimus on jatkumoa pitkäjänteiselle monitieteelliselle yhteistyölle.

”Olen erittäin tyytyväinen, että pitkäjänteinen työ molekyylisuojattujen kultahiukkasten tutkimuksessa on luonut meille ainutlaatuisen monitieteellisen osaamiskeskittymän, joka pystyy jatkuvasti tuottamaan huipputason julkaisuja”, iloitsee Nanotiedekeskuksen johtaja akatemiaprofessori Hannu Häkkinen.

Tutkimukseen osallistuivat myös tutkijat Karolina Sokołowska, Tiia-Riikka Tero, Ville Saarnio, Johan Lindgren ja professori Mika Pettersson. Tutkimus julkaistiin Nanoscale -lehdessä viime keskiviikkona.

Akatemian rahoituksen lisäksi Jyväskylän yliopisto myönsi tutkimukselle liikkuvuusrahoitusta. Laskennallinen tutkimus tehtiin CSC:n tarjoamilla supertietokoneresursseilla.

Uutinen perustuu Jyväskylän yliopiston tiedotteeseen.

Estetiikka on kuitenkin yksi monista inhimillisen toiminnan alueista, joita on hyvin vaikea ymmärtää teknisessä mielessä. Siksipä laboratorio on nyt yhdessä Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun kanssa tutkimassa asiaa ja pyytää siihen yleisön apua: nettikyselyyn vastaamalla voit olla mukana selvittämässä mikä tekee taiteesta miellyttävää.

Kyselyn nimi jatkaa laboratorion hieman hupaisaa nimilinjaa, sillä tutkimuksen nimi on suomeksi Esteettinen perseptio, eli Aesthetic Perception.

Noin kymmenen minuuttia kestävässä kyselyssä näytetään kuvia ja pyydetään vastaamaan neljään yksinkertaiseen kysymykseen. Ensimmäisessä tiedustellaan oletko nähnyt kuvan aikaisemmin, toinen utelee onko kuva mielestäsi taidetta, kolmas täsmentää tivaa onko se hyvää taidetta ja kolmas pyytää määrittelemään miltä kuvan katsominen tuntuu yleisesti ottaen.

Vastaaminen käy anonyymisti, eikä Otaniemessä ole taidepoliisia, joka tulee tukistamaan vääristä vastauksista – koska vääriä vastauksia ei yksinkertaisesti ole olemassa.

Kysely on täällä: emotion.becs.aalto.fi/aesthetics_EN

"Tiedetään, että kaikki valkosolut pääsevät ihmisen ääriosista, kuten iholta, imusolmukkeisiin, mutta vain tietty ryhmä valkosoluista pääsee lähtemään imusolmukkeista eteenpäin vievien imuteiden kautta", selittää akatemiaprofessori Sirpa Jalkanen. 

"Tällaista valikoivaa liikennettä säätelevät mekanismit ovat olleet tähän asti tuntemattomia huolimatta siitä, että ne vastaavat myös useiden syöpien leviämisestä. Arvelemme löydön avaavaan uusia mahdollisuuksia kontrolloida elimistön puolustusvastetta ja myös haitallista soluliikennettä, kuten esimerkiksi syövän leviämistä."

Jalkasen johtama tutkimusryhmä julkaisi juuri tuloksensa ja löytönsä Proceedings of National Academy of Sciences USA -julkaisusarjassa.

Juttu käytännössä suoraan kopioitu Turun yliopiston tiedote.

Edinburghin yliopisto, Skotlannin kansalliset museot sekä SSE-energiayhtiö irrottivat miljoonien vuosien ajan kivessä olleen fossiilin ja toimittivat sen tutkittavaksi. 

Kyseessä on jurakauden puolivälissä elänyt delfiinin kaltainen eläin, joka oli noin neljä metriä pitkä ja sen etupäässä oli pitkä, tuhansien terävien hampaiden täyttämä suu. Tutkijoiden mukaan eläin käytti ravinnokseen todennäköisesti silloisia kaloja ja kalmareita.

Avainasia on vuorovesi!

Valtamerten rannikkoaluilla vuoroveden vaihtelut paljastavat rannikon makroleväesiintymät ja päästävät ne kosketuksiin ilmakehän kanssa. Levät päästävät ilmakehään erilaisia jodiyhdisteitä, jotka nyt reagoivat ilmakehässä synnyttäen jodihappoa ja muita tiivistymiskykyisiä jodipitoisia höyryjä.

"Heti kun jodiyhdisteet ovat syntyneet, ne takertuvat toisiinsa ja muodostavat pienen pieniä, alkujaan vain noin 1 nanometrin kokoisia, molekyyliryppäitä, klustereita, jotka jatkavat kasvuaan höyrymolekyylien törmäillessä näiden klustereiden pintaan", selittää Mikko Sipilä.

Kun pienhiukkasryppäät ovat kasvaneet riittävän suuriksi, hiukkaset voivat toimia tiivistymisytiminä, jotka synnyttävät pilviä.

Nyt meneillään oleva tutkimus jatkaa viljelyalueilla, joista puolta on käsitelty glyfosaatilla kolmen vuoden ajan. Tänä vuonna alalla on kasvatettu ruokakasveja. Tarkoitus on selvittää aineen vaikutusta sekä viljelykasveihin, kasvinsyöjäeläimiin, että maaperän mikrobeihinkin. Myös kulkeutumista vesistöihin kartoitetaan. Kasvihuoneissa taas perehdytään siementen ja taimien käyttäytymiseen, kun ne kasvavat glyfosaatille altistetussa maassa.

Tutkimus tehdään Luonnonvarakeskuksen (LUKE), Turun yliopiston sekä Suomen Ympäristökeskuksen (SYKE) yhteistyönä. Otsikkokuva ei ole Ruissalosta eikä liity tähän tutkimukseen, vaikka siinä glyfosaattia pellolle levitetäänkin.

Glyfosaatti löydettiin jo 1950-luvulla. Eräs kuuluisimmista sitä sisältävistä myrkyistä on vuodesta 1974 markkinoilla ollut Roundup. Julkisessa keskustelussa niiden välille vedetäänkin usein yhtäläisyysmerkki, vaikka Roundupissa on muitakin aineita, jotka voivat olla itse glyfosaattia vaarallisempia. Myös Roundupia valmistavan Monsanton huono maine haittaa glyfosaatin hyväksyntää. Lisäepäilyksiä tuovat myös aineelle vastustuskykyiset kasvit, olivat ne sitten seurausta geenimanipuloinnista tai luontaisen resistanssin kehittymisestä.

Toistaiseksi glyfosaattia ei ole pystytty osoittamaan ihmiselle yksiselitteisen haitalliseksi. Tutkimukset sen vaarallisuudesta sikiönkehitykselle ovat kyseenalaisia eikä aineen karsinogeenisuuskaan vaikuta nostavan normaalielämän syöpäriskiä merkittävästi. Toisaalta tutkimuksia on väitetty vahvasti puutteellisiksikin, ja huonoja tuloksia vähätteleviksi. Glyfosaatin myrkyllisyys muille eläimille on todettu hyvin vaihtelevaksi ja vahvasti lajista ja lajiryhmästä riippuvaiseksi.

Rikkakasveille on olemassa monia muitakin torjuntakeinoja: paitsi vaihtoehtoisia kemikaaleja, myös biologinen, mekaaninen ja fysikaalinen torjunta. Täydellistä ratkaisua ei kuitenkaan ole, ja jokaisella keinolla on omat ongelmansa. Monet vaihtoehtoisista kemikaaleista ovat todetusti ja varmasti ihmiselle ja ympäristölle myrkyllisiä.

Suomalaistutkijoiden mukaan kaikkein paras tulos saavutetaan, kun erilaiset torjuntakeinot yhdistetään monipuoliseen viljelykiertoon.

Viljelykierrossa yhdellä alueella viljeltävä kasvilaji vaihdetaan vuosittain. Menetelmällä vähennetään niin kasvitautien, rikkakasvien kuin tuholaistenkin pesiytymistä alueelle. "Väärät eliöt" pysyvät kurissa, kun maaperä muuttuu ja loisten isäntäkasvia ei olekaan perättäisinä vuosina saatavilla.

Suomen maatalouden käyttämistä kasvinsuojeluaineista glyfosaattia on noin puolet. Aineen käyttöä suositellaan vain ammattilaisille, eikä sitä tule käyttää lähellä vesistöjä.

Artikkeli perustuu suurelta osin Luonnonvarakeskuksen tiedotteeseen.

Päivitys klo 19: Lisätty julkisessa keskustelussa esitettyä kritiikkiä glyfosaatin käytöstä.

Otsikkokuva: Chafer Machinery / Flickr

Maanjäristysaaltoja on kahdenlaisia, niin sanottuja primääriaaltoja ja sekundääriaaltoja. 

Primääriaallot, eli P-aallot ovat nopeampia, ja ovat saaneet nimensä siitä, että ne havaitaan ensimmäisinä. Ne ovat pitkittäisiä paineaaltoja, jotka etenevät kiviaineksen vuorottaisen laajenemisen ja supistumisen saattamana maankuoressa noin 8 kilometrin sekuntinopeudella.

Sekundääriaallot, eli S-aallot ovat hitaampia, ja siksi myöhemmin saapuvia poikittaisia aaltoja, joissa maankuoren kiviaines ei tiivisty, vaan siirtyy sivusuunnassa ja vääntyilee. Näiden aaltojen nopeus on tyypillisesti 4,8 kilometriä sekunnissa, ja ne saavat aikaan P-aaltoja suurempaa heilumista ja järinää – siksi niitä kutsutaan myös tärinäaalloiksi.